Maan kohoaminen 10 000 vuotta

Anonyymi

Maan kohoaminen jääkauden jälkeen on Pohjanmaalla ollut sentti vuodessa monta vuosituhatta. Porin kaupungin kohdalla kohoaminen on selvä, ensin kaupunki oli Ulvilassa, sitten Pori oli rantakaupunki ja nyt satama on 30 km kaupungista länteen. Ensimmäinen asutus oli Kokemäellä ennen Ulvilaa.

Merenkurkussa maa kohoaa niin että Perämerestä tulee vielä järvi. Aulangolla kuka tahansa voi nähdä merenpinnan olleen satoja metrejä nykyistä korkeammalla.

Mikähän maankohoamisen on saanut aikaan? Ei kai sittenkin jääkausi 10 000 vuotta sitten?

Kreationistien selitys on, että tietenkin Nooan tulva. Miksi ihmeessä Hollannissa sitten maa vajoaa?

33

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todellakin, eri puolilla maailmaa maa kohoaa, toisaalla vajoaa, ja eri syistä.

      Yleensä syyt tähän on geologiset (esim. mannerten liikkuminen), mutta esim. ihmistoiminta, kuten rakentaminen, saattaa alueellisesti aiheuttaa vajoamista, kuten New Orleansissa.

      • Anonyymi

        Kuitenkin - maanvyöryjä ja tulivuorenpurkauksia lukuunottamatta niin hitaasti, ettei silmällä katsomalla huomaakaan.

    • Anonyymi

      Tietenkin Hollannissa on jääkausi nyt!

    • Anonyymi

      Jos kuvitellaan että maa on pallo, jonka läpimitta on 2 metriä, niin silloin meret ja vuoret olisivat pinnalla millin epätasaisuuksia.
      Sen alla olisi maankuori, 1-3senttiä paksuna kerroksena. Sisemmällä alkaakin kivi olla sulaa.

      Joten on ymmärrettävissä että tämän sulan kiviaineksen pienikin liike vaikuttaa nostaen tai laskien yhden kymmenestuhannesosan millimetriä.. Se on suunnilleen oikeassa suhteessa 60 sentin maanpinnan nousuun

      • Anonyymi

        Laskepa tarkemmin:

        "Se on suunnilleen oikeassa suhteessa 60 sentin maanpinnan nousuun."

        Maapallon sisuksen säde on noin 6000 kilometriä (tuon sait oikein). 60 sentin liikahdus on tuosta matkasta miljardis- eikä kymmenestuhanneosa. Uusi lisä höperyyyksiisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikilla ole kymppi matikassa!

        Kuusi kilometriä vastaisi yhtä millimetriä , jos maapallo olisi kaksi metriä halkaisijaltaan.
        Siis 1 mm= 1 tuhannesosa 100 cm säteisestä pallosta, vastaten 6.km.
        60 cm on yksi sadastuhannesosa 6000 kilometristä, siis maan säteestä
        60 cm x 100 000 =6000 000cm =6000 km.
        Oikea vastaus on että 60 cm nousu on yksi sadastuhannesosa!

        Minä erehdyin yhden nollan, sinä neljä nollaa! Tämä ei tietenkään lisää mitään sinun höperyyksiisi!

        Taisi kuitenkin tulla virhe: 6000 km = 6 000 000 metriä =600 000 000 cm.

        60 cm suhde 600 000 000 cm =1/10 000 000.

        Joten tuon karttapallon pinnan olisi pitänyt kohota ainoastaan yhden kymmenmiljoonasosan millimetriä. Sitä ei olisi kukaan edes huomannut.

        Joten olemme tasoissa: kaksi nollaa kumpikin pielessä. En viitsinyt laskea kovin tarkkaan aiemmin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikilla ole kymppi matikassa!

        Kuusi kilometriä vastaisi yhtä millimetriä , jos maapallo olisi kaksi metriä halkaisijaltaan.
        Siis 1 mm= 1 tuhannesosa 100 cm säteisestä pallosta, vastaten 6.km.
        60 cm on yksi sadastuhannesosa 6000 kilometristä, siis maan säteestä
        60 cm x 100 000 =6000 000cm =6000 km.
        Oikea vastaus on että 60 cm nousu on yksi sadastuhannesosa!

        Minä erehdyin yhden nollan, sinä neljä nollaa! Tämä ei tietenkään lisää mitään sinun höperyyksiisi!

        Ei tule kymppiä sinullekaan. Maapallon säde (ei siis halkaisija) on 6370 kilometriä (ei siis runsaat kuusi). Vähennetään vaipan paksuus ja pyöristetään 6000 kilometriin, joka on 6 miljoonaa metriä eli 600 miljoonaa senttimetriä. Jakamalla sadallatuhannella tulee 6000 senttimetriä ja siirtymällä halkaisijaan 12´000 senttimetriä. Miljardilla jako tuottaisi 6 senttimeriä eli 12 sentin halkaisijan.

        Erehdyin yhden nollan (anteeksi, vanha pää) ja sinä kolme sekä halkaisijan ja säteen eron. Höperyyksillä tarkoitin kuitenkin tätä:

        "Joten on ymmärrettävissä että tämän sulan kiviaineksen pienikin liike vaikuttaa nostaen tai laskien yhden kymmenestuhannesosan millimetriä."

        Se on ihan yhtä avuton oikein ja väärin laskettuna.

        "Jakamalla sadallatuhannella tulee 6000 senttimetriä ja siirtymällä halkaisijaan 12´000 senttimetriä. Miljardilla jako tuottaisi 6 senttimeriä eli 12 sentin halkaisijan."

        Tietysti saat anteeksi vanhan pääsi! Minunkin on jo 69 vuotta.

        Kuitenkin minun vanhat aivoni ymmärtävät että sadantuhannen ja miljardin ero on kymmenen tuhatta, eikä tuhat!
        Sinun laskusi antaisi siis 6000 cm jaettuna 10 000:lla, Vastaus 0,6 cm.

        Joten olimme kahden nollan päässä kumpikin.

        Nollat meni tasan, ja kaksi päätä - toinen 19 vuotta vanhempi sai syyt niskoilleen:

        ""Joten on ymmärrettävissä että tämän sulan kiviaineksen pienikin liike vaikuttaa nostaen tai laskien yhden kymmenestuhannesosan millimetriä."

        Se on ihan yhtä avuton oikein ja väärin laskettuna."

        Varsinainen erimielisyys eli jossitustodistelusi taisi jäädä perusteluitta.

    • Anonyymi

      Todisteita noin pitkästä ajasta tuskin lienee, tieteen täytyy täsmätä Raamatun ilmoituksen kaa.

      • Anonyymi

        Miksi, ei Raamattu ole tiede

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi, ei Raamattu ole tiede

        Suomeksi puhutussa animaatiossa seikkailee Shrekistä tutuksi tullut Saapasjalkakissa. Huima seikkailu saa alkunsa, kun Saapasjalkakissa kuulee, että pahamaineisella rikolliskaksikolla Taavilla ja Annilla on hallussaan taikapapuja, joita Saapasjalkakissa on etsinyt pitkään. Yhdessä ystäviensä Tyyris Aleksanteri Tyllerön ja Kitty Pehmotassun kanssa, Saapasjalkakissa päättää viedä taikapavut Taavilta ja Annilta. (86')

        Siinä sinulle juttua joka on TOTTA kun RaamattuSI ei sitä kiellä!

      • Anonyymi
        Raamattu_on_totuus kirjoitti:

        Onko jäljittelynimimerkissä järkeä?

      • Anonyymi

        Miksi ihmeessä täytyisi?
        Tieteessä ei ole ajateltu noin enää keskiajan jälkeen. Kaikki täysipäiset kristitytkin myöntävät, ettei Raamattu ole luonnontieteiden oppikirja. Raamatun kanta luonnontieteisiin kuvastaa sen ajan ihmisten tietämystä.

    • Anonyymi

      Jos maa on kohonnut sentin joka vuosi viimeiset 3500 miljoonaa vuotta on maa alunperin pohjanmaalla ollut siis 35000 kilometriä alempana. Hmm...

      • Anonyymi

        Tarvitset ilmeisesti vastauksen aloittajan kysymykseen:

        "Mikähän maankohoamisen on saanut aikaan? Ei kai sittenkin jääkausi 10 000 vuotta sitten?"

        Ei tietenkään jääkausi, vaan sen välisulamiskausi (interglasiaali), joka alkoi 10´000 vuotta sitten sulamisen alettua noin saman verran aikaisemmin. Edeltävä jäätymiskausi oli sitä ennen painanut tuota maankohtaa 100´000 vuotta parin kilometrin jääkerroksella. Välisulaminen oli tunnetusti vähintään neljäs jääkauden (jäätiköitymisten) alkamisesta pari miljoonaa vuotta sitten, eikä todennäköisesti vielä viimeinen.

    • Anonyymi

      Jos maapallon säde olisi tasan 6300 km, niin siitä päästään mystisiin lukuihin 3, 6, 9 . Eli 6 + 3 = 9. Energia ilmaisee itseään matemaattisesti by Nikola Tesla

      Esimerkiksi 3 + 3 = 6, 6 + 6 = 12 (1 + 2 = 3), 12 + 12 = 24 (2 + 4 = 6),
      24 + 24 = 48 (4 + 8 = 12; 1 + 2 = 3) jne.

      Esimerkiksi 9 + 9 = 18 (1 + 8 = 9), 18 + 18 = 36 (3 + 6 = 9), 36 + 36 = 72 (7 + 2 = 9) jne.

      Miksi maapallon säde ei ole 7000 km ja halkaisija 14000 km? Joku logiikka täytyy olla takana.

      • Anonyymi

        Maapallon säde on keskimäärin 6370 km eli kahden numeron tarkkuuteen pyöristettynä 6400 km.
        Ja siihen kaatui lukumystiikkasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallon säde on keskimäärin 6370 km eli kahden numeron tarkkuuteen pyöristettynä 6400 km.
        Ja siihen kaatui lukumystiikkasi.

        Kuka/mikä on pystynyt noin tarkasti sen mittaamaan? Onko kaikki kohoamiset huomioitu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka/mikä on pystynyt noin tarkasti sen mittaamaan? Onko kaikki kohoamiset huomioitu?

        Paljon tarkemminkin on mitattu, mutta tuo keskimäärin on hyvä ilmaisu. Mm. tuolta löytyy tarkemmin probleemasta: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Earth_radius.

        Maapallon säteen mittaamisen historia on pitkä, mm. herra Struve on kortensa kekoon kantanut. Nyt lienee gps ja muut teknologiat siirtäneet mittaustarkuuden millin tasolle.

      • Anonyymi

        Numeromystiikka tästä sotkusta vielä puuttuikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallon säde on keskimäärin 6370 km eli kahden numeron tarkkuuteen pyöristettynä 6400 km.
        Ja siihen kaatui lukumystiikkasi.

        Ei se tuota virhettä kaatumiseensa tarvinnut, kun oli kumollaan jo ennestään.

    • Anonyymi

      Kuinka korkea on Mount Everest? Millin tarkkuudella!

      Tai meidän kasvimaa?

      • Anonyymi

        Noin 8 metriä.

      • Anonyymi

        Joskus 1970-l. kerrottiin että oikeasti maapallon korkein vuori onkin Chimborazo Andeilla, laskettuna huipun etäisyytenä maapallon keskipisteestä.

    • Anonyymi

      Koska ei edes maailman korkeimman vuoren korkeutta ole pystytty mittaamaan kuin parin kymmenen sentin tarkkuudella, ja minun kasvimaani korkeuskin on väärin, un uskon asia jos joku haluaa uskoa millimetrien tarkkuuteen.

      Taitaa olla vähän niin että kun testasin kuumemittareita samassa vedessä, ne kyllä näyttivät sadasosa-asteen tarkkuudella, mutta silti oli eroa puoli astetta eri mittareissa!

      • Anonyymi

        Sait tosiaan väärän vastauksen. Oikea olisi ollut, ettei noin tarkasti tiedetä eikä tässä asiassa tarvitsekaan.

      • Anonyymi

        Mt. Everestin huippu on joka vuosi vähän korkeammalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mt. Everestin huippu on joka vuosi vähän korkeammalla.

        Tämä perustuu uskoon, ei mittauksiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä perustuu uskoon, ei mittauksiin!

        Ja niin on evoluutioteoria kaadettu. Eiks je?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustuu mittauksiin.

        https://earthscience.stackexchange.com/questions/683/is-mount-everest-currently-becoming-taller-or-shorter-every-year

        Miksi ei siis tiedetä Mt. Everestin korkeutta kahtakymmentä senttiä tarkemmin?

        Koska sitä ei voi mitata niin tarkasti.

        Satelliitit liikkuvat ääntä nopeammin, ja niiden radat eivät ole millin tarkkuudella.

        Siksi GPS väittää eri päivinä sinun sijaintisi muutama metriä eri paikassa.

        Etsin Googlen kartalta yhden grillauspaikan, joka näkyi selvästi, ja pidin GPS:ää keskellä kivirinkiä. Yhtenä päivänä GPS näytti aivan oikein, mutta seuraavana päivänä useamman metrin pieleen, samoin kolmantena päivänä hiukan eri kohtaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      669
      8140
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2379
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2354
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1909
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1487
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1297
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1262
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1031
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      869
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      829
    Aihe