Lippujuhla oli vapaa-ajattelijoilla pornojuhla

Vapaa-ajattelijoiden pornotempauksesta on 10 vuotta. Tempaus pidettiin Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä ja siinä vaihdettiin raamattuja pornolehtiin. Poliisille tehtiin tutkintapyyntö siitä, oliko lapsia altistettu pornolle tempauksen aikana.

Merkillinen tapa juhlistaa Puolustusvoimain lippujuhlaa! Oliko tarkoitus sanoa, että kenttähartaus tulisi vaihtaa pornon katseluun? Oliko taustalla äärivasemmistolaisia tavoitteita? Vaparien joukossa äärivasemmistolaisuus on edelleen vahvaa.

Vapaa-ajattelijajärjestöt eivät koskaan ole tehneet päätöstä, jolla ne olisivat irtisanoutuneet tempauksesta, vaikka se loukkasi monia uskonnottomia. Vapaa-ajattelijat teeskentelevät olevansa uskonnottomien etujärjestö, vaikka uskonnottomat eivät ole antaneet mitään mandaattia tällaiseen.

Pornotempaus osoitti kouriintuntuvalla tavalla, että vapaa-ajattelijat muodostavat uskonnottomille vakavan mainehaitan.

(aihetta käsittelevä aiempi aloitus on poistettu - todennäköisesti vapaa-ajattelijoiden vaatimuksesta. Ylläpito voi todeta pienellä googlailulla, että ylläolevat tiedot pitävät paikkansa. Esimerkiksi Yle on kertonut pornotempauksesta ja tutkintapyynnöstä. On omituista, jos palstalla ei saa tehdä aloituksia tapahtuneista tosiasioista.)
23126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Vapaa-ajattelijaliikkeen uppoaminen = uskonnottomien etu

Äänestä
  • Vaparit ovat häiriöksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaparit ovat häiriöksi.

    Erotkaa vapareista, jos kunnioitamme uskonnottomia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erotkaa vapareista, jos kunnioitamme uskonnottomia!

    Vapariliiton toiminta on vastenmielistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapariliiton toiminta on vastenmielistä.

    Ja erityisesti uskonnottomien näkökulmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja erityisesti uskonnottomien näkökulmasta.

    Vaparit ovat häpeäksi ja haitaksi uskonnottomille.

    Äänestä

Vapareita hävettää siksi poistattavat faktaan pohjautuvat aloitukset.

Äänestä

Ajatella, 10 vuotta vanha juttu ja sinä jaksat vieläkin märehtiä tätä. Ketään muuta ei kiinnosta.

1Äänestä
  • Kymmenen vuotta sitten oli tuo ja monet muistavat tapauksen. Mutta eihän tuo ole ainoa perverssi juttu, mitä vaparit on tehny. Siinä mielessä aika kuvaava tapaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kymmenen vuotta sitten oli tuo ja monet muistavat tapauksen. Mutta eihän tuo ole ainoa perverssi juttu, mitä vaparit on tehny. Siinä mielessä aika kuvaava tapaus.

    Jorikin oli aikoinaan Tampereen vaparien spesialisti hoitamaan suhteita paikallisiin pornonäyttelijöihin.

    Äänestä

Miten nuo Puolustusvoimain lippujuhlassa olleet laulajat ja laulut liittyivät kyseiseen juhlaan..Ei mitenkään.

1Äänestä

Tee vielä lisää aloituksia aiheesta. Onko niitä vasta kaksi?

1Äänestä
  • Oletko pyytänyt poistoa vai miksi pitäisi tehdä uusi aloitus tästä?

    Äänestä

Kipeetä porukkaa noi vaparit

Äänestä

Monikulttuuri on rikkaus!

Äänestä
  • Kyllä se oli valkoista pornoa, mitä vaparien tiloissa tuotettiin.

    Äänestä

Oksettavaa toimintaa vapaa-ajattelijoilta. Yäk

Äänestä

Onpa tympeää ja rumaa.

Äänestä
  • Mitä muuta vapareilta voisi edes odottaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä muuta vapareilta voisi edes odottaa?

    No eipä paljon muuta. Joskus voivat keksiä jotain uutta, kuten pyllykampanjan. Paitsi että sekin vain toisinto pornotempauksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No eipä paljon muuta. Joskus voivat keksiä jotain uutta, kuten pyllykampanjan. Paitsi että sekin vain toisinto pornotempauksesta.

    Toiminta on irrationaalista. Jonkinlainen sairaus.

    Äänestä

Onko pornoilu sitä vaparien sekulaaria tapakulttuuria? Ei taida uskonnottomat innostua.

Äänestä
  • Ei ole sekulaaria kulttuuria vaan vaparien pervokulttuuria. Älä sotke uskonnottomia ja vapareita toisiinsa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vapaa-ajattelijoiden pornotempauksesta on 10 vuotta. Tempaus pidettiin Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä ja siinä vaihdettiin raamattuja pornolehtiin. Poliisille tehtiin tutkintapyyntö siitä, oliko lapsia altistettu pornolle tempauksen aikana.

Merkillinen tapa juhlistaa Puolustusvoimain lippujuhlaa! Oliko tarkoitus sanoa, että kenttähartaus tulisi vaihtaa pornon katseluun? Oliko taustalla äärivasemmistolaisia tavoitteita? Vaparien joukossa äärivasemmistolaisuus on edelleen vahvaa.

Vapaa-ajattelijajärjestöt eivät koskaan ole tehneet päätöstä, jolla ne olisivat irtisanoutuneet tempauksesta, vaikka se loukkasi monia uskonnottomia. Vapaa-ajattelijat teeskentelevät olevansa uskonnottomien etujärjestö, vaikka uskonnottomat eivät ole antaneet mitään mandaattia tällaiseen.

Pornotempaus osoitti kouriintuntuvalla tavalla, että vapaa-ajattelijat muodostavat uskonnottomille vakavan mainehaitan.

(aihetta käsittelevä aiempi aloitus on poistettu - todennäköisesti vapaa-ajattelijoiden vaatimuksesta. Ylläpito voi todeta pienellä googlailulla, että ylläolevat tiedot pitävät paikkansa. Esimerkiksi Yle on kertonut pornotempauksesta ja tutkintapyynnöstä. On omituista, jos palstalla ei saa tehdä aloituksia tapahtuneista tosiasioista.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu