Muistellaas hiukan!!

Anonyymi

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeisinä vuosina Vanhanen tempautui osaksi suomalaista politiikkaa ravistellutta vaalirahakohua.

      Kehittyvien maakuntien Suomi ry. -yhdistyksellä tuettiin keskustan ja myös Vanhasen omaa henkilökohtaista vaalikampanjointia.

      Vanhanen joutui korjaamaan vaalirahailmoitustaan ja selittämään useaan otteeseen julkisesti, mitä tiesi tai muisti oman rahoituksensa taustoista.

      Kokonaisuuteen liittyi myös niin sanottu lautakasakohu.

      Ylen Silminnäkijä-ohjelma väitti vuonna 2009 nimeämättömän rakennusyrityksen toimittaneen Vanhaselle materiaalia talon rakentamiseen. Yritys oli Ylen mukaan myös toteuttanut ja pyrkinyt saamaan lisää urakoita keskustaa lähellä olleelta Nuorisosäätiöltä, joka puolestaan oli rahoittanut Vanhasen kampanjaa.

      Kyse olisi ohjelman väitteiden perusteella voinut olla käytännössä korruptiosta.

      • Anonyymi

        Se kohu osoittautui perättömäksi. Kyseinen toimittaja sai potkut YLEstä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kohu osoittautui perättömäksi. Kyseinen toimittaja sai potkut YLEstä.

        Eri kohujen on arvioitu osaltaan vaikuttaneen siihen, että Vanhanen jättäytyi vapaaehtoisesti pois pääministerin sekä keskustan puheenjohtajan paikalta vuonna 2010.

        Vanhanen vetosi tuolloin muun muassa jalkavaivoihinsa, mutta totesi myös kertovansa eronsa syyt vasta vuosia myöhemmin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe