Oliko joskus apteekkarina Mauro?

Anonyymi

Mummo on joskus ollut Lieksassa apteekissa töissä ja muisteli apteekkarin olleen Mauro. Muisteli olleen joko Pekka tai Paavo etunimeltään. Olisi mukava jos joku tietää onko mummo oikeassa. Eikös Maurot olleet jotain kauppiaita. En tunne täältä Turusta ketään lieksalaista jolta voisi kysyä.

36

795

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ole olllut koskaan Mauron sukua apteekkarina Lieksassa ja tuskin muuallakaan. Maurajeff oli sukunimi alkuaan ja todellakin kauppiasukua Repolan suunnalta. Lieksan ensimmäinen itsenäinen apteekki aloitti toimintansa 16.12.1891. Se nimitettiin sijaintikuntansa mukaan Pielisjärven apteekiksi. Ensimmäisenä apteekkarina toimi Fredrik K. Ronnelius.

      Pielisjärven apteekin kuudennen apteekkarin Otto Torsten Metherin aikaan apteekissa oli harjoittelijana myöhemmin näyttelijänä tunnettu Aku Korhonen. Mether oli toimessaan vuosina 1910 – 1919.

      Lieksan apteekkareista löytyy paikallishistorian kirjoista tiedot lähes 130 vuoden ajalta.

      Apteekkariksi pääsyyn on vaadittu kautta aikojen yliopistotutkinto. Karjalasta Lieksaan muuttaneilla Maurajeffeillä (myhemmin Mauro) ei sellaista ollut.

      • Aika hämmästyttävää kuinka paljon oikeaa tietoa Lieksa-palstan tietäjiltä löytyy. Juuri tässä palsta on parhaimmillaan.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Aika hämmästyttävää kuinka paljon oikeaa tietoa Lieksa-palstan tietäjiltä löytyy. Juuri tässä palsta on parhaimmillaan.

        Ajattele ne ovat oikeita tosiasioita. Ei suvakkien tietotoimistosta. Joka on huippu juttu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ajattele ne ovat oikeita tosiasioita. Ei suvakkien tietotoimistosta. Joka on huippu juttu.

        Mietinkin jo miten kauan maltat pysyä pois tästä ketjusta. Houkutus päästä morkkaamaan minua tuli nyt liian suureksi. 😅

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Mietinkin jo miten kauan maltat pysyä pois tästä ketjusta. Houkutus päästä morkkaamaan minua tuli nyt liian suureksi. 😅

        Minä taas mietin milloin tulee seuraava isovalhe sinulta. Ja tulee
        varmasti pian.

    • Anonyymi

      1960-luvulla siinä apteekissa, joka oli kirjakaupan taloa vastapäätä Pielisentiellä, oli apteekkarina Juhano. Jonkun aikaa apteekissa oli töissä Kola Mauron tytär Ulla Mauro, ehkä harjoittelijana. Sitä en tiedä, olisiko ollut myöhemmin apteekkarina.

    • Anonyymi

      Elikkä mummon muisti on ollut oikea.
      Mauron sukua on ollut apteekissa töissä.
      Tittelistä viis.
      Kivaa historiaa. Jess!

    • Ulla Mauro oli apteekissa töissä, ja hänen koulutuksensa oli farmaseutti.
      Tumma ja kaunis keskikokoa hieman kookkaampi nuori nainen.
      Erittäin ystävällinen ja palvelualtis sekä hyvin tietäväinen.
      Ei elänyt kovin vanhaksi, muistini mukaan.
      Tunsin hänet henkilökohtaisesti.

      • Anonyymi

        Höpö höpö, elossa on vieläkin.

      • Anonyymi

        Joo, Ullasta tuli mieleen, kun menin ostamaan eetteriä ja risiiniöljyä (niitä tarvittiin pienoismoottrorin polttoaineeseen), niin eipä myynytkään nuorukaiselle, vaan haki apteekkarin paikalle. Ilmeisesti eetteri ei ollut tavanomainen lasten artikkeli. Apteekkari Juhano tunsi harrastukseni (pienet piirit Lieksassa) ja antoi luvan. Ulla palveli ystävällisesti ja eetterihana oli jatkossakin auki.

      • Muistan hyvin Ulla Mauron Lieksan yhteislyseosta. Olinhan siellä silloin minäkin. Ulla kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1963. Tapasimme eläkeläisinä kauan sitten Lieksassa. Hyvin tunnistimme toisemme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, elossa on vieläkin.

        Olet oikeassa, muistini petti.
        Muistini sekoitti toiseen suvun tytöistä.

      • kamuttaja kirjoitti:

        Olet oikeassa, muistini petti.
        Muistini sekoitti toiseen suvun tytöistä.

        Lieksan yhteislyseossa oli 60-luvulla myös toinen Mauro -sukuinen tyttö Anna-Maija nimeltään. Häntä en ole nähnyt aikoihin. Kaikki 60-luvulla oppikoulua käyneet ovat nyt noin 70 - 80 -vuotiaita.

      • Anonyymi
        wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Lieksan yhteislyseossa oli 60-luvulla myös toinen Mauro -sukuinen tyttö Anna-Maija nimeltään. Häntä en ole nähnyt aikoihin. Kaikki 60-luvulla oppikoulua käyneet ovat nyt noin 70 - 80 -vuotiaita.

        Oliskohan tämä Anna Maija oppinut kauppatieteitä Joensuun Kauppaopistossa 60-luvulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oliskohan tämä Anna Maija oppinut kauppatieteitä Joensuun Kauppaopistossa 60-luvulla.

        Hyvin mahdollista, koska hän lopetti oppikoulun silloiseen keskikouluun 60-luvulla. Lieksassakin olisi ollut mahdollista opiskella merkonomiksi. Merkonomien koulutus alkoi Lieksan Sarkalassa 1.9.1967 ja se jatkui 31.5.1970 saakka. Syksyllä 1970 opetus alkoi uudessa kauppaoppilaitoksessa Kuhmonkadulla. Silloin alkoi myös Lieksassa kauppakoulun toiminta kauppaopiston lisäksi.

        Ei muuten alkanut. Täällä ei ole kauppakoulua ollut, vaan se alkoi Nurmeksessa syksyllä -70.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei muuten alkanut. Täällä ei ole kauppakoulua ollut, vaan se alkoi Nurmeksessa syksyllä -70.

        Lähdetietojen (Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän OPPILAITOSARKISTOJEN SIJAINTILUETTELO) mukaan kauppakoulujen ja kauppaopistojen kulutukset alkoivat ja loppuivat seuraavasti:

        Lieksan kauppaopisto 1.9.1967-31.8.1970, merkonomikoulutus.
        Lieksan kauppaoppilaitos, jossa alkoi myös merkanttikoulutus 1.9.1970-31.12.1994 .
        Ylä-Karjalan kauppakoulu 1.7.1968-31.7.1978, merkanttikoulutus.
        Nurmeksen kauppaoppilaitos 1.8.1978-31.7.1994, merkantti- ja merkonomikoulutus.
        Nurmeksen kauppa- ja ammattioppilaitos 1.8.1994-31.12.1995, mm. liiketalouden koulutus.

        Merkanttikoulutus alkoi Nurmeksessa kaksi vuotta aikaisemmin kuin Lieksassa.

        Kiitoksia hyvistä ja täsmällisistä tiedoista. Juuri Wanhan tapaista tekstiä, jossa myös lähdetiedot on tuotu näkyville. "Musta tuntuu tiedot" tai pelkät olettamukset eivät riitä vastaväitteiksi.

        Toivottavasti saamme taas lukea Wanhan ja Kamuttajan asiallisia tekstejä Lieksan palstalta pitkä tauon jälkeen.

    • Muistan myös lyseosta apteekkarin pojan Matti Juhanon, joka oli paria luokkaa alempana kuin Ulla Mauro.

    • Anonyymi

      Olen aloittaja.
      Kiitos tosi paljon tiedoista, sieltähän tuli paljon enemmän kuin uskalsin odottaa. Onneksi on teitä tietäjiä näköjään montakin. Mummo muisti näköjään jotain, mutta ei ihan oikein. Kiitos vielä kerran.

    • Anonyymi

      …..Otto Torsten Metherin aikaan apteekissa oli harjoittelijana myöhemmin näyttelijänä tunnettu Aku Korhonen...….

      Onko Aku Korhonen syntyjään lieksalainen ?

      • Aku Korhonen oli syntynyt Käkisalmella, kävi koulua Joensuussa ja oli harjoittelemassa Pielisjärven apteekissa. Hän harrasti näyttelemistä jo silloin eikä hänestä tullut koskaan apteekkaria eikä farmaseuttia.

      • wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Aku Korhonen oli syntynyt Käkisalmella, kävi koulua Joensuussa ja oli harjoittelemassa Pielisjärven apteekissa. Hän harrasti näyttelemistä jo silloin eikä hänestä tullut koskaan apteekkaria eikä farmaseuttia.

        Joku aika sitten oli tällä palstalla hirmuinen väittely siitä Aku Korhosen apteekkiharjoittelusta.

    • Muistan tämän tapauksen. Hän oli eri (omaa)mieltä monista muistakin palstan asiapitoisista aiheista. Se oli silloin hänen tyylinsä.

      • Anonyymi

        Älä länkytä minä vain oikaisin vääriä tietoja joita sinä ja kamuttaja tänne postasitte. Eikö teitä hävettänyt ja nyt vielä jatakat väärien tietojen jakamista. Eikö teitä saa millään jättämään asiallisen saitinn rauhaan. oletteko te persuja vain ruotsidemoja.

        Tämä henkilö taitaa väittää vastaan vaan pelkästä jankuttamisen ilosta.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Tämä henkilö taitaa väittää vastaan vaan pelkästä jankuttamisen ilosta.

        Tämä henkilö on ollut vänkyttämällä häirikkönä palstalla jo vuosia. Mitkään tosiasiat eivät hänelle kelpaa, vaan aina hän löytää oman versionsa asiaan. Hän haluaa tärvellä asiallista palstaa tuulesta temmatuilla tiedoilla, mikä onkin hänen ainoa tarkoituksensa. Kannattaa olla välittämättä hänen viesteistään.

    • Anonyymi

      En muista LYL:ssä olleen 1960-luvulla Anna Maija Mauroa mutta oli Arja Liisa ja Paavo.

      • Anonyymi

        Verkosta löytyy LYL:n 1960 Sarkalassa aloittaneiden verkkosivu. Sitä on ihan viime aikoina päivitetty. Siellä on myös LYL:n vuosikertomus 1960-1961. Sen oppilasluettelossa on moni tässäkin ketjussa mainittu nimi. Arvelisin, että sieltä löytyy myös tämän palstan useimmat hyvät muistelijat, kuten Kamuttaja, Wanha_lieksalainen, Pieni_pellavapää ja monet muut. Teidän kirjoituksia parin puden takaa LYL:n opettajista ja oppilaista oli tosi hauska lueskella. Nuoruus tuli vahvasti mieleen.

      • Anonyymi

        Esimerkiksi Lieksan yhteislyseon kertomus lukuvuodesta 1960-1961 mainitsee, että luokalla IV A opiskeli Anna-Maija Mauro. Luokalla oli 43 oppilasta ja luokanvalvojana oli FK Ensio Talvila. Silloin luokalla II A opiskelivat Arja-Liisa Mauro ja Paavo Mauro. Luokanvalvojana oli Karttu Piironen.

        Jos jotakin asiaa ei muista, kannattaa tarkistaa meille todistuksen kanssa vuosittain jaetuista vuosikertomuksesta. Tarkistapas, löydätkö!

        Ei sieltä löydy Kamuttajaa.

        Kansakoulun aloitin Pielisjärvellä.
        Olen joskus täällä kertonut, etten käynyt oppikoulua Lieksassa, vaan muualla.
        Laskin lähtöjäni ja paluitani sieltä.
        Huomasin muuten, että aina oli paikkakunta Pielisjärvi.

        Olen lähtenyt sieltä kaikkiaan 4 kertaa, ja palannut 3 kertaa.
        Taidan olla vähän niinkuin kiertolintu.

        Paavon muistan hyvin, vaikka olikin "vähän" nuorempaa ikäluokkaa.
        Hän taisi joskus harrastaa painonnostoa.

      • Anonyymi
        kamuttaja kirjoitti:

        Paavon muistan hyvin, vaikka olikin "vähän" nuorempaa ikäluokkaa.
        Hän taisi joskus harrastaa painonnostoa.

        Saattoipa Paavo harrastaa painononnostoakin, mutta jääkiekossa hän oli kova.

      • Anonyymi
        kamuttaja kirjoitti:

        Ei sieltä löydy Kamuttajaa.

        Kansakoulun aloitin Pielisjärvellä.
        Olen joskus täällä kertonut, etten käynyt oppikoulua Lieksassa, vaan muualla.
        Laskin lähtöjäni ja paluitani sieltä.
        Huomasin muuten, että aina oli paikkakunta Pielisjärvi.

        Olen lähtenyt sieltä kaikkiaan 4 kertaa, ja palannut 3 kertaa.
        Taidan olla vähän niinkuin kiertolintu.

        Minä olen lähtenyt täältä viisi kertaa eri puolelle Suomea. Nyt olen jäänyt tänne ja olen suht tyytyväinen elämääni. Kiva oli lähteä mutta kiva oli myös tulla. Sai olla työssä muuallakin kuin täällä.
        En häpeä sanoa, että kyllä Lieksa Hesan hakkaa ihan suvereenisti. Se on vain minun mielipiteeni.
        Pääseehän täältä lähtemään minne vain, jos kaipaa jotain mitä täällä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattoipa Paavo harrastaa painononnostoakin, mutta jääkiekossa hän oli kova.

        Kova oli ja ylimielinen oppikoulussa. Kova oli urheilutunneilla jääkiekkokaukalossa taklailemaan huonompia luistelijoita laitoja vasten. Kutvosen Matti lienee olettanut runttaukset kuuluvan pelin luonteeseen. Koskaan hän ei väkivaltaisuuteen kajonnut. Olihan Paavo paremmasta perheestä, kuin moni muu köyhän kakara.

        Kenen poika Paavo oikein oli?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      669
      8140
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2379
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2354
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1909
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1487
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1297
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1262
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1031
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      869
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      829
    Aihe