Sivari suoritetaan etänä kotoa käsin?!

Semmosta kummaa taas mediassa että sivarit ne käypi sivariaan etänä kun ei turvallisuussyistä voi siviilipalvelukeskukseen kokoontua.

On se kumma kun varuskunnissa ei semmosta turvalisuussyytä ole vaan soturit voivat olla siellä paikanpäällä.

Noille sivareille pitäisi kyllä keksiä ihan oikeaa käyttöä josta olisi yhteiskunnalle todellista hyötyä.

Esim. poikkeusoloissa kriisiaikoina vallan hyvin voisivat seisoa tientukkona suljettujen alueiden rajalla, mihin siinä sotilaita tarvitaan?

Kallista pelleilyä tuollainen siviilipalvelus niinkuin tuo naisten asepalveluskin, kummastakaan ei ole yhteiskunnalle kuin menoja.
50232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Nythässie. Sulla varmaan sodan ajan sijoitus on, kun oma koulutuksesi ei ole hukkaan mennyt?

Äänestä
  • On tietysti ja kertaamassakin olen käynyt kolme kertaa, ihan operatiivisessa joukosssa, tosin esikuntatasolla. Eikö sinulla sitten ole? Kyllä kaikkia reservissä ja sivarireservissä olevia pitäisi kertauttaa ja käyttää myös poikkeusolojen tehtävissä.

    Äänestä

  • En tiedä aloittajan sodan aajan sijoituksesta, mutta sivarit menee kaikki merivoimiin. Lepuuttajiksi.

    Äänestä

Ja maavoimissa telojen alle, sopivasti ristikkäin.

Äänestä
  • nuvui tinua,
    oikeastiko sinusta on hauska ajatus,
    että suomalaiset miehet pannaan maahan makaamaan,
    ja tapetaan tankilla yli ajamalla...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nuvui tinua,
    oikeastiko sinusta on hauska ajatus,
    että suomalaiset miehet pannaan maahan makaamaan,
    ja tapetaan tankilla yli ajamalla...?

    Miten niin miehet? Sivareistahan tuossa puhuttiin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin miehet? Sivareistahan tuossa puhuttiin...

    a'saivarikin vielä,

    juu tosimeishän se.
    miekkaa heiluttava seniili homokin oli,

    saivarit poistattavat viestit,
    kun ei kestä totuutta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    a'saivarikin vielä,

    juu tosimeishän se.
    miekkaa heiluttava seniili homokin oli,

    saivarit poistattavat viestit,
    kun ei kestä totuutta...

    Joo, sen seniilin homon ja hänen silloisten alaistensa, todellisten suomalaisten miesten, ansiosta nykyään sivareillakin on mahdollisuus vetää lonkkaa ja päätään aukoa.
    Jos noita miehiä ei tuolloin olisi ollut niin eipä olisi sivaria keksittykään, tai sivarit olisivat eräässä siperia nimisessä kivassa paikassa. Ole kiitollinen tuolle seniilille homolle että yleensä olet olemassa.

    juu,
    koti, uskonto ja isänmaa,
    heimoveljet vapaaks,
    ja uralille raja,

    homppelin ylivoimaisuus harha,
    ja maalaisliiton ainainen fasismin kiima,
    tuotti monta sankari vainajaa,

    ilman saksalaisia lentäjiä,
    ja stalinin kiirettä berliiniin,
    oltas oltu suomen-neuvostotasavalta...

    Tuonkin runon kirjoittamisen tänne mahdollistivat ne joita nyt solvaat.
    Sinulle olisikin tehnyt hyvää syntyä neuvostotasavallassa, voisipa olla ihan toisenlaiset runot kuin nyt...

    vanhakansakin sanoo,
    niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan,

    en solvaa,
    tiivistin vain aikalaisten kertomaa,

    ei siellä jossain, oikeasti olleet,
    halveksi sivareita,
    väännä ääliö-vitsiä heidän tappamisesta...

    j.k.
    sossun luukullekin pääsee,
    yhdellä huonolla vitsillä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vanhakansakin sanoo,
    niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan,

    en solvaa,
    tiivistin vain aikalaisten kertomaa,

    ei siellä jossain, oikeasti olleet,
    halveksi sivareita,
    väännä ääliö-vitsiä heidän tappamisesta...

    Luuletkos että siellä olleet, nuorimmatkin jo 93 vuotiaita, tänne kirjoittelisivatkaan?

    Nyt keskustellaan nykyisestä maanpuolustuksesta, eikä se sen kummempaa ole nyt kuin silloinkaan. Jos tänne väkivalloin joku yrittää tulla niin silloin näin pienessä maassa tarvitaan kaikki joilla jotenkin pyssy kädessä pysyy, ihan kuten 1939-45.
    Silloin ei ollut sivareita koska ei annettu olla. Jos olisi, niin kuuluisimme nyt venäjään.

    Kun tiedetään että täällä asuu jääräpäinen pieni kansa joka on valmis viimeiseen asti tappelemaan maansa puolesta niin isokin sotavoima laskee että kannattaakohan tuota tureikkoa edes lähteä valtaamaan, voi tulla kalliiksi.

    Mutta jos meillä ei olisi muita kuin sivareita, täysin sotilaskouluttamattomia ja puolustushaluttomia vetkuloita, niin eipä tänne pyrkijän tarvitse edes laskea mitään, senkun kävelee sisään ja ripustaa sivarit oksaan.

    juu, juu,
    koti, uskonto ja isänmaa,
    heimoveljet vapaaks,
    ja uralille raja,

    maalaisliiton ainainen fasismin kiima,
    tuotti monta sankari vainajaa,

    kävi säkä että stalini tapatti skitsoissaan ammattisotilaat,

    ilman saksalaisia lentäjiä,
    ja stalinin kiirettä berliiniin,
    oltas oltu suomen-neuvostotasavalta,

    omat aseistakieltäytyjät tapettiin tai pantiin linnaan,

    kuinkahan kävis nyt,
    jos putin-ensimmäinen päättäs,
    ettei leninillä ollut valtuuksia antaa suomelle itsenäisyyttä...

    Venäläinen kunnioittaa hyvää sotilasta koska ovat itsekin sellaisia.
    En sano että pärjäisimme, mutta tappion hetkellä tuskin sivareille, joita myös venäläiset pitää pelkureina, sitä vähääkään armoa heruisi. Siinäpä näkisit sitten kuinka paljon nuo luikurirunosi auttavat.

    kerroppas nyt luikuripummi,
    mikä kohta testissäni ei ole totta...

    Äänestä

Sivarit tekee paljon hyödyllisempiä juttuja työpaikoilla kuin varusmiehet joilla päivät kuluu sotimisleikeissä ja sotkumunkkeja ahmiessa, intin käymisestä ei ole mitään todellista hyötyä jos ei pääse oikeasti sotimaan elämän aikana. Sanon tämän ihan reserviläisenä, täyttä pelleilyä inttitouhu oli pääosin.

Äänestä
  • Eli et ole intissä käynytkään, vaan suorittanut sivarisi istuen sairaalan aulassa jalat pöydällä ja haukotellen opastanut potilaita oikeaan suuntaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli et ole intissä käynytkään, vaan suorittanut sivarisi istuen sairaalan aulassa jalat pöydällä ja haukotellen opastanut potilaita oikeaan suuntaan...

    Mitäs sotasaavutuksia sinulla on vyölläsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs sotasaavutuksia sinulla on vyölläsi?

    Juuri näin ,monet kirjoittajista ovat voineet käydä intin mutta oikea sota vasta on se joka erottaa miehet pojista,ei se sohlon kanssa pöpelikössä 6-8kk paljon auta kun tulee tunteja kestävä kranaattikeskitys tai suorasuuntauksella ..Se harjoittelu on lähinnä aseiden käyttöä eri olo suhteissa..Totuus on se että jos naapuri päättää tulla niin se myös silloin tulee ja ei auta itku markkinoilla.. viimeksi oli hiuskarvan varassa ettei jäänytkin..Saksa oli puskurina osan aikaa ja antoi aseita mutta niillekin tuli lähtö kun tuli muita pelikavereita pelaamaan näyttämölle..Ja mitä järkeä on pitää porukkaa kasarmeilla jos ei ole motivaatiota leikkiä.Kyllä se henki on sitten höllässä kaikilla, kun oikea karuselli alkaa.Nykyajan sota on äänetön kuolema taivaalta,et ehdi välttämättä edes tajuta.Nyt ei olla 1939 jolloin saattoi selvitä onnella vaan 2020 eri asia..

    Missä sodassa sinä olet ollut? Jännää! Kerro lisää!

    Äänestä

  • Varusmiehet harjoittelee aseellista maan puolustamista, sotaa varten. Siihen tarvitaan näätsie koulutettuja sotilaita.
    Mutta mitä hyötyä sivareista on kriisitilanteissa? Muuta kuin kuluttavat muonavaroja...
    Jos sotilaita ei olisi ja sivarien varassa maa olisi niin ylitsemme käveltäisiin idästä ja lännestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varusmiehet harjoittelee aseellista maan puolustamista, sotaa varten. Siihen tarvitaan näätsie koulutettuja sotilaita.
    Mutta mitä hyötyä sivareista on kriisitilanteissa? Muuta kuin kuluttavat muonavaroja...
    Jos sotilaita ei olisi ja sivarien varassa maa olisi niin ylitsemme käveltäisiin idästä ja lännestä.

    Hyvin harvasta intin käyneestä olisi oikeaksi taistelijaksi tosipaikassa, moni jäätyisi totaalisesti ja itkisi äitiä apuun Putinin kuolemanjoukkojen lähestyessä. Sivarit tekevät töitä yrityksissä eli ovat hyödyksi yhteiskunnalle metsässä leikkimisen sijaan. Kuten aiemmin on jo todettu niin tyypillinen varusmies ja reserviläinen ei tule pääsemään lähellekään sotaa elämänsä aikana, turha yrittää heittää sankarin viittaa ylleen jos meriitit puuttuu täysin.

    Mitäpä luulet niille "töitä tekeville sivareille yrityksissä" tapahtuvan jos "Putinin kuolemanjoukot" päästetään astumaan sen yrityksen kynnyksen yli?
    Ainoat jotka tämän voivat edes yrittää estää ja niitä "yritysten työtätekeviä sivareita" suojella, ovat juuri ne "metsässä leikkijät" joita täällä kaikin sanallisin voimin pyrit solvaamaan.
    Taidat olla oikeassa, ehkäpä sinua(kaan) ei kannata puolustaa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin harvasta intin käyneestä olisi oikeaksi taistelijaksi tosipaikassa, moni jäätyisi totaalisesti ja itkisi äitiä apuun Putinin kuolemanjoukkojen lähestyessä. Sivarit tekevät töitä yrityksissä eli ovat hyödyksi yhteiskunnalle metsässä leikkimisen sijaan. Kuten aiemmin on jo todettu niin tyypillinen varusmies ja reserviläinen ei tule pääsemään lähellekään sotaa elämänsä aikana, turha yrittää heittää sankarin viittaa ylleen jos meriitit puuttuu täysin.

    Sinulta puuttuu kokonaiskuva, kuten sivareilta yleensä.
    Olet itsestäsi ylpeä siviilipalveluksen suorittanut suomalainen ja tunnet olevasi hyödyllisempi ja ylempänä kuin ne, jotka tätä maata ja myös sinua, ovat aseellisesti ja oman henkensäkin uhalla valmiit tarvittaessa puollustamaan.
    Johtuuko ylemmyydentunteesi siitä että luulet ettei sinun henkesi ole vaarassa mahdollisen sotatilan aikana? No, siinäkin olet valitettavasti väärässä.
    Kummasti sinulla yhteiskunnalle hyödyllisen työn tekijällä vaan on aikaa naputella ajatuksiasi tälle foorumille.
    Mikä lienee se sinunkin hyödyllinen työsi? Kelan virkailijako?

    Olen ihan armeijan käynyt mutta minulla ei ole minkäänlaisia harhaluuloja omasta tai keskimääräisen reserviläisen hyödyllisyydestä tosipaikan tullen. Jos miettii niitä tyyppejä joiden kanssa joutui suorittamaan palvelusta aikoinaan niin hyvin harvalukuiset on sellaisten rivit joihin voisi oikeasti luottaa silloin kun leikki muuttuu todeksi.

    74-75 santis,
    valehtelemaan opin,
    ja lintsaamaan...

    Se nyt on ihan sama mitä luuloja sinulla on. Armeija ja sen reservi nyt kuitenkin ovat se ainoa meillä oleva keino jolla tätäkin maata tarvittaessa edes yritetään puolustaa, sivarit ei siihen pysty, eivätkä näemmä edes halua.
    Jos sinulla on tiedossasi parempi keino niin kerro ihmeessä, voit vielä päästä palkoille jos se on toteuttamiskelpoinen ja yhtä tehokas kuin armeija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin harvasta intin käyneestä olisi oikeaksi taistelijaksi tosipaikassa, moni jäätyisi totaalisesti ja itkisi äitiä apuun Putinin kuolemanjoukkojen lähestyessä. Sivarit tekevät töitä yrityksissä eli ovat hyödyksi yhteiskunnalle metsässä leikkimisen sijaan. Kuten aiemmin on jo todettu niin tyypillinen varusmies ja reserviläinen ei tule pääsemään lähellekään sotaa elämänsä aikana, turha yrittää heittää sankarin viittaa ylleen jos meriitit puuttuu täysin.

    Ihminen venyy uskomattomiin suorituksiin jos on pakko ja hengestä kysymys...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    74-75 santis,
    valehtelemaan opin,
    ja lintsaamaan...

    No hupiin on mennyt sulla. Minä opin johtamaan joukkuetta ja hyppäämään laskuvarjolla, ym. kaikkea kivaa. Ja reservissä oppia on tullut kertauksista lisää, nyt osaan toimia jo komppanian päällikkönä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä sodassa sinä olet ollut? Jännää! Kerro lisää!

    Mene sinä jonne kotiin pelloilta kiviä keräämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä sodassa sinä olet ollut? Jännää! Kerro lisää!

    Tuskin oppisit vaikka rautalangasta vääntäis..jonne!

    Äänestä

Sivaria alkoi pelottaa sota. Hui.
Laitappa kukkahattu syvemmälle korviin.

Äänestä
  • Mammanpojat pelkäävät inttiä. Ei saa olla mamman helmoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mammanpojat pelkäävät inttiä. Ei saa olla mamman helmoissa.

    SA oli aikoinaan miesten koulu ja mamerot ryhtyivät sivareiksi sitä välttääkseen.

    Äänestä

  • Moni menee inttiin vain ryhmäpaineen takia, sivarit ovat monessa mielessä rohkeampia koska uskaltavat uida vastavirtaan välittämättä naukujien mielipiteistä. Intissä miehistä tulee pikkupoikia, aivan naurettavaa puhua mistään miehistymisriitistä kun koko touhu perustuu aikuisten miesten leikkimiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moni menee inttiin vain ryhmäpaineen takia, sivarit ovat monessa mielessä rohkeampia koska uskaltavat uida vastavirtaan välittämättä naukujien mielipiteistä. Intissä miehistä tulee pikkupoikia, aivan naurettavaa puhua mistään miehistymisriitistä kun koko touhu perustuu aikuisten miesten leikkimiseen.

    Intti tai sivari, ne kestävät max sen vuoden. Entä sen jälkeen? Kummassako on saavutettu tarkoitus? Etkö edes halua tajuta mitä vaatii varautuminen huonoihin aikoihin?

    Kukaan ei sotaa halua, mutta jos joku muu kuin suomi sitä haluaa, niin luulisin että meidän ihan itse täytyy tehdä itsemme avuksi jotakin, muutakin kuin mennä sivariin.

    On täysin se ja sama pidetäänkö varusmiespalvelusta, reserviä, armeijaa tyhmänä.
    Se nyt vaan on ainoa keinomme edes yrittää selviytyä väkivaltaista uhkaa vastaan.

    Sivarit sitten antavatkin pistää silmukan kaulaansa ilman taistelua ja ovat mielestään parempia ihmisiä.

    Olisi fiksumpaa maanpuolustusta ajatellen jos inttiin valikoitaisiin porukkaa tiukemmilla kriteereillä paljon vähemmän, nykyään resursseja tuhlataan ihan liikaa sellaisten kouluttamiseen joita koko touhu ei voisi vähempää kiinnostaa ja joista ei tule minkään valtakunnan sotilaita missään ulottuvuudessa. Sodankäynnin luonne on muuttunut niin paljon kymmenien vuosien aikana että kokonaisia ikäluokkia ei ole mitään järkeä tunkea kurkkusalaatteihin, munaravilla juoksuhaudoissa ei pärjättäisi kauko-ohjuksilla ja droneilla tehtäviä täsmäiskuja vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mammanpojat pelkäävät inttiä. Ei saa olla mamman helmoissa.

    Parempi kun mokomat kushousut ei olekaan armeijassa miesten jaloissa haittana. Pysykööt vain mamman vellikupin ääressä, kyllä tosimiehet heitäkin puolustaa ja voihan ne vetelykset pistää sota aikana vaikka korsuja kaivamaan ja linnoitustöihin.

    Äänestä

no voi yhyy.

Äänestä

puolustusvoimat on kyllä vielä isompi ja turhempi rahan tuhlaus. Luuletteko oikeasti että joku olisi suomea valtaamassa? Ja vaikka venäjä tänne nyt hyökkäisi niin luuletteko että suomen pikkuarmeija voittaisi venäjän??

Äänestä
  • Voisipa olla ettei voittaisi, mutta ainakin tekisi valtaamisesta kallista.
    Ja ainoa instanssi joka sitä valtaamista edes voisi yrittää estää, on juuri sotilaat ja armeija, ei suinkaan sivarit, jotka muuten ovat sen valtauksen ensimmäisiä uhreja, jos sellainen tulee.
    Mistä tuon venäjän tuohon tempaisit? Aika jännää...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisipa olla ettei voittaisi, mutta ainakin tekisi valtaamisesta kallista.
    Ja ainoa instanssi joka sitä valtaamista edes voisi yrittää estää, on juuri sotilaat ja armeija, ei suinkaan sivarit, jotka muuten ovat sen valtauksen ensimmäisiä uhreja, jos sellainen tulee.
    Mistä tuon venäjän tuohon tempaisit? Aika jännää...

    No kuka muukaan suomeen hyökkäisi? Kiina? Norja? Viro?

    Äänestä

huutista jos suomeen tulisi sota jossain APn voimafantasia ulottuvuudessa niin ottaisin ensimmäisen lennon Helsinki-vantaalta jonnekkin vittuun täältä :D

Äänestä
  • Poikkeustilan aikana ei myydä enää lentoja mihinkään.
    Lapselliset fantasianne romahtavat nopeasti jo sotaa edeltävän harmaantilan aikana.
    Maanpuolustusvelvollisuus astuu voimaan kaikessa raadollisuudessaan.
    Keneltäkään ei kysytä siinä tilanteessa haluatko vai et, huvittaako vai ei, jaksatko vai et?
    Oletko sotilas vai sivari, ihan sama.
    Jos maa on hädässä, sinä puolustat sitä, tai sitten sinua ei enää ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poikkeustilan aikana ei myydä enää lentoja mihinkään.
    Lapselliset fantasianne romahtavat nopeasti jo sotaa edeltävän harmaantilan aikana.
    Maanpuolustusvelvollisuus astuu voimaan kaikessa raadollisuudessaan.
    Keneltäkään ei kysytä siinä tilanteessa haluatko vai et, huvittaako vai ei, jaksatko vai et?
    Oletko sotilas vai sivari, ihan sama.
    Jos maa on hädässä, sinä puolustat sitä, tai sitten sinua ei enää ole.

    Luuletko että nykyaikana sota tulisi noin vain naps ja venähä hyökkää? Kyllä se olisi jo kuukausien ajan ennustettavissa ja siinä on hyvin aikaa muuttaa vituun täältä.

    Äänestä

  • haha onnea elämään lammas! Et tule ainakaan menestymään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    haha onnea elämään lammas! Et tule ainakaan menestymään.

    Ressukka raukka, mamma varmaan vielä nenänkin pyyhkii ja perunat kuorii valmiiksi.
    Juuri tuollaisten luusereiden takia toivoisin edes pientä kriisiä niin näkisivät kuinka suojassa ihan oikeasti tosipaikassa ovat. Kyllä tekisi sivareille hyvää herätä totuuteen.

    Äänestä

Kävin sivarin aikoinaan ... suurimman osan aikaa olin joko sairaana aurinkorannikolla töissä tai muuten vaan "etätöissä" ... eli siis hiekkarannalla viskiä juomassa. Tietokoneet on hieno asia. Yhtään yötä en viettänyt niin palvelukeskuksessa kuin palvelupaikassa.

Olen siis hyödytön, valtion vihollinen.
ENEMY OF THE STATE

Äänestä

Espanjassa, Kreikassa, Saksassa, Balttiassa, Puolassa ... siellähän se sivari kului hyvin hummatessa. Rankat 12kk biletystä valtion rahoituksella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Semmosta kummaa taas mediassa että sivarit ne käypi sivariaan etänä kun ei turvallisuussyistä voi siviilipalvelukeskukseen kokoontua.

On se kumma kun varuskunnissa ei semmosta turvalisuussyytä ole vaan soturit voivat olla siellä paikanpäällä.

Noille sivareille pitäisi kyllä keksiä ihan oikeaa käyttöä josta olisi yhteiskunnalle todellista hyötyä.

Esim. poikkeusoloissa kriisiaikoina vallan hyvin voisivat seisoa tientukkona suljettujen alueiden rajalla, mihin siinä sotilaita tarvitaan?

Kallista pelleilyä tuollainen siviilipalvelus niinkuin tuo naisten asepalveluskin, kummastakaan ei ole yhteiskunnalle kuin menoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu