Kellon tahdissa juokseminen

Anonyymi

Jehovan todistajat eivät eroa maailmasta millään lailla siinä, että hekin juoksevat kellon tahdissa niin kuin maailmassa tehdään. Täytyy jatkuvasti olla liikkeellä, ja joka ikinen kuukausi täytyy olla kentällä, piti siitä tai ei. Samoin kokoukset ovat jatkuvasti pakon listalla, vaikka ei yhtään jaksaisi eikä tykkäisi. Maailman tahti on kovaa stressiä, ja niin on myös Jehovan todistajana oleminen. Monet tekee mieluiten työtä, jossa saa vapaammin valita ajat ja määrät. Samoin minäkin olen tehnyt työn suhteen usein. Ainakaan minä en jaksa kellon tahdissa uskontoa harjoittaa.

38

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta parempi noin kuin niin, että olisi pelkkä tuppisuu. Minusta Jehovan todistajat eivät juokse kellon perässä. Eihän sellaista kukaan jaksaisi vuodesta toiseen. Kysymys on siitä, että jos kristitty uskoo elävänsä aikakauden viimeisissä päivissä, silloin on mahdotonta sivuuttaa Jeesuksen profetiaa tulevasta. Jokaisen kristityn pitäisi olla tekemässä samaa kiireistä työtä mitä todistaja tekevät päivittäin, kirkot ja muut uskonnot mukaanlukien. Se on jokaisen kristityn henkilökohtainen vastuu. Työ tehdään Jumalalle ja Jeesukselle, ei kenellekkään ihmiselle. Toimeksi anto saarnata sanaa on tullut suoraan Jeesukselta. Miksi sitten esimerkiksi tuo ovelta ovelle ja muu hengellinen opetuslasten tekeminen on niin tärkeää heille? Kysymys on ihmisten elämästä, sillä Jeesus tulee takaisin sellaisena hetkenä, joka Raamatun mukaan yllättää jokaisen. Sitäpaitsi kun ihminen tulee Jeesuksen seuraajaksi, hänelle siirtyy velvoite julistaa Herramme tuloa ja Jumalan tilinteon päivää sekä lohduttamaan pelastamalla sanomalla, että ihmiskunnalla on onneksi vielä toivoa olemassa.
      On vielä mielestäni yksi tärkeä syy, miksi todistajat ahkeroivat. Nimittäin kysymys on tottelevaisuudesta ja siitä, että kristitty voi olla hedelmällinen hyvissä töissä Jumalan ja Kristuksen edessä. Myös kiitollisuus omasta fyysisestä elämästään, Kristuksen lunastusuhrista ja paljosta paljosta muusta kumpuaa monilla kiitollisuutena, joka osoitetaan esimerkiksi saarnaamatta ihmisille. Se on tapa osoittaa oma kiitollisuus kaikesta Jumalalle. Että näin. Se kuka juoksee vain kellon perässä ei varmastikaan tee hengellistä työtä kiitollisuudesta ja rakkaudesta vaan aivan muista itsekkäistä syistä. Kaikilla on siis Jeesuksen antama suoranainen käsky mennä ja tehdä kaikkialla maailmassa opetuslapsia eli saada uusia opetuslapsia Kristukselle.

      • Anonyymi

        Minä olen Jeesuksen seuraaja 24/7. Ei vain silloin kun laitan ykköset päälle.

      • Anonyymi

        "Kysymys on siitä, että jos kristitty uskoo elävänsä aikakauden viimeisissä päivissä, silloin on mahdotonta sivuuttaa Jeesuksen profetiaa tulevasta."

        Jeesus toppuutteli opetuslasten intoa: ""Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut." (Ap.t. 1:7). Jeesuksen seuraajan piti olla valmiina jatkuvasti - ei arvailla paluun ajankohtaa. Kristityn elämää vie väärille raiteille, jos hän liikaa kiinnittää huomiota siihen, elämmekö viimeisiä päiviä vai emme. Mistä kukaan sellaista voisi varmuudella tietää?

        "Jokaisen kristityn pitäisi olla tekemässä samaa kiireistä työtä mitä todistaja tekevät päivittäin, kirkot ja muut uskonnot mukaanlukien. Se on jokaisen kristityn henkilökohtainen vastuu. Työ tehdään Jumalalle ja Jeesukselle, ei kenellekkään ihmiselle. Toimeksi anto saarnata sanaa on tullut suoraan Jeesukselta."

        Jeesus ei missään vaiheessa velvoittanut kaikkia seuraajiaan talosta taloon -työhön. Se vaatimus tulee kyllä Vartiotorni-seuralta, jonne myös raportti tunneista menee.

      • Anonyymi

        Ongelma tässä onkin se, että jehovan todistajat vastivat JOKA KUUKAUSI raportointia. Ja joka kuukausi on tehrävä kalenterin mukaan. Minä en minkään kalenterin mukaan halua hengellusistä asioista tousille kertoa, vaan aina, kun tunnen, että nyt on sopiva hetki. Ja vaikka en kertoisi joka kuukausi, vaan aina silloin, kun siltä tuntuu, pitäisi olla hyväksyttävää. Enkä muutenkaan ymmärrä, että oman uskon kertomisesta täytyy joks kuukausi kertoa ja raportoida. Hyvähän se on, jos siitä kertoo joka kuukaisi, mutta ei se noin orjuuttavaa pitäisi eikä saakaan olla. Tuollainen tuntuu vastenmieliseltä pakolta. Eikö Raamatussakin sanota, että älkää antako minkään orjuuttaa itseänne. Tuollainen pakonomainen joka kuukausi on nimenomaan orjuuttavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei kuukauden kuluessa saa kertaakaan suutaan auki sen suhteen mihin uskoo niin onhan se pitkä aika. Tekstistäsi saa sellaisen kuvan että haluaisit tehdä kuten itsestä tuntuu hyvältä. Onhan se hyvä ajatus, että kertoisi uskostaan silloin kun tuntuu että on "hyvä hetki". Valitettavasti niitä "hyviä hetkiä" osuu kohdalle harvakseltaan jos niitä ei itse luo. Joskus siihen vaaditaan pientä myönteistä "pakkoa" jotta saa itsensä liikkeelle ja yhdessä tekeminen on yksi keino siihen.

        Jeesus sanoi, että hän tekee jatkuvasti työtä ja Paavali kehotti Timoteusta tekemään "evankelista työtä". Kyse on siis työstä, ei omaehtoisesta harrastuksesta jota tehdään vain silloin kun se itsestä tuntuu hyvältä. Raamatusta voi lukea millä tavalla ensimmäisellä vuosisadalla sanomaa Jumalan valtakunnasta vietiin eteenpäin ja siihen heitä velvoitti Jeesuksen esimerkki ja hänen käskynsä "mennä", "tehdä", ja "opettaa" (Matt.28:19,20). Sama velvoite koskee myös nykyään niitä ihmisiä, jotka seuraavat Jeesusta.

        Työstä tehdään normielämässäkin jonkinlainen raportti jonka perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä erilaisista työhön liittyvistä tavoitteista. Se kertoo myös työntekijälle sen, miten hän on aikansa käyttänyt.

        Olisihan se mukavaa jos ihminen saisi elää kuin Ellun kanat ja Jumala hymyilisi auvoisesti kun joku viitsisi huomioida hänetkin silloin kun se tuntuisi ihmisestä mukavalta.

        Jeesus ei koskaan vaatinut, että pitäisi käydä joka kuukausi "kentällä", saati jättää raportti jonnekin. Vetoamisesi Jeesukseen on halpamaista hänen sanomallaan ratsastamista ja sen väärinkäyttöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei kuukauden kuluessa saa kertaakaan suutaan auki sen suhteen mihin uskoo niin onhan se pitkä aika. Tekstistäsi saa sellaisen kuvan että haluaisit tehdä kuten itsestä tuntuu hyvältä. Onhan se hyvä ajatus, että kertoisi uskostaan silloin kun tuntuu että on "hyvä hetki". Valitettavasti niitä "hyviä hetkiä" osuu kohdalle harvakseltaan jos niitä ei itse luo. Joskus siihen vaaditaan pientä myönteistä "pakkoa" jotta saa itsensä liikkeelle ja yhdessä tekeminen on yksi keino siihen.

        Jeesus sanoi, että hän tekee jatkuvasti työtä ja Paavali kehotti Timoteusta tekemään "evankelista työtä". Kyse on siis työstä, ei omaehtoisesta harrastuksesta jota tehdään vain silloin kun se itsestä tuntuu hyvältä. Raamatusta voi lukea millä tavalla ensimmäisellä vuosisadalla sanomaa Jumalan valtakunnasta vietiin eteenpäin ja siihen heitä velvoitti Jeesuksen esimerkki ja hänen käskynsä "mennä", "tehdä", ja "opettaa" (Matt.28:19,20). Sama velvoite koskee myös nykyään niitä ihmisiä, jotka seuraavat Jeesusta.

        Työstä tehdään normielämässäkin jonkinlainen raportti jonka perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä erilaisista työhön liittyvistä tavoitteista. Se kertoo myös työntekijälle sen, miten hän on aikansa käyttänyt.

        Olisihan se mukavaa jos ihminen saisi elää kuin Ellun kanat ja Jumala hymyilisi auvoisesti kun joku viitsisi huomioida hänetkin silloin kun se tuntuisi ihmisestä mukavalta.

        Oletko tienraivaaja, jos et ole niin voisitko ottaa sen tavoitteeksi. Aikaa sinulla näyttää olevan.

        Minä en nimenomaan "yhdessä" pysty enkä halua tehdä. En halua jonkun toisen tahdissa mennä kertomaan kenellekään mitään. En todellakaan tarvitse ketään vierelleni lampsimaan. Useimpien kanssa ei tunne edes rentoutuneeksi muutenkaan. Lähinnä on vain häiritsevää, kun toinen marssii vieressä. Enkä osaa muutenkaan missään ryhmässä puhua kenellekään mitään. Puhun vain kahden keskes, jos puhun. En halua yleisöä ja kuuntelijaa vierelleni. Menen aivan lukkoon jonkun kuunnellessa. Ja totta on, että en ole koskaan pitänyt 8 - 16 töistä, enkä pidä myöskään uskonnosta puhumisesta kellon ja kalenterin kanssa. Ja vaikka se onkin asetettu pakoksi, ei se saa liikkeelle, jos siihen ei syystä tai toisesta pysty. Ja kyllä, haluan olla kuin "Ellun kanat", puhua, kun tuntuu, että nyt haluan puhua. En pakosta, koska nyt on pakko. Ei sitä pakkoa kauan jaksa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei kuukauden kuluessa saa kertaakaan suutaan auki sen suhteen mihin uskoo niin onhan se pitkä aika. Tekstistäsi saa sellaisen kuvan että haluaisit tehdä kuten itsestä tuntuu hyvältä. Onhan se hyvä ajatus, että kertoisi uskostaan silloin kun tuntuu että on "hyvä hetki". Valitettavasti niitä "hyviä hetkiä" osuu kohdalle harvakseltaan jos niitä ei itse luo. Joskus siihen vaaditaan pientä myönteistä "pakkoa" jotta saa itsensä liikkeelle ja yhdessä tekeminen on yksi keino siihen.

        Jeesus sanoi, että hän tekee jatkuvasti työtä ja Paavali kehotti Timoteusta tekemään "evankelista työtä". Kyse on siis työstä, ei omaehtoisesta harrastuksesta jota tehdään vain silloin kun se itsestä tuntuu hyvältä. Raamatusta voi lukea millä tavalla ensimmäisellä vuosisadalla sanomaa Jumalan valtakunnasta vietiin eteenpäin ja siihen heitä velvoitti Jeesuksen esimerkki ja hänen käskynsä "mennä", "tehdä", ja "opettaa" (Matt.28:19,20). Sama velvoite koskee myös nykyään niitä ihmisiä, jotka seuraavat Jeesusta.

        Työstä tehdään normielämässäkin jonkinlainen raportti jonka perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä erilaisista työhön liittyvistä tavoitteista. Se kertoo myös työntekijälle sen, miten hän on aikansa käyttänyt.

        Olisihan se mukavaa jos ihminen saisi elää kuin Ellun kanat ja Jumala hymyilisi auvoisesti kun joku viitsisi huomioida hänetkin silloin kun se tuntuisi ihmisestä mukavalta.

        Älä sinä Ellun kana tuomitse täällä muita ettei sinua tuomittaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tienraivaaja, jos et ole niin voisitko ottaa sen tavoitteeksi. Aikaa sinulla näyttää olevan.

        Olin tienraivaaja ja totesin sen olevan hullutusta.
        Vaihdoin todistaminen 24/7: ään.

        Ei minun tarvitse vartavasten :" lähteä" todistamaan vaan minä elän todistamiselle.

        Raportin annan aikanaan Jeesukselle.
        Ei minun tarvitse raportoida evankelioimisestani kenellekään järjestölle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä sinä Ellun kana tuomitse täällä muita ettei sinua tuomittaisi.

        Onko tuollainen maininta yleistäkin Jehovan todistajista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei kuukauden kuluessa saa kertaakaan suutaan auki sen suhteen mihin uskoo niin onhan se pitkä aika. Tekstistäsi saa sellaisen kuvan että haluaisit tehdä kuten itsestä tuntuu hyvältä. Onhan se hyvä ajatus, että kertoisi uskostaan silloin kun tuntuu että on "hyvä hetki". Valitettavasti niitä "hyviä hetkiä" osuu kohdalle harvakseltaan jos niitä ei itse luo. Joskus siihen vaaditaan pientä myönteistä "pakkoa" jotta saa itsensä liikkeelle ja yhdessä tekeminen on yksi keino siihen.

        Jeesus sanoi, että hän tekee jatkuvasti työtä ja Paavali kehotti Timoteusta tekemään "evankelista työtä". Kyse on siis työstä, ei omaehtoisesta harrastuksesta jota tehdään vain silloin kun se itsestä tuntuu hyvältä. Raamatusta voi lukea millä tavalla ensimmäisellä vuosisadalla sanomaa Jumalan valtakunnasta vietiin eteenpäin ja siihen heitä velvoitti Jeesuksen esimerkki ja hänen käskynsä "mennä", "tehdä", ja "opettaa" (Matt.28:19,20). Sama velvoite koskee myös nykyään niitä ihmisiä, jotka seuraavat Jeesusta.

        Työstä tehdään normielämässäkin jonkinlainen raportti jonka perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä erilaisista työhön liittyvistä tavoitteista. Se kertoo myös työntekijälle sen, miten hän on aikansa käyttänyt.

        Olisihan se mukavaa jos ihminen saisi elää kuin Ellun kanat ja Jumala hymyilisi auvoisesti kun joku viitsisi huomioida hänetkin silloin kun se tuntuisi ihmisestä mukavalta.

        Voi juma*auta

      • Anonyymi

        Kyllähän Jeesus käski saarnata Jumalan valtakunnasta. Mutta käskikö hän tehdä sitä kalenterin ja kellon tahdissa? Ja jossakin Jehovan todistajien julkaisussa sanottiin kerran, että et voi nopeuttaa saarnaamisella Harmagedonin ja paratiisin tulemista, teitpä sitä kuinka paljon hyvänsä. Ja kaikista ei vain ole aikataulujen ja kellon tahdissa tekijäksi. Sellainen jatkuva kiireessä oleminen ja tekeminen on nykyajan ilmiö. Ihmiset ovat eläneet suuren osan olemassaoloaan ilman kelloa, ja sen luomia paineita. Kun Jumala loi Aadamin ja Eevan, hän ei laittanut heille paratiisiin kelloa. Kun palataan entiseen, niin toivottavasti silloin ei ole kelloja. Paratiisia ei ole, jos siellä hyppyytetään ihmisiä kellon tahdissa. Jopa monet korkeassa asemassa olevat johtajat ovat saaneet tarpeekseen tästä kiihtyvästä rumbasta, ja ovat hypänneet kelkasta, ja lähteneet jonnekin kauas rauhalliseele saarelle tai vastaavaan, missä kiirettä ei ole. Minä en jaksa myöskään uskontoa harjoittaa kalenterin ja kellon mukaan.

        Eikä pidäkään omin päin ryhtyä evankelistaksi, jos siihen ei ole kutsumusta.

        Ef. 4:11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi

        Kutsutuilla evankelistoillakin voi työmuoto vaihdella ajan ja olosuhteiden mukaan. Talosta taloon työ ei ole aina käytännöllinen tapa tavoittaa ihmisiä - siitähän kuitenkin lopulta on kysymys. Vartiotorni on tehnyt "kenttäpalveluksesta" rituaalin, jolla osoitetaan kuuluminen Jehovan todistajiin, vaikka työmuoto on meidän olosuhteissamme tehoton. Monikaan ei innostu juttelemaan tuntemattomien kaupustelijoiden kanssa eikä avaa näille edes oveaan, mistä heitä tuskin voi moittia.

        Juuri tuo "yhdessä tekeminen" on sellainen asia, josta en pidä. Se ei toimi omalla kohdallani. Olen tottunut aina tekemään kaiken yksin. En kerta kaikkiaan halua ketään vierelleni, kun keskustelen jonkun kanssa.

        Taisi tulla toistoa. Mutta teen kyllä kaiken yksin, niinkuin olen aina tottunut tekemään. Oli asia mikä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä pidäkään omin päin ryhtyä evankelistaksi, jos siihen ei ole kutsumusta.

        Ef. 4:11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi

        Kutsutuilla evankelistoillakin voi työmuoto vaihdella ajan ja olosuhteiden mukaan. Talosta taloon työ ei ole aina käytännöllinen tapa tavoittaa ihmisiä - siitähän kuitenkin lopulta on kysymys. Vartiotorni on tehnyt "kenttäpalveluksesta" rituaalin, jolla osoitetaan kuuluminen Jehovan todistajiin, vaikka työmuoto on meidän olosuhteissamme tehoton. Monikaan ei innostu juttelemaan tuntemattomien kaupustelijoiden kanssa eikä avaa näille edes oveaan, mistä heitä tuskin voi moittia.

        Talosta taloon työ on vain yksi työmuoto. Valtakunnan sanoman eteenpäin vienti on pääasia, oli työmuoto mikä tahansa. Jos etsii kuukausia "inspiraatiota" niin ei se mitään työntekoa ole. Jos lisäksi tekosyynä käyttää Ef. 4:11 niin mihin kategoriaan itsesi asemoit? Oletko pääasiassa apostoli, profeetta, paimen tai opettaja ja jos aikaa jää, sitten evankelista? Ei vaan kaikkien piti saarnata julkisesti, oli sitten apostoli, profeetta, paimen tai opettaja. Jos vaivautuu lukemaan Raamattua Apostolien teot- nimisen kirjan kohdalta, voi oppia paljon, mitä kristityiltä vaaditaan. Se on paljon muutakin kuin inspiraation hakemista ja itsensä säästämistä ikäviltä tuntemuksilta.

        Jos odottaa että kaikki vastaantulijat ottavat hyvän uutisen viejät innoissaan vastaan, niin saattaa yllättyä. Mutta Jeesus sanoi jo valmiiksi, että sanoman vastaanotto olisi penseä. Sanoiko hän sitten että " ihan turhaa hommaa, ei teidän sitä tarvitse tehdä"? Ei, vaan siitä huolimatta jokaisen oli vietävä uutista.

        Totta on, että saarnaamistyö on vaikeaa koska ei ole kenellekään luontaista mennä vieraiden ihmisten puheille. Mutta se on Jeesuksen antama tehtävä ja hänen esimerkkinsä on selvä. Tekosyyt työstä kieltäytymiseen merkitsee sitä, että ei halua totella Jeesuksen käskyä vaan pitää omaa mukavuuttaan tärkeämpänä.

        Kerropa valtakunnansalilla tuo, että talosta taloon on vain yksi työmuoto, ja ehdota, että saarnaaminen voitaisiin hoitaa järkevämmälläkin tavalla. Katso, miten ehdotukseesi suhtaudutaan.

        Jeesus antoi tehtäväksi julistaa sanomaa parannuksen teosta.Ei paratiisista.

        Parempi liittyä johonkin kristilliseen kirkkoon, ne tekevät käännytystyötä siellä missä ihmiset eivät ole kristittyjä, toisia kristittyjä ei lähdetä käännyttämään eikä kukaan tuputa uskontoa. Jt on amerikkalainen uususkonto jota ei edes lasketa kristinuskoon kuuluvaksi. Heidän näkemyksien pitäisi olla yhdentekevää kristityille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän Jeesus käski saarnata Jumalan valtakunnasta. Mutta käskikö hän tehdä sitä kalenterin ja kellon tahdissa? Ja jossakin Jehovan todistajien julkaisussa sanottiin kerran, että et voi nopeuttaa saarnaamisella Harmagedonin ja paratiisin tulemista, teitpä sitä kuinka paljon hyvänsä. Ja kaikista ei vain ole aikataulujen ja kellon tahdissa tekijäksi. Sellainen jatkuva kiireessä oleminen ja tekeminen on nykyajan ilmiö. Ihmiset ovat eläneet suuren osan olemassaoloaan ilman kelloa, ja sen luomia paineita. Kun Jumala loi Aadamin ja Eevan, hän ei laittanut heille paratiisiin kelloa. Kun palataan entiseen, niin toivottavasti silloin ei ole kelloja. Paratiisia ei ole, jos siellä hyppyytetään ihmisiä kellon tahdissa. Jopa monet korkeassa asemassa olevat johtajat ovat saaneet tarpeekseen tästä kiihtyvästä rumbasta, ja ovat hypänneet kelkasta, ja lähteneet jonnekin kauas rauhalliseele saarelle tai vastaavaan, missä kiirettä ei ole. Minä en jaksa myöskään uskontoa harjoittaa kalenterin ja kellon mukaan.

        Eikö sinustakin tuntuisi järkevältä että Adamin ja Evan luotuaan Jumala jätti heille kellon ja raporttipohjat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa valtakunnansalilla tuo, että talosta taloon on vain yksi työmuoto, ja ehdota, että saarnaaminen voitaisiin hoitaa järkevämmälläkin tavalla. Katso, miten ehdotukseesi suhtaudutaan.

        Ei ole syytä ehdottaa, koska se on edelleenkin kaikkein tuloksellisen työmuoto. Sinun mielestäsi paras vaihtoehto taitaa olla sohvalla istuminen ja odottaminen että joku tulee kyselemään aiheesta? Ei tosin kuulunut Jeesuksen esimerkin repertuaariin mutta ilmeisesti sillä ei olekaan mielestäsi merkitystä. Kunhan vain huutelet todistajien vastaista propagandaa ja puolustelet omaa saamattomuuttasi.

        Mihin tässä on kiire?
        Paavali hoiti hommat loppuun Raamatun mukaan jo omana aikanaan.

        Kol. 1:23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus antoi tehtäväksi julistaa sanomaa parannuksen teosta.Ei paratiisista.

        No mihin se parannuksen tekemisen oli tarkoitus johtaa? Vai oliko parannuksen tekeminen lopullinen päämäärä? Miksi tehdä parannus, jos se ei muuta mitään?

        Ajattelu kannattaa ennen kuin kirjoittelee julkisille alustoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi liittyä johonkin kristilliseen kirkkoon, ne tekevät käännytystyötä siellä missä ihmiset eivät ole kristittyjä, toisia kristittyjä ei lähdetä käännyttämään eikä kukaan tuputa uskontoa. Jt on amerikkalainen uususkonto jota ei edes lasketa kristinuskoon kuuluvaksi. Heidän näkemyksien pitäisi olla yhdentekevää kristityille.

        "Ne tekevät". Pääasia ettei itse tarvi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ne tekevät". Pääasia ettei itse tarvi?

        Ei tarvitse kun ei ole tarvettakaan. Täällä ollaan jo kristittyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi liittyä johonkin kristilliseen kirkkoon, ne tekevät käännytystyötä siellä missä ihmiset eivät ole kristittyjä, toisia kristittyjä ei lähdetä käännyttämään eikä kukaan tuputa uskontoa. Jt on amerikkalainen uususkonto jota ei edes lasketa kristinuskoon kuuluvaksi. Heidän näkemyksien pitäisi olla yhdentekevää kristityille.

        Juuri näin.Kristityt eivät käännytään kristittyjä. Kristityille tarjotaan parannusta. Jeesuksen tulossa pitää olla lamput kunnossa+varaöljyä lamppuihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole syytä ehdottaa, koska se on edelleenkin kaikkein tuloksellisen työmuoto. Sinun mielestäsi paras vaihtoehto taitaa olla sohvalla istuminen ja odottaminen että joku tulee kyselemään aiheesta? Ei tosin kuulunut Jeesuksen esimerkin repertuaariin mutta ilmeisesti sillä ei olekaan mielestäsi merkitystä. Kunhan vain huutelet todistajien vastaista propagandaa ja puolustelet omaa saamattomuuttasi.

        On sinulla sohvallaistuja vilkas mielikuvitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole syytä ehdottaa, koska se on edelleenkin kaikkein tuloksellisen työmuoto. Sinun mielestäsi paras vaihtoehto taitaa olla sohvalla istuminen ja odottaminen että joku tulee kyselemään aiheesta? Ei tosin kuulunut Jeesuksen esimerkin repertuaariin mutta ilmeisesti sillä ei olekaan mielestäsi merkitystä. Kunhan vain huutelet todistajien vastaista propagandaa ja puolustelet omaa saamattomuuttasi.

        Evankeliumi piti viedä kaikille kansoille. Suomessa se on jo kaikkien halukkaiden saatavilla, ja suurin osa väestöstä on kristittyjä. Turha täällä evankeliumin takia on kierrellä, amerikanuskonnolle voi tietysti yrittää vallata markkinaosuutta, mutta heikolta näyttää sekin menestys.

        Jos Jeesuksen esimerkkiin tai käskyihin haluat vedota, kai parannat myös sairaita ja ajat pois riivaajia? Jos et, millä perusteella katsot, että jotain "esimerkkiä" olisi ehdottomasti noudatettava, kun jokin toinen "esimerkki" tai jopa suora käsky voidaan ohittaa? Taitaapa Vartiotorni-seura olla huijannut sinua ja kaivelee Raamatusta haluamansa kohdat vaatimustensa tueksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole syytä ehdottaa, koska se on edelleenkin kaikkein tuloksellisen työmuoto. Sinun mielestäsi paras vaihtoehto taitaa olla sohvalla istuminen ja odottaminen että joku tulee kyselemään aiheesta? Ei tosin kuulunut Jeesuksen esimerkin repertuaariin mutta ilmeisesti sillä ei olekaan mielestäsi merkitystä. Kunhan vain huutelet todistajien vastaista propagandaa ja puolustelet omaa saamattomuuttasi.

        Tässä välissä on useita kirjoittajia. Kaikki eivät ole ap:n kirjoituksia.

        Tarkoitan aloittajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole syytä ehdottaa, koska se on edelleenkin kaikkein tuloksellisen työmuoto. Sinun mielestäsi paras vaihtoehto taitaa olla sohvalla istuminen ja odottaminen että joku tulee kyselemään aiheesta? Ei tosin kuulunut Jeesuksen esimerkin repertuaariin mutta ilmeisesti sillä ei olekaan mielestäsi merkitystä. Kunhan vain huutelet todistajien vastaista propagandaa ja puolustelet omaa saamattomuuttasi.

        Ainakasn minä en ole koskasn saanut mitään aikaan ovelta ovelle työssä. Mutta muissa vapaamuotoisissa yhteyksissä on ollut ihan hyvääkin tulosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakasn minä en ole koskasn saanut mitään aikaan ovelta ovelle työssä. Mutta muissa vapaamuotoisissa yhteyksissä on ollut ihan hyvääkin tulosta.

        Kukapa olisi? Ovelta ovelle työ tiedetään hyvin tehottomaksi käännynnäisten hankkimisessa. Ihmisten suhtautuminen ovellensa tuleviin todistajiin vaihtelee lähinnä ärtymyksestä sääliin, kiinnostusta osoittaa aniharva. Vartiotorni-seura on kuitenkin tehnyt työmuodosta rituaalin, jolla osoitetaan kuuluminen "tosi kristittyihin". Sitä ei tehdä viime kädessä käännynnäisten hankkimisen takia, vaan todistajien itsensä takia (heidän sitouttamisekseen) ja Vartiotorni-seuran uskonnollisen tuotteen tunnetuksi tekemisen takia.

        Todistajat uskovat. tai väärin, ovat varmoja siitä että kohta tulevassa harmageddonissa kaikki muut paitsi todistajat tuhotaan.
        Kentällä käynti, todistaminen aina kun on mahdollista ja amerikassa olevaa papistoa totteleminen on sitten menolippu paratiisiin. Oli minkälainen hyvänsä kunhan kuuluu todistajiin...joka on joskus ovella kieltäytynyt ottamasta vastaan tuota heidän "sanomaansa" tullaan tuhoamaan jeesuksen, enkeleiden, ja tuon ilmestyksessä mainitun 144 tuhannen uskollisen toimesta... ja mahdollisesti jopa seurakunnan vanhimmatkit saattavat osallistua tähän saastuneen ihmiskunnan tuhoamiseen.
        Lapsetkin aina vanhuksiin asti sitten surmataan säälimättä ja voidaan ylpeänä ja iloisena tallustella paratiisissa... kukahan ne ihan vauvatkin sitten tuhoaa?
        En haluaisi ainakaan sellaista jeesusta seurata...on kyllä sairasta opetusta!
        Ja tästä sitten ollaan ylpeitä kun kuulutaan muka ainoaan tosi uskontoon!

    • Anonyymi

      Kuulostaa kyllä tosi kamalalta. Kun on raskas vuorotyö niin ei jaksa enää vapailla ovikelloja soitella ja jatkuvasti kokouksia kuunnella, tuntuu ettei ehdi edes palautua työstä. Ihan kauheeta että uskokin voi olla täyttä työtä.
      Minusta tulisi loppu. Kun voimia ei ole enempää, niin niitä ei ole. Sanon Jumalalle että ota tai jätä, mutta enempää en jaksa.

      • Anonyymi

        Jumala tietenkin sinut hyväksyy mutta vartiotornilahko ei. Valitse siitä.

    • Anonyymi

      Suosittelisin kirkon jäsenyyttä. Kentällä ei tarvitse käydä koskaan ja kirkossa voi käydä silloin kun haluaa esim kerran vuodessa. Miksi tehdä enemmän töitä kuin on tarvis? Ei tarvitse raataa ja tyytyä sitten B luokan paratiisipaikkaan, pääsee suoraan taivaaseen minne Jehovien A luokkakin menee. Oikeuskomissuuneja ja rasittavia paimennustapaamisia ei myöskään pidetä. Synneistäsi vastaat Jumalalle, et yhteisölle.

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi olla jäsen yhtään missään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      674
      8161
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2392
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2380
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1924
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1515
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1307
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1263
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1059
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      870
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      840
    Aihe