Hallituksen kanta elvytysrahastoon

Anonyymi

Hallitus on päättänyt siitä, millä ehdoilla Suomi lähtee neuvottelemaan Euroopan unionin jättimäisestä elvytysrahastosta.

EU-ministerivaliokunta linjasi torstaina, että EU-komission ehdotus elvytysrahastoksi ei sellaisenaan ole Suomen hyväksyttävissä. Suomi vaatii esitykseen useita muutoksia.

EU-komissio esittää koronan aiheuttaman talouskriisin hoitoon 750 miljardin euron rahastoa. 500 miljardia euroa jaettaisiin jäsenmaille tukena ja 250 miljardia euroa lainana. Summa rahoitettaisiin yhteisellä, komission ottamalla velalla.

Suomen mukaan lähtökohtaisesti tukien pitää olla lainaa, mutta myös muita mahdollisia toteutustapoja voidaan tarkastella.

Suomen mukaan neuvottelujen kuluessa tulee etsiä ratkaisuja, joissa avustusmuotoisen tuen suhteellinen osuus elvytysrahastosta pienenee.

Lisäksi Suomen mielestä elvytysrahaston koon tulee olla pienempi ja suhteessa jäsenmaille myöhemmin syntyvään maksutaakkaan ja maksutaakan kestoon.

EU-ministerivaliokunta linjasi myös, että elvytysrahaston takaisinmaksuajan tulee olla esitettyä 30 vuotta lyhyempi. Lisäksi valiokunta katsoo, että elvytysrahaston voimassaoloaika tulee rajata lyhyemmäksi kuin komission esittämä neljä vuotta.

Päätöksiä ehkä myöhemmin kesällä, rahanjako alkaisi ensi vuoden alussa
EU-jäsenmaiden pitäisi päästä sopuun elvytyspaketista myöhemmin kesällä, sillä EU:n tavoitteena on, että rahanjako alkaisi ensi vuoden alussa.

Eduskunta käy elvytysrahastosta ajankohtaiskeskustelun vielä tänään kyselytunnin jälkeen.

Suomen neuvottelukannan linjaa lopullisesti eduskunnan suuri valiokunta, joka kuulee asiantuntijoita jo huomenna perjantaina. Lisäksi valiokunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen tiistaina.

Ennen tiistaita suuren valiokunnan on määrä saada lausunnot elvytysrahastosta ainakin valtiovarainvaliokunnalta, talousvaliokunnalta ja mahdollisesti myös perustuslakivaliokunnalta.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen eu-vässykät tekee juuri niin kuin EU sanelee, maksoi mitä maksoi. Ihan sama miten syvää kuoppaa vässykät kaivaa. Sitä varten meillä on media, jolla kuopan syvyyttä voi peitellä.

    • Anonyymi

      Tulevat olemaan kalliita Suomen kansalle nämä Suomen
      EU virkailijoiden työpaikat.
      Jopa Yrjö kataisen työpaikka EU ssa maksoi muutaman miljardin?
      Ajakaa lujaa elämä on lyhyt.

    • Anonyymi

      SUOMEN HALLITUS aikoo vastata perusmyönteisesti komission ideaan, mikä on hyvä asia. Suomen talouden etu on tiukasti kytköksissä siihen, onnistuuko Eurooppa voittamaan talouskriisin. Suomi ei näy olevan mukana tiukimman linjan maiden joukossa ­eikä tässä asiassa jakamassa unionia liittoumiin – mikä sekin on hyvä.

      Hallitus kuitenkin kertoo vaativansa, että rahaston potista olisi aiottua enemmän lainaa ja vähemmän apua. Lisäksi tuen ehtoja pitäisi tiukentaa ja järjestely on määriteltävä selvästi väliaikaiseksi ja poikkeukselliseksi. Komission ehdotus kulkenee juuri tähän suuntaan, joten hallitus työntää avautuvaa ovea. Se suotakoon, sillä itse asia on tärkeä.

      • Anonyymi

        Onkohan tähän aika kritiikittömään aikeeseen muita perusteluita kuin lampaan osa matkalla kerittäväksi tai paistiksi ?

        Onkohan EU lopuksi etu ulkomaankaupassa eräillä rajoitteillaan esim. itänaapuriin tai muuallekin, suljettu talousalue ei aina ole eduksi ?
        Täytyisi olla reuna-alueena myös tietoinen tukipakettien epäonnistumisen todennäköisyydestäkin, sekä muiden vaihtoehtojenkin näkyvää puuttumista esityksessä, joka pyrkii edistämään yksinomaan EU:n keskinäistä yhteisvastuuta, joka ei oikein EU:n alkuideologiaan ole kuulunut.
        Onhan nykyisenkin velkojen jäädytys vastavuoroisesti elvytystä ?
        Lainathan ovat virtuaalisia muutoinkin.

        Se että avustusluonteisuus on päämerkityksessä on merkittävä erikoisuus, vaikuttaisi jo siltä että taustalla vaikuttavat taloustoimijat pyrkivät mitätöimään kansallista itsemääräämisoikeutta oman talouden asioihin, jonka vähittäistä murentamista on syytä jo epäillä.

        Kannattavaa olisi nähdä skandinaavista yhteenkuuluvuutta ja asennoitua ehdotukseen vähemmän innostuneesti ja kriittisesti, vai pitäisikö v. 1990 jälkeen n. 30Mrd valtiovelan kasvu n. 62 Mrd tasolle nähdä onnistumisten aikakautena.
        Osansa tässä on eurovaluutta, joka tietenkin vakaa, mutta miksi vuosittain menot ja tulot eivät ole tasapainossa, lainan kasvu on vuosittaista.
        Onko se sisäistä devalvaatiota ?
        Menot ovat suurempia kuin tulot, vai onko siitä tullut nykytalouden normi vai välttämättömyys.
        Lampaat ovat usein keritsemisen jälkeen aika hoikkia ja kurjankin näköisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tähän aika kritiikittömään aikeeseen muita perusteluita kuin lampaan osa matkalla kerittäväksi tai paistiksi ?

        Onkohan EU lopuksi etu ulkomaankaupassa eräillä rajoitteillaan esim. itänaapuriin tai muuallekin, suljettu talousalue ei aina ole eduksi ?
        Täytyisi olla reuna-alueena myös tietoinen tukipakettien epäonnistumisen todennäköisyydestäkin, sekä muiden vaihtoehtojenkin näkyvää puuttumista esityksessä, joka pyrkii edistämään yksinomaan EU:n keskinäistä yhteisvastuuta, joka ei oikein EU:n alkuideologiaan ole kuulunut.
        Onhan nykyisenkin velkojen jäädytys vastavuoroisesti elvytystä ?
        Lainathan ovat virtuaalisia muutoinkin.

        Se että avustusluonteisuus on päämerkityksessä on merkittävä erikoisuus, vaikuttaisi jo siltä että taustalla vaikuttavat taloustoimijat pyrkivät mitätöimään kansallista itsemääräämisoikeutta oman talouden asioihin, jonka vähittäistä murentamista on syytä jo epäillä.

        Kannattavaa olisi nähdä skandinaavista yhteenkuuluvuutta ja asennoitua ehdotukseen vähemmän innostuneesti ja kriittisesti, vai pitäisikö v. 1990 jälkeen n. 30Mrd valtiovelan kasvu n. 62 Mrd tasolle nähdä onnistumisten aikakautena.
        Osansa tässä on eurovaluutta, joka tietenkin vakaa, mutta miksi vuosittain menot ja tulot eivät ole tasapainossa, lainan kasvu on vuosittaista.
        Onko se sisäistä devalvaatiota ?
        Menot ovat suurempia kuin tulot, vai onko siitä tullut nykytalouden normi vai välttämättömyys.
        Lampaat ovat usein keritsemisen jälkeen aika hoikkia ja kurjankin näköisiä.

        Valitettavasti Suomi-vihaajien haaveet eivät taaskaan toteudu.
        Lähdemme elvytykseen muun EU:n mukana.


    • Anonyymi

      Tytöt neuvottelee......

    • Anonyymi

      Minusta on erittäin pelottavaa, että meillä on amatöörihallitus kriittiset asiat käsissään.

      • Anonyymi

        On se pelottavaa että ehkä nämä naiset voivat lopettaa
        Suomen korruption saastuttaman oikeuslaitoksen
        ja kieroon kasvaneen virka koneiston.

        Toivotaan kaikkea onnea nykyiselle hallitukselle koska
        se voi pelastaa Suomen kansan rikollisten vallasta.

        Ottakaa kovia otteita tytöt niin kohta alkaa vanhat parrat tudista!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8122
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2359
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2337
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1897
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1451
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1283
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1261
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      997
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      869
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      822
    Aihe