Rasismi ja fasismi Suomessa.

Anonyymi

Miksi Suomessa vouhkataan jatkuvasti kasvavalla intensiteetillä rasismista ja fasismista? Rasismi täällä on erittäin vähäistä ja erittäin lievää, mutta fasismia Suomessa ei ole ensinkään. Silti näistä faktoista huolimatta, meillä on erittäin kovaääninen ja vihamielinen antirasistien ja antifasistien joukko, jotka näkee joka puolella rasismia ja fasismia. Täällä on suorastaan pakkomielteenä saada rasismi ja fasismi kukoistamaan, jotta koetaan olevan "oikeutettuja" aktivisteja. Ja koska rasismia näkyy heikosti, ja koska fasismia ei näy ollenkaan, niin mihin tämä on johtanut? Tietenkin siihen, että muotoillaan rasismikäsite uudelleen, entistä kattavammaksi ja uskotellaan itselleen ja muille, että tietyt ihmiset, kritiikki yms. olisi rasismia ja fasismia, vaikka todellisuudessa he eivät ole kumpiakaan. Tämä on osa sitä Suomeen syntynyttä viha- ja valhekulttuuria, jolla syötetään kansalle väärää tietoa. Miten tällaiseen nolouden huipentumaan on tultu? Miksi ei vaan voi olla tyytyväinen, että Suomessa on asiat on hyvin, kiitos sivistyksen ja sen ymmärtämisen. Ja tähän liittyen, onko rasismin ja fasismin parissa liioitellusti ja vääristellysti vouhkaaminen sivistynyttä? No ei niin.

45

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Antifa on ideologia, jonka tavoite on vastustaa fasismia. Se on kansainvälinen liike, joka toimii myös Suomessa. Antifa ei kuitenkaan ole järjestö, eikä sillä siten ole virallista äänitorvea.

      Antifan ryhmät pyrkivät puolustamaan vähemmistöjä, joita muun muassa uusnatsit uhkaavat. Antifa ja erityisesti äärioikeisto ovatkin jatkuvasti napit vastakkain, sillä Antifa usein tulee tielle, kun äärioikeiston jäsenet ovat tekemässä pahojaan. Tässä toimessaan antifasismin aatetta kannattavat ihmiset turvautuvat joskus väkivaltaan.

      Antifa on ollut aktiivinen myös Yhdysvaltain viimeaikaisissa, George Floydin taposta kipinänsä saaneissa mielenosoituksissa. Järjestön jäsenet ovat osoittaneet mieltään poliisia vastaan sekä pistänyt kampoihin mielenosoittajien kimppuun pyrkiville äärioikeiston edustajille.

      Tämän ansiosta presidentti Donald Trump on saanut Antifasta kätevän syntipukin. Trump on syyttänyt Antifaa mielenosoituksista ja haluaisikin luokitella Antifan terroristijärjestöksi.

      Tämä kaikki sopii äärioikeistolle, joka on jo pitkään halunnut maalata Antifan äärivasemmistolaiseksi radikaaliliikkeeksi, joka aktiivisesti kannustaa jäseniään äärimmäiseen väkivaltaan. Tällä äärioikeisto haluaa luoda ja ylläpitää kaksi ääripäätä -mielikuvaa, mikä auttaa äärioikeistoa paitsi saamaan äänensä kuuluviin, myös saamaan ihmiset suhtautumaan Antifaan negatiivisesti.

      Koska Antifan väkivaltaan kannustavaa äänitorvea ei kuitenkaan ole, sellainen on silloin itse luotava. Ja sitä juuri avauksessa yritetään tehdä. Ei se on pelkkää äärioikeistolaista bullshittia!

      • Anonyymi

        Juttusi on kovin ristiriitainen alkaen jo siitä, että väität Antifaa järjestöksi ja väität, ettei se ole järjestö.

        Antifa on äärivasemmistolainen. Antifa on radikaaliliike. Antifa kannustaa jäseniään äärimmäiseen väkivaltaan. Miksi ei olisi oikeutettua väittää, että Antifa on äärivasemmistolainen radikaaliliike, joka aktiivisesti kannustaa jäseniään äärimmäiseen väkivaltaan?

        On totta, että ei ole kahta ääripäätä. Nämä molemmat ääripään edustajat, Antifa ja "äärioikeisto" ovat todellisuudessa äärivasemmistoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juttusi on kovin ristiriitainen alkaen jo siitä, että väität Antifaa järjestöksi ja väität, ettei se ole järjestö.

        Antifa on äärivasemmistolainen. Antifa on radikaaliliike. Antifa kannustaa jäseniään äärimmäiseen väkivaltaan. Miksi ei olisi oikeutettua väittää, että Antifa on äärivasemmistolainen radikaaliliike, joka aktiivisesti kannustaa jäseniään äärimmäiseen väkivaltaan?

        On totta, että ei ole kahta ääripäätä. Nämä molemmat ääripään edustajat, Antifa ja "äärioikeisto" ovat todellisuudessa äärivasemmistoa.

        Äärioikeistosta katsoen kaikki näyttää varmasti kommunismilta tai ainakin antifasistiselta. Riippuu siis siitä mistä katsoo.

        Suomessa ei Antifan toimintaa ei ole/näy missään, mutta fasisteja ilmoittautuu jopa itse medialle äärioikeistopuolueen (PS) riveistä, Onneksi niidenkin toiminta on toistaiseksi pelkkää käsivarren ojentelua ja turhaa marssimista, mutta tarkkana SUPO saa niiden kanssa olla.


    • Anonyymi

      Ano Turtiainen (PS) osoitti juuri mitä rasismi Suomessa yleisimmin tarkoittaa.
      Kuten muutkin rasistiset p-housut, hän ryhtyi polleana ivaamaan kuollutta "väärän väristä" ja poliisin murhaamaa miestä. "Rohkeaa ja miesmäistä" rasismia, kuten persuilta voi odottaakkin.

      Rasismia ei tarvitse enää edes etsiä, vaan se pomppii heti silmille siellä, mistä löytyy persuja. Valitettavasti!

      • Anonyymi

        Oisko ennemminkin kunnianloukkaus kyseessä


      • Anonyymi

        Onko dellingeri rasisti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko dellingeri rasisti?

        Tuskinpa, mutta Ano Turtiainen (PS) on todistetusti. Jopa persujohdon mielestä. Eikö ole hupaisaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskinpa, mutta Ano Turtiainen (PS) on todistetusti. Jopa persujohdon mielestä. Eikö ole hupaisaa?

        Dellinger ei ole rasisti. Hän on vain kiihkoileva idiootti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dellinger ei ole rasisti. Hän on vain kiihkoileva idiootti.

        Onko antifalaisten psykologista kuvaa tutkittu. Miten lapsuuden traumat ovat vaikuttaneet. Onko hahmoteltu parannusohjelmaa, millä antifalainen voi palata normaaliin elämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko antifalaisten psykologista kuvaa tutkittu. Miten lapsuuden traumat ovat vaikuttaneet. Onko hahmoteltu parannusohjelmaa, millä antifalainen voi palata normaaliin elämään.

        Kysyppä asiaa persujen nuorisojärjestön jäseniltä, jotka leikkivät isoa maailmanvalloittajaa fasistisilla ajatuksillaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyppä asiaa persujen nuorisojärjestön jäseniltä, jotka leikkivät isoa maailmanvalloittajaa fasistisilla ajatuksillaan.

        Älä pelleile.
        Eivät persut ole antifalaisia.
        Kysyinkin antifalaisten traumaattisesta taustasta.
        Väkivaltainen käyttäytyminen on seurausta vakavista traumoista.
        Siinä olisi tutkimisen paikka. Ja miten antifalaiset parannetaan yhteiskunttakelpoisiksi jäseniksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko dellingeri rasisti?

        ON!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisko ennemminkin kunnianloukkaus kyseessä

        Poliis on antanut lausunnon, että kuollutta ei voi loukata, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Mutta oikeusasiamies on tolkun ihminen ja on käynnistänyt tutkinnan siksi, koska teko on rasistisessa tarkoituksessa tehty.


    • Anonyymi

      "Antifa on ideologia, jonka tavoite on vastustaa fasismia. Se on kansainvälinen liike, joka toimii myös Suomessa. Antifa ei kuitenkaan ole järjestö, eikä sillä siten ole virallista äänitorvea."

      Oih! Mitä väliä sillä on, mitä antifa sinun mielestäsi on? Katukuvassa antifa on sitä miten sen nimissä käyttäydytään = väkivallan ihannointi, vihan lietsonta, valehtelu, vittuilu jne. Eli täysin turhaa ja vammaista paskaa, millä ei ole mitään merkitystä Suomessa. Paitsi älykääpiöiden vertaistukiryhmänä.

      "Antifan ryhmät pyrkivät puolustamaan vähemmistöjä, joita muun muassa uusnatsit uhkaavat. Antifa ja erityisesti äärioikeisto ovatkin jatkuvasti napit vastakkain, sillä Antifa usein tulee tielle, kun äärioikeiston jäsenet ovat tekemässä pahojaan. Tässä toimessaan antifasismin aatetta kannattavat ihmiset turvautuvat joskus väkivaltaan."

      Paskan marjat. Antifa ja uusnatsit on samaa tekopyhää paskaa eri paketeissa. Yhtä tarpeettomia vihan ja väkivallan lietsojia ja valehtelijoita. Molemmat rupusakithan mainostaa olevansa olemassa koska [tähän kaikki tekosyyt].

      "Antifa on ollut aktiivinen myös Yhdysvaltain viimeaikaisissa, George Floydin taposta kipinänsä saaneissa mielenosoituksissa. Järjestön jäsenet ovat osoittaneet mieltään poliisia vastaan sekä pistänyt kampoihin mielenosoittajien kimppuun pyrkiville äärioikeiston edustajille."

      Antifa käytti vain tilaisuutta hyväkseen voidakseen harjoittaa väkivaltaa ja pelon lietsontaa. Huomiohuoraus on suuressa roolissa. Ja mustat hupparit ja naamarätit.

      "Tämän ansiosta presidentti Donald Trump on saanut Antifasta kätevän syntipukin. Trump on syyttänyt Antifaa mielenosoituksista ja haluaisikin luokitella Antifan terroristijärjestöksi."

      Kuka tahansa, joka tuo esille antifan aivopieruna tekee sen, minkä kuka tahansa tolkun ihminen.

      "Tämä kaikki sopii äärioikeistolle, joka on jo pitkään halunnut maalata Antifan äärivasemmistolaiseksi radikaaliliikkeeksi, joka aktiivisesti kannustaa jäseniään äärimmäiseen väkivaltaan. Tällä äärioikeisto haluaa luoda ja ylläpitää kaksi ääripäätä -mielikuvaa, mikä auttaa äärioikeistoa paitsi saamaan äänensä kuuluviin, myös saamaan ihmiset suhtautumaan Antifaan negatiivisesti."

      Blah blah blah...

      "Koska Antifan väkivaltaan kannustavaa äänitorvea ei kuitenkaan ole, sellainen on silloin itse luotava. Ja sitä juuri avauksessa yritetään tehdä. Ei se on pelkkää äärioikeistolaista bullshittia!"

      Kommentillasi demonisoit ihmisiä ja elämäntapoja yleistävästi. About kaikki ovat äärioikeistoa paitsi "vähemmistöjen puolustajat". Ei siihen tarvita äärioikeistolaisuutta, että näkee antifan äärivasemmistolaiset elämämtarkoitukset, juuret ja käytöstavat. Kommenttisi on sitä itseään, tekopyhää äärivasemmistolaista propagandaa, valhetta. Enkä edelleenkään ole äärioikeistolainen, eikä mielipiteenikään ole sellaista.

      • Anonyymi

        Antifan tyypit haluavat yhtälailla hallita muita ihmisiä ja pakottaa muut ihmiset oman idealistisen maailmaansa kaavaan kuin fasistitkin. Yhtä ilkeitä väkivaltaisia farisealaisia ihmisiä molemmat. En keksisi kummankaan kanssa mitään keskusteltavaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antifan tyypit haluavat yhtälailla hallita muita ihmisiä ja pakottaa muut ihmiset oman idealistisen maailmaansa kaavaan kuin fasistitkin. Yhtä ilkeitä väkivaltaisia farisealaisia ihmisiä molemmat. En keksisi kummankaan kanssa mitään keskusteltavaa.

        Antifasismi on rauhan aate, jota jokaisen rauhaa rakastavan ihmisen pitäisi kannattaa. Sehän pyrkii vain fasismin lakkauttamiseen. Miksi se olisi väärin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antifasismi on rauhan aate, jota jokaisen rauhaa rakastavan ihmisen pitäisi kannattaa. Sehän pyrkii vain fasismin lakkauttamiseen. Miksi se olisi väärin?

        Kyse olikin antifasta, ei antifasismista. On pidettävä ero näiden kahden välillä. Antifat tekeytyvät antifasisteiksi hakeakseen symbpatiaa väkivaltaiselle käyttäytymiselleen.


    • Anonyymi

      Ei rasismia ole olemassakaan. Tuota sanaa käyttää "suvaitsevaiset" keskenään merkkinä siitä, että pitää kohdentaa vihaa "vääriä" mielipiteitä esittävään ihmiseen.

      Johan rodut on muutenkin todettu liian epämääräiseksi käsitteeksi tieteelliseen käyttöön, eli rotuja ei ole olemassakaan - eikä siis myöskään rasismia.

      • Anonyymi

        Ihmisrodut on kameleonttikäsite. Välillä on rotuja ja välillä ei, aina sen mukaan miten palvelee puhujan etua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisrodut on kameleonttikäsite. Välillä on rotuja ja välillä ei, aina sen mukaan miten palvelee puhujan etua.

        Pahinta rasismia ja narsismia edustaa kommunistit,joita suomessa ovat vasemmistoliittolaiset. Dellingeriltä paljastui kommunistien syvin olemus: ammuttavien lista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahinta rasismia ja narsismia edustaa kommunistit,joita suomessa ovat vasemmistoliittolaiset. Dellingeriltä paljastui kommunistien syvin olemus: ammuttavien lista.

        Mutta äärioikeistomme sankari Breivik toteutti jokaisen pikku fasistimme (esim. PS nuorisojärjestön jäsenen) unelman Norjassa, surmaamalla kymmenittäin työläistaustaisia lapsia.
        Ano Turtiaisen (PS) ihailu taas kohdistui avuttoman mustan murhaajan toimintaan.
        Ja nuo kummatkin ovat ihan todistettavia tapauksia, ei mielikuvituksen tuotetta.

        Äärioikeistolla on vaan kova tarve osoittaa rasistisen ja väkivaltaisen toimintansa oikeutus jotenkin. Jopa keksimällä tappolistoja väsääviä kommunisteja .. äly hoi ...


    • Anonyymi

      Raivoa on pidettävä tulilla, kun sali ja lenkkeily ei riitä.

    • Anonyymi

      Maailmassa ei ole toista niin kammottavaa ideologiaa kuin kommunismi , joka on jättänyt jälkeensä ennätysmäärän ruumiita.
      Jo pelkästään Stalinin vainojen uhriluku on kymmenissä miljoonissa - joukossa kymmeniätuhansia sukujuuriltaan suomalaisia.

      Ja anarkistinen Antifa - järjestö on kommunistien perillinen , joka oikeuttaa päämääriensä saavuttamiseen väkivallan . Sehän on siis kuin suoraan stalinistisesta
      ajattelusta , joka yllyttää etnisiin "puhdistuksiin."

      • Anonyymi

        Uskonkiihkojen, kommunismin ja kapitalismin uhreja ja kauheuksia löytyy tosiaan historiasta pilvin pimein. Mutta minusta kannattaa "pelätä" ja vastustaa vain nykypäivää vaivaavia uhkia, ei historiaa!
        Kommunismia ei Suomesta löydy edes etsimällä, mutta rasisteja ja fasisteja ilmoittautuu ihan itse medialle viikoittain. Antifan toimintaakaan ei Suomessa ole kuin äärioikeiston puheissa. Vai onko? Kerro joitain oikeita esimerkkejä.


    • Anonyymi

      Järkipuhe ei auta. Ei ole koskaan auttanut. Ihmisen käsityskyky on täysin sidoksissa siihen mitä tämä uskoo. Siksi Jeesus sanoi:"Usko ainoastaan". Ei Jeesus ollut, tyhmä, vaan ihmiset ketkä eivät ymmärrä Häntä ovat. Järkikin on lopulta idiootti, koska järki on aina kiinni jatkuvasti vanhenevassa tiedossa. Usko on myös moraalisesti ylivertainen. Ongelma ei ole se, että ihmiset tekevät pahaa, vaan se, että ihmiset uskovat ne valheet, jotka saavat ihmiset tekemään pahuutta. Pahuus ja valhe ovat synonyymejä Kristinuskossa, aivan kuten hyvä ja totuus.
      Rasismi on oiva esimerkki keinotekoisesta ongelmasta. Tuodaan ihmisiä muualta tänne. Ihmisiä joilla ei ole kielitaitoa, samaa kulttuuriperintöä, ystäviä ja verkostoa (ja joissain tutkimuksissa tumma iho aiheuttaa jopa negatiivisesti terveyteen täällä koska se ei sido yhtä hyvin D-vitamiiniä kuin valkoinen iho). Sen jälkeen syytetään kantaväestöä kun nämä ihmiset eivät pärjää yhtä hyvin yhteiskunnassa vaikka tämä ilmiö tapahtuisi päinvastoin jos suomalainen menisi Somaliaan. Lopputulos on se, että nämä antirasistit taistelevat tuhotakseen isovanhempiensa kodin. Valhe on pahuutta.

      Antikristuksen henki ottaa ihmisiä valtaansa. Tämä henki on anarkisti, sosialisti, ekofasisti ja lopulta myös kapitalisti. Se on fasisti, antifasisti, rasisti ja antirasisti. Tästä kuplasta johtaa ulos yksin Jeesus Kristus.

    • Anonyymi

      George Floyd on nykypäivän messias.

      • Anonyymi

        Suuri aika tarvitsee suuria sankareita.
        Hasekin mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri aika tarvitsee suuria sankareita.
        Hasekin mukaan.

        Oulun poliisi seuraa äärivasemmistolaista pastoria ,joka on julkaissut asetta esittelevän kuvan. Kyse on anarkistikommunisteista, joihin vasemmistoliittolaisia kommunisteja kuuluu. Dellingeri ja Andersson tulee ensimmäisenä mieleen. Ja turha verrata taas perussuomalaisia johonkin Breivikiin ,kun kommunistit suomessa itse kuuluvat yhä Taistolais Stalinisteihin. Repikää kommunistit siitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oulun poliisi seuraa äärivasemmistolaista pastoria ,joka on julkaissut asetta esittelevän kuvan. Kyse on anarkistikommunisteista, joihin vasemmistoliittolaisia kommunisteja kuuluu. Dellingeri ja Andersson tulee ensimmäisenä mieleen. Ja turha verrata taas perussuomalaisia johonkin Breivikiin ,kun kommunistit suomessa itse kuuluvat yhä Taistolais Stalinisteihin. Repikää kommunistit siitä.

        Persuilla on suhteellisuudentaju tosi olematon.
        Heidän oman nuorisojärjestönsä jäsenet tunnustavat medialle käsi yläviistossa olevansa fasisteja. Ja heidän kansanedustajansa kiihottuu mustan miehen väkivaltaisesta taposta niin, että twiittaa siitä julkisesti iloiten.
        Ja sitten persujen pikkufasistit kaivelevat MV-lehdistä jotain kuvitteellisia "anarkisteja" vihollisikseen .. heheh


    • Anonyymi

      Onpa järkeä tuhota julkinen ja yksityinen omaisuus, aatteen vuoksi. Maksunaika tulee, voi ääni kellossa muuttua. Lapsi on terve, kun leikkii, mutta sairas, kun ei tajua lopettaa.Nähtävästi tästäkin hillumisesta on vain enempi haittaa ja ongelmat pahenee entisestään.

      • Anonyymi

        Oikeistokakara voisi nyt kertoa mitkä yritykset, kunnat ja yhteisöt pitäisi päästää nyt konkurssiin? Ja aiheuttaa vielä suuremmat vahingot ja maksut tuleville sukupolville.
        Turha ja ymmärtämätön lässytyksesi kun ei ole kuin pelkkää opposition avutonta spämmiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeistokakara voisi nyt kertoa mitkä yritykset, kunnat ja yhteisöt pitäisi päästää nyt konkurssiin? Ja aiheuttaa vielä suuremmat vahingot ja maksut tuleville sukupolville.
        Turha ja ymmärtämätön lässytyksesi kun ei ole kuin pelkkää opposition avutonta spämmiä.

        Vihernatzit pois hallituksesta, niin tulee heti miljardisäästöt. Siinä sulle aloituspaketti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihernatzit pois hallituksesta, niin tulee heti miljardisäästöt. Siinä sulle aloituspaketti.

        Kiakkovieraat: mielenosoitusta vai vandalismia? – A-studio 2013
        https://youtu.be/EvSPeOGnI8E


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiakkovieraat: mielenosoitusta vai vandalismia? – A-studio 2013
        https://youtu.be/EvSPeOGnI8E

        Oliko persupoju edes alakoulussa vielä vuonna 2013 ... ja silti pelottaa jotkin "kiekkovieraat". Ja miten ne liittyvät Vasemmistoliittoon? Ei mitenkään.

        Ano Turtiainen sen sijaan on persujen kansanedustaja. Tuollaista rasismia levittävää sontiaista pitää kaikkien kunnon suomalaisten pelätä. Ei voimien takia vaan idiotismin leviämisen kannalta. Persupojujen kohdalla se näyttää olevan jo myöhäistä. Valitettavasti.


    • Anonyymi

      Millaista terapiaa tuohon pakko-oireiseen persuhokemiseen olisi tarjolla? Kysehän tässä kirjoittelussa ei ole normaalista mielipide/fakta -tasoisesta keskustelusta, vaan maanisesta käytöksestä. "Persuvastaisuus on sairaus" vaikuttaa olevan meemin sijaan melkolailla todellinen ilmiö.

      • Anonyymi

        Perussuomalaisten ajatuspajan alhaisen rasistinen ja naisvihamielinen tuotos Totuus kiihottaa .... kertoo perussuomalaisten mielisairaudesta!
        Kyseiseltä ajatuspajalta tämän vuoden valtionavustus 120.000 euroa ehdottamasti takaisinperintään - verovaroistamme ei senttiäkään kyseisenlaisiin tuotoksiin!!!


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Miksi puolustatte tätä rikollista Floydia,joka ei ollut ensikertalainen rikollisuudessa ja
      teette hänestä
      messiaan.Hän varmaan olisi tehnyt samoin valkoihoiselle rikolliselle jos olisi
      ollut polisin asemassa ja ehkä viellä pahempaakin.
      On se rikollinen musta tai valkoinen,keltainen tai punainen ,vastatkoon
      rikoksistaan ,ei niitä puolustella tarvitse. Mitä jälkiseurauksia ja viattomien
      ihmisten hengenmenetyksiä sekä tuhoa siintä seurasikaan,vastaako rikollisen
      puolustajat siintä.Herätkää hulluudessstanne.

      • Anonyymi

        Miksi persut sitten puolustelee tappajia?
        Olisiko oikein että poliisi tappaisi julkisesti kuristamalla esimerkiksi rikoksista tuomittuja persuja? Kuten Halla-aho, Hakkarainen, Elomaa, Huhtasaari, Turtiainen, Tynkkynen jne. Sillä kaikki nuokin ovat aina kaupungilla kulkiessaan selvästi rikollisissa aikeissa. Ja poliisien näinollen pidätettävissä. Mites sitten suu pantaisiin persuleireissä?


      • Anonyymi

        Eikös se pahantekijä ristillä päässyt paratiisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi persut sitten puolustelee tappajia?
        Olisiko oikein että poliisi tappaisi julkisesti kuristamalla esimerkiksi rikoksista tuomittuja persuja? Kuten Halla-aho, Hakkarainen, Elomaa, Huhtasaari, Turtiainen, Tynkkynen jne. Sillä kaikki nuokin ovat aina kaupungilla kulkiessaan selvästi rikollisissa aikeissa. Ja poliisien näinollen pidätettävissä. Mites sitten suu pantaisiin persuleireissä?

        Juurikin näin ...


      • Anonyymi

        Juuri näin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin!

        Juuri näin!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin!!

        Niin juuri!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin juuri!

        Neliöjuuri?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8104
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2345
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2313
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1880
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1423
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1264
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1256
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      968
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      865
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      809
    Aihe