Eheytyminen

Usein saa lukea ex-Jehovantodistajilta tekstiä siitä kuinka pahoja Jehovantodistajat ovat, mutta itse he ovat eheytyneet hetkessä ja ovat nyt todella hyviä ja vilpittömiä ihmisiä, joiden persoonallisuus on aivan ytimiä myöten terve.

Siis luopuminen Jehovantodistajuudesta hetkessä oikaisee mielenterveydelliset ongelmat ja jopa lapsuudesta lähtöisin olevat persoonallisuuden häiriöt korjaantuvat hetkessä.

Täytyyhän noin rajuun väitteeseen perehtyä!

Olen koko päivän lukenut asiantuntijoiden tekstejä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä aina skitsifreniaan asti.
Yksikään näistä mielenterveyden ongelmista ei parannu ilman massiivista kuukausia tai vuosia kestävää terapiaa ja lääkehoitoa tätä mieltä on asiantuntijat.

Jos Jehovantodistaja sairastaa narsistista persoonallisuushäöiriötä ja on hankala ihminen, niin luopiona kyseinen ihminen on ex-jt ja yhtä itsekäs ja hankala ihminen sillä, jopa suurin osa terapiahoidoista epäonnistuu tämänkaltaisen ihmisen kohdalla, näin sanovat asiantuntijat. Joten luopuminen omasta mielestään väärästä uskonnosta ei tätä sairautta ihmisestä poista, vaan henkilö on yhtä sairas, mutta vain uudessa yhteisössä.

Johtopäätos minulla on se, että jos tutkitusti Jehovantodistajissa on paljon häiriintyneitä, niin ex-Jehovantodistajissa niitä on aivan samassa suhteessa jopa enemmän, koska tietyt narsistiset, huomiohakuiset ihmiset, eivät kestä kritiikkiä ja lähtevät ovet paukkuen tai suuttuvat kun eivät saaneet nimitystä tai heidän yhteisön sääntöihin sopimatonta käytöstä ei siedetty ja pettyivät kun he eivät saa erityiskohtelua.

>>Narsistisen persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit

Laaja-alaisia suuruuskuvitelmia (fantasia tai käytöksen tasolla), ihailun tarvetta ja empatian puutetta. Alkaa varhaisaikuisuudessa ja esiintyy monissa yhteyksissä vähintään viidellä seuraavista tavoista:

* Henkilöllä on suuret kuvitelmat omasta erinomaisuudestaan ja ylivertaisuudestaan. (Esimerkiksi liioittelee lahjojaan ja saavutuksiaan ja odottaa perusteettomasti muidenkin pitävän häntä ylivertaisena ).
* Keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta. (Epärealistinen minäkuva).
* Uskoo olevansa erikoinen ja ainutlaatuinen ja kokee omahyväisyydessään, että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä.
* Vaatii ylikorostunutta ihailua.
* Kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytetyksi. Katsoo olevansa itseoikeutettu etuihin ja privilegioihin, eikä hänen tarvitse sopeutua samoihin sääntöihin ja normeihin kuin muut.
* Käyttää häikäilemättömästi muita hyväkseen. Ei osoita kiitollisuutta eikä tajua että hänen pitäisi korvata mitään.
* Empaattisuuden puute: haluttomuus ottaa huomioon muiden tarpeita, tunteita tai oikeuksia tai eläytyä niihin.
* Ylimielinen ja röyhkeä käytös ja asennoituminen.
* Kadehtii muita, mutta luulee, että muut kadehtivat häntä.>Huomiohakuisen persoonallisuushäiriön kriteerit

Laaja-alaista korostunutta emotionaalisuutta ja huomion hakemista. Alkaa varhaislapsuudessa ja esiintyy monissa yhteydessä vähintään viidellä seuraavista tavoista:

* Henkilö tuntee olonsa epämukavaksi, jos hän ei ole huomion keskipisteenä.
* Vuorovaikusta toisten kanssa luonnehtii usein asiaankuulumaton seksuaalisesti houkutteleva tai provosoiva käytös.
* Tunteiden osoittaminen on nopeasti vaihtelevaa ja pinnallista.
* Kiinnittää jatkuvasti huomiota ulkonäöllään.
* Puhetapa korostuneen yleistävä, ympäripyöreä ja yksityiskohdista piittaamaton.
* Dramatisointi, teatraalisuus ja liioiteltu tunneilmaisu.
* Suggeroitavuus, ts. henkilö on helposti toisten ihmisten tai olosuhteiden ohjattavissa.
* Suhteiden kokeminen läheisemmäksi kuin ne todellisuudessa ovat.
381772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Täyslaidallinen...

:)

Äänestä

Tuossa mitenkään vihjata rasvattuun-jämään? :)

Äänestä
  • Tarkoitus on vain osoittaa se, ettei uskonnosta luopuminen korjaa ja eheytä ihmistä, joka on sairas tai kärsii persoonallisuuden häiriöistä jonka sairauden lähtökohdat ovat omassa lapsuudessa.

    Haluan vain lieventää tätä älytöntä pahat Jehovantodistajat ja ytimiä myöten terveet ex-jehovantodistajat asetelmaa.

    Äänestä

"Yksikään näistä mielenterveyden ongelmista ei parannu ilman massiivista kuukausia tai vuosia kestävää terapiaa ja lääkehoitoa tätä mieltä on asiantuntijat."

Olen kanssasi samaa mieltä. Tässä on tosin otettava huomioon erot siinä onko tullut mukaan itse vai pakkokasvatettu.

Käsitykseni mukaan henkilö joka tulee itse vapaa-ehtoisesti Järjestöön on jo jollain lailla altis, taipuvainen psyyken häiriötiloihin, liittyminen toimii vain triggerinä.

Lapsesta asti vanhempien painostuksesta mukaan tulleet voivat olla hyvinkin erilaisia kehitykseltään. Aiheutetut vauriot ovat kuitenkin tapahtuneet jo hyvin aikaisin varhaislapsuudessa.

Kummassakin tapauksessa toipuminen on pitkä, useita vuosia kestävä prosessi jossa terapeutit voivat olla suureksi avuksi. Lääkitykestä on turha kantaa syyllisyyttä ja häpeää.

Äänestä
  • >>Lapsesta asti vanhempien painostuksesta mukaan tulleet voivat olla hyvinkin erilaisia kehitykseltään. Aiheutetut vauriot ovat kuitenkin tapahtuneet jo hyvin aikaisin varhaislapsuudessa.

    Äänestä

  • Nyt Jämähti kirjoitti:

    >>Lapsesta asti vanhempien painostuksesta mukaan tulleet voivat olla hyvinkin erilaisia kehitykseltään. Aiheutetut vauriot ovat kuitenkin tapahtuneet jo hyvin aikaisin varhaislapsuudessa.

    Vartiotorniseuran osuuden arviointi vaatii oivalluskykyä omista kokemuksista. Psykologisointi yritykset pelkästään kirjojen avulla ovat vaikeita asioita kouluttamattomalle.

    Mitä tulee narsistiseen luonnehäiriöön luettelemasi ominaisuudet sopivat mielestäni varsin hyvin Frederick Franziin, Joseph Rutherfordiin sekä Charles Taze Russeliin.

    Äänestä

  • lavanpalvelija kirjoitti:

    >>Vartiotorniseuran osuuden arviointi vaatii oivalluskykyä omista kokemuksista. Psykologisointi yritykset pelkästään kirjojen avulla ovat vaikeita asioita kouluttamattomalle.>Suurin osa heistä on vapaalla jalalla: he eivät ole rikollisia, vaan voivat olla hyvännäköisiä, sosiaaliset säännöt tuntevia, älykkäitä, hurmaavia ja hyviä puhumaan. He eivät tee laittomuuksia, mutta heidän ympärillään kärsitään. He manipuloivat, toimivat häikäilemättömästi, syyllistävät muita ja usein liike-elämässä persoonallisuushäiriöisistä piirteistä on vielä hyötyä. Heitä löytyy joka ammattikunnasta, ja erityisesti heitä houkuttaa vallankäyttö. Usein karismaattiset uskonnollisten liikkeiden johtajat ovat persoonallisuushäiriöisiä.

    Äänestä

Usein saa lukea Vartiotorniseuran materiaalista tekstiä siitä kuinka pahoja kaikki entiset jehovantodistajat ovat. Heistä kaikista tulee kuin ihmeen taikaiskusta valehtelijoita ja lisäksi heille kasaantuu välittömästi lähes kaikki tunnetut riippuvuudet.

Jos entinen jehovantodistaja palaa Vartiotorniseuran yhteyteen, niin hän samassa ihmeen taikaiskussa eheytyy ja pääsee välittömästi irti kaikista riippuvuuksistaan ja on jälleen osa maailman onnellisinta kansaa.

Äänestä
  • Tuota sanotaa mustamaalaamiseksi Jehovantodistajien taholta, mutta minä vastasin mustamaalaamisen luopioiden taholta.

    Kuten olet todennut väite ei ole totta! Ei sitten kummankaan osapuolen sanomana.

    Äänestä

Tuollainen puoskaripsykolointi on varsin huvittavaakin kaikessa säälittävyydessään.

Puuttumatta sinänsä noihin erinomaisiin psykoanalyyseihin korjaan tuon alkulähtökohdan sisältämän virheen.

Kirjoitit: "Usein saa lukea ex-Jehovantodistajilta tekstiä siitä kuinka pahoja Jehovantodistajat ovat, mutta itse he ovat eheytyneet hetkessä ja ovat nyt todella hyviä ja vilpittömiä ihmisiä, joiden persoonallisuus on aivan ytimiä myöten terve."

Niin minä kuin kukaan toinenkaan entinen Jt ei varmasti pidä Jt:a henkilöinä pahoina, vaan kyse on tuosta sairaasta järjestöstä ja sen toimintarakenteesta.
Puhuttaessa eheytymisestä tarkoitetaan tuon sairaaloisen uskonnon aiheuttamaa vahinkoa siitä eroavalle yksilölle niin henkilökohtaisella, kuin lähimmäistasollakin.

Uskontoriippuvaisuus tekee ihmisestä kaltaisesi harhoihin jämähtäneen ja suppeasti ajattelevan robotin, jolla ei ole todellisuudessa valtaa omaan elämäänsä. Ellei sitten päätä vastustaa tuota järjestön holhousta, mikä käytännössä johtaa tuohon luopioitumiseen.

Irrottautuminen järjestön ikeestä rikkoo ihmiselle keskeisiä ja tärkeitä asioita, kuten normaalit läheissuhteet. Sen seurauksena moni tuosta järjestöstä eronnut on alussa hyvin yksin ja kokee jääneensä elämässää tyhjän päälle, joka eräällä tavalla vahingoittaa ihmisellä olevia perustarpeita. Siksi järjestöstä pois jäänyt kokee ajankuluessa eheytyneensä eli löytävänsä takaisin normaaliin elämään luodessaan uusia ihmissuhteita ja saadessaaan etäisyyttä niihin pelotteluihin, satuihin sekä valheisiin, joita järjestö käyttää hallintavälineenään.

Jos olet todellakin noin hölmö etkä ole tajunnut sanan "eheytyä" merkitystä, niin ei kai siinä sinun auta muu kuin kurkata peiliin ja ihmetellä sitä, millainen typerys sieltä sinua katselee.

Äänestä
  • >>Ylimielinen ja röyhkeä käytös ja asennoituminen.

    Äänestä

  • Nyt Jämähti kirjoitti:

    >>Ylimielinen ja röyhkeä käytös ja asennoituminen.

    Onneksi tyhmyys ei ole tarttuvaa. Muuten sinua olisi syytä karttaa näin nettikeskusteluissakin.

    Tosin normaaliahan Jt:lle on tuo luetun huono ymmärtäminen. Siihen kun tarvitaan yleensä hallintoelintä selittämään luetun tekstin sisältämän salaisen viestin oikean merkityksen.

    Mitä muuten tulee noihin mielenterveyttä koskeviin lainauksiisi, niin koitahan niiden avulla syväluodata itseäsi. Tarvetta tuntuu olevan.

    Äänestä

  • Onhan se ihan sairasta jos annetaan säännöt ja tieto siitä mitä tapahtuu jos niitä ei noudata... siis ihan hirveetä!! Miten ihmisen psyyke voi kestää tommosta... voi kauhee...

    Usko on nykyään sitten uskontoriippuvaisuus... se on kans ihan kauheeta... sitähän voi tulla vaikka hulluks... tai muuttuu robotiks... voi kauhee...

    >>>Irrottautuminen järjestön ikeestä rikkoo ihmiselle keskeisiä ja tärkeitä asioita, kuten normaalit läheissuhteet. Sen seurauksena moni tuosta järjestöstä eronnut on alussa hyvin yksin ja kokee jääneensä elämässää tyhjän päälle, joka eräällä tavalla vahingoittaa ihmisellä olevia perustarpeita. Siksi järjestöstä pois jäänyt kokee ajankuluessa eheytyneensä eli löytävänsä takaisin normaaliin elämään luodessaan uusia ihmissuhteita ja saadessaaan etäisyyttä niihin pelotteluihin, satuihin sekä valheisiin, joita järjestö käyttää hallintavälineenään.

    Lässynlässyn...

    Joka leikkiin ryhtyy niin leikin kestäköön... ihan varmasti tiesit mitä oot tekemässä!!!! Oma valinta... turha valittaa!!!!

    Äänestä

  • X-todistaja kirjoitti:

    Onneksi tyhmyys ei ole tarttuvaa. Muuten sinua olisi syytä karttaa näin nettikeskusteluissakin.

    Tosin normaaliahan Jt:lle on tuo luetun huono ymmärtäminen. Siihen kun tarvitaan yleensä hallintoelintä selittämään luetun tekstin sisältämän salaisen viestin oikean merkityksen.

    Mitä muuten tulee noihin mielenterveyttä koskeviin lainauksiisi, niin koitahan niiden avulla syväluodata itseäsi. Tarvetta tuntuu olevan.

    >>Ylimielinen ja röyhkeä käytös ja asennoituminen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Onhan se ihan sairasta jos annetaan säännöt ja tieto siitä mitä tapahtuu jos niitä ei noudata... siis ihan hirveetä!! Miten ihmisen psyyke voi kestää tommosta... voi kauhee...

    Usko on nykyään sitten uskontoriippuvaisuus... se on kans ihan kauheeta... sitähän voi tulla vaikka hulluks... tai muuttuu robotiks... voi kauhee...

    >>>Irrottautuminen järjestön ikeestä rikkoo ihmiselle keskeisiä ja tärkeitä asioita, kuten normaalit läheissuhteet. Sen seurauksena moni tuosta järjestöstä eronnut on alussa hyvin yksin ja kokee jääneensä elämässää tyhjän päälle, joka eräällä tavalla vahingoittaa ihmisellä olevia perustarpeita. Siksi järjestöstä pois jäänyt kokee ajankuluessa eheytyneensä eli löytävänsä takaisin normaaliin elämään luodessaan uusia ihmissuhteita ja saadessaaan etäisyyttä niihin pelotteluihin, satuihin sekä valheisiin, joita järjestö käyttää hallintavälineenään.

    Lässynlässyn...

    Joka leikkiin ryhtyy niin leikin kestäköön... ihan varmasti tiesit mitä oot tekemässä!!!! Oma valinta... turha valittaa!!!!

    Vaikuttaa ilmeiseltä, että tuo kolmipistepirkko on vielä pelkkä lapsi. Siksipä en viitsi enempää kirjoitusta kommentoida. Lasten kiusaaminen kun ei kuulu tapoihini.

    Äänestä

  • X-todistaja kirjoitti:

    Vaikuttaa ilmeiseltä, että tuo kolmipistepirkko on vielä pelkkä lapsi. Siksipä en viitsi enempää kirjoitusta kommentoida. Lasten kiusaaminen kun ei kuulu tapoihini.

    >>Ylimielinen ja röyhkeä käytös ja asennoituminen.

    Äänestä

Uskot järjestöön ja sen suoltamiin satuiluihin kuin pukki suuriin sarviinsa. Pidät itseäsi tervemielisenä ja fiksunakin ilmeisesti. Kenties jopa älykkäänä.

Esität valheellista tai todellisuudessa tyhmyydestä kummunneesta erehdyksestä johtunutta kritiikkiä entisiä Jt:a kohtaan.
Kuitenkin itse roikut tällä palstalla keskustelemassa inhoamiesi valheellisten ja tulkintasi mukaan mielenterveysongelmaisten luopioiden kanssa huolimatta siitä, että ihailemasi, kunnioittamasi ja rakastamasi kaikkitietävä ja kaikessa oikeassa oleva järjestösi kieltää sinulta tälläisen toiminnan.

Osaatko lainkaan miettiä pienessä päässäsi tuota ristiriitaa, mikä on kannattamasi järjestön ja sen määräysten sekä oman toimintasi välillä?
Huomaatko lainkaan skitsofrenisuutta itsessäsi?

Äänestä
  • >>Uskot järjestöön ja sen suoltamiin satuiluihin kuin pukki suuriin sarviinsa. Pidät itseäsi tervemielisenä ja fiksunakin ilmeisesti. Kenties jopa älykkäänä.>Esität valheellista tai todellisuudessa tyhmyydestä kummunneesta erehdyksestä johtunutta kritiikkiä entisiä Jt:a kohtaan.>Kuitenkin itse roikut tällä palstalla keskustelemassa inhoamiesi valheellisten ja tulkintasi mukaan mielenterveysongelmaisten luopioiden kanssa>kaikkitietävä ja kaikessa oikeassa oleva järjestösi kieltää sinulta tälläisen toiminnan.>Osaatko lainkaan miettiä pienessä päässäsi tuota ristiriitaa, mikä on kannattamasi järjestön ja sen määräysten sekä oman toimintasi välillä?>Huomaatko lainkaan skitsofrenisuutta itsessäsi?

    Äänestä

  • Nyt Jämähti kirjoitti:

    >>Uskot järjestöön ja sen suoltamiin satuiluihin kuin pukki suuriin sarviinsa. Pidät itseäsi tervemielisenä ja fiksunakin ilmeisesti. Kenties jopa älykkäänä.>Esität valheellista tai todellisuudessa tyhmyydestä kummunneesta erehdyksestä johtunutta kritiikkiä entisiä Jt:a kohtaan.>Kuitenkin itse roikut tällä palstalla keskustelemassa inhoamiesi valheellisten ja tulkintasi mukaan mielenterveysongelmaisten luopioiden kanssa>kaikkitietävä ja kaikessa oikeassa oleva järjestösi kieltää sinulta tälläisen toiminnan.>Osaatko lainkaan miettiä pienessä päässäsi tuota ristiriitaa, mikä on kannattamasi järjestön ja sen määräysten sekä oman toimintasi välillä?>Huomaatko lainkaan skitsofrenisuutta itsessäsi?

    Kukaan entinen Jt ei pidä järjestössä mukana olevia ihmisiä tyhminä, sairaina, epämiellyttävinä tai mitenkään muutenkaan poikkeavan omituisina. He ovat vain uskonnollisesti harhaanjohdettuja, kuten niin moni tässä maailmassa muutenkin on.
    Eheytynyt entinen Jt ei siis pidä itseään mitenkään edelleenkin mukana olevia parempana, korkeintaan hyväonnisempana vain.

    Jos todella olet "kapinallinen jossain määrin", eli oletat uskaltavasi käyttää omaa harkintaa miettiessäsi asioita ja vaihtoehtoja, niin kannustan sinua avoimeen ja rohkeaan itsetutkiskeluun sekä selvittämään itsellesi sen, mitkä asiat ovat tosia ja mitkä vain kaunista utopiaa.

    >>Kukaan entinen Jt ei pidä järjestössä mukana olevia ihmisiä tyhminä, sairaina, epämiellyttävinä tai mitenkään muutenkaan poikkeavan omituisina.

    Äänestä

Narsistisen persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit tuntuvat leimaavan suurinta osaa Jehovantodistjia ja muita fundamentalistisia uskonnollisia ryhmiä.

* Henkilöllä on suuret kuvitelmat omasta erinomaisuudestaan ja ylivertaisuudestaan. (Esimerkiksi liioittelee lahjojaan ja saavutuksiaan ja odottaa perusteettomasti muidenkin pitävän häntä ylivertaisena )

Ketkä on parhaita? Jehovantodistajat!
Keillä on korkein moraali? Jehovantodistajilla!

* Keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta. (Epärealistinen minäkuva).

Paratiisissa me kaikki olemme täydellisiä ja kauniita. Jehovantodistajat ovat rakkaudellisimpia ihmisiä maailmassa.

* Uskoo olevansa erikoinen ja ainutlaatuinen ja kokee omahyväisyydessään, että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä.

Ainoastaan Jehovantodistajilla on totuus ja ainoastaan he pelastuvat.

* Kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytetyksi. Katsoo olevansa itseoikeutettu etuihin ja privilegioihin, eikä hänen tarvitse sopeutua samoihin sääntöihin ja normeihin kuin muut.

Vartiotorniseura tunnetusti käyttää kaikki valtion suomat oikeudet, mutta velvollisuuksista luistetaan (esim. verojen kiertäminen ja valehtelu opista hankalissa paikoissa).

* Käyttää häikäilemättömästi muita hyväkseen. Ei osoita kiitollisuutta eikä tajua että hänen pitäisi korvata mitään.

Vartiotorniseura asettaa yksilöille ison kasan velvollisuuksi, mutta oikeuksia ei juuri lainkaan. Yksilön oikeus ei voisi olla vähäisempi esim. erotustapauksissa. Säännöt ja opit on laadittu sellaisiksi, että Vartiotorniseuran haastaminen oikeuteen olisi mahdollisimman vaikeaa.

* Empaattisuuden puute: haluttomuus ottaa huomioon muiden tarpeita, tunteita tai oikeuksia tai eläytyä niihin.

Tulee mieleen vanhinten hyvät ohjeet esim. masentuneille. Lisäksi seuran suhtautuminen pedofilia tapausten uhreihin on esimerkki tunteettomuudesta.

* Ylimielinen ja röyhkeä käytös ja asennoituminen.

Koko maailma on Saatanan vallassa..., paitsi Jehovan todistajat. Portto=väärät uskonnot ratsastaa ilmestyskirjan pedolla=YK, paitsi Jehovan todistajat (silloinkin kun ratsastavat tuolla pedolla).

* Kadehtii muita, mutta luulee, että muut kadehtivat häntä.

Öhh...

Äänestä
  • Tänään kun asiaan perehdyin luin myös siitä kuinka jokin yhteisö voi olla narsistinen!

    Joten kyllä varovainen saa olla oli tiivis yhteisö mikä tahansa.

    Äänestä

En todellakaan väitä olevani terve. Vanha ukko oon jo tässä iässä, mutta kyllä se uskonto jotakin mulle aiheutti.

Jos sinulle annetaan säännöllisesti selkään ihan vaan huvin vuoksi "isän kädestä" ja sitten salilla sanotaan, että kunnioita isääsi, ja lapsen uskollasi otat sen aivan tosissasi, niin miten käy. Kun vähän vanhenee niin varmasti iskee kapina päälle.

Tai kun pikkusisikolleni sanottiin 14v, ettei saa haastaa raiskaajaansa oikeuteen, ettei tule huonoa julkisuutta seurakuntaan, niin iskee kapina päälle.

Tai kun isosisko jätti "totuuden" eikä oltu siihen missään tekemisissä yli kymmeneen vuoteen. Järki voitti ja iski kapina päälle.

Mulla on sitte vissiin joku narsistinen mielenhäiriö. Mutta kuitenkin olen ajatellut että voisin jotenkin eheytyä jätettyäni uskonnon joka ei pystynyt suojelemaan minua tai siskojani aiheettomalta väkivallalta.

Äänestä
  • "Nyt Jämähti" on kyllä parhaita tyyppejä tällä palstalla kun osaa arvostaa myös muitten mielipiteitä. Näin ihan luopin mielipiteenä.

    Äänestä

  • Olet elänyt keskellä häiriintynyttä perhettä ja yhteisöä!

    >>Tai kun pikkusisikolleni sanottiin 14v, ettei saa haastaa raiskaajaansa oikeuteen, ettei tule huonoa julkisuutta seurakuntaan, niin iskee kapina päälle.>Mulla on sitte vissiin joku narsistinen mielenhäiriö. Mutta kuitenkin olen ajatellut että voisin jotenkin eheytyä jätettyäni uskonnon joka ei pystynyt suojelemaan minua tai siskojani aiheettomalta väkivallalta.

    Äänestä

  • Nyt Jämähti kirjoitti:

    Olet elänyt keskellä häiriintynyttä perhettä ja yhteisöä!

    >>Tai kun pikkusisikolleni sanottiin 14v, ettei saa haastaa raiskaajaansa oikeuteen, ettei tule huonoa julkisuutta seurakuntaan, niin iskee kapina päälle.>Mulla on sitte vissiin joku narsistinen mielenhäiriö. Mutta kuitenkin olen ajatellut että voisin jotenkin eheytyä jätettyäni uskonnon joka ei pystynyt suojelemaan minua tai siskojani aiheettomalta väkivallalta.

    Ei tietenkään paranna. Mutta nyt ainakaan ei tarvitse odottaa mitään. Silloin kunnon tienraivaajana ja erittäin uskovaisena olisin toivonut apua ja ennenkaikkea oikeutta.

    Äänestä

>>Laaja-alaisia suuruuskuvitelmia
ihailun tarvetta>odottaa perusteettomasti muidenkin pitävän häntä ylivertaisena>Keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä>Kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytetyksi.>Ylimielinen ja röyhkeä käytös ja asennoituminen.
Kadehtii muita, mutta luulee, että muut kadehtivat häntä.

Äänestä

'Vakka on löytänyt kantensa' taas kerran. Nimittäin Nyt Jämähti esitteli oikean jehovaolkinuken niin että pamahti! :-)

"Straw man" eli olkinukke:
"Ohitetaan vastustettava väite tekemällä siitä karikatyyri, olkinukke. Sitä vastaan hyökkäämällä ja naurettavaksi tekemällä pyritään mitätöimään vastustajan väite. Tällä ei tietenkään saavuteta mitään, jos keskustelua seuraavat tietävät tarpeeksi asiasta, mutta valitettavasti näin ei useinkaan ole."

Jehovien 'ansiosta' olkinuket ovat tulleet osaksi jokapäiväistä vierailua nettifoorumeilla. Toisaalta, eihän se mikään ihme ole että olkinuket ja heinähatut viihtyvät hyvin toistensa seurassa.

Äänestä
  • Tuota

    Sinulla on täysi oikeus pitää tuota olkinukkena.

    Mutta perustele nyt hieman paremmin eli mikä siitä teki olkinuken sen sijaan, että kerrot mitä olkinukke sanana merkitsee.

    Äänestä

  • Nyt Jämähti kirjoitti:

    Tuota

    Sinulla on täysi oikeus pitää tuota olkinukkena.

    Mutta perustele nyt hieman paremmin eli mikä siitä teki olkinuken sen sijaan, että kerrot mitä olkinukke sanana merkitsee.

    Olkinukke on semmonen että se tietää palavansa ja luulee että se on sen elämän tarkoituskin

    Äänestä

  • Nyt Jämähti kirjoitti:

    Tuota

    Sinulla on täysi oikeus pitää tuota olkinukkena.

    Mutta perustele nyt hieman paremmin eli mikä siitä teki olkinuken sen sijaan, että kerrot mitä olkinukke sanana merkitsee.

    Kirjoitit näin: "Usein saa lukea ex-Jehovantodistajilta tekstiä siitä kuinka pahoja Jehovantodistajat ovat, mutta itse he ovat eheytyneet hetkessä ja ovat nyt todella hyviä ja vilpittömiä ihmisiä, joiden persoonallisuus on aivan ytimiä myöten terve.

    Siis luopuminen Jehovantodistajuudesta hetkessä oikaisee mielenterveydelliset ongelmat ja jopa lapsuudesta lähtöisin olevat persoonallisuuden häiriöt korjaantuvat hetkessä.

    Täytyyhän noin rajuun väitteeseen perehtyä!"

    ---

    Minä en ole tuollaiseen väitteeseen törmännyt, vaan sinä teit karikatyyrin siitä mitä olet lukenut ja kuullut, ja aloit sitten 'perhetymään' itse muotoilemaasi väitteeseen. Tuossa on OLKINUKEN ainekset koossa.

    Äänestä

  • tätä kirjoitti:

    >>Minä en ole tuollaiseen väitteeseen törmännyt

    Äänestä

  • Nyt Jämähti kirjoitti:

    >>Minä en ole tuollaiseen väitteeseen törmännyt

    >>Mielestäni kaiken kieltäminen, mikä ei ole tapahtunut omassa kokemuspiirissä on huono lähtökohta keskustelulle."

    Äänestä

  • todisteet kirjoitti:

    >>Mielestäni kaiken kieltäminen, mikä ei ole tapahtunut omassa kokemuspiirissä on huono lähtökohta keskustelulle."

    Tuota pari päivää sitten olisin luetellut muutaman nimimerkin, jotka ovat kertoneet eheytyneensä huomattavan nopeasti ja vielä irvaillut päälle.

    Mutta nyt fiilis on sellainen, etten taida sitä tehdä.

    Äänestä

  • Nyt Jämähti kirjoitti:

    Tuota pari päivää sitten olisin luetellut muutaman nimimerkin, jotka ovat kertoneet eheytyneensä huomattavan nopeasti ja vielä irvaillut päälle.

    Mutta nyt fiilis on sellainen, etten taida sitä tehdä.

    väitöksesi perusteella olet siis synnyttänyt OLKINUKEN.

    Äänestä

Mitähän olet oikein lukenut? Asia taitaa olla juuri päinvastoin, eli että voimakkaan mielenhallinnan kultista poispyristely henkisesti vie noin viisi vuotta ja voi olla erittäin tuskallista ja vaikeaa. Harva selviää hetkessä.

Tämän olen todennut keskusteltuani lukemattomien entisten JT-kulttilaisten kanssa. Ja näin ovat sanoneet monet myös näillä nettipalstoilla. Joillakin Harmagedon-pelko on voinut jatkua vuosikymmeniä!

Äänestä
  • Me taidetaan kirjoitella nyt eri asioista, mutta olkoot en jaksa asiaa enään käsitellä.

    Äänestä

...on mielestäni,pääpiirteittäin oikeassa.

Lapsuudesta saakka JT:nä ollut on aivopesty ja jos hän kuvittelee eheytyvänsä hetkessä psyykkisesti on se satua.
Ihminen lähtiessään mistä tahansa autoritäärisestä porukasta on hakoteillä ja pitkään.

Itse olen ollut "vapaaehtoisessa pakossa" ikävuosina 5-40.
Nyt olen 50.
Minua eheytymisessä on auttanut oma terveydenhuollon opiskeluni ja erityisesti psykiatrian.
Olin noin kolme vuotta agnostikko,mutta minua on auttanut erityisesti se että koin noin 4 vuotta sitten oman henkilökohtaisen TODELLISEN uskoon tulon.Siis sellaisen josta vartiotorniaikanani sanoi "hihulit".
En ole enään tilivelvollinen millekkään seurakunnalle vaan yksinomaan pelastajalleni,vapahtajalleni Jeesukselle Kristukselle,josta fger sanoo:Jeesustelua,MANTRA.

Kukin on yksilö ja kokee menneisyytensä omalla tavallaan.
Minulla oli JT hetkinäkin hetkiä jolloin ajattelin että tää touhu on p.....-tä.
Silloinkin tunsi ja luotin siihen että minulla on "vierelläkulkijani" joka ei ole kiinnostunut siitä olenko JT vai ei.
Uskon että monet ex JT tuntevat samoin,tai taas...monet ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nyt Jämähti kirjoitti:

Usein saa lukea ex-Jehovantodistajilta tekstiä siitä kuinka pahoja Jehovantodistajat ovat, mutta itse he ovat eheytyneet hetkessä ja ovat nyt todella hyviä ja vilpittömiä ihmisiä, joiden persoonallisuus on aivan ytimiä myöten terve.

Siis luopuminen Jehovantodistajuudesta hetkessä oikaisee mielenterveydelliset ongelmat ja jopa lapsuudesta lähtöisin olevat persoonallisuuden häiriöt korjaantuvat hetkessä.

Täytyyhän noin rajuun väitteeseen perehtyä!

Olen koko päivän lukenut asiantuntijoiden tekstejä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä aina skitsifreniaan asti.
Yksikään näistä mielenterveyden ongelmista ei parannu ilman massiivista kuukausia tai vuosia kestävää terapiaa ja lääkehoitoa tätä mieltä on asiantuntijat.

Jos Jehovantodistaja sairastaa narsistista persoonallisuushäöiriötä ja on hankala ihminen, niin luopiona kyseinen ihminen on ex-jt ja yhtä itsekäs ja hankala ihminen sillä, jopa suurin osa terapiahoidoista epäonnistuu tämänkaltaisen ihmisen kohdalla, näin sanovat asiantuntijat. Joten luopuminen omasta mielestään väärästä uskonnosta ei tätä sairautta ihmisestä poista, vaan henkilö on yhtä sairas, mutta vain uudessa yhteisössä.

Johtopäätos minulla on se, että jos tutkitusti Jehovantodistajissa on paljon häiriintyneitä, niin ex-Jehovantodistajissa niitä on aivan samassa suhteessa jopa enemmän, koska tietyt narsistiset, huomiohakuiset ihmiset, eivät kestä kritiikkiä ja lähtevät ovet paukkuen tai suuttuvat kun eivät saaneet nimitystä tai heidän yhteisön sääntöihin sopimatonta käytöstä ei siedetty ja pettyivät kun he eivät saa erityiskohtelua.

>>Narsistisen persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit

Laaja-alaisia suuruuskuvitelmia (fantasia tai käytöksen tasolla), ihailun tarvetta ja empatian puutetta. Alkaa varhaisaikuisuudessa ja esiintyy monissa yhteyksissä vähintään viidellä seuraavista tavoista:

* Henkilöllä on suuret kuvitelmat omasta erinomaisuudestaan ja ylivertaisuudestaan. (Esimerkiksi liioittelee lahjojaan ja saavutuksiaan ja odottaa perusteettomasti muidenkin pitävän häntä ylivertaisena ).
* Keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta. (Epärealistinen minäkuva).
* Uskoo olevansa erikoinen ja ainutlaatuinen ja kokee omahyväisyydessään, että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä.
* Vaatii ylikorostunutta ihailua.
* Kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytetyksi. Katsoo olevansa itseoikeutettu etuihin ja privilegioihin, eikä hänen tarvitse sopeutua samoihin sääntöihin ja normeihin kuin muut.
* Käyttää häikäilemättömästi muita hyväkseen. Ei osoita kiitollisuutta eikä tajua että hänen pitäisi korvata mitään.
* Empaattisuuden puute: haluttomuus ottaa huomioon muiden tarpeita, tunteita tai oikeuksia tai eläytyä niihin.
* Ylimielinen ja röyhkeä käytös ja asennoituminen.
* Kadehtii muita, mutta luulee, että muut kadehtivat häntä.>Huomiohakuisen persoonallisuushäiriön kriteerit

Laaja-alaista korostunutta emotionaalisuutta ja huomion hakemista. Alkaa varhaislapsuudessa ja esiintyy monissa yhteydessä vähintään viidellä seuraavista tavoista:

* Henkilö tuntee olonsa epämukavaksi, jos hän ei ole huomion keskipisteenä.
* Vuorovaikusta toisten kanssa luonnehtii usein asiaankuulumaton seksuaalisesti houkutteleva tai provosoiva käytös.
* Tunteiden osoittaminen on nopeasti vaihtelevaa ja pinnallista.
* Kiinnittää jatkuvasti huomiota ulkonäöllään.
* Puhetapa korostuneen yleistävä, ympäripyöreä ja yksityiskohdista piittaamaton.
* Dramatisointi, teatraalisuus ja liioiteltu tunneilmaisu.
* Suggeroitavuus, ts. henkilö on helposti toisten ihmisten tai olosuhteiden ohjattavissa.
* Suhteiden kokeminen läheisemmäksi kuin ne todellisuudessa ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu