al-hol-gate

Hallitus käytti valtaansa hyväkseen toteuttamaan suvakistista ideologiaa. Mikään laki eikä asetus ei velvoittanut hallitusta hakemaan Suomesta pois muuttaneita terroristinaisia. Rinne itsekin totesi, ettei konsulipalvelulaki sovellu lainkaan tällaiseen toimintaan. Meillähän on syntynyt oikea kusettajahallitusten perinne. SDP oppositioon asap. Toivottavasti kansa ei enää koskaan tee sitä virhettä, että luottaa demareihin. Eikä maailman noviiseimpaan pääministeriin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Noviisihallituksen lisäksi luottamus on mennyt varsinkin sen vihreisiin ministereihin. Selittelevät puuta heinää ja eivät näytä puhuvan totta. Ainoat, joista välittävät ovat terroristinaiset ja sosiaalitukia huijaavat siirtolaiset. Nytkin muutettiin lainsäädäntöä, että saatiin muka työlupia näille ahkeruuksille. Eipä ole entisetkään töihin menneet edes hyvinä aikoina. Näillä alholista tuoduilla oli kai isätkin, jollakin ihan pääjehu, jolla Portugalin kansalaisuus. Mikseivät mene vaikka sinne.

Äänestä

Miten tämä liittyy maahanmuuttoon?

Äänestä
  • Ei mitenkään. Tämä on maailman menoa palsta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hallitus käytti valtaansa hyväkseen toteuttamaan suvakistista ideologiaa. Mikään laki eikä asetus ei velvoittanut hallitusta hakemaan Suomesta pois muuttaneita terroristinaisia. Rinne itsekin totesi, ettei konsulipalvelulaki sovellu lainkaan tällaiseen toimintaan. Meillähän on syntynyt oikea kusettajahallitusten perinne. SDP oppositioon asap. Toivottavasti kansa ei enää koskaan tee sitä virhettä, että luottaa demareihin. Eikä maailman noviiseimpaan pääministeriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu