Kyllähän hallitus teki taas kerran itsensä naurettavaksi, pyytämällä joltakin nobel-palkitulta suomalaiselta talousgurulta ja euroopassa taloustieteitä opettavalta muijalta ohjeet ja ilmeisesti matemaattiset laskelmat miten virus leijailee suomalaisessa ilmassa 1/potenssiin 10, ja lopputulos sitten oli että rättiähän se tietysti vaatii naamalle.
On se aika naurettavaa että pääministeri Marin viisaiden ministerigollegoiden kanssa on hokenut että terveys, ei talous, edellä mennään virusten torjunnassa ja luotetaan TERVEYSALAN asiantuntijoihin.
Mutta sitten on hallitus itse käsittääkseni pyytänyt lausunnon noilta uusilta myös terveysalan oppineilta että tehtiinkö me väärä päätös, eihän tehty vai tehtiinkö ja jos tehtiin niin eihän me tilattu sitten turhaan niitä 100 000 000 rättiä Kiinasta.
On hyvä varmistaa matemaattisesti miten virukset ilmassa leijuvat, ja kukas sen paremmin osaa laskea kuin nobelisti.
Talousgurut, uusi hallituksen terveysalan asiantuntija, hah, haa
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6748161Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672392Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342380- 1471924
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301515Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201307Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511263Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.821059Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65870Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7840