Hei suvakit

Voisitteko mennä kaupinkinne torille. Polvistukaa siellä ja kumartukaa nöyrästi nenä kiinni maahan. Laittakaa banderolli sinne että anteek anteeksi anteeksi olemasaoloani. Mustat ja muslimit ovat herrani.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Harvinaisen tyhmää provoa. Ihan samaa, kuin suunnittelisi pyllistäväbsä KAIKILLE rasistipersuille.

Äänestä
  • Mene ja polvistu ja pyydä anteeksi valkoisuuttasi. Muuten saatat olla rasisti..

    Äänestä

Säälittäviä pellejä. Kontata nyt jonkin kolmannen luokan entisen pornotähden ja pikkurikollisen edessä.

Äänestä

Hyvä avaus. Olen totisesti kyllästynyt tuollaisiin matelijoihin ja jokaikiseen bandwagoniin hyppäävien nilkkien touhuun. Hankkikoot elämänsä itse.

Äänestä

Polvistukaa persut ihan itse vaan, tehän tänne hallituksessa ollessanne 50 000 islamistia mamutittekin.

Äänestä
  • Tätä menoa tässä entisessä suomessa voi käydä samoin ja pahemmin kuin amerikassa. Amerikka kuitenkin majoittanut Afrikan työteliämpiä kansanosia. Tänne tulevat ( iso osa ) tiedä vieläkään muuta kuin taikaseinän ?

    Äänestä

  • Tulin ketjuun juuri. Haluan kuitenkin muistuttaa että soinilaiset suvakit hallitsi persuja rautaisella otteella tuolloin, eivätkä he sallineet liian isänmaalisia asioita puoleessa. Jos joku yrittä olla liian isänmaallinen, hänet laitettii heti takaisin ruotuun. Nyt puolue on isänmaallinen kokonaisuudessaa, tosin demarit saattoi käydä siellä kääntymässä. Korona sai heidät luulemaan että demarit puolustaa kansaa. Näin ei tule käymään.

    Äänestä

Ei, kyllä käytös on aina eri juttu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voisitteko mennä kaupinkinne torille. Polvistukaa siellä ja kumartukaa nöyrästi nenä kiinni maahan. Laittakaa banderolli sinne että anteek anteeksi anteeksi olemasaoloani. Mustat ja muslimit ovat herrani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu