koska ulostulot ovat jo sen kaltaisia, mitä ei olla totuttu puolueelta kuulemaan, mm. nämä kusitolppa puheet edellisen hallituksen pääministeriltä, pahassa paniikissa räpistellään.
Keskustan kannatus putoaa alle 10% ,
10
60
Vastaukset
- Anonyymi
Kulmunin eläke puheet herättää hämmästystä, samoin Vanhasen ilmoitus, että ei ole käytettävissä ministerin virkaan
- Anonyymi
Keskustan kannatus laskee niin kauan kuin toimii hallituksessa sylkykuppina, joka hyväksyy kaiken tuon.
Tähän mennessä keskusta olisi pitänyt ymmärtää, että vihervasemmistolaiset puhuu yhtä mutta tekee toista. Eli suomeksi sanottuna valehtelee, kieroilee, vääristelee.
Keskustalla on nyt viime hetket näyttää maan maltillisille konservatiiveille, että pystyvät hoitamaan valtiontaloutta vastuullisesti. Jos ei, niin äänestäjät kyllä kostaa, ja silloin alkaa olla 8% valtakunnallinen kannatuskin tiukkaa.- Anonyymi
Juuri näin, jopa voi jäädä vasemmistoliiton jalkoihin, mutta itsehän ovat laivaansa keinuttaneet.
- Anonyymi
Keskusta ottaa takapakkia valinnallaan. Kannatus tulee putoamaan alle 10 %.
- Anonyymi
Riippuu ihan siitä, kuinka keskusta toimii. Julkistalouden tärväämisen lopettamisesta keskusta voisi saada takaisin kannatusta maltillisilta konservatiiveilta.
Jos lähtevät Kärnän linjoille vihervasemmiston kynnysmatoksi pilaamaan Suomen taloutta, niin turha odottaa ääniä maltillisilta konservatiiveilta. Ääri-ideologioiden (vihervasemmisto ja persut) kannattajia ei kannata kalastella. Ne kyllä tulevat itsestään järkevien puolueiden äänestäjiksi, jos heräävät ideologisesta harhastaan. Jos eivät herää, ei niiden päätä käännä kuin suurempi hulluus - sille tielle ei kannata lähteä.
- Anonyymi
Kohta vihreät ja vasurit lähtee hallituksesta, niin nämä puheet on turhia. Ilmeisesti kokoomus tulee tilalle.
- Anonyymi
Eivät lähde. Keskusta on vihervasemmiston takuumiehenä, kun vihervasemmisto tärvää julkisen talouden. Uusia pysyviä menoeriä rakentelevat miljardien edestä ilman minkäänlaista kestävää rahoituspohjaa. "Järjestöille" jakavat miljoonia koronan varjolla.
- Anonyymi
Vanhanen ei pysty laittamaan keskustaa ryhtiin, sen verran on ollut naisten kanssa toimiminen heikkoa, Ruususen unta matille antavat.
- Anonyymi
Entä naisellisen kukkamekkoisen Halla-ahon kanssa.
- Anonyymi
Taas työttömät ja eläkeläiset maksaa. Tehkää niitä oikeita työpaikkoja. Kyykytys pitää loppua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668122Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672359Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342337- 1471897
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291451Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201283Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511261Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.79997Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7822