Demari oli silloinkin pääministerinä, kun vuonna 1976 perustettiin kuvaputkitehdas, vaikka "Saloralla oli jo 1970-luvun alussa ollut suunnitelmia kuvaputkien valmistamisesta Suomessa, mutta kannattavuuslaskelmat olivat jo silloin osoittaneet, että tehtaasta ei tulisi kannattavaa." (Wikipedia).
Nyt ollaan pumppaamassa 450 miljoonaa euroa akkuteollisuuteen, eli todennäköisesti veronmaksajat sijoittavat vanhentuneeseen teknologiaan, jolla ei saada tehdyksi kannattavaa liiketoimintaa.
Akkuteollisuus uusi Valco
10
52
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi on Euroopan ainoa valtio missä louhitaan akkumetalleja merkittävässä määrin tulevaisuudessa.
On tärkeä, että ne hyödynnetään kotimaassa.- Anonyymi
Venäjä ei ole Eurooppaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä ei ole Eurooppaa?
Ei ole vaan kaulmukien maa idässä.
Kuka laittaisi akkuteollisuuden Venäjän varaan?
- Anonyymi
Valcohan myytiin pois juuri siinävaiheessa kun maailmalla alkoi suuri kysyntä kuvaputkille. Siinä jäi kymmeniä miljardeja saamatta ja syy tähän oli kepun vaatimus. Kepu vihaa kaikkea mikä ei liity maatalouteen sekä tukiaisiin vai mitä koplauksia nuo nyt ovat.
Miten kuvaputket ja akut liittyvät toisiinsa ? Onko taas kerran kyse kepun vihasta teollistatuotantoa ja kaupunkeja kohtaan.- Anonyymi
Valcon tehdashan ajettiin alas. Kuka sen osti? Ainakin Kemijärven tehtaalla tehtiin kännykkälatureita vielä Nokian kulta-aikoina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valcon tehdashan ajettiin alas. Kuka sen osti? Ainakin Kemijärven tehtaalla tehtiin kännykkälatureita vielä Nokian kulta-aikoina.
Muistini mukaan tehdasta ei ostettu vaan koneet joilla kuvaputkia valmistettiin myytiin Hitachille, joka ansaitsi kuvaputkilla enemmän dollareita kuin Nokia kännyköillään.
- Anonyymi
Ei meillä ole oikein eväitä nousta akkuvaltioksi. Kiinalla on niin valtavat lihakset tässä asiassa että rahan ja osaamisen suhteen että oksat pois. Kyllä keskittyisin puuhun edelleen kun sitä meillä on toisin kuin Kiinassa.
- Anonyymi
Korona kriisi on näyttänyt, että Suomen ja länsimaiden on huolehdittava omasta tuotannostaan.
Toki Niikko ja Vähä-älymäki ajavat Kiinan etua.
- Anonyymi
Myytiinkö Valtion Kuvaputkitehdas?
Ymmärtääkseni tämä Kalevi Sorsan ,sd, luomus asetettiin konkurssiin.
Ampuiko suomalaiset Maalaisliiton vaatimuksesta Mainilaan?
Ymmärtääkseni tämä Josef Stalinin luomuskaan ei täysin toteutunut. - Anonyymi
Salon akkutehdas laajentaa ja tuplaa työntekijämääränsä 200:sta 400:aan vuosien 2021–2022 aikana.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/a28b1d57-9427-4070-8d23-85615a52c2a8
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668104Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672345Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332313- 1471880
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291423Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1171264Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511256Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.76968Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65865Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7809