Holilaisten tulo RakkaaseenKotimaahamme oli ja On sunniteltu teko.
On aivan turhaa kuvitella, että 4 naista ja noin 9 lasta olisivat päässeet ensinnäkin karkuun leiriltä ja sitten vain " vaeltaneet " koko SotaToimiAlueen läpi Turkkiin ilman minkään " järjestön " auttamatta ?? !!!!!!
Mutta sitten kun ne on saatu Turkkiin, niin sitten H-pekka rekrytoi koko UM-porukan ajan ja tietämyksen ja WeronmaksajienRAHAT, että tämäniin hienosti kotimaatamme ja sen arvomaailmaa rikastuttava porukka saa ja PITÄÄTULLA suomen EtnisestiKöyhää verenperintöä omilla hienoilla geeneillään jalostamaan.
HYVÄ h-pekka. Nyt voit vaikka soittaa ihan oikeasti sen kulkurin valssisi ja sottiisisi !!
Kyllä nyt sai nimeltä mainitsematon järjestö taas ihan oman ja uuden paikan missä ja mistä levittää omaa ideologiaansa !!!!!!
Onhan se niin, että SUPO tarkkailee hetken ja vähän aikaa, mutta niitä lapsia, jotka on jo aivopesty ja joita ei suomen lakien mukaan voi syyttää mistään, niin ei kun odotetaan vaan, milloin ja mitä tapahtuu ;;;;;; ,,,,,,,,,
;(

Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihanat MustatRättipäät, minulla ihan oikeasti tulee kiksejä niitä kohtaan, sillä ne on siis niin arvoituksellisii ?? !!!
Kiksejä pahasta hajusta?
Eikö oikeasti Kenelläkään ole mitään mainittavaa kommenttia tähän h-pekan alholmuilutukseen, onko se kaikkien mielestä ihan OK ???????
Onko oikein, että Suomeen tuodaan terroristeja ja heidän lapsiaan ??????
Onko OIKEIN, että Suomeen tuodaan ja luodaan ISIK:sen terooristisolu, joka voi aiheuttaa vaaraa koko Pohjoismaille ?????
Please, eikö kukaan AJATTELE, mitä nämä AL-Hol Naiset voivat tehdä ja vaikuttaa ???
Hieno Homma Suomen Ulkoministeriö, eli hp tuo Suomeen ISIS-järjestön paikallisen toiminta keskuksen !!!!!!
Ei olisi tapahtunut KEKKOSEN aikaan tällaista epäjärjestystä !!! ??
Miksi nyt ?????
Ei silloin ollut homoja !!!!!!!!!
Ajateltu totisesti on. Supokin pitää heitä uhkatekijöinä.
Tulevat sukupolvet tulevat kiroamaan tämän hallituksen, sillä niin pahaa se tekee omalle kansallemme. Olen todella ajatellut asiaa ja tuonut se esille usein.
En puhu nyt homoista, vaan asiasta. Toisaalta persuissa on kaksi homoa ja he ovat hyvin viisaita näissä asioissa. Tynkkynen ka Hankamäki. Jälkimmäinen tohtorismiehiä. Tynkkysen viiltävän terävät analyysit jaksavat ilahduttaa tubessa.
Kuka pystyy takaamaan sen etteikö nämä naiset jatka terroristista toimintaa tässä maassa ja perusta solua? Ei ainakaan vihervassut joiden sinisilmäisyys hakee vertaistaan. Tämä hallituksen touhu on pahimman luokan oman kansamme rienausta. Eivätkä ne edes häpeä. Häpyä kun ei ole.
Ja, ei ka.
Ja miten jaksoivat kantaa ne valtavat tavaramäärät joita tv:ssä näytettiin!
Uskoo ken tahtoo!
Haaviston suurin kuppaus, poliisi asia, sanoo suomen kansa.
Vihervasemmiston suosikkiuskonnon sanansaattajien paluu saa vihreitä äänestäneen homon sydämen heltymään, vaikka islamilaisen valtion sankareilla on ollut tapana heittää homot katolta alas. Jotain ristiriitaista siinä kyllä on.
Juu, samaa mieltä olen vaikka viime vastaukseni sensuroitiinkin pois kun mainitsin rauhan uskonnon kantaa LGBT-ihmisiä kohtaan. Sahaa kyllä omaa oksaansa Pekka parka.
" On sunniteltu teko...,"
Haluaako avaaja nyt ottaa kantaa sunnien ja shiiojen ikiaikaisiin kiistoihin? Olisiko kirjoittaja itse peräti pahimman laatuinen alaviitti?
Suosittelen avaajalle, että hän välttäisi ottamasta kantaa asiaa. Autuaita ovat rauhantekijät.
Nauretaan taas. ;)
Enkös minä ole muistanut kertoa sinulle juttua siitä pöljästä pojasta, jolle mestari opetti sitä, ettei pidä takoa vetämätöntä naulaa?
Nauretaan taas. ;)
Yhistyttään suomi vääräuskosena, laitetaan asiamme reiriin
- joo suomen pulpuavat lähteen ammolleen ja tulvaan suomalaisuutta turvaamaan
Van miten se manki? Onko taas tullu vastaan saunapolulla? ;)
Tä, mitä hä???
On, on se manki tullut vastaan saunapolulla. Pahoin olet myös säikähtänyt, kun vieläkin höperrät järjettömiä juttujasi.
Nauretaan taas. ;)
Ennen vanhaan ruumishuoneessa oli arkku aina auki ennen siunaustilaisuutta, jotta lähiomaiset saivat käydä vielä kerran vilkaisemassa pappavainaata. Vanha suntio sitten napautti parilla naulalla kannen kiinni. Nykyään arkun kansi on kiinni niillä ruuveilla, joissa on kannan sijaan iso risti, jotta ruuvit voidaan kiertää kiinni ilman työkaluja.
No olipa taas sunnuntai ja ruumiin siunauksen aika. Nöösipoika hääri vanhan suntion apuna ja alkoipa jopa sulkea arkkua, kun omaiset livat jo käyneet ja menot kohta alkavat. Nöösipoika veteli vasaralla oikein komeita, kaikuvia laakeja, vaikka vanha suntio yritti kuiskuttaa: Älä saatana jystä, se naula ei nyt vedä. Eihän se nöösipoika mitään kuullut, kun kuvitteli tekevänsä tolkun työtä, jolloin viimeisessä hädässä vanha suntion potkaisi nöösipoikaa perseelle. No vasara lensi kaaressa kivilattialle ja nöösipojalta pääsi paha parku, olihan se suntion pyhäsaapas moneen kertaan tervattu ja kova kuin kivi.
Mitä opimme tästä? Ei pidä takoa, jos naula ei vedä.
Nauretaan taas. ;)
Missään ruumishuoneessa ei ollu kyllä ennenvanhaan arkku auki.Siunauskappeli ei ole ruumishuone.