Syyt persujen euroero vaatimukseen

Persut eivät ymmärrä taloudesta mitään.

Jussi Halla-aho esimerkiksi laittaa omien sanojensa mukaan kaikki ylimääräiset rahansa kultaan. Jussi väittää osakesijoituksia kainotteluksi vaikka osakeyhtiöt ovat työtätuovaa ja vapaasti ostettavaa ja myytävää. Jussi väittää yritystoimintaa keinotteluksi ja kullanostamista kestäväksi keinotteluvapaaksi toiminnaksi.

Kullanhinta jos mikä on keinottelijoiden kauppojen myötä määräytyvää. Kullalla on tarvetta ainoastaan elektroniikassa ja jonkin verran metalliteollisuudessa. Yritystoiminnalla luodaan hyvinvointia eikä se ole mitään keinottelua vaan työntuottavuudella uutta varallisuutta tuovaa toimintaa.

Tässä on syy Jussin vaatimukseen euroerosta. Jussin sijoitukset kultaan ovat menneet persiilleen kun osakesijoitukset olisivat tuottaneet paremmin. Nyt Jussi haluaa euroeron myötä saada markka takaisin ja markan devalvoitumista 50 %:lla. Tällöin Jussin kultasijoitukset nousisivat myös 50 %.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Persut suhmuroivat venäjämielisessä EU ryhmässä Suomea vastaan ja euroeron puolesta.

Äänestä

Joko pelottaa?
:D

Äänestä
  • Totta kai jokaista ajattelemaan kykenevää pelottaa, että on olemassa mahdollisuus, että puolue, jonka mielestä Teuvo Hakkarainen on hyvä valinta edustamaan maata on mahdollisesti joskus oikeasti päättämässä jostain. Se ON pelottavaa. Se on todella pelottavaa.

    Äänestä

Warren Buffett (sijoittamalla luotu omaisuus noin 90 miljardia dollaria) pitää kultaan sijoittamista typerysten touhuna.

Mutta toki luotan Jussiin enemmän tässä asiassa.

Äänestä
  • Buffett on selvä kommunisti. Hän totesi, että on jotain mätää siinä, että hän maksaa veroja vähemmän kuin joku tavaratalonsa siivooja.

    Äänestä

Texasissa+oli+1970-luvulla+Waltonit+jotka+laskivat+kun+he+ostavat+70+%+maailman+hopeavarannosta+niin+he+voivat+määrätä+hopean+maailmanmarkkinahinnan.+Persilleen+nekin+sijoitukset+menivät.+Hopeaa+tulee+kaivostoiminnan+sivutuotteena+niin+paljon+jotta+hopea+on+arvoton.Jussin+kannattaisi+kullan+sijaan+ostaa+1980-luvun+malliin+kasettitimantteja.+Niitä+niin+mitkä+oli+muovikuoren+sisällä+ja+jossa+oli+paperinpruju+mukana+jossa+todistettiin+timantin+aitous.+Timanttien+hinta+kun+nousee+20+%+vuosittain+niin+rikastuuhan+siinä+varmemmin+kuin+kultaostoissa.

Äänestä
  • Jussi päätti sijoittaa populismiin.

    Seitsemän tonnia kuussa. Työtehtäviin kuuluu toistaa säännöllisesti, miten kauhea asia maahanmuutto on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Persut eivät ymmärrä taloudesta mitään.

Jussi Halla-aho esimerkiksi laittaa omien sanojensa mukaan kaikki ylimääräiset rahansa kultaan. Jussi väittää osakesijoituksia kainotteluksi vaikka osakeyhtiöt ovat työtätuovaa ja vapaasti ostettavaa ja myytävää. Jussi väittää yritystoimintaa keinotteluksi ja kullanostamista kestäväksi keinotteluvapaaksi toiminnaksi.

Kullanhinta jos mikä on keinottelijoiden kauppojen myötä määräytyvää. Kullalla on tarvetta ainoastaan elektroniikassa ja jonkin verran metalliteollisuudessa. Yritystoiminnalla luodaan hyvinvointia eikä se ole mitään keinottelua vaan työntuottavuudella uutta varallisuutta tuovaa toimintaa.

Tässä on syy Jussin vaatimukseen euroerosta. Jussin sijoitukset kultaan ovat menneet persiilleen kun osakesijoitukset olisivat tuottaneet paremmin. Nyt Jussi haluaa euroeron myötä saada markka takaisin ja markan devalvoitumista 50 %:lla. Tällöin Jussin kultasijoitukset nousisivat myös 50 %.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu