Poliisin toimet Senaatintorilla

Anonyymi

Poliisi toimi Senaatintorille keskiviikkona järjestetyssä joukkotapahtumassa sellaisella tavalla että siitä kertominen näyttää viestin poistamisen sääntöjen vastaisena.
Sisäministeriön ohje sallii 500 henkilön tapahtumat mutta paikalla oli moninkertainen määrä. Poiisi "keskeytti" mielenosoituksen vasta pitkän ajan päästä henkilömäärän ylittämisen jälkeen.
Mutta se, mitä poliisit puuhasivat siellä sitä ennen, sitä ei tällä foorumilla voi sanoa ja näyttää. Vaikka se tapahtui julkisella paikalla ja työtehtävässä virantoimituksessa, sen julkituominen on täällä estetty.
Kerrotaan sen sijaan että Ruotsissa poliisit mellakan keskellä polvistuivat möykkäävän joukon edessä ja polvistuva naispoliisi nosti esiin valkoisten vastaisen iskulauseen.
Kuvia ja videoita tapahtumista löytyy molemmista maista mutta sanavapauden tulkinta tässä yhteydessä ei salli niiden linkittämistä.

6

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No poliisi teki virkavirheen, kun ei hajoittanut mielenosoitusta heti.

      • Anonyymi

        Ja sekö tuli hyväksyttäväksi kun osallistui itse mielenosoitukseen?
        Poliisi virantoimituksessa ei vain jätä hajoittamatta joukkoa vaan menee mukaan kantamaan kylttiä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sekö tuli hyväksyttäväksi kun osallistui itse mielenosoitukseen?
        Poliisi virantoimituksessa ei vain jätä hajoittamatta joukkoa vaan menee mukaan kantamaan kylttiä!

        Ei ole olemassa mitään pitävää näyttöä https://imgur.com/a/Z2OQ9Jz sille, että poliisit itse olisivat osallistuneet ja myötävaikuttaneet laittomaan mielenilmaisuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole olemassa mitään pitävää näyttöä https://imgur.com/a/Z2OQ9Jz sille, että poliisit itse olisivat osallistuneet ja myötävaikuttaneet laittomaan mielenilmaisuun.

        feikki, kun siinä oikeesti lukee että pian on tsufeee tauko


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kuvissa ja videoissa näkyvät iskulauseet Suurkirkon muurissa tehtiin siihen kirkon edustajan mukaan seuraavana yönä. Illalla kotiin lähtiessään hän ei nähnyt siellä mitään sellaisia. Kenellä on silmät, se nähköön.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      674
      8161
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2392
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2380
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1924
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1515
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1307
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1263
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1059
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      870
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      840
    Aihe