Kurssit ylös 50 prosenttia

Anonyymi

Pörssikurssit on noussut maaliskuusta melkein 50 %. Miten Ikaalisissa, nousiko kauppalan väen varallisuus?

4

856

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Trailing stoploss on kova juttu jos haluaa hyödyntää kurssinousun maksimaalisesti ”jänistämättä” mutta kuitenkin voitot turvaten.

    • Anonyymi

      Taas heräsit myöhässä

    • Anonyymi

      Nordean Investorissa ei voi asettaa stop loss -toimeksiantoa (Nordean termeillä trigger) USAlaisille tai saksalaisille osakkeille. Mitä ihmettä? Kuitenkin reaaliaikaiset kurssit on käytettävissä.

    • Anonyymi

      Kerron tässä hieman omista kokemuksiani kansainvälisestä osakesijoittamisesta ja erityisesti Social Trading sijoituksista. Tässä ryhmässä on keskusteltu aktiivisesti yhteisestä kotimaisesta mallisalkusta ja uskon että osaa ryhmäläisiä kiinnostaa myös kansainvälinen sijoittaminen
      Oma taustani on varmaan hyvin samanlainen kuin monilla muilla ryhmän jäsenillä. Aloitin osakesijoittamisen noin 20v sitten ja välillä olen ollut aktiivisempi välillä vähemmän. Olen sijoittanut monen vuoden ajan vakuutuskuoressa pankin ohjauksessa. Luovuin kuoresta viime vuonna ja nyt teen päätökset itse.
      Kokemukset ja oppi omissa osakesijoituksissa on tullut käytännön. Olen lukenut Saariot ja muut opukset aikanaan niin silti olen käynyt läpi ne samat virheet mitä varmaan monet meistä ovat tehneet. Minulla ei ole alussa ollut selkeää strategiaa vaan olen hieman poukkoillut ja joskus myynyt liian aikaisin tai ostanut liian myöhään. Kokonaisuus on toki plussalla mutta selkeällä strategialla olisin onnistunut selvästi paremmin.
      Pari vuotta sitten olin Suomalaisten Business Enkelien kanssa tutustumismatkalla Tel Avivissa ja sillä matkalla meille esiteltiin eToro yritys sekä platformi, joka on rakennettu kansainväliseen trading palvelun tuottamiseksi suoraan asiakkaille globaalisti. Silloin asiakkaita heillä oli jo miljoonia ja nyt jo yli 10 miljoonaa. Yritys oli myös saanut merkittävän 100Musd pääomasijoituksen kasvun vauhdittamiseksi.
      Suomeen palattuani kirjauduin palveluun kokeilumielessä ja tein ensimmäiset osakesijoitukset itse suoraan eToron kautta. Sijoittaminen oli yllättävän helppoa, mutta olin kuitenkin varovainen ja keräsin kokemuksia ja seurasin sekä platformin, että yhtiön kehitystä. Kokeilin myös Degiroa, katselmoin Lynxiä, Mandatum traderia ja muita vastaavia palveluita vertailumielessä. Kotimaan-pohjoismaiden osakkeissa käytän edelleen pelkästään perinteisiä Nordean palveluita. Seurailin toki Some kommentteja eTorosta ja muista sijoitusplatformeista myös näillä sivuilla.
      Social Trading on vielä meillä Suomessa varsin uusi sijoitusmalli. Siinä sijoittaja kopioi salkun perustajan mallisalkun itselleen ja voi myös halutessaan hyväksyä salkun tuottajan tekemät muutokset automaattisesti omassa salkussaan. Sosial Trading eToron palvelulla on mahdollistanut mielestäni erittäin kustannustehokkaan mallin seurata ja sijoittaa haluamaansa kohdealueeseen ilman yksittäisiä osakeostoja pelkästään kopioimalla sijoituskohteen salkun ja seuraamalla sitä.
      Olin myös muutaman vuoden seurannut Oululaisen https://www.sijoittaja.fi/ blogeja ja analyysejä ja arvostan erityisesti heiltä kansainvälisen osakemarkkinan näkemyksiä. Vuoden 2019 aikana kysyin Sijoittaja.fi tiimiltä kiinnostusta eToron lanseeraukseen. Sijoittaja.fi tiimi lanseerasi palvelun v 2020 alussa Suomeen ja olin itse mukana testaamassa ja kopiomassa ensimmäisiä Sijoittaja.fi mallisalkkuja. Mallisalkut sisältävät kukin 30 osaketta ja erityisen kiinnostava on ollut Disruptiivinen teknologiaosakkeiden mallisalkku, jossa mukana on tasaosuuksin 30 teknologiayhtiötä pääosin USAsta. Salkku sijoittaa parhaisiin teknologiaosakkeisiin maailmalta ja strategiana on sijoittaa yhtiöihin, jotka ovat osoittaneet vahvaa kasvua ja tuloksentekoa historiassa sekä lisäarvon tuottoa omistajille. Salkun parhaiten tuottaneita osakkeita ovat Ocado Group, Fortinet, Netflix, Amazon, Activision Blizzard, ServiceNow, Adobe ja Microsoft. Mielenkiintoista on myös se että salkun omistajaksi pääsee minimi 2000usd hinnalla kopioimalla Sijoittaja.fi mallisalkun, vaikka yksittäiset osakkeet ovat jopa yli 2000usd arvoisia (Amazon). Osakkeiden omistus jaetaan murto-osiin, jolloin asiakas omistaa vaan osakekokonaisuuden, jossa on tasaosuuksia salkun 30stä osakkeesta. Nyt tällä salkulla on jo 90 Social Trading kopiosijoittajaa (min 2000USD)
      Omat kokemukseni Social trading pavelusta ja eToron platformista ovat olleet positiivisia ja erityisesti kansainvälisten osakkeiden trading on helppoa, edullista ja nopeaa. Verottajalle ei tule automaatti-ilmoitusta vaan itse on eToron raportista on itse otettava vuosituotot-tappiot verottajalle, mikä on toki lisätyötä sijoittajalle. Kaupankäyntihinnat ovat mielestäni poikkeuksellisen edullisia eikä edes valuutanvaihdosta peritä erilliskulua. Ensirekisteröinti eToron palveluun on tyypillistä pankkien vahvaa tunnistautumista mutta siitä on hyvät suomenkieliset ohjeet.

      Salkun tuotto
      Myös Disruptiiviset teknologiaosakkeet kärsivät koronakriisissä helmi-maaliskuussa. Huhtikuu oli jo vahva nousukuukausi salkun osakkeiden noustessa 13,05 %. Toukokuussa ja kesäkuussa nousu on jatkunut.
      https://www.etoro.com/copyportfolios/ii-disruptive/stats
      Mielestäni kannattaa kokeilla myös näitä palveluja, mikäli on kiinnostunut kansainvälisestä hajauttamisesta.

      Kokemuksiani ja näkemyksiäni saa vapaasti avoimesti kommentoida ja kritisoida, mikä on mielestäni toiminut tällä palstalla hyvin. Kiitos palstan asiallisuudesta kuuluu myös moderaattoreille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      112
      6949
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      104
      4670
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      48
      3932
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3324
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      669
      1976
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      218
      1335
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1328
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1273
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      51
      1267
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      962
    Aihe