onneksi hän ei ole sitä liian useasti avannut
https://pasteboard.co/Jbz73sx.jpg
Onneksi meidän Hanna saa jotain aikaan.
https://pasteboard.co/Jbz73sx.jpg
Onneksi meidän Hanna saa jotain aikaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Tässä puolueessa on möläyttelijöitä useampiakin.
Sairasta sakkia on ei kannata välittää eikä äänestää, nyt jo on meno hiljentynyt ja kohta loppuu
Antikaisen puheet ovat ennenkin olleet todella outoa kuunneltavaa, mutta tänään eduskunnan kyselytunnilla hallituksen nimittämistä valehtelijoiksi, oli kyllä jo kaiken huippu törkeydessään.
Minkälaiset ihmiset oikein äänestävät tällaisia ihmisiä tuhlaamaan verovarojamme ja halventamaan eduskuntaa ja koko valtiovaltaa?!
Uskomattoman typrää sakkia - huh huh!
Ei tuota edes hoitoalalle voi pestata jos tuollaiset kohtaukset saa vanhainkodissa.
eihän siellä kauaa pauhaisi kun kengän kuva koristaisi
Taitaa näitä Kepun kannattajia ottaa päähän kun kannatus on pohjamudissa. Siksi teidän täällä vaan pitää päätä aukoa. Kuka äänestää kepua tuhlaamaan veronvarojamme esiintymiskoulutuksiin. Ei kannatus tällätavoin nouse. Eikä vihrevasureita hännystelemällä. Uskomatonta sakkia. Luuletteko että äänestäjät unohtaa sekoilunne.
Keskusta ei ole pettänyt ja on saanut paljon aikaan, siksi annoin ääneni rehdille yrittäjälle ja haluan tukea Keskustaa että Outokumpukin olisi asumisen ja yrittämisen arvoinen paikka vielä tulevaisuudessa.
Hahaa+mitä+on++muka+aikaan+saanut.++Kertaakaan+HH+ei+ole+istunnoissa+saanut+suutaan+auki.++Pitäisikö+hänenkin+saada+yli+50+000+euron+puhekoulutus.+Kihlautui+ex+tangokuninkaan+kanssa+että+saisi+näkyvyyttä+edes+jollain+tavalla.++Samaa+Kepun+rupusakia+10+%+kannatuksella.++Kun+kausi+on+ohi+voipi+olla+ettei+ole+kannatus+sitäkään.
Liittyykö agrin persudösä johonkin yritykseen?
Voi lopputilikin tulla ennen aikojaan vaikka miten rasistiset jutut lentää entisessä työpaikassa?
Älkää nyt Sannaa haukkuko. Ei hän tahallaan.
Hallitusvastuu painaa Hannaa, hän on terveellä järjellä varustettu. SA saadessaan suunsa auki puhuu mitä sattuu, pehmoisiakin välillä.. Parempi olla hiljaa näin ei tuo tyhmyyttään esille..
Taitaa olla tyhmyys persuissa olla yleinen voimavara kun täältä lukee toisen persu vanhuksen Lehikoisen kirjoituksia yöllä humalassa:))))
Kaasilan Kuutamo laittaa nää avaukset. Hävetköön rutjake
Me Perussuomalaisissa puhuttiin isolla porukalla tästä Lehikoisen kosiskelusta Sinisiin onko tuo enää viisasta hölmöltö ukoltakaan vai onko yritys loikata kun silmä välttää ja hän pettä taas yhden puolueen sen mukana ilman omaatuntoa. Ei ole tästä kaikista pahaa puhuvasta patologisesta valehtelijasta ihmekään jos loikkaa taas Sinisiinkin kun puhe siitä mistä puute!
Voi tulla ajan saatossa kenkää Perussuomalaisista jos ei osaa itse lähteä, yleensä seläntakana puhuvista oman puolueen mustaajista päästään eroon nopealla tahdilla Perussuomalaissa. Nämä Lehikoisen joka öiset humalassa kirjoittelut täällä herättää omankin puolueen aktiiviset jäsenet vastustamaan järjettömiä sepitelmiä joita tämä yksi oman eduntavoittelija tänne raapustaa. Lehikoisen Sininen rakkaus suhde on ollut esillä ettei tämä hyväkäs osaa päättää mitään vaan jää kellumaan välimaastoon ja loikka asentoon.
Onpa hyvä kun on seinät nousseet pystyyn tälle seläntakana puhujalle joka suuntaan mihin menee. Aina ollut epärehellinen toisia kohtaan mitä tiedetty tapaus, omanedun tavoittelija on huonossa maineessa siksi ei ole soveltuva mihinkään ryhmässä yhdessä toimintaan.
Ei jää harmittamaan Persuissa ainakaan ketään jos tie tulee pahanpuhujalle vastaan
Persu Pave on täyttä terästä, tulkaa Luuserit perästä
Outokummun yleinen naurunaihe lehikoinen tuo tuuliviiri ei tiedä itsekkkään mitä kirjoittaa tänne. Kovat promillet ajaa tänne purkamaan kirjoitusvirheitään kahvilla naurettu taas kiitos siitä:)))
Outokummun ja koko valtakunnan naurunaihe on Antikainen, silloin kun suunsa aukaisee tulee sieltä liuta sammakoita ja jälkiviisauksia. Asiaa en ole Antikaisen suusta vielä kuullut tulevan, saattaa olla etten kuulekaan..
Möykätä voi ja olla omasta mielestään viisas puheissaan mutta ne teot niillä mitataan edustajan painoarvo. Tällä hetkellä ainoa mitattava suure SA kohdalla on paino jonka saa henkilövaa`alla mitattua..
"Mietin tuossa tänään, että pitää varmaan viikonloppuna vaihtaa Nissanin talvirenkaat. Mutta sitte hoksasin, että mitä jos koko liukkaus onki keksittyä ja talvirenkaat on vain rengasliikkeitten kusetusta ja rahastusta! Nimittäin hoksasin, että tiedän monta, jotka on ajanu ojaan vaikka oli talvirenkaat. Ihan sama vaikka suurin osa ei ole ajanut ojaan talvirenkailla, mutta osa on! Suuremmalla osalla liukkaalla ojaan ajaneista oli kyllä kesärenkaat, mutta niillä oli varmaan joku perussairaus. Ja ne ois muutenki kuollu varmaanki kohta.
Aloin sitte tutkimaan tarkemmin, niin valtio, varmaankin hallitus, on laittanu talvirengaspakon! Ihan oikeasti, ne haluaa rajoittaa mun ajamista ja itsemääräämisoikeutta. Täytyyhän mun saada ajella tuolla liukkailla teillä kesärenkailla muiden seassa, koska mullahan on perustuslaki. Eiku siis perusoikeus ja ihmisoikeus!
Sitä paitsi siis ketä sillä suojellaan, että mun pitää käyttää nastarenkaita? Niitäkö, jotka ajaa nastarenkailla. Eli siis eikö niistä olekaan hyötyä, koska ne ei suojelekaan sitä ajajaa! Vaan mun pitäis käyttää nastarenkaita suojellakseni niitä, jotka käyttää nastarenkaita! Hähää nyt kyllä selvis salaliitto! En aijo olla lammas ja käyttää nastarenkaita! Seuraavaksi varmaan tulee joku pakollinen vyö, jolla mut sidotaan auton penkkiin kiinni! Nyt lähen soittamaan yhelle Anolle, että äkkiä joku järki tähän hommaan!"
Ei saa kiusata Antikaista.
Tää kertoo rokotevastaisita persuista paljon että maapallo on litteä heidän mukaan jotka kaikkea vastustavat!