Suomelta ei vielä kantaa elvytyspakettiin

Anonyymi

HALLITUS ei onnistunut keskiviikon istunnossaan löytämään yhteistä kantaa komission viime viikolla ehdottamaan EU:n koronaelvytyspakettiin. Hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli asiaa keskiviikkoaamuna pääministeri Sanna Marinin (sd) johdolla. Kokouksen jälkeen valtioneuvoston kanslia tiedotti niukkasanaisesti, että ”laajan kokonaisuuden käsittelyä jatketaan myöhemmin”.

Viime viikolla hallitus tiedotti, että kanta komission esitykseen muodostetaan tämän viikon EU-ministerivaliokunnan kokouksessa. Myös ministerivaliokunnan kokouksen asialistalle kokouksen tarkoitukseksi oli merkitty Suomen toimintalinjasta sopiminen.

HS:n tietojen mukaan hallitus pyrkii muodostamaan kantansa vielä tämän viikon kuluessa. Suomen EU-linjasta päättävä eduskunnan suuri valiokunta käsittelee koronaelvytyspakettia perjantaina, ja hallituksen tavoite on muodostaa oma linjansa ennen tätä, jotta eduskunnalla on riittävästi aikaa käsitellä asia huolellisesti.

Suomen neuvottelukanta on muodostettava ennen kesäkuun 19. päivänä alkavaa EU-maiden huippukokousta, jossa elvytyspakettia ensimmäisen kerran käsitellään korkeimmalla poliittisella tasolla.

8

53

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      EU sanelee, Suomi nöyrtyy. Se sama vanha laulu. Ja sitten kun kritisoidaan poliitikkoja hölmöydestään, niin haukutaan persuksi. Tää on niin tätä.... ><

      • Anonyymi

        EU ei sanele,vaan esittää.Jäsenvaltiot ratkaisevat.
        Tilanne on tähän astisista vaikein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU ei sanele,vaan esittää.Jäsenvaltiot ratkaisevat.
        Tilanne on tähän astisista vaikein.

        yksikertaiset ostetaan tyhjin lupauksin ja jäljet peitellään valhein.


    • Anonyymi

      Siellä mietitään kuumeisesti miten paketti saadaan myytyä kansalle. Perustelut tulevat olemaan aivan kauheat. Meidän täytyy.....

      • Anonyymi

        Jokainen järkevä kansalainen ymmärtää elvytyksen tarpeen.

        Jotenkin se pitäisi saada ymmärrettäväksi myös heikkoälyisille EU-vihaajille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen järkevä kansalainen ymmärtää elvytyksen tarpeen.

        Jotenkin se pitäisi saada ymmärrettäväksi myös heikkoälyisille EU-vihaajille.

        Jokainen järkevä kansalainen ymmärtää että kyse ei ole pelkästään elvytyksestä vaan vallan siirrosta eu:lle


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen järkevä kansalainen ymmärtää että kyse ei ole pelkästään elvytyksestä vaan vallan siirrosta eu:lle

        Eläköön, eläköön, eläköön Euroopan unionin Liittovaltio ja Euro raha !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen järkevä kansalainen ymmärtää että kyse ei ole pelkästään elvytyksestä vaan vallan siirrosta eu:lle

        Jäsenmaiden talouden vahvistuminenhan pitää ne myös määrääjinä.
        Siksi EU-vihaajat vastustavat elvytystä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1020
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      974
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      910
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      814
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      74
      699
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      654
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      186
      602
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      587
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      587
    Aihe