kun lukee lehdistä eräiden kirjoituksista hallituksen kokemattomuudesta, sekö on kokemattomuutta kun hallitus tekee politiikkaa ihminen ja ihmisyys edellä. Ja taas sekö sitä kokenutta hallituspolitiikkaa on jossa kansa eriarvoistetaan ja kokemuksella leikataan juuri niiltä joilla on jo ennestään vähemmän.
Oikein huvittaa
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ei, kokemattomuus on sitä, ettei ole kokemusta.
- Anonyymi
Kokemusta mistä? Ilman kokemusta pandemian hoidosta, hallitus on onnistunut hyvin. Päähallituspuolue SDP:n kannatus on liki 24 %. Jonkun gallupin mukaan ylikin.
Myös muut hallituspuolueet, kepua lukuunottamatta, ovat pärjänneet corona-aikana hyvin.
Nykyisellä hallituksella on kokousta viime kauden porvarihallituksen virheiden korjaamisesta. Aktiivimalli on korjattu epäoikeudenmukaisten ja kohtuuttomien sanktioiden osalta.
Kiky-sopimusta ovat korjanneet ammattiliitot ja palkansaajien keskusjärjestöt.
Sosiaali- ja terveyspalvelut saadaan toivottavasti maaliin siten, että palveluja tarvitsevien asema paranee, eikä ainoastaan pääomasijoittajien bisnes ja osingot.
Nykyhallitukselta odotetaan toisen asteen koulu-uudistusta hallitusohjelman mukaisesti, mitä myös digitalisoituva yhteiskunta tulee kipeästi tarvitsemaan.
Pandemiastakin selvitään Suomessa paremmin kuin uskalsimme aluksi odottaa.
Kiitos Marinin hallituksille "ihminen edellä" toiminnasta pandemian tukahduttamisessa. Viisasta oli laatia poikkeuslaki ja rajoittaa liikkumista, sulkea koulut ja ravintolat sekä tapahtumat. Vanhuksista huolehtinen oli oikein. Kiitos siitä, hyvä hallitus. - Anonyymi
"Musti on koira" on tosi, jos se mitä käsitämme "Mustiksi" on myös sellainen mitä käsitämme "koiraksi", jos näin ei ole, on lause epätosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokemusta mistä? Ilman kokemusta pandemian hoidosta, hallitus on onnistunut hyvin. Päähallituspuolue SDP:n kannatus on liki 24 %. Jonkun gallupin mukaan ylikin.
Myös muut hallituspuolueet, kepua lukuunottamatta, ovat pärjänneet corona-aikana hyvin.
Nykyisellä hallituksella on kokousta viime kauden porvarihallituksen virheiden korjaamisesta. Aktiivimalli on korjattu epäoikeudenmukaisten ja kohtuuttomien sanktioiden osalta.
Kiky-sopimusta ovat korjanneet ammattiliitot ja palkansaajien keskusjärjestöt.
Sosiaali- ja terveyspalvelut saadaan toivottavasti maaliin siten, että palveluja tarvitsevien asema paranee, eikä ainoastaan pääomasijoittajien bisnes ja osingot.
Nykyhallitukselta odotetaan toisen asteen koulu-uudistusta hallitusohjelman mukaisesti, mitä myös digitalisoituva yhteiskunta tulee kipeästi tarvitsemaan.
Pandemiastakin selvitään Suomessa paremmin kuin uskalsimme aluksi odottaa.
Kiitos Marinin hallituksille "ihminen edellä" toiminnasta pandemian tukahduttamisessa. Viisasta oli laatia poikkeuslaki ja rajoittaa liikkumista, sulkea koulut ja ravintolat sekä tapahtumat. Vanhuksista huolehtinen oli oikein. Kiitos siitä, hyvä hallitus.Aivan, sillä ei ole kokemusta juuri mistään.
- Anonyymi
Ei Suomessa ole kuin"Asiantuntijoita" jotka päätökset tekevät,ei Kansanvalitsemalla
edustajalla ole muuta virkaa kuin nuijia päätökset .Ulos näkyvä edustaja tuskin päättää itse mitään. - Anonyymi
Kaunis sävel.
Jimmy Fontana - Il Mondo
http://www.youtube.com/watch?v=HFyCfFJC0no
Rauhaa rakkautta ja terveyttä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827