Mitä pelkäät?

Suomi vaikuttaa hyvin pelokkaalta maalta. maahan tulee alle 20 ihmistä ja koko maa on ihan tolaltaan. Tiedetään, ettei meillä ole rohkeaa viikinkiverta, mutta ihan oikeasti. Hiiriäkö te olette?
44<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Joskus ihmetyttää se, että meitä on joskus kutsuttu hakkapeliitoiksi. Venäläisiä äpäröitäkö olette? Ei minkäänlaista rohkeutta.

Äänestä
  • Totta puhut. Suomalaisilla tulisi olla MUNAA potkia pois maastaan jokainen tänne saapuva kusettaja, uskonnollinen fanaatikko, sosiopaattisen kulttuurin toteuttaja sekä tapa- että seksirikollinen.

    Suomalaislla tulisi myös olla MUNAA protestoida nyt suureen ääneen ettemme halua maahamme noita sotarikollisia ja sosiopaattisen toiseuden edustajia!

    Äänestä

Suomeen saapuu 9 terroristisen kasvatuksen saanutta koulukiusaajaa ja 3 todennäköistä murhaajaa.
Jos sinun oikeustajusi kutsuu tuota peloksi niin laskekaamme sitten vankiloista vapaaksi kaikki murhaajat.
No, onneksi vielä ei toteuteta sinun arvomaailmaasi....

1Äänestä
  • Olen liikkunut suurkaupungeissa, joissa jokaisessa on kymmeniä murhajia kaduilla joka päivä. Suurkaupungit ovat sellaisia. Miksi pelkäisin jotain lasta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen liikkunut suurkaupungeissa, joissa jokaisessa on kymmeniä murhajia kaduilla joka päivä. Suurkaupungit ovat sellaisia. Miksi pelkäisin jotain lasta?

    Et tietenkään pelkää. Kyse on suomen lasten välittämisestä. Mutta sehän todettiin jo syksyllä 2015 ettei kukaan välittänyt suomen lasten turvallisuudesta.
    Nyt on satoja raiskattu eikä heistä välitetä vieläkään. Siinä on suvakin sairas "omatunto". Tyhjää valhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen liikkunut suurkaupungeissa, joissa jokaisessa on kymmeniä murhajia kaduilla joka päivä. Suurkaupungit ovat sellaisia. Miksi pelkäisin jotain lasta?

    Manipulatiivinen väärä narratiivi. Mitä sillä odotat saavuttavasi? Vai pelkäätkö niitä oikeita mielipiteitä?

    Äänestä

Ei kyse ole pelosta vaan vastenmielisyydestä. Surkea olkiukko, mutta senhän jo tiesitkin sitä kyhätessäsi.

Itse taas en ymmärrä miksi vasuri haluaa tuoda sotarikollisia, kiduttajia, tappajia, jihadisteja jne jne niin kovin suomeen hyysättäviksi.

1Äänestä
  • Haluatko, että he jäävät tuomitsematta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluatko, että he jäävät tuomitsematta?

    Haluan ettei heitä tuomita suomessa = käytännössä armahdus ei mitään seurauksia.

    Jääkööt omasta puolestani vaikka sinne aavikolle mätänemään, ovat puolensa valinneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluatko, että he jäävät tuomitsematta?

    Niin juuri. Kyse on siitä ettei naisten teloittajia tuomita. Ministerimme katsovat läpi sormien sitä raakuutta jota nämä tekivät ISISksen riveissä. Se kertoo että ministerimme ovat saastaa täynnä enemmän kuin itse terroristit.

    Äänestä

Oikeastaan tämä on jo vanha kikka satanistien yllyttää uhrejaan pahuuteen ja sanoa "et kai ole pelkuri, hyppää rohkeasti katolta".

Mutta tuollaiset tyhjät puheet jättää varovainen omaan arvoonsa ja antaa satanistin tuhota vain itse itsensä.

Äänestä
  • Tiesitkö, että kyse on vakavasta asiasta. Elämänpelosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiesitkö, että kyse on vakavasta asiasta. Elämänpelosta.

    Freudilaista sontaa, tiedätkö muuten, että psykoanalyysi ei ole tiedettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Freudilaista sontaa, tiedätkö muuten, että psykoanalyysi ei ole tiedettä.

    Pelko on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelko on.

    Satanistin kikka taas selittää että jos tuomitsee terroristin niin on pelkuri.

    Kuka tahansa näkee näistä että pahuus on jo mennyt yli maailmanlopun tuomiot. Joten elämme todella laina-ajalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Freudilaista sontaa, tiedätkö muuten, että psykoanalyysi ei ole tiedettä.

    Eikö terapia auttanutkaan? Olet menetetty tapaus. Jatka vaan sitä juopottelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelko on.

    Siirrät maalia ja yrität ilmeisesti peittää tietämättömyyttäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö terapia auttanutkaan? Olet menetetty tapaus. Jatka vaan sitä juopottelua.

    Kuvitelmia kuvitelmien perään. Oman itsen naurettavaa projisointia.

    Äänestä

Missäs tynnyrissä se aloittaja on elänyt? Suomeen on aiemmin tuotu jo iso määrä väkivaltaisista kulttuureista peräisin olevia henkilöitä ja vaikka luku suhteessa muihin Euroopan maihin onkin pieni, ovat jo silti saaneet pahaa aikaan.

Tasan kaikkialla Euroopassa, johon erityisesti muslimimaista ollaan väkea otettu, ovat tulokset olleet todella pahoja. Rikollisuus lisääntynyt huimasti ja kantaväestö, erityisesti naiset, eivät voi turvallisesti enää ulkona kulkea.

Aloittajan kaltaiset henkilöt ovat juuri niitä hiiriä, koska eivät osaa näille tunkeutujille pistää yhtään vastaan. Annetaan tulla ja ottaa alueita komentoonsa.

Äänestä
  • Montako terrori-iskua olet nähny?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Montako terrori-iskua olet nähny?

    Käytä haluamaasi hakukonetta ja etsi vaikka sanoilla" terrorist attacks in Europe" niin johan alkaa löytyä.

    Äänestä

Pelko on se, mitä terroristi yrittää saavuttaa ihmismassaan. Nämäkö ovat jo onnistuneet?

Äänestä
  • Jos vaatii tuomiota tappajille ja poistoa Suomen täysihoidosta niin voisiko syy olla jokin muu kuin pelko?
    Mutta taas mennään selittelyihin jotta saadaan sympatiaa ja suostumista terrorismiin.

    Äänestä

Ei ole kyse muutamasta ihmisestä vaan ihmishirviöistä joita UM on aktiivisesti auttanut palaamaan. Eivät ne omin avuin tuohon rajalle olisi päässeet.

Äänestä

Persut pelkäävät, eivät suomalaiset.

Äänestä
  • Vasemmisto ihailee näitä feministisiä ja rauhanomaisia etnisyyden ilmentymiä. Samalla feminismi hellii näitä väärinymmärrettyjä ja sorrettuja ressukoita. Mitä nyt jostain pikku sotarikoksista, kidutuksista, seksiorjuudesta ja massamurhista - vasurin ihanneyhteiskuntahan rakennetaan sellaisella totalitarismilla!

    Äänestä

En pelkää mitään.

Äänestä

Rikö valehtelevat ja salaa tällaisia operaatioita junailevat päättäjät ole maamme kananalta pelottavia? Taas heitetään satoja tuhansia operaatioon, jolla olisi voitu auttaa maastaan oikeasti välittäviä suomalaisia.

Äänestä
  • Jos päättäjät ovat kananalle joutuneet, onhan se vähän pelottavaa.

    Äänestä

Ei kyse ole pelkästään siitä, että "pelättäisiin" näiden tekevän lisää terroritekoja suomeen tultuaan, vaan siitä, että eivät edusta enää suomea, suomalaisia arvoja tai suomalaista kulttuuria vaan jotain niin vastenmielistä ja rikollista, että heidän oikea paikkansa on aavikolla.

Vaikka vasemmisto onkin islamin ylin ystävä niin soisin ettei suomesta tule koskaan sellaista, joka astuu siihen miinaan.

Äänestä
  • Tuolla perusteella esimerkiksi somalialaiset saisi massapalauttaa mistä on tulleetkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuolla perusteella esimerkiksi somalialaiset saisi massapalauttaa mistä on tulleetkin.

    Jokainen, joka toteuttaa kunniakulttuuria(pakkonaittaminen, sukuelinten silpominen, kunniaväkivalta jne) ja ajaa islamilaista maailmankuvaa tulisi siirtää sellaiseen maahan, johon sopeutuu paremmin.

    Sekulaarit, länsimaisen tasa-arvon hyväksyvät ja edes suht laillisesti elävät(kukaanhan ei ole täydellinen) voivat MINUN puolestani jäädä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuolla perusteella esimerkiksi somalialaiset saisi massapalauttaa mistä on tulleetkin.

    somalit pitäisikin palauttaa, jokainen jo tajuaa että oli karmea virhe hyysäreiltä ottaa ne tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    somalit pitäisikin palauttaa, jokainen jo tajuaa että oli karmea virhe hyysäreiltä ottaa ne tänne.

    Minulla ei ole mitään sellaisia somaleja tai muitakaan etnisiä ihmisiä vastaan, jotka eivät mädätä suomea kulttuurisella sosiopatialla, uskonnollisella fanatismilla tai rasistisella etnonationalismillaan.
    Etenkään tämän nykyisen intersektionaalisen mädätysaatteen aikakautena.

    Olen joskus tavannut varsin fiksuja ja asiallisiakin somaleja. Enkä ole koskaan inhonnut ketään pelkän rodun perusteella, en pidä sellaista reiluna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ei ole mitään sellaisia somaleja tai muitakaan etnisiä ihmisiä vastaan, jotka eivät mädätä suomea kulttuurisella sosiopatialla, uskonnollisella fanatismilla tai rasistisella etnonationalismillaan.
    Etenkään tämän nykyisen intersektionaalisen mädätysaatteen aikakautena.

    Olen joskus tavannut varsin fiksuja ja asiallisiakin somaleja. Enkä ole koskaan inhonnut ketään pelkän rodun perusteella, en pidä sellaista reiluna.

    Persuilla ON jakaantunut persoonallisuus, olen siitä aivan varma!😵

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ei ole mitään sellaisia somaleja tai muitakaan etnisiä ihmisiä vastaan, jotka eivät mädätä suomea kulttuurisella sosiopatialla, uskonnollisella fanatismilla tai rasistisella etnonationalismillaan.
    Etenkään tämän nykyisen intersektionaalisen mädätysaatteen aikakautena.

    Olen joskus tavannut varsin fiksuja ja asiallisiakin somaleja. Enkä ole koskaan inhonnut ketään pelkän rodun perusteella, en pidä sellaista reiluna.

    Joskus tavannut😁

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuilla ON jakaantunut persoonallisuus, olen siitä aivan varma!😵

    Ainoastaan vasurin äärimmäisen mustavalkoisessa mielessä. Harmaan sävyjä, maalaisjärkeä tai realiteettien hahmottamista ei vasurilta juuri löydy asioiden ja erilaisten mielipiteiden ymmärtämiseen. Pelkkää sokeata rasistikortin heiluttelemista...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joskus tavannut😁

    Ja vaikka et olisi edes tavannut, kuten minä olen, niin et voine pahoina ihmisinä pitää ketään Mona Walterin tai Ayaan Hirsi Alin kaltaisia islamin ja kunniakulttuurien vastustajia...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja vaikka et olisi edes tavannut, kuten minä olen, niin et voine pahoina ihmisinä pitää ketään Mona Walterin tai Ayaan Hirsi Alin kaltaisia islamin ja kunniakulttuurien vastustajia...?

    Mona Walter on hieno ihminen, joka vastustaa totalitaristista islamia - jota taas mielipuolinen vasemmistomme puolustaa!!!

    https://www.kansalainen.fi/mona-walter-islam-fasistinen-ideologia/

    Äänestä

Eihän saastunutta vettäkään veden takia pelätä vaan tautien, joita ne levittää. Supo on myös huolissaan ihmisyydelle vihamielisesti ideologiasta, jonka levittäminen on noilla elämäntehtävänä.

Äänestä

Amerikkalaiset taas muistuttaa meitä tulevaisuudesta kanavalla FOX : "the day after tomorrow". Toki se on hieman harhaanjohtava kun taas löytyy sankareita jotka pelastuu.
Todellisuudessahan pahuuden metropoleista ei jää jäljelle edes raunioita.

Kun koko maapallo kallistuu niin myrskyt ovat sitä luokkaa ettei jää pystyyn yhtään mitään.
Meret siirtyy sijoiltaan, vuoret sortuu ja ihmisiä jää jäljelle yhtä paljon kuin oofirin kultaa.
Onko joku koskaan kuullut oofirin kullasta? No ehkä joku tulee joskus kuulemaan ihmisestä?

Äänestä

Supo haarukoi muutaman terroristin maahantuonnilla radikaalin kantasuomalaisen aineksen ja maalittaa teidät.

Äänestä

Ennen olikin niitä hakkapeliitoita sekä johtajissa että kansassa, nyt ei ole kummassakaan kuin munattomia akkapeliitoita ja muita sekasikiöitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomi vaikuttaa hyvin pelokkaalta maalta. maahan tulee alle 20 ihmistä ja koko maa on ihan tolaltaan. Tiedetään, ettei meillä ole rohkeaa viikinkiverta, mutta ihan oikeasti. Hiiriäkö te olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu