Keskustan kannatuksen alamäen syy

Siihen on kolme syytä.
Ne ovat Sipilä, Sipilä ja SIPILÄ !
138628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 138

Vanhimmat

Se on niin pienestä kiinni. Asunto suomalaiselle köyhälle suurperheelle ja länsiraja kiinni muslimitaustaisilta maahantunkeilijoilta niin pääministerin nimi olis sama kuin edellisessäkin hallituksessa. Ja se esikotohanke jossa eräs kepulainen näytteli pääroolia oli se viimeinen niitti. Kaikki satoi persujen laariin.

Äänestä
  • Sipilä ajoi keskustan pois raiteiltaan eikä sitä puoluetta pysty enää kukaan nostamaan. Uskottavuus on nolla eikä tämä kulmunin venkoilu tilannetta paranna. Vanhasen tulo ministeriksi on viimeinen veto henkitoreissaan katuvalle puolueelle. Apuva.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilä ajoi keskustan pois raiteiltaan eikä sitä puoluetta pysty enää kukaan nostamaan. Uskottavuus on nolla eikä tämä kulmunin venkoilu tilannetta paranna. Vanhasen tulo ministeriksi on viimeinen veto henkitoreissaan katuvalle puolueelle. Apuva.

    oikeuteen valtakunnan molemmat

    Äänestä

  • Sipilä on KEPU:n paras johtaja vuosikausiin. Hän ymmärtää talouden perusteet ja teki oikean suuntaisia taloudellisia päätöksiä. SAK on muodostunut ongelmaksi, josta päästään näillä näkymin 2030, kun viimeiset jäsenet lähtevät ja lappu lyödään luukulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilä on KEPU:n paras johtaja vuosikausiin. Hän ymmärtää talouden perusteet ja teki oikean suuntaisia taloudellisia päätöksiä. SAK on muodostunut ongelmaksi, josta päästään näillä näkymin 2030, kun viimeiset jäsenet lähtevät ja lappu lyödään luukulle.

    Sipilä on voimamies hallintarekisterin taustalla, hallintarekisteri mahdollistaa osakkeiden omistamisen anonyymina. Sipilällä on huomattava omaisuus hallintarekisterin kautta, mm. yksityisiä lääkäriasemia, yksityisiä sairaaloita ja yksityisiä kotoutus-ja majoituspalveluita tuottavia yrityksiä.

    Äänestä

  • esikoto?

    Äänestä

Ota Repo rauhallisesti. Irtisanomisesi lähestyy...

Äänestä

Kulmuni joutui mahdottoman tehtävän eteen kun Sipilän toimesta puolue oli ajettu niin huonoon tilanteeseen....

Äänestä
  • espooko

    Äänestä

talo mamuille espoossa?

Äänestä
  • Jos Sipilä hommasi pois Suomesta kutsumansa 35000 laitonta elintaso siirtolaista, voisi kannatus hieman kohentua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Sipilä hommasi pois Suomesta kutsumansa 35000 laitonta elintaso siirtolaista, voisi kannatus hieman kohentua.

    Siis Halla-ahon kutsumat.

    Persuilta tuli kirja heidän ajatuksista naisista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis Halla-ahon kutsumat.

    Persuilta tuli kirja heidän ajatuksista naisista.

    Soini oli perussuomalaisten puheenjohtaja 2015.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis Halla-ahon kutsumat.

    Persuilta tuli kirja heidän ajatuksista naisista.

    Etkö muuta keksinyt

    Äänestä

Sehän on Sipilä joka pitää myös maan tuhoamisen laajentumista ihmeenä (Talvivaara).
Joten Jäälin väkikin voi kiittää häntä elämänsä tuhosta.

Äänestä
  • Talvivaara aloitti 2008, jolloin Sipilä oli muissa hommissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Talvivaara aloitti 2008, jolloin Sipilä oli muissa hommissa.

    Souvvot.
    Sipilä sanoi :"tämä on ihme". Kun näki kilometrien laajuiset tuhot luonnossa.

    Vain pahuuden rakastaja voi pitää elämän tuhoamista ihmeenä, joka ymmärtääkseni tarkoittaa hyvää asiaa.
    Jos Sipilä olisi puolustanut Elämää niin hän okisi lopettanut Talvivaaran siihen paikkaan.
    Mutta eihän hän puolustanut lastenkaan elämää vuonna 2015, joten mitäs ruuan tai eläinten hyvinvoinnista.

    Joku pahuuden puolustaja voi selitellä että 4neliökilometriä on pieni alue.
    Mutta kun niitä miljoonia hehtaareita kertyy kaikkialle Suomeen niin se on elämän tuhoamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Souvvot.
    Sipilä sanoi :"tämä on ihme". Kun näki kilometrien laajuiset tuhot luonnossa.

    Vain pahuuden rakastaja voi pitää elämän tuhoamista ihmeenä, joka ymmärtääkseni tarkoittaa hyvää asiaa.
    Jos Sipilä olisi puolustanut Elämää niin hän okisi lopettanut Talvivaaran siihen paikkaan.
    Mutta eihän hän puolustanut lastenkaan elämää vuonna 2015, joten mitäs ruuan tai eläinten hyvinvoinnista.

    Joku pahuuden puolustaja voi selitellä että 4neliökilometriä on pieni alue.
    Mutta kun niitä miljoonia hehtaareita kertyy kaikkialle Suomeen niin se on elämän tuhoamista.

    Oli ihme, kun saivat laitoksen uudelleen käyntiin. Tuo leipää tuhansille kainuulaisille kymmeniä vuosia eteenpäin ja koko ajan ympäristöä siivotaan Perän jäljiltä ja se on toipumassa.
    https://yle.fi/uutiset/3-9291544

    Nykytilanne:
    https://www.terrafame.fi/ajankohtaista/uutiset/2020/04/terrafamen-q12020-liikevaihto-oli-961-miljoonaa-euroa-nikkelintuotannossa-uusi-kvartaaliennatys.html

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli ihme, kun saivat laitoksen uudelleen käyntiin. Tuo leipää tuhansille kainuulaisille kymmeniä vuosia eteenpäin ja koko ajan ympäristöä siivotaan Perän jäljiltä ja se on toipumassa.
    https://yle.fi/uutiset/3-9291544

    Nykytilanne:
    https://www.terrafame.fi/ajankohtaista/uutiset/2020/04/terrafamen-q12020-liikevaihto-oli-961-miljoonaa-euroa-nikkelintuotannossa-uusi-kvartaaliennatys.html

    Vai ympäristöä siivotaan. 😁

    Kun ympäristöä tuhotaan niin kai sitä voi tehdä siivoten. On siinäkin logiikka.

    Täytyy olla sokea jos ei näe että kivi-erämaa on vailla elämää ja paljastaa vain maaperän myrkyt. Sisältää edelleen vaarallisia happoaltaita jotka voi milloin tahansa tulvan tullen tai muuten vaan vuotaa ympäristöön.
    Mutta kun rakastaa rahaa niin näkee tuhossa vain hyvää.

    Poissa on metsä ja erämaa kuivuu. Kuivuus laajenee kautta maapallon ja Suomen. Kun se on laajennut tarpeeksi niin alkaa pohjanmaan pohatatkin kaivata leipää.

    Äänestä

Sipilän toiminta pilasi kepun.
Olisi Sipilänkin pitänyt kuunnella itseään viisaamman miehen ajatuksia eli Paavo Väyrysen mietteitä.

Äänestä
  • Hyvin+todennäköisesti+keskusta+vajoaa+5+%+puolueeksi.+Keskusta+on+nykyään+hyvin+vihervasemmistolainen.+Mukava+kun+paras+puolue+perussuomalaiset+pärjää.+Perussuomalaiset+ainoana+puolustaa+suomalaisia+ihmisiä.+Muut+hyyssää+haittapakolaisia+ja+vie+Suomen+Eu+liittovaltioon.+Perussuomalaiset+ei+hyväksy+että+Italiaa+ym+aletaan+tukemaan+miljardeilla+euroilla,+suomalaisten+rahoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin+todennäköisesti+keskusta+vajoaa+5+%+puolueeksi.+Keskusta+on+nykyään+hyvin+vihervasemmistolainen.+Mukava+kun+paras+puolue+perussuomalaiset+pärjää.+Perussuomalaiset+ainoana+puolustaa+suomalaisia+ihmisiä.+Muut+hyyssää+haittapakolaisia+ja+vie+Suomen+Eu+liittovaltioon.+Perussuomalaiset+ei+hyväksy+että+Italiaa+ym+aletaan+tukemaan+miljardeilla+euroilla,+suomalaisten+rahoilla.

    Samalla suomalaisilta leikataan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin+todennäköisesti+keskusta+vajoaa+5+%+puolueeksi.+Keskusta+on+nykyään+hyvin+vihervasemmistolainen.+Mukava+kun+paras+puolue+perussuomalaiset+pärjää.+Perussuomalaiset+ainoana+puolustaa+suomalaisia+ihmisiä.+Muut+hyyssää+haittapakolaisia+ja+vie+Suomen+Eu+liittovaltioon.+Perussuomalaiset+ei+hyväksy+että+Italiaa+ym+aletaan+tukemaan+miljardeilla+euroilla,+suomalaisten+rahoilla.

    Jok’ikisellä puolueella ketunhäntä kainalossa. 👀🤣. Oma napa on aina lähempänä.

    Äänestä

Hankamäki teki Luukkasen avustaessa kirjan persujen virallisesta naiskäsityksestä.

Jyväskyläläinen persuproffa Tapio Puolimatka jäin kiinni lapseen sekaantumisesta.

Kuka vielä väittää, että persuissa ei ole sivistyneitä oppineita miehiä?

Äänestä
  • Kosonen toteaa myös:
    "Haluan omalta osaltani kuitenkin todeta tämän hyvin selvästi: näkemäni otteet julkaisusta ovat julmia ja huolestuttavia sekä kaukana omasta ihmiskuvastani"
    Kysymys kuuluukin: pitääkö kaikilla olla sama ihmiskuva kuin Kososella

    Äänestä

Elekää ny unohtako kahta. Kokoomuksen Orpoa ja silloista Puolustusministeriä Jussi Niinistöä.
Mistä Orpo haali rahat maahanmuuttoon, miljardeja menee jatkuvasti, ja miten puolustusministeri salli Ruotsista, maahanmuuttajien , hyökkäyksen Suomeen.

Äänestä

Kepun tupailloissa on jo yli vuoden jatkunut itkuinen vaikerrus kun tämä Sipilä teki tämmöisen tempun kepulle.

Äänestä
  • Persuilla on hanakalaa, kun eivät saaeet Hankamäen kirjaa. Nyt pitää vihata naisia omilla opeilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuilla on hanakalaa, kun eivät saaeet Hankamäen kirjaa. Nyt pitää vihata naisia omilla opeilla.

    Ei kaikkia naisia tarvitse vihata, päinvastoin. Lähinnä nämä patjat aiheuttavat harmitusta.

    Äänestä

27 poliisia haavoittui BLM-mellakoissa Lontoossa – BBC: ”Rauhanomainen mielenosoitus”

Kuinka paljon tappioita poliisien on kärsittävä, että Black Lives Matter -agendalle vihkiytynyt lännen valtamedia toteaa, että ”laajasti rauhanomainen mielenosoittaminen” on viranomaisten vastaiseen väkivaltaan johtavaa mellakoiden lietsontaa?

https://mvlehti.net/2020/06/10/umv-lukijan-kuvat-vantaalla-poltettuja-ajoneuvoja-poliisi-vaikenee/

Ruotsin monikulttuuriset autopalot ovat olleet Suomessa jo pitkään mutta valtamedia ja poliisi salaa asian täysin.

Äänestä

häkämies huutaa

Äänestä
  • NYT HUUTAA KOKO KANSA!!!!

    Äänestä

AIVAN OIKEIN!
SIPILÄ SIPILÄ ja SIPILÄ.

Äänestä

maanvaivat

Äänestä

Suomalaiset maajussit ja lestat vähenee, eli pöljyys alenee, joten kepua ei kukaan enää äänestä.

Äänestä
  • oliko sipilä osakekeinonottelulla rahansa saanut?

    Äänestä

eivät myönnä

ite korhonen sanoi että 400000 äänestäjää on menetetty

Äänestä

kokous oulussa

Äänestä

Jyrin huutomallilla huutaen

Häkäääääää

Äänestä

Kulmuni joutui kepun sisäpiiriin järjestämän ilkeän tempun kohteeksi ja joutui sen takia eroamaan ministerin paikalta.

Äänestä

Vappusatasta eläkeläisille ei tule.
Kepun lisäksi voi nyt laittaa myös demareiden yhteyteen lauseen Demarit PETTÄÄ AINA.

Äänestä

kuuluisaksi teki mutta 400000 ääntä meni

voiko miljoonamies sanoa miksi kansa on niin tolloa?

Äänestä

Seuraavaksi kepu on asettanut tavoitteeksi kannatuksen saamisen 5 prosentin tuntumaan.

Äänestä

Kepun ahdingon, alamäen syy on identiteettikriisi.
Puolue ei ole päivittynyt 2000 luvulle, ei tiedä mitä tai ketä se edustaa.
Toki Sipilän hallituskausi oli katastrofi puoluetta ajatellen. Vai voiko toisin sanoa Sipiläläisestä piilokokoomuslaisesta talouspolitiikasta jossa kaikki oli kaupan veroja kiertäville pörssifirmoille ja vilunkiyrityksille. Katastrofi oli myös Berneriläinen liikennepolitiikka jolla mm. maaseudun taksiliikenne ajettiin sekasortoiseen tilaan. Niin ja Rehulalais-Saarikkolainen sosiaali-ja terveyspolitiikka ajoi terveysfirmojen etua ja syrjäseutujen terveyspalveluiden heikentämistä. Unohtaa ei myöskään sovi sitä kuinka Kepu kohteli julkisen sektorin palkansaajia, naisvaltaisia aloja joissa heidän kannattajiaan on ollut ja oli. Näitä naisia kikytettiin oikein "Ökyisännän" kädellä.
Eli siinähän niitä syitä. Kepulla tosiaan ongelma koska se hukassa itsensä kanssa. Puolue on läpileikkaus yhteiskunnan eri aloilta - eläkeläiset, viljelijät, opiskelijat, yrittäjät, uskonnollinen porukka, julkisen sektorin parempiosaiset palkansaajat (virkamiehet).
Kuinka toimia niin että ollaan näiden kaikkien kannattajien asialla? Unohtamatta sitä tosiasiaa että suomi jakautuu enenevässä määrin maaseutuun ja kaupunkeihin. Samalla kun kepu epätoivoisesti yrittää kaupunkien valloitusta, se pyllistää maaseudulle.
Että näin. Ja erityisesti nyt ja tulevaisuudessa eteen tuleva kysymys - voiko Kepuun luottaa?
Vaikka kuinka keulahahmoa, -moja vaihdetaan, nettisivuja uusitaan ja kilpeä kiillotetaan näiltä osin, niin se että kohtaako puheet ja teot toisensa on se pointti!!!
Ja tämä sama puheiden ja tekojen kohtaaminen tulee huomioida myös kunta-, piiritasolla. Ei riitä että valtakunnan taso hymyilee ja puhuu mukavia.

Äänestä

kuntavaalit tulossa

Äänestä

häkämies sanoo?

Äänestä

häkämiehen 3 x venäjä

Äänestä

400000 syytäkö?

Korhonen mietti...

Äänestä

oulussa puoluekokous kesällä

viisas valinta?

Äänestä

on se

Äänestä

oulu

Äänestä

Don Lehtinen

Monet irakilaiset turvapaikanhakijat syyttävät pääministeri Juha Sipilää (kesk.) harhaanjohtavasta markkinoinnista lähi-idästä ja muualta saapuville turvapaikanhakijoille, kertoo Helsingin Sanomat

Sipilän lupaus antaa Kempeleen-kotinsa pakolaisten käyttöön esiteltiin viime syksynä Irakin televisiossa. Irakilaisturvapaikanhakijoiden mukaan se vaikutti siihen, että moni valitsi hakukohteekseen juuri Suomen.

Erään Bagdadista kotoisin olevan, päätöstään yhä odottavan nuoren miehen mukaan hän ajatteli Sipilän lupauksen takia, että Suomessa olisi turvapaikanhakijoille enemmän tilaa kuin esimerkiksi Saksassa.

–Me olisimme voineet mennä muualle. Nyt olemme jumissa täällä, mies kertoo Helsingin Sanomille.

Juha Sipilä ilmoitti viime vuoden syyskuussa Ylen ykkösaamussa antavansa Kempeleellä sijaitsevan merenrantatalonsa turvapaikanhakijoiden käyttöön.

− Haluan olla luomassa monikulttuurista Suomea, Sipilä sanoi tuolloin.

Tämän vuoden tammikuussa Sipilä kuitenkin ilmoitti, että liiallisen julkisuuden takia turvapaikanhakijat eivät sittenkään pääse Kempeleen-taloon.

Maahanmuutto

ote helsingin uutiset

Äänestä

3kertaa uraa

Äänestä

Sipilä teki hyvän teon Suomelle kun sai kepun kannatuksen alamäkeen.
Kohta kepun kannatus on alle 10 prosenttia.

Äänestä

puolue katoaa

Äänestä

Sipilä ja Berner. Oli siinäkin kaksikko kepussa.

Äänestä

hämies rytmityksellä

3x venäjä

Äänestä

sipilän ihan oma kepumamujytky

Äänestä

sipilä

Äänestä

meneppäoulussa kauppaan niin jo puolet on vaaleita?

Äänestä

kepu alkaa vokkihommista tekeen vaalirahaa?

kyllä sipilä osaa businussimisen

Äänestä

oulun messias vai imaami

Äänestä

Berner oli Sipilän valitsema ja nautti 100 prosenttista tukea Sipilältä.

Äänestä

siivousbisnes ja mamut?

Äänestä
  • kumma ku ei jätehuoltoyritys

    Äänestä

siivosyritys pystyyn?

Äänestä
  • Ainoastaan Paavo Väyrynen voi pelastaa ihmiskunnan Suomen ja Keskustan.

    Äänestä

  • Paavo Väyrysen linjalla kepun kannatus kasvaisi !

    Äänestä

kulmuninin esimerkki miten rahalla saa oikeutta?

Äänestä

kokous oulussa

Äänestä

syyyyyyyyyyyyyyyyyyyyy

2015

aliarvioi kansan

Äänestä

keskusta kannattaa alipalkkausta?

tuo mamuja ja hyväksikäyttää?

Äänestä
  • Kepulaisten ahneus tuhosi heidän puolueensa.

    Äänestä

mamuille maksetaan huonoa palkkaa joka alalla?

nyt perusteita sipilän asioille

Äänestä

aitoa suomalaisuutta

Äänestä

syyskuussa oulussa kivaa

Äänestä

Sipilä haluaa Suomeen lisää näitä pienipalkkaisia siivoojia?
Euron tuntipalkka on heille ihan hyvä?

Äänestä

tuottoisa mies

kaasuautoilua ei kehitetä

Äänestä

jokos Tynkkynen saa miehen loukkoon?

Äänestä

syyskuussa kaikki mamut hurraamaan keskustalle kokoukseen

Äänestä

onhan se niinki

Äänestä

Tupailloissa itkun tyrskettä piisaa myös jatkossa...

Äänestä

se onkin marjanpoimija kertoo iltis

sopiva arvo

Äänestä

syyskokous oikeassa paikassa

katumus vai kiitos?

Äänestä

Niinistö oli kuulemma Sipilää varoittanut toimistaan...


kutsuuko keskusta kokoukseen raiskauksista kärsineet perheet ja kansalaiset?

vai kuuluuko ne lestaadion myönnytyksiin

syyskuu ja oulu

Äänestä

Lännen media hehkuttaa Saarikkoa. Ei pysty Saarikkokaan kepua pelastamaan.
Siinä on nainen joka puhuu ja puhuu, mutta mitään tietoa tai oivallusta ei hänen suustaan ulos tule.

Äänestä
  • No ei todellakaan ole Kepun pelastaja, Saarikko.
    Oli mukana Sipilän hallituksessa ja mitä oli Saarikkolais-Rehulalainen sosiaali-ja terveyspolitiikka? Katastrofi syrjä-maaseutuja ajatellen. Sairaaloita ajettiin alas, toimintoja lakkautettiin. Ja kiilusilmäisesti oltiin viemässä Suomen terveydenhuoltoa veroja kiertävien vilunkifirmojen syliin.
    Ei Saarikkoa, ei. Kyllä kansa muistaa edellisen hallituskauden tapahtumat vaikka poliittinen muisti on jotakuinkin 3 kk.
    Toisaalta jos Kepun ahdinkoa ja hyvin luistavaa alamäki vauhtia vielä halutaan kiihdyttää loppulentoa varten, valittakoon Saarikko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei todellakaan ole Kepun pelastaja, Saarikko.
    Oli mukana Sipilän hallituksessa ja mitä oli Saarikkolais-Rehulalainen sosiaali-ja terveyspolitiikka? Katastrofi syrjä-maaseutuja ajatellen. Sairaaloita ajettiin alas, toimintoja lakkautettiin. Ja kiilusilmäisesti oltiin viemässä Suomen terveydenhuoltoa veroja kiertävien vilunkifirmojen syliin.
    Ei Saarikkoa, ei. Kyllä kansa muistaa edellisen hallituskauden tapahtumat vaikka poliittinen muisti on jotakuinkin 3 kk.
    Toisaalta jos Kepun ahdinkoa ja hyvin luistavaa alamäki vauhtia vielä halutaan kiihdyttää loppulentoa varten, valittakoon Saarikko.

    Saarikko on jonniinjoutava joo joo akka.

    Äänestä

häkämieskö se huutaa kun ei enää venäjää uskalla huutaa?

Äänestä

hillat kypsyy

Äänestä
  • Ja Kuopio tanssii ja soi

    Äänestä

porvari hillassa

mikä häpeä

Äänestä

poistakaa hillamies niin pysytte pystyssä

Äänestä

Nämä nykyajan poliitikot on semmoisia vähän mauttomia, hajuttomia ja tylsiä.

Toista se oli ennen vanhaan Veikko Vennamon aikoihin. Muistattehan toki, että Vennamo aloitti Maalaisliiton kansanedustajana muinoin.

Kekkonenkin ok. Väyrynen on myös lievästi samaa koulukuntaa, ehkä noin 20-prosenttisesti samaa kiihkomieltä ja periaatteellista paloa ja egoismia mitä Vennamossa ja Kekkosessa

Saa sitä ihmetellä, miksei politiikka kiinnosta. Eikö sinne voisi jollain tavalla rekrytoida jotain vähemmän tylsiä tyyppejä? Persoonia kenties?

Äänestä

lanka palaa

Äänestä

hillaan hillaan hillaan

Äänestä

Sipilä ei kuunnellut keskustan kenttäväen ääntä vaan saneli mitä kenttäväen tulee ajatella.

Äänestä
  • Täysin totta. Kepu ei kuunnellut kannattajiaan, äänestäjiään, ruohonjuuritason rivijäseniään. Sipilä, Berner, Rehula, Rehn, Saarikko pääosassa tässä touhussa.
    Kepussa valtaa piti porukka joka siivosi pois, vaiensi ns. vanhan liiton Maalaisliiton perinnön omaavat henkilöt. Taisi käydä melkoinen jäsenkato jne. Kepun puoluekonttoreissa?
    No nyt näitä jälkiä yritetään siivota ja porukkaa saada takaisin Kepun kannattajiksi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täysin totta. Kepu ei kuunnellut kannattajiaan, äänestäjiään, ruohonjuuritason rivijäseniään. Sipilä, Berner, Rehula, Rehn, Saarikko pääosassa tässä touhussa.
    Kepussa valtaa piti porukka joka siivosi pois, vaiensi ns. vanhan liiton Maalaisliiton perinnön omaavat henkilöt. Taisi käydä melkoinen jäsenkato jne. Kepun puoluekonttoreissa?
    No nyt näitä jälkiä yritetään siivota ja porukkaa saada takaisin Kepun kannattajiksi...

    KD ja PS kahmii munattoman puolueen paikat kuntavaaleissa

    Äänestä

Harmi kun tuo Sipilä on alkanut taas täällä Oulussa huseeraamaan. Nyt yrittää estää yliopiston siirron keskustaan. Haluaa tietenkin, että lestadiolaiset opiskelijanuoret pidetään kaukana "kaupungin iloista". Siinä saa koko kaupunki ja yliopisto kärsiä. Sittenhän tuossa porukassa on paljon gryndereitä ja kiinteistösijoittajia. Ovat ostaneet halvalla yksiöitä Linnanmaalta, joista peritään älytöntä vuokraa. Opiskelijoiden on pakko ottaa syksyllä mitä tarjotaan ja tehtävä vuoden vuokrasopimus. Sinnehän on nyt kaavotettu lisää samanlaisia yksiöitä ja Sipilän kaverit janoaa niitä. Nyt on rakennusurakat jäissä ja hirveä itku! Hyvä yliopisto! Harmi vaan, että ovat saaneet tämän rakennusfirmojen hallitushallitusammattilaisen Pertti Huuskosen (Lehto Groupin ex-puheenjohtaja, nykyään mm. Hoivatiloissa) agitoita Pro Linnanmaa -liikkeen käyntiin. Härskisti käyttävät oululaista muutosvastarintaisuutta hyväkseen torpatakseen yliopiston tahdon ja koko kaupungin edun.

Äänestä

tuleeko poliittinen hylkiö kuten soinista

Äänestä

Täällä tätä samaa jappaisua vuodesta toiseen...

Äänestä

kokous syyskuussa

tuoko hilloja ouluun tarjolle

Äänestä

onko viisasta tulla ouluun?

kokous

Äänestä

jeesus häpeää raiskaajien tuojaa

Äänestä

talotarjous

Äänestä

lista tekemisistä oli missä?

Äänestä

maahanmuutto 2015

suomen pelastaa keskustan tuho

Äänestä

Väyrynen on ollut syrjässä liian kauan ja
Saarikon tapaiset lipissuut ovat päässeet tekemään keskustan politiikasta viherkommari
ystävällistä.Eivät suomalaiset ole valmiita elämään vain seksiasioiden kieroutumalla,koska
leipä on tärkein.

Äänestä

ankkurilapset

kts. Mauri Koskela iltis

googlaa

Äänestä

korhonen sanoo että 500 000 ääntä lähti

sipilä

Äänestä

Media rummuttaa joka käänteessä Saarikkoa. Vaikka hänet valittaisiin puheenjohtajaksi, niin ei hän kepun kannatusta nosta.
Siinä on nainen joka puhuu ja puhuu, mutta mitään sisältöä ei hänen puheessaan ole. Tämän suomalaiset pian huomaavat ja se on sitten Saarikon menoa.

Äänestä
  • Saarikko ei Kepua pelasta.
    Oli mukana Sipilän hallituksessa kun tehtiin Rehulalais-Saarikkolaista sosiaali ja terveyspolitiikkaa.
    Aluesairaaloita ajettiin alas, toimintoja lakkautettiin.
    Saarikko on Kepun tuho, ja muiden puolueiden ilo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saarikko ei Kepua pelasta.
    Oli mukana Sipilän hallituksessa kun tehtiin Rehulalais-Saarikkolaista sosiaali ja terveyspolitiikkaa.
    Aluesairaaloita ajettiin alas, toimintoja lakkautettiin.
    Saarikko on Kepun tuho, ja muiden puolueiden ilo.

    Tänään jännä päivä.
    Jos Saarikko ilmoittautuu kisaamaan puh.joht. paikasta, se repii kepua sisältä käsin yhä enemmän hajanaiseksi.
    Ja jos Saarikko voittaa pj kisan Oulussa, se on good bye Kepulle.
    Aikaisemmissa kirjoituksissa ihan hyviä mainintoja miksi niin käy.

    Äänestä

jännä kokous tulossa

tunnustaako raiskattu oulu kumminsa...

Äänestä

suora kuin tolppa jängällä

Äänestä

täysin

Äänestä

jokapuolue koostuu laumasta ihmisiä jotka kannattaa ideologiaa .

muuttakun puolue on nyt menettänyt merkityksensä kokonaan jäljellä on vain
johto joka nauttii hyvästäpalkiosta.

ei kukaan suomalainen ilkeä olla puolueen kannattaja kun se syö omamme leivän.

Äänestä

kurkkaa suomi24 puolueet suomen keskusta

Äänestä

Hölmöt keput antoivat kokoomuslaisen sipilän jymäyttää puolueen pois kartalta. Tähän lehmänkauppasakkiin ei enää kukaan luota.

Äänestä

Suoraan sanottuna, Barbien tilalle valitaan Mollamaija, sitten Kepun kannatus syöksyy ja romahtaa kokonaan, varsinkin kaupunkilaiset katoaa Kepun kannattajista kokonaan PerusSuomalaisiin, samoin Minä siirryn heti PerusSuomalaiseksi

Äänestä

imaamit kouluun ouluun

saarikko vaatii jo 2010

Äänestä

Keskustan puheenjohtajaksi haluava Annika Saarikko on kiihkeä maahanmuuton kannattaja
Julkaistu 31.07.2020 10:28, 8401 lukukertaa

Sosiaalisessa mediassa kiertää kuva, jossa keskustan puheenjohtajaksi haluava ja myös ennakkosuosikkina kisaan lähtevä Annika Saarikko vaatii Suomeen imaamikoulutusta. Mutta tämä on vasta pintaraapaisu.

Äänestä
  • sipilä kouluun?

    Äänestä

rehusäkki johtoon niin saadaan imaamit kaduille saarnaamaan

Äänestä
  • Koulutetaanhan täällä jeesuspappejakin veronmaksajien rahoilla. Mikähän tuossa mahtaa olla ero? Eroakirkosta piste fi, niin rahojasi ei viedä luterilaisen kirkon pohjattomaan kassaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koulutetaanhan täällä jeesuspappejakin veronmaksajien rahoilla. Mikähän tuossa mahtaa olla ero? Eroakirkosta piste fi, niin rahojasi ei viedä luterilaisen kirkon pohjattomaan kassaan

    isis suomeen juurtumaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    isis suomeen juurtumaan?

    Sieltähän tuo nykyhallitus niitä isis-rouvia suomeen parhaillaan roudaa. Juurtuminen tapahtuu niinkuin itsestään, kun jälkikasvua kouluttavat.

    Äänestä

No isisin eukkoja haluaa tänne vain vihreät ja tulokset alkaa näkyä. Huntupää heiloja tulee nyt Suomeen ja kohta saadaan jännittää millaista jälkeä alkaa syntymään. Haavisto ja ohisalo junailevat hiljalleen kaikki isisin rosvot tänne elätettäviksi.

Äänestä

Kepulaiset on ilmitappelussa keskenää uudesta puh.johtajasta, nyrkit verissä haistattelevt toisiaan, Lintilä jäi viisaasti pois tappelukentältä, Barbi häviää Mollamaijalle ja Kepun alamäki kiihtyy entisestään, kannatus menee muille puolueille, erityisesti siitä kiittää PerusSuomalaiset, sipi sipi säkkiin ja säkin suu kiinni !

Äänestä

syysterveisin syysterveisi syyyyyyysterveisin kokouuuuuus

Äänestä

islammuutto

Äänestä

syyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyysterveisi syysterveisin

Äänestä

teslamiesmulli

Äänestä

kyllä

Äänestä

Marin sulki Kaipolan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siihen on kolme syytä.
Ne ovat Sipilä, Sipilä ja SIPILÄ !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu