Koronaton parturi

Meille ikälopuille monisairaille toitotetaan, että pitää pysyä kotona ja sisäruokinnassa. Tukka kasvaa kuitenkin koko ajan. Missä sen saisi parturoitua ilman kornatartuntariskiä, puoliso on niin tumpelo tukansaksija ettei se siltä onnistu, enkä anna yrittääkkään, menisi loppukin uskottavuus borisjohnsonin näköisenä.
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eihän sellaista kukaan voi mennä sanomaan, "mikä parturi on korona vapaa", kuka vaan voi olla taudin kantaja, täysin oireettomanakin. Anna tukan kasvaa.

Äänestä

Hanki oma kone ja leikka itse 10 mm:n siiliksi. Ei ole vaikeaa. Reunat n. 5 mm:n terällä. Tulos on varmasti parempi, kuin nykyinen takkuinen ja likainen peikkotukkasi ja aika kyllä korjaa nopeasti mahdolliset pienet mokat.

Äänestä
  • Tukkaa on pään reunoilla enemmän kuin keskialueella, mutta takkuja ja likaa vähemmän, käyn joka aamu ja ilta suihkussa. Tuo siiliajatus on ihan OK. Kaverini Luoja, joka saa pihallani juolavehnänkin kasvamaa ihan kohisten, hoitaanee pääkarvojen uuskasvun jos kone ottaa vallan ja rouhaisee jostakin liikaa. Miten saan sen niittokoneen hankittua kun en saa poistua kotoa, eukko on sitonut jalan kiinni pölynimuriin sen kaapelilla. Entäs jos annankin sen letin vain kasvaa valtoimenaan ja laitan poninhännän ja epiedemian jatkuessa lopulta nutturan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meille ikälopuille monisairaille toitotetaan, että pitää pysyä kotona ja sisäruokinnassa. Tukka kasvaa kuitenkin koko ajan. Missä sen saisi parturoitua ilman kornatartuntariskiä, puoliso on niin tumpelo tukansaksija ettei se siltä onnistu, enkä anna yrittääkkään, menisi loppukin uskottavuus borisjohnsonin näköisenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu