Eilen olisi ollut joku erikois zoom-kokous. Suoraan Betelistä kai. Tulikohan siinä mitään uutta? Ei jaksanut liittyä kokoukseen. Join kaljaa ja tumputin.
Erikoispuhe
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Erikoistapahtumat ovat todistajissa aina pettymys. Lopulta se hehkutettu asia on ihan tavallista, ei erikoista.
Minulla ensimmäisiä mielen avautumisen merkkejä oli juuri tämä. Aloin kysyä itseltäni, miksi pitää sanoa:" erikoisesitelmä tai erikois-" sitä ja tätä, vaikka siinä ei ollut mitään erikoista.
Sitten pisti silmääni kommenteissa puheet " loppu tulee just" ja konventin loppupuheessa kuitenkin kerrottiin seuraavan kesän konventin aika. "Sama paikka kun nyt."
Näin vuodesta toiseen.
Tästä alkoi vähitellen huomata:" Minua on petetty".
Sama paikka kun nyt."
Näin vuodesta toiseen.
Niinpä. On ollut aiemmin juttua, että järjestö on tehnyt suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen. Ei ne usko itsekään kovin vakavasti loppuun. Ja miksi uskoa? Eihän loppu joka perustuu pelkkiin uskonnollisiin puheisiin ole mikään todellinen asia.
Näin on konvat suuniteltu pitkälle 1999 kun oli
Konvat suuniteltu 2014 joo loppu lähellä minulle tämän kertoja jätti jt .
Ihan oikein teit. Varmasti sait siitä enemmän hyvää oloa ja rentoutumista kuin Jt kokouksesta. Turha syyllisyys ja velvollisuus kannattaa unohtaa.
Nimenomaan, paljon tyytyväisempi on kunnei ole tuolla korostamillansa niin kovin. Nykyään kun on zoom kokous, niin mä laitan itteni sinne, mutta käyn kaupassa ym. Vaikka leikkaan nurmikon... Pointti tässä on se, että voi elää vapaasti, ei tarvi olla kokouksissa muutakuin nimellisesti, en oo ainoo, yhä useampi on zoom kokouksesta pois tai pitää videokuvan pois päältä, silloin siinä näkyy vaan semmone hahmo. Voi sitte tehä kaikkee kivaa ja normaalia, eikä tarvi kuunnella sitä samaa tylsää jankutusta!!!
Minä ole käynyt saunassa kokouksen aikana.
Nythän sinä olet ymmärtänyt ihan väärin. Ei zoomkokoukset Betelistä tule vaan seurakunnista. Jatka rauhassa valitsemallasi tiellä.