Aika moni laittaa vilkun vasta kun jo kääntää rattia

Anonyymi

Vilkkua laitetaan päälle vasta kun ollaan jo toiselle kaistalle menossa.
Ratin kääntö - vilkku - ja sitten kaasua ja tai jarrua, kaikki tapahtuu yhtä aikaa.
Varsin amatöörimäisen näköistä ajamista, ikään kuin tulee yllättävä hätä vaihtaa kaistaa. Sitten se että tarvitaan lisäksi se reipas kiihdytys tai jarrutus.

Vilkulla olisi tarkoitus kertoa mitä aikoo tehdä, ei sitä mitä jo tekee.
Hyvin monille olisi tässä asiassa opettelemista.

22

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No kun se on niin helppoa tökätä sormi ojoon ratin puolien välistä, vilkkuviiksi kääntyy samalla kuin rattikin. Mitä sitä turhia leitä tekemään.
      Edellisessä autossani oli mukava kaistanvaihtotoiminto. Pieni nykäisy vilkkuviiksestä ja vilkku vilahtaa kolme kertaa itsekseen eikä tarvitse pelätä että jää turhaan vilkuttelemaan.

      • Anonyymi

        Kaistanvaihtotoiminto on tosiaan mukava. Joissain autoissa kuulemma voi määrittää, montako pippeli vilkun vilausta se tekee, mutta valtaosassa se taitaa olla kolme vilausta. Pieni mutta hyödyllinen keksintö.


    • Harvinaista että näet jonkun painavan jarrua ennen vilkun päällemenoa. Meilläpäin yleensä ensin jarrutetaan, sitten käännytään ja sitten ehkä vilautetaan vilkkua. Itselläni on tapana toimia toisin päin. Vilkutus on usein jo loppunut siinä vaiheessa kun rattia aletaan kääntämään. Toki näin uuden lain aikana homma menee hankalammaksi. Pitää varmaan muuttaa tyyliä enemmän muiden käyttämään...

      • > Harvinaista että näet jonkun painavan jarrua ennen vilkun päällemenoa.

        Eikusiis toisin päin. Perhana.


    • Tieliikennelaissahan velvoitetaan autoilija ilmoittamaan vilkuilla kääntymis- tai kaistanvaihtoAIKEESTAAN muille.

      Ei kääntymisestä tarvitse vilkuttaa, näkeehän sen sokeakin kepillä. ; )

      • Anonyymi

        Näinhän se on. Suuntamerkin on oltava näkyvä ja ymmärrettävä. Muut pitää suuntamerkin perusteella ymmärtää aikeesi ja suuntasi.


    • Anonyymi

      Valitettavasti meillä on suurimäärä kuspäisiä kuskeja jotka eivät välitä mistään tavoista ja säännöistä ja vilkauttavat vilkkua kun se on jo turhaa ja ovat sitä mieltä että se on ihan oikein ja hyvä juttu. Jos olisin poliisi niin sakottaisin näitä typeryksiä välittömästi.

      • Anonyymi

        Totta mutta nyt puhuttiin tyhmistä :) No mainitsitkin sen lopussa oikeastaan.
        Mutta jos on tyhmä niin ei kai sitä tiedosta varmaan itse. Koska tuskin haluaa antaa liikenteessä itsestään muille sellaista kuvaa että tässä se menee oikein ruudin keksijä.


    • Anonyymi

      Omassa kaupungissani näkee paljon uusia autoja, jotka eivät vilkuta ollenkaan, kun kääntyvät.
      Risteyksessäkin joutuu odottamaan tien ylitystä, kun auto tulee suoraan, eikä vilkuta, mutta kääntyy silti.
      Jos auto vilkuttaisi, niin voisi ylittää tien, mutta kun ei vilkuta, niin olettaa, että auto jatkaa suoraan ja jäisi auton alle, jos ylittäisi tien.
      Vilkun käyttö lisää liikenteen sujuvuutta.
      Vai säästääkö kuski vilkun poltinta, kun ei vilkuta.
      Silti pidetään vilkkua päällä liikennevaloissa punaisissa, vaikka valojen vaihtumista voi joutua odottamaan minuutin.
      Minä ainakin laitan silloin vilkun pois ja laitan sen päälle, kun valo vaihtuu vihreäksi ja autolla lähdetään liikkelle.
      Ei silloin tarvitse vilkuttaa, kun odotetaan valojen vaihtumista.

      • > Silti pidetään vilkkua päällä liikennevaloissa punaisissa,
        > vaikka valojen vaihtumista voi joutua odottamaan minuutin.

        Pidä nyt hyvänen aika se vilkku päällä kun seisot valoissa. Sitä vartenhan se on, että muut tietävät mitä aiot tehdä, eikä sitä varten että sinä itse muistat pistää sen päälle vasta kääntyessäsi. Ei se vilkku siitä rikki mene, että minuutin sitä päällä pidät. Ainut vaara on, että joku huomaa mitä olet tekemässä ja saattaa vaikka huomioida sinut!

        Esimerkiksi itse seisoin taannoin liikennevaloissa jonossa. Edessäoleva kuului nytkyttelijöihin, joten hetki pysähdyksen jälkeen edessäni olikin pari metriä tilaa. En viitsinyt moista ajaa kiinni. Olisin kyllä, jos takanaolija olisi laittanut vilkun päälle merkiksi tarpeestaan vaihtaa kaistaa ja päästä kääntyvien kaistalle. Eipä laittanut. Olisi kyllä ehtinyt edellisillä vihreillä, mutta kaikilla ei leikkaa...


      • Anonyymi

        Väität että "Ei silloin tarvitse vilkuttaa, kun odotetaan valojen vaihtumista." mutta laki ja säännöt kertovat kyllä aivan muuta. Opettele vilkuttamaan oikein aina ja kaikkialla.


    • Anonyymi

      Miksi minun pitäisi muille kertoa olenko kääntymässä, ja jos, niin mihin suuntaan?? Kyllä sen pitäisi riittää, että minä itse tiedän minne olen menossa, käännynkö vai en. Ihan turha sitä vilkkua on räpsiä edestakaisin. Kyllä sen sitten kaikki aikanaan näkevät minne menen. Minulla on sen verran tärkeä elämä ettei tekemisesi muille kuulu. Hienon ja erittäin kalliin autoni ihannoinnin mahdollisuus pitäisi muille riittää. Minulla on kiire, sillä olen yhteiskunnan hierarkiassa taviksia reilusti korkeammalla. Minä olen lisäksi myös muita parempi, myös kuljettajana.

      - Se Parempi Mersumies -

      • Anonyymi

        Vilahtaahan vilkut kun auton lukituksen avaa tai sulkee.


      • Anonyymi

        Et ole hauska vaikka niin luulet. Säälin sinua ja tunnen hieman myötähäpeää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole hauska vaikka niin luulet. Säälin sinua ja tunnen hieman myötähäpeää.

        Hienoa että mersumies tuohtui kun yllä joku kertoi mitä ne paremmiksi itseään luulevat toimivat. Minäkin kyllä pikkasen säälin sinua. Totuus sattuu kun omaan nilkkaan kopsahtaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vilahtaahan vilkut kun auton lukituksen avaa tai sulkee.

        Minulla ei vilahda, eikä tööttäile. Siististi auki ja kiinni kauko-ohjaimella käskettäessä.


    • Anonyymi

      Koska maksan paljon autoilusta veroja ja haluan vastinetta rahalle, niin käytän vilkkua kuin minun maalaisjärki sanoo.
      Turha tulla jonkun muun jotain muuta sanomaan.

      • Anonyymi

        Huono provo. Ei jatkoon.


    • Anonyymi

      Vain pelkurit ja hono setsuaalit käyttää vilkkuu. Ees autolla.

    • Anonyymi

      Hälytysajoneuvon hälytysajo vilkkuja voisi vilauttaa vaan silloin tällöin kun on hälytysajo, yksi vilaus sinivaloa ja latu aukee ja kaikki tekee tilaa.

      Wc käydessähän mä vilautan vain valoja, päälle ja pois, kyllä se hyvin riittää ja vehkeenkin vaan vilautan ulkona ja loput menee housuun mutta niin mulla menee moni muukin asia "housuun".

      • Anonyymi

        Mie pissutan ain pimmees, ku on niin pieni peli ettei kehtaa ees ite kahtoo.


    • Anonyymi

      Ei jaksa välittää muiden vilkuttamisista tai vilkuttamisista kaistanvaihto tilanteessa.

      Siinä kohtaa ottaa pattiin, kun pysäytät autosi ja kuusi muuta takana tulevaa. Ja suoraan menevä kääntyykin tieltä pois.
      Ympyrässä ärsyttää, kun nuo ruuhkan aiheuttajat pysäyttää koko ympyrän, kun ei viitsitä vilkkua käyttää.

      Aika ratkaiseva sekuntti ja vilkku, pysäyttää monta autoa, kun ei näytä.

      Kaistanvaihdossa vilkulle ei ole mitään väliä minulle. Eteen mahtuu aina auto, oli ruuhka tai ei. Siihen eteeni saa tulla ja mennä, eikä vilkulla ole mitään väliä. 10 sekunttia myöhemmin siihen mahtuu taas auto, menipä väliin mennyt alta 3 sekunnissa seuraavasta liittymästä pois tai ei. Niin kaistanvaihtotilanteessa en välitä vilkuista, enkä muista. Eteen saa tulla ja sitä varten se väli on, ettei tarvitse äkkijarrutella ja tukkia koko liikennettä.

      Joskus itekki tehnyt virheitä liikenteessä, kaistanvaihdossa tärkein on tarkistaa, että on väli mihin mennä. Kiitos reflekseistä sille joka hoksasi ennen minua, ettei tilaa ollu. Ruuhkassa ois ollu pahaa jälkiä.

      Mut vilkku kaistaa vaihtaessa, on pieninmmästä päästä oleva tärkiä asia, kun varmistaa, ettei ketään kolauta kylkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      674
      8161
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2392
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2380
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1924
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1515
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1307
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1263
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1059
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      870
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      840
    Aihe