mihin leipäjonoon pakolaiset ?

Anonyymi

Olemme jatkuvasti ihmetelleet että mihin leipäjonoon suomeen tuleet pakolaiset menee
viime vuonna leipäjonoissa oli n 140 000 suomalaista

ja tilanne pahenee, ohessa kirkon kirjoitus

Ruoka-apuun turvautuu yhä useampi ensikertalainen lomautusten ja työttömyyden seurauksena.

Julkaistu: 31.5. 2:00
PITKÄT ruokajonot ovat jälleen katukuvassa. Useiden paikkakuntien ruoka-aputoimijoiden mukaan ruoka-apuun turvautuvia on koronaviruskriisin seurauksena kolminkertainen määrä tavanomaiseen verrattuna. Ruoka-apuun turvautuu yhä useampi ensikertalainen lomautusten ja työttömyyden seurauksena. Joukossa on aiempaa enemmän lapsiperheitä, korkeasti koulutettuja ja pienyrittäjiä. Kesä tuo jonoihin myös kesätöitä vaille jääneet.

Ruoka-apu tuntuu tavoittavan heikossa asemassa olevia nyt paremmin kuin lakisääteiset sosiaalipalvelut ja -etuudet: samalla kun ruoka-avun asiakasmäärät ovat moninkertaistuneet, toimeentulotukiasiakkaiden määrä on pysynyt samana. Joidenkin kuntien sosiaalipalveluista ohjataan asiakkaita ruoka-avun tai kirkon diakoniatyön piiriin, vaikka vastuu viimesijaisesta turvasta on kunnilla.

27

<50

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei niiden tarvii, saavat kaiken kuin manulle illallinen ja rahaa vielä jota kutsutaan kotouttamisrahaksi, vokissa kuulemma reilu 300 ilmaista massia/kk, siinä sitä kun loisia tulee maahan ylläpidolle. Koskas suomessa aletaan pitää yhtä hyvää huolta heikompi osaisista kansalaisistamme, ilmaista ruokaa ja vireketoimintaa, taitaa tulla maailman loppu sitä ennen.

      • Anonyymi

        Tämä sirkus johtuu kokonaan itse hölmöläisistä, mitä on menty äänestämään näitä viherpunikkeja päättäjiksi. Nyt paska on kintuissa niin mitä enää kannattaa pitää huutoa, kun kaikki on itse saatua paskaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä sirkus johtuu kokonaan itse hölmöläisistä, mitä on menty äänestämään näitä viherpunikkeja päättäjiksi. Nyt paska on kintuissa niin mitä enää kannattaa pitää huutoa, kun kaikki on itse saatua paskaa.

        Suomalaiset ovat niin yksinkertaisia, että he havahtuvat vasta sitten, kun on liian myöhäistä, kun paska on housussa.


    • Anonyymi

      Niilä on Gela Gould leipäjonon mimi!!!

    • Anonyymi

      Eipä näy jakelujonoissa suomalaisten lisäksi kuin korkeintaan eurooppalaisia mamuja.

      Europan ulkopuoliset mamut saavat kaiken mahdollisen kelasta ja fatasta.

      Koska muuten rasismi....

      • Anonyymi

        Itsekin joutunut turvautuu ruoka apuun, kertaakaan en ole mokkakorvia tai lakuja näkynyt.


    • Anonyymi

      Heille maksetaan tuhansia euroja kuukaudessa ja lisää saavat jos vain pyytävät. Tämä on sitä vihervasemmistolaista tasa-arvoa.

    • Anonyymi

      Ei valtaajamme mihkään leipäjonoon alistu kunialisestä mänä nauttii sumen sosialipalveluista pareminkuin suomalainen heikompiosainen

      - näilehän on kaikki ohitusjonot palveluihin kuin asuntojen stsekaamisiin
      - kyl palvelut pitää kunia vieraille pelata aivan loma systeemein

      • Anonyymi

        Nämä terroristit lomailevat ahkeraan kotimaassaan ja samalla sieltä tulee vain lisää elätettäviä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä terroristit lomailevat ahkeraan kotimaassaan ja samalla sieltä tulee vain lisää elätettäviä.

        Siinäpä se ei mahdu millään meikäläsen järkeen .Ensin tullaan sotaa ja huonoja oloja pakoon sitten kuitenkin lomaillaan kotomaissa .Suomen hallitus vain katselee tätä toimintaa sivusta !!


    • Anonyymi

      ei tätä järjellä käsitäkään. Pieni eliitti hyötyy matuista ja veronmaksajat maksaa laskut. Silti suuri osa duunareista äänestää SDP:tä, vasemmistoa, vihreitä, kokoomusta ja RKP:ta.

    • Anonyymi

      Hyvinvointivaltio! 1,5km leipäjonot ja 500000 ihmistä kaataa masennuspillereitä suuhunsa aamupalaksi.

    • Anonyymi

      .. ja Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevat elävät yltäkylläisyydessä tekemättä yhtään mitään. Tasa-arvoako ?

      • Anonyymi

        Blaa, blaa, blaa blaa, blaa, samaa öyhötystä tänäänkin.... 🤮


    • Anonyymi

      Ihan samassa jonossa ovat suomalaisten kanssa. Olen jopa kouttamisen avustamisen yhteydessä vienyt heitä sinne ja ohjannut toimimaan kuten muutkin jonottajat. Olen myös yrittänyt tehdä heistä ruisleivän syöjiä mutta huonolla menestyksellä. Joidenkin kanssa olen käynyt läpi miten erottaa possua sisältävät ruuat joita kaikki eivät halua syödä. Tuossa hommassa olen oppinut sen, että koraani nimenomaan sanoo, ettei tiedostaen saa syödä possua mutta vahingossa voi, kertoivat hymyillen.

      • Anonyymi

        No kerrothan missä jonossa heitä näkee vai ovatko näkymättömiä .


    • Anonyymi

      Hallituksen ohjelma:

      Suomalaiset kodittomiksi ja leipäjonoon. Isisterroristit täysihoitoon levittämään terroria.

      • Anonyymi

        Tottahan toki Kunniakansalaisille on järjestetty omat vuorot , Eihä samaan joukkoon alempi arvoisten kanssa !!


    • Anonyymi

      Naapurissa nuoripari "turvaa" hakeneita "hädänalaisia", bemari pihassa, eivät käy töissä. Kuka maksaa asunnon tonnin vuokran?

      • Anonyymi

        Se on se taikaseinä se vaan ei koske Suomalaisia !!


      • Anonyymi

        Olisiko kyseessä huumebisnekset millä nämä terroristit täällä elävät ja voivat ajella bemareilla ?


    • Anonyymi

      Suomi, siellä asuu maailman onnellisin kansa. Kyllä näin on.

    • Anonyymi

      ne saa demarien ja vihreiden puoluetukia

    • Anonyymi

      Eiköhän näille Isis joukkojen ”sotaveteraaneille” jokin mitalli ja titteli järjesty ensi itsenäisyyspäivänä vuoden ”pakolaisten” kanssa...

      • Isis-Heli saa ensivuoden äitienpäivänä mitalin ja häntä haastatellaan Ylen ohjelmassa, kuin hän pystyi kasvattamaan lapsensa leirin karuissa oloissa, tämä lähi-idässä pyörivä toimittaja (mies) vielä tirauttaa itkun loppussa.


    • Anonyymi

      Jaaha ei siis kärsinyt kysyä mitä hyötyä Suomelle näistä AL-Holin akoistaja lapsista on sensuuri iski heti.

    • Anonyymi

      ihme on tapahtunut

      Ylen uutisissakin kerrottiin että tämä lama vaikuttaa enemmän köyhiin ja ihmisten määrä " ruuanjakelu pisteissä " on kasvanut
      Olisi vielä sanonut lukumäärät
      Ja ketä siellä on ja ketä ei ole

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      207
      2069
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1227
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      183
      1122
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. 71
      803
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      30
      678
    Aihe