EU-komissio: sisärajat auki kesäkuussa!

Euroopan komissio haluaa kaikkien EU-maiden avaavan rajaansa kesäkuun loppuun mennessä, kertoi EU:n sisäasioiden komissaari Ylva Johansson Euronewsille.

Johanssonin mukaan hän aikoo ehdottaa sisärajojen avaamista ja rajatarkastusten päättämistä perjantaina EU-maille, koska koronavirustilanne on parantunut monissa maissa.

EU:n sisäministerit keskustelevat perjantaina vapaasta liikkuvuudesta ja matkustusrajoituksista EU:n sisärajoilla. Suomesta kokoukseen osallistuu sisäministeri Maria Ohisalo (vihr).

EU:n ulkorajojen avaamisesta on määrä päättää myöhemmin.

Monet EU-maat, muun muassa Ranska ja Belgia, ovat kertoneet avaavansa rajansa. Italia on sen jo tehnyt.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

EU:lla on kiire, kun pandemia toi esille EU-valtajärjestelmän surkeuden. Äkkiä on kerättävä potti rahaa, jotta voidaan taas esittää "hyvinvointi"lukuja.

Äänestä
  • Pandemia iski samalla tavalla lähes kaikkialla maailmassa.
    EU:ssa vaikutus oli suuri valtavan keskinäisen kanssakäymisen takia.

    Elpyminen on mahdollista vain yhteisvoimin. Siksi kanssakäymistä viritellään pienellä riskilläkin.
    Jäsenvaltiot määräävät kuitenkin itse rajoistaan. Kaikkihan ne haluavat avata.

    Äänestä

Libyassa odottaa 650000 eurooppaan tulijaa että raja aukeaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Euroopan komissio haluaa kaikkien EU-maiden avaavan rajaansa kesäkuun loppuun mennessä, kertoi EU:n sisäasioiden komissaari Ylva Johansson Euronewsille.

Johanssonin mukaan hän aikoo ehdottaa sisärajojen avaamista ja rajatarkastusten päättämistä perjantaina EU-maille, koska koronavirustilanne on parantunut monissa maissa.

EU:n sisäministerit keskustelevat perjantaina vapaasta liikkuvuudesta ja matkustusrajoituksista EU:n sisärajoilla. Suomesta kokoukseen osallistuu sisäministeri Maria Ohisalo (vihr).

EU:n ulkorajojen avaamisesta on määrä päättää myöhemmin.

Monet EU-maat, muun muassa Ranska ja Belgia, ovat kertoneet avaavansa rajansa. Italia on sen jo tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu