Poliittinen vatulointi seis, virkamieshallitus tilalle.

Nyt on neljä kuukautta sössitty oikein olan takaa. On tehty kaikki mahdolliset virheet, ja osa mahdottomia siihen päälle. Velkaa on 20 miljardia lisää, herätkää jo hölmöt, näin ei voi jatkua. Kriisiajan hallitus ei voi olla kyhätty kaikensorttisista poliittisista idealisteistä. Olisi pitänyt heti tämän koronakriisin alussa hajoittaa tuo poliittista puppugeneraattoria pyörittävä neuvonantajien hallitus ja nimittää tilalle virkamieshallitus tekemään hankalat päätökset. Kohta meillä on käsillä toinen aalto tuota koronaepidemiaa. Ei suomalaiset siihen kuole, mutta Suomen talous romahtaa totaalisesti. Päteviä virka "henkilöitä" olisi kyllä löytynyt ja pääministeriksi Kenraali... tai oikeastaa mieluummin joukko-osaston Eversti. Olisi saatu komentoketju hetkessä kuntoon, noita kun sillä tasolla harjoitellaan koko ajan. Kun tilanne olisi normalisoitunut, sitten olisi tuo hallitus kutsuttu uudelleen remmiin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt on neljä kuukautta sössitty oikein olan takaa. On tehty kaikki mahdolliset virheet, ja osa mahdottomia siihen päälle. Velkaa on 20 miljardia lisää, herätkää jo hölmöt, näin ei voi jatkua. Kriisiajan hallitus ei voi olla kyhätty kaikensorttisista poliittisista idealisteistä. Olisi pitänyt heti tämän koronakriisin alussa hajoittaa tuo poliittista puppugeneraattoria pyörittävä neuvonantajien hallitus ja nimittää tilalle virkamieshallitus tekemään hankalat päätökset. Kohta meillä on käsillä toinen aalto tuota koronaepidemiaa. Ei suomalaiset siihen kuole, mutta Suomen talous romahtaa totaalisesti. Päteviä virka "henkilöitä" olisi kyllä löytynyt ja pääministeriksi Kenraali... tai oikeastaa mieluummin joukko-osaston Eversti. Olisi saatu komentoketju hetkessä kuntoon, noita kun sillä tasolla harjoitellaan koko ajan. Kun tilanne olisi normalisoitunut, sitten olisi tuo hallitus kutsuttu uudelleen remmiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu