Ruotsi riistää maahanmuuttajia

Anonyymi

Kummasti vihervasemistoa ei lainkaan kiinnosta se riisto, jota Ruotsi harjoittaa maahantuomaansa halpatyövoimaan. Paratiisissaan uudet tulokkaat yrittävät elättää itsensä riollisuudella, koska mitään muuta todellista vaihtoehtoa ei ole ja jengisodat riehuvat maassa. Pian tullenemme näkemään Yhdysvaltojen kaltaisia rotumellakoita, niihinhän orjakulttuuri aina lopulta johtaa.

Päin vastoin myös suomalainen vihervasemmisto näyttää pitävän Ruotsin sisäistä siirtomaavaltaa esikuvanaan ja ihailee suuresti myös tuon maan tapaa hoitaa vaarallisia kulkutauteja ottamalla tatuointeja, lähinnä valmiiksi pigmenttiä omaavaan nahkaan. Monikulttuurinen rikollisuus on uusi jännä, nykyniinkuaikanen ja ihana, jota olis niin kiva jäljitellä nyt kun neuvostokommunismia ei enää ole jäljiteltäväksi.

Maahanmuuttajien älykkyysosamäärä kuvaa hyvin, ja osoittaa sen olevan Tatu Vanhasen ennustamalla tasolla, se, että juuri he, jotka kärsivät kulkutaudista eniten, tatuoivat kävelevän ja aivan liian usein aukiolevan persreiän naama ihoonsa syöpää aiheuttamaan. Siinä on erinomainen samaistumiskohde vihervasemmiston ja talousliberaalin oikeiston ylipainoisille ikipunkkareille loputtomassa äitikapinassaan. Haluu niin ku jännää... äää... ääää... ääää.

Ruotsin johdon saattaminen kansainvälisen tuomioistuimen eteen kansanmurhasta on ihmiskunnan velvollisuus. Sillä menneisyyden hirveydet eivät saa toistua.

Suomen tulee ainakin valita maahanmuuttajansa paremmin kuin Ruotsi on tehnyt. Missään tapauksessa kaikkein tyhmintä väkeä ei tule laskea maahan polttamaan autoja. Ruotsi on hoitanut asiansa niin typerästi, että vain kelluva valuutta pitää sen enää pinnalla. Sen vaikutus on tosin niin suuri, että se antaa anteeksi lähes millaiset typeryydet tahansa. Ilmeisesti myös moraaliset typeryydet.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruotsin eliittiä tulee syyttää KAHDESTA suuresta kansanmurhasta. Ensin se tuhosi järjestelmällisesti ja tarkoituksellisesti suomalaisensa. Nyt on menossa itse ruotsalaisten tuhoaminen.

      Lopputuloksena on sekakansainen ja sekakulttuurinen valtion kuvatus, joka muuttuu islamilaiseksi. Suomen aina ruotslaisuutta ihaileva svekoeliitti haluaa maamme seuraavan siinäkin ihanne- ja emämaansa esimerkkiä!?

      • Anonyymi

        Suomalaistaustaisia kuoli myös koronan seurauksena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaistaustaisia kuoli myös koronan seurauksena.

        Tarkoitatko, että koronan annettiin tarkoituksella levitä ruosuihin? Esimerkki Yhdysvalloista:

        USA:ssa nimittäin vasurit syyttävät Trumpia siitä, että hän ei estänyt viruksen leviämistä mustiin, vaan jopa edesauttoi sitä!? ;-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      674
      8161
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2392
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2380
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1924
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1515
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1307
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1263
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1059
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      870
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      840
    Aihe