Kulmuni harjoitteli pääministeri Rinteen kaatamista veronmaksajien laskuun

Anonyymi

Katri Kulmuni sai kallista puhekoulutusta – Asiantuntija: Rinteen eroon johtanut esiintyminen oli selvästi harjoiteltu
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/24994571-e7de-4875-b3dd-9cc182ab8e0c
"Katri Kulmuni on saanut kallista viestintäkonsultointia. Asiantuntija arvioi Kulmunin Rinteen eroon liittyvää viestintää.

Suomen Kuvalehti kertoi tiistaina, että keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni on käyttänyt lähes 50 000 euroa ministeriöiden varoja viestintätoimisto Tekirin konsultointiin. Kulmunia on koulutettu niin elinkeinoministerinä kuin valtiovarainministerinäkin.

Koulutusta on antanut Tekirin omistaja Harri Saukkomaa, jonka laskutus ollut 700 euroa tunnilta.

SK:n mukaan Kulmunin viestintäkonsultointia tapahtui syksyllä 2019, ja myös joulukuussa 2019 yhteensä 13,5 tuntia. Joulukuun konsultoinnit sisälsivät SK:n mukaan neuvonantoa, analyysia ja strategista konsultointia.

Kulmuni sai valmennusta myös tiistaina 3. joulukuuta 2019. Valmennuksen verollinen hinta oli 6324 euroa. Samana päivänä pääministeri Antti Rinne erosi pääministerin tehtävistä.

Kulmunilla oli keskeinen rooli Rinteen eroamisen taustalla.

– Kuittasiko siis Kulmunin johtama ministeriö laskun, joka tuli Suomen pääministerin kaatamiseen tai sen jälkihoitoon liittyneestä koulutuksesta? kysyi esimerkiksi Iltalehden yhteiskuntatoimituksen esimies Juha Ristamäki näkökulmassaan.

Ostiko Katri Kulmuni konsulttiapua verorahoilla hallituskriisissä, jonka keskusta junaili?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b1a68107-1cfe-4c23-b4d1-c1188aabc9c7
Juha RistamäkiKeskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin saama viestintäkoulutus Antti Rinteen kaatopäivänä herättää paljon kysymyksiä, kirjoittaa Juha Ristamäki.

Kulmuni toisti samaa viestiä

Professori: Harjoiteltu etukäteen
Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotaluksen mukaan Kulmunin kommentit olivat selvästi etukäteen harjoiteltuja.

– Tässä strategiassa pyritään siihen, ettei anneta ylimääräistä tietoa, jotta ei puhuta sivu suun. Kommentit olivat aika ympäripyöreitä, ei selvästi sanottu mitään. Tulkinnanvaraisuus oli harkittua, Isotalus toteaa Iltalehdelle."

.

Veronmaksajat laitettiin maksamaan istuvan pääministerin erottamiseen tähtäävä keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin jargonin opettelu. Ja nyt Kulmuni kertoo maksavansa 50 000 euron puhekoulutuskonsultointiinsa käytetyt veronmaksajien rahat takaisin, ettei nousisi suurempaa haloota.

Kysymys kuuluu erottiko SDP:n pääministeri Antti Rinteen itse asiassa Tekirin omistaja, konsultti Harri Saukkomaa 700 euron tuntipalkalla, jonka maksoivat veronmaksajat kepun pyytämästä työstä?

Kepun elinkeino(ttelu)ministeri Mika Lintilän Business Finland sotkut, joita valtiovarainministeri Katri Kulmuni on peesannut, hakkaavat mennen tullen Sirpa Paateron ja Antti Rinteen Postisotkut sekä laadussa että rahan hassaamisessa. Heidän eroaan ei ole vaadittu, eikä veronmaksajien rahoilla kammettu tehtävistään.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hufvustadsbladetin loistava päätoimittaja totesi keskiviikkona 4.12.2019, kukaan ei ole tähän mennessä näyttänyt toteen, että Antti Rinne olisi valehdellut (”hittills har ingen kunnat påvisa att Antti Rinne har farit fram med osanning”).
      Mistä on kysymys? Kysymys on valtataistelusta. Orpo ja Sipilä olivat huonoja häviäjiä (bad losers). He eivät kestäneet tappiotaan. He halusivat nousta tuhkasta feenikslinnun tavoin. Ja he onnistuivat omien puolueidensa lakeijojen tukemina.
      Katri Kulmuni laitettiin jättipalkkaisen puhekoulutuskonsultin pakeille opettelemaan ympäripyöreyksien toisto, jolla Rinne kammettaisiin pihalle. Veronmaksajille jäi maksajan rooli. Kyseessä oli Joulukuun kaappaus.
      https://vastavalkea.fi/2019/12/05/joulukuun-kaappaus/

      • Anonyymi

        Wow...


      • Anonyymi

        Pantiin sanatkin suuhun.


    • Anonyymi

      Kulmuni avitti vain Sanna Marinin valtaanpääsyä ja SDP:n kasvamista hänen avullaan puolueen nuorennusleikkauksella noin 25%:n kannatuksella Suomen suurimmaksi puolueeksi.

      • Anonyymi

        Ei kova hinta, jos 50.000 eurolla saa puolueen kannatuksen nostettua 25%:iin, ja Kulmuni lupasi vielä maksaa veronmaksajien lainarahat takaisin.


    • Anonyymi

      Turha kaunistella kun jokainen ymmärtää että vaalikampanjan tukirahoitustahan siinä oltiin maksamassa takaisin verovaroista.

    • Anonyymi

      toivottavasti kulmuni saa kaadettua hallituksen

    • Anonyymi

      Ikävän kireäpipoiseksi on asiat menneet. 70- luvulla suurimman valtionyhtiön pääjohtajana oli UKK:n nimittämä kaverinsa, jonka koko perheellä oli ko. yhtiön työsuhdeautot eikä kukaan valittanut. Puolustusvoimien komentaja sentään joutui tuiverrukseen kun käskytti varusmiehet kesäpaikkansa remontointitöihin. Vielä 80-luvulla kun itse olin intissä määrättiin körrit monen päivän laduntekourakkaan, eli kuskaamaan ja tamppaamaan lunta ladunpohjiksi kun kuulemma senaikainen komentaja oli tulossa varuskuntaan vierailulle ja halusi hiihtää vaikkei lunta oikein ollutkaan. Mitenhän kävisi nykyään, katsottaisiinko kuuluvaksi palvelukseen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      669
      8140
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2379
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2354
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1909
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1487
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1297
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1262
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1031
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      869
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      829
    Aihe