Olen duunari ja ulkona töissä, alaa en kerro. Ylioppilas. Yksinhuoltajaperheestä. Tunteja tuohon palkkaan tarvittiin 280. Yleensä teen neljän päivän viikkoja.
Rakastan työtäni enkä ikinä enää palaisi malliin 11 kuukautta töitä ja kuukausi lomaa. Eihän siinä kerkeäisi kokemaan mitään. Sukeltaja, laskuvarjohyppääjä, vuorikiipeilijä, reppureissaaja. Sitten on näitä vieläkin erikoisempia kokemuksia muttei niistä enempää ettei tunnisteta.
Tajuan kyllä ettei tämä terveellistä ole, mutta salilla tulee käytyä ja syön suhteellisen terveellisesti niin jaksaa paremmin. Töissä saa otettua tirsat silloin tällöin kun homma pelaa.
Asunnoton, työnantaja tarjoaa majoituksen arkisin ja jopa viikonloppuisin, jos samalla alueella pidempään. Muuten viikonloput menee kavereiden luona, milloin missäkin. Ei autoa, työnantaja tarjoaa työauton ja polttoaineet.
Periaatteessa rahat menee osakkeisiin, matkusteluun ja harrastuksiin. Elänkö jonkinlaista unelmaa vai kuolenko nuorena kun tulee noin paljon tunteja? Mitä ajattelette tilanteestani?
12000 euroa kuukaudessa. Puolivuotta vapaata. Asunnoton.
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Asfalttia vääntävä laiskimus. Koita tehdä urakkaa työmaalla niin lässähdät viikossa kuin koiranpaska.
- Anonyymi
Mount Lenin korkein huiputus tähän mennesä ja yli 100m sukelluksia reilusti yli sata kappaletta. 120/150/180kg penkki/kyykky/mave ja mensan jäsen. Laiskimus.
Vaihtaisin heti urakoihin eli 350h kuukauteen, joka hyvinkin mahdollinen kun tietää, että edessä hyvin pitkä vapaa jolloin voi toteuttaa itseään. Tähän mennesä mitä olen nähnyt ja kokenut niin tuo 15000-20000 euroa kuukauteen ei ole mahdollista ellei puhuta hyvin spesiaali duunista ja vaikea nähdä toteutuvan säännöllisesti. Miksi siis vaihtaisin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668104Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672345Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332313- 1471880
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291423Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1171264Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511256Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.76968Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65865Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7809