"Ymmärrän kallista esiintymiskoulutustani kohtaan esitetyn kritiikin. Olen tullut johtopäätökseen, että haluan itse maksaa ministeriölle siitä aiheutuneet kustannukset. Sopimukseen ei liity juridisia tai hallinnollisia ongelmia."
Saihan Kulmuni haluamansa eli Antti Rinteen eron tällä koulutuksella ja alkujaan veronamsajien rahoilla. Halusinko minä rahoittaa Rinteen erottamista, sitä ei kysytty. No taisi loppujen lopuksi tämä konsultointi tulla paljon kalliimmaksi kuin 56 203 euroa, koska Rinteen tilalle tullut Sanna Marin nosti SDP:n kannatuksen pilviin.
Tuliko Kulmunin 50 000 euron koulutus veronmaksajien rahalla halvaksi vai kalliiksi kepulle?
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi Kulmunin oma puolue, Keskusta, ei maksanut jäsenensä koulutusta? Ennen puolueilla oli omia kansanopistoja ja kansankorkeakouluja, joissa opetettiin politiikkaa ja puhetaitoa. Puolue tai ammattiliitto maksoi nuorelle sen vuosikurssin sisäoppilaitoksessa.
- Anonyymi
Keskusta sortui alkeelliseen virheeseen! Olisi pitänyt muistaa, että punavihermedia kyttää kaikkea mahdollista keskustan tekemistä, johon voi takertua. Omat. eli vihervasurit selviävät paljon vähemmällä haloolla, jopa vaietaan "kuoliaaksi" tarpeen mukaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788