Uhrien uhrit ....

Olen sitä mieltä että on riippunut paljon papista millä tavalla eri paikkakunnilla suhtaudutaan muihin uskontoihin...
Itselläni on myönteisiä kokemuksia eri uskontojen välisestä yhteistyöstä ja dialogista joihin olen voinut osallistua... ev. lut. kirkko yhtenä mukana.
Mielestäni sen tulisikin olla juuri niin- avointa ja toisiaan kunnioittavaa.

Mitä tulee lahkoihin--- niitä on meidän kirkossa Yhdysvalloissa .. erilaiset kirkosta eronneet ryhmittymät ovat perustaneet kirkkojaan ja heillä voi olla outoja oppeja... ja yllätys yllätys--- aina kun jostakin sellaisesta jotakin tulee lehdistön tietoon, niin heti saamme lukea lööpistä että Mormonikirkko sitä ja tätä...
esim. moniavioinen Tom Greene joku vuosi sitten.
Ei todellakaan ollut kirkkomme jäsen, mutta maailma mielsi hänet ykskantaan mormoniksi.
Eli ongelmia on meilläkin näistä toisin ajattelevista entisistä.
Taitaa olla jonkin verran Suomessakin- niinkuin täällä keskustelussakin on voitu havaita- tosin he eivät ole kirkkoa perustaneet, mutta uskontojen uhrien nimessä on tehty pahaa jälkeä kirkkomme suhteen - ikävä kyllä.
Joskus olenkin puolileikillisesti sanonut, että kohta olisi syytä perustaa "Uskontojen uhrit ry:n uhrit ry"
Niin ovat tavalliset jäsenet joskus pahoittaneet mielensä vääristä kirjoituksista joita on julkisuudessa.
Eikä suotta,sillä on tosi ikävää lukea valheita omasta uskostaan ....
minusta se täälläkin saa epämiellyttäviä piirteitä aika ajoin.... silloin kun mennään henkilökohtaisuuksiin joita ei voi edes selvittää esim. historiallisista kysymyksistä jostakin 100-150 vuoden takaa.
Toinen voi vaan olla ilkeä ja kirjoittaa ihan mitä haluaa... ottaa lauseen sieltä ja toisen täältä ja muka tällä tavoin "todistaa" jostakin asiasta...
Tosi outoa toimintaa tämä taktiikka täällä ja se on vaan niin naurettavan tylsää.
Mutta kiitokset niille monille asiallisillekin kysymyksille ja viesteille... mielestäni on tärkeää että asioista voidaan keskustella, eikä kaikesta tarvitse olla samaa mieltä.
Se on mielenkiintoista ja rakentavaa kun se tehdään oikeassa hengessä toisiaan kunnioittaen.
14483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

noin nyt jaksat jauhaa noista jaloista omista ja uskontosi piirteistä sekä suvaitsevaisuudesta ja yhteistyöstä erilailla ajattelevien ihmisten kesken, niin kerro nyt toki meille kaikille, kuinka suvaitset esimerkiksi homoja..?

Äänestä
  • homot stailas jonkun tyypin ja sen kodin.
    mene kattoon sitä please.
    taidat olla vääräällä sivustolla sinäkin .

    Äänestä

  • eilen tv:ssä kirjoitti:

    homot stailas jonkun tyypin ja sen kodin.
    mene kattoon sitä please.
    taidat olla vääräällä sivustolla sinäkin .

    So what? Mitäs kaikkea ne heterot ovatkaan tehneet?

    Yrität vain hämätä, että Jossulle esitetty yksinkertainen kysymys unohtuisi.

    Äänestä

  • Häh häh? kirjoitti:

    So what? Mitäs kaikkea ne heterot ovatkaan tehneet?

    Yrität vain hämätä, että Jossulle esitetty yksinkertainen kysymys unohtuisi.

    se olisi ollut parempi ohjelma katsella , jos olis ollu tavalliset tyypit tekemässä sitä muuttoleikkiä, niin ei olis trvinnu koko ajan kuunnella niitten homojen pervo vitsejä.

    Äänestä

  • telkkarissa kirjoitti:

    se olisi ollut parempi ohjelma katsella , jos olis ollu tavalliset tyypit tekemässä sitä muuttoleikkiä, niin ei olis trvinnu koko ajan kuunnella niitten homojen pervo vitsejä.

    katselit semmosta ohjelmaa joka yököttää sua?

    Vai onko sulla kova tarve tuntea itsesi paremmaksi ihmiseksi?

    Mun tietääkseni telkkareissa on vielä tänäänkin nappula josta sen voi panna kiinni ellei miellyttävää ohjelmaa tule.

    Äänestä

  • Kuinka suvaitset homoja?

    Äänestä

  • miksi ihmeessä kirjoitti:

    katselit semmosta ohjelmaa joka yököttää sua?

    Vai onko sulla kova tarve tuntea itsesi paremmaksi ihmiseksi?

    Mun tietääkseni telkkareissa on vielä tänäänkin nappula josta sen voi panna kiinni ellei miellyttävää ohjelmaa tule.

    jos ei ensin katso.
    Olenkin ilmoittanut jo TV 4:lle etten aio katsoa uudelleen. Oli ihan oikeesti mun mielestä vastenmielinen ohjelma. Eikä johtunut homoista, vaan heidän käytöksestään ja huonoista vitseistään.
    Huom. alotin siis katsomisen homoista huolimatta puolueettomasti mutta petyin tai täytyskö sanoa silmäni avautuivat.
    voi olla että jonkun muunkin..

    Äänestä

  • Häh häh? kirjoitti:

    Kuinka suvaitset homoja?

    ??????

    Äänestä

  • kuinka suvaitset mormoneja?? kirjoitti:

    ??????

    Yksi suuntaus muiden joukossa ei sen kummempaa. Mutta seksuaalisen suuntautumisen tuomitsemista en hyväksy. Vaikka suvaitsen eri uskonsuuntauksia, niiden piirissä tapahtuvaa hengellistä väkivaltaa en hyväksy. Enhän minä hyväksy homon suorittamaa raiskaustakaan (enkä heteron).

    Äänestä

Toisen mainetta on varjeltava sekä yksityisesti että julkisesti. Julkisuuteen kuuluu oikeuden ja totuuden vaatimus ja siihen liittyvä avoimuus. Emme kuitenkaan saa paljastaa lähimmäisen rikkomuksia ilman varmaa tietoa ja painavaa syytä.

Rikkomusten arvioiminen on uskottu oikeuslaitokselle, joka toteaa syylliset ja asettaa heidät vastuuseen teoistaan. Yksityiselämässä meidän ei tule syyttää toisia eikä paljastaa heidän heikkouksiaan. Tehtävämme on rohkaista heitä vapautumaan menneestä ja etsimään uutta suuntaa elämälleen.


   Älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen. Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi. (2. Moos. 23:1–2)   
   Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.
(Kol. 3:9–10)

Turust

Äänestä

siellä psykiatrisen poliklinikan suljetulla osastolla te potilaat nyt vaan joudutte ruokailemaan yhteisissä pöydissä, edustatte sitten mitä sairautta tai uskontoa hyvänsä. On toisaalta hauskaa, että pidät ruokailuja hyvinä kokemuksina ja kutsut niitä leikkisästi dialogeiksi, mutta minkäänlaisia paranemisen merkkejä sellainen ei osoita, päin vastoin.

Avointahan kaikki keskuudessanne varmasti on, kun jokainen teistä tietää, mikä toisella on vikana ja määriteltynä sairautena. Tuo kunnioittaminen on sen sijaan hieman väärä sana. Se, että ette vahingoita toisianne, ei johdu toisianne kohtaan tuntemastanne kunnioituksesta. Se johtuu siitä, että pidätte suurimman osan ajasta pakkopaitaa yllänne estämässä tuhoja osastolla.

Me muut terveet ihmiset emme välttämättä pitäisi yhteistyönä sitä, että tarjoudut potilasruokailussanne kaivelemaan hammastikulla muidenkin ruokailijoiden suut, kuten tänään yritit tehdä. Ensi kerralla voisit ainakin vaihtaa hammastikkua välillä.

Äänestä
  • säälin sinua!

    Äänestä

  • tuo iänikuinen lääkejuttu - keksisit edes jotain uutta solvattavaa vaihteeksi.

    Äänestä

jotka ilolla liittyisi moiseen ryhmään. Heidät nimittäin onnitui antit niin pahasti saamaan hakoteille, että takaisin tulo oli vaikeata. Kovien takaiskujen jälkeen. He kuitenkin taistelivat tiensä takaisin. Tie ei ollut helppo, mutta kun he olivat tulleet takaisin he eivät voineet ymmärtää miten he olivat olleet niin tyhmiä että erosivat ja kuuntelivat anteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


josefina1 kirjoitti:

Olen sitä mieltä että on riippunut paljon papista millä tavalla eri paikkakunnilla suhtaudutaan muihin uskontoihin...
Itselläni on myönteisiä kokemuksia eri uskontojen välisestä yhteistyöstä ja dialogista joihin olen voinut osallistua... ev. lut. kirkko yhtenä mukana.
Mielestäni sen tulisikin olla juuri niin- avointa ja toisiaan kunnioittavaa.

Mitä tulee lahkoihin--- niitä on meidän kirkossa Yhdysvalloissa .. erilaiset kirkosta eronneet ryhmittymät ovat perustaneet kirkkojaan ja heillä voi olla outoja oppeja... ja yllätys yllätys--- aina kun jostakin sellaisesta jotakin tulee lehdistön tietoon, niin heti saamme lukea lööpistä että Mormonikirkko sitä ja tätä...
esim. moniavioinen Tom Greene joku vuosi sitten.
Ei todellakaan ollut kirkkomme jäsen, mutta maailma mielsi hänet ykskantaan mormoniksi.
Eli ongelmia on meilläkin näistä toisin ajattelevista entisistä.
Taitaa olla jonkin verran Suomessakin- niinkuin täällä keskustelussakin on voitu havaita- tosin he eivät ole kirkkoa perustaneet, mutta uskontojen uhrien nimessä on tehty pahaa jälkeä kirkkomme suhteen - ikävä kyllä.
Joskus olenkin puolileikillisesti sanonut, että kohta olisi syytä perustaa "Uskontojen uhrit ry:n uhrit ry"
Niin ovat tavalliset jäsenet joskus pahoittaneet mielensä vääristä kirjoituksista joita on julkisuudessa.
Eikä suotta,sillä on tosi ikävää lukea valheita omasta uskostaan ....
minusta se täälläkin saa epämiellyttäviä piirteitä aika ajoin.... silloin kun mennään henkilökohtaisuuksiin joita ei voi edes selvittää esim. historiallisista kysymyksistä jostakin 100-150 vuoden takaa.
Toinen voi vaan olla ilkeä ja kirjoittaa ihan mitä haluaa... ottaa lauseen sieltä ja toisen täältä ja muka tällä tavoin "todistaa" jostakin asiasta...
Tosi outoa toimintaa tämä taktiikka täällä ja se on vaan niin naurettavan tylsää.
Mutta kiitokset niille monille asiallisillekin kysymyksille ja viesteille... mielestäni on tärkeää että asioista voidaan keskustella, eikä kaikesta tarvitse olla samaa mieltä.
Se on mielenkiintoista ja rakentavaa kun se tehdään oikeassa hengessä toisiaan kunnioittaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu