Krista Siegfrids alkoholisoitunut?

Uusimmat kuvat tuosta "julkkiksesta" osoittavat että hän on kovin turvonnut etenkin maha niin onko alkanut kittaamaan kaljaa kaksin käsin?
1893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Krista on jo out.

Äänestä

Se Katariina Mattila vai mikä joikhaaja nyt olikaan ottaa myös reilusti kuppia. Vastikään oli joutunut johonkin rähinäänkin (baarista tullessaan?).

Äänestä

Hauska huuhaa juoru. Suosittelen uutisten lukemista ja seuraamista ennen tänne kommentoimaan tulemista. En viitsi edes täsmentää mistä on kyse. Poimikaa itse se uutismedioiden sivustoilta tai Kristan somesta.

Äänestä
  • Voin täsmentää sulle kuitenkin sen verran että aloitus on selkeesti trolli ja hän tietää varmasti miksi maha hänellä turpoo. Aika kehno trolli mutta meni se läpi näköjään jollekin.

    Äänestä

Onko se jokin Saksalainen

Äänestä

> Poimikaa itse se uutismedioiden sivustoilta tai Kristan somesta.

Ennustan että Kristan ja sen hollantiolaisukon aviot päättyy alta kahden vuoden. Kumpikaan ei halua siivota niin paljon lapsen kakkaa, mitä tuomnmoinen homma vaatisi.

Lisäksi toinen ei halua muuttaa Hollantiin, eikä ensimmäinen ainakaan halua muuttaa syrjäiseen Suomeen. Täystuho edessä, lapsenhuoltajuudesta käräjöidään pitkään.

Äänestä
  • Taitaa olla tämä äärisuvakki KS aika vaikea pakkaus; ilmiriita oli heti tullut, kun hollantilainen mies oli (ihan oikein) todennut ettei nuo muumimukit kuulu aikuisten pöytään .
    Oli Krista kilahtanut, ettet sä voi sanoo noin...just.

    Äänestä

  • Krista Siegfrieds ei kykene hankkimaan itselleen ammattia eikä elantoa Hollannista. Täällä Suomessa Kristaa kannattelee RKP ja rantaruotsalaisten hyvävelikerhot.

    Hollannissa tällaista sisarusapua ei ole tarjolla, keikat loppuu kuin seinään, eikä Hollannin televisioon ole tiuolla kielitaidolla mitään asiaa.

    Taiteilijana itseään pitävä Siegfrieds ei voi asua kuin Suomessa. Mutta sen ukko ei tänne hallan kynsiin myöskään muuta, avioero on edessä varmana.

    Äänestä

  • Se varmasti on sinun asiasi puida sitä täällä. Kateelliset yleensä panettelee muiden henkilökohtaisilla asioilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Krista Siegfrieds ei kykene hankkimaan itselleen ammattia eikä elantoa Hollannista. Täällä Suomessa Kristaa kannattelee RKP ja rantaruotsalaisten hyvävelikerhot.

    Hollannissa tällaista sisarusapua ei ole tarjolla, keikat loppuu kuin seinään, eikä Hollannin televisioon ole tiuolla kielitaidolla mitään asiaa.

    Taiteilijana itseään pitävä Siegfrieds ei voi asua kuin Suomessa. Mutta sen ukko ei tänne hallan kynsiin myöskään muuta, avioero on edessä varmana.

    Italialaisen kanssa naimisissa oleva toimittaja Ella Kanninenkin asuu Suomessa ja mies Italiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se varmasti on sinun asiasi puida sitä täällä. Kateelliset yleensä panettelee muiden henkilökohtaisilla asioilla.

    Sanoisin ihan saman asian ja neuvon kelle tahansa suomalaiselle korkeakoulutetulle naiselle, joka menee naimisiin arabin kansssa, ja alkaa tehdä lapsia.

    Sanoisin, että varma avioero on edessä. Ja lapsista ja heidän asuinmaastaan tullaan käymään armoton oikeustaistelu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Italialaisen kanssa naimisissa oleva toimittaja Ella Kanninenkin asuu Suomessa ja mies Italiassa.

    Noillahan ei ole kovin pieniä pentuja. Kanninen ilmoitti jo 2014 että muuttaa pysyvästi Italiaan asumaan.

    Sieltähän se noita Rooman aikaisia Euroopan valtateitäkin on esitellyt, pilkupyöränsä päältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noillahan ei ole kovin pieniä pentuja. Kanninen ilmoitti jo 2014 että muuttaa pysyvästi Italiaan asumaan.

    Sieltähän se noita Rooman aikaisia Euroopan valtateitäkin on esitellyt, pilkupyöränsä päältä.

    Mutta asuu nykyään Suomessa ja mieskin tuli Suomeen tilapäisesti koronaepidemiaa pakoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta asuu nykyään Suomessa ja mieskin tuli Suomeen tilapäisesti koronaepidemiaa pakoon.

    No entäs ne lapset, missä he nyt ovat? Todennäköisesti jäivät italiaan, koska ovat aikuisia ihmisiä.

    Siegfrioedsin vastasyntyvä vauva on pikkaisen eri asia sitovuudeltaan ja sijaintipaikaltaan, kuin yli 20-vuotiaat aikuiset lapset, Kannisen perheen tyyliin.

    Ellan kuulumisia. https://www.is.fi/viihde/art-2000006520415.html

    Äänestä

Saanu Hollannin lisääntymis "keppiä" ! Ei hätää , turpoominen jatkuu .

Äänestä

Näinkö alhaiselle tasolle keskustelut on menneet?

Äänestä

Miks elämästä pitää tehdä noin vaikeeta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Uusimmat kuvat tuosta "julkkiksesta" osoittavat että hän on kovin turvonnut etenkin maha niin onko alkanut kittaamaan kaljaa kaksin käsin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu