Mutta siinäpä se ongelma onkin, renkipoika- Kepu pelaa kyllä vielä itsensä ulos hallituksesta ja paikalle porhaltaa YRITYSTEN ystävä kokoomus ! Ei välttämättä Perussuomalaiset, vaikka kansa kuinka taas äänestäisi Perussuomalaiset äänivoittoonsa. Kansallaäänineen ei tässä nykyisessä politiikan hämäräpelissä ole mitään merkitystä.
Hallitus kaatuu Kepun lähtöön-hypoteesi
Anonyymi
37<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Missä puolueessa on yritystaustaisia kansanedustajia eniten?
Tämä yksi yrittäjä on tämä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ano_Turtiainen
" Hän on kertonut lehdessä tavoittelevansa ”amerikanmallia” suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan muutenkin"
Amerikanmalli on osoittautunut jenkeissäkin karmivaksi . Ei sellaista kukaan halua, vähiten Perussuomalaiset, Suomen ja suomalaisten asialla.
Halla-aho haluaa natojäseneksikin.
Vähiten vihervasuissa kun ovat niin kansainvälistä taiteilija eliittiä omasta mielestään.
Turtiainen on edelleen perussuomalainen (Juvan kunnanvaltuustossakin).
Ei häntä erotettu ryhmästään jenkkimyönteisyyden takia.
Halusi aikaisemmin, nyt muodostaa sanojaan näin: riippuu tilanteesta... Ja siitähän se muillakin aina riippuu !
Halusi Jussi myös TTIP:hin, vai oliko sitten ennustaja, joka näkee etukäteen, miten Suomessa tulee käymään...
Haluaa edelleen, mutta sanoo, ettei ole realistista ajatella Suomen natojäsenyyttä, koska Suomen kansan enemmistö on edelleen vastaan.
Jos tulisi kansanäänestys, Jussin haave ei toteutuisi.
"Kun muut puoluejohtajat vastaavat kysymykseen "Pitäisikö Suomen hakea Naton jäsenyyttä" joko kyllä tai ei, Halla-ahon vastaus on: en osaa sanoa.
Kun Jussi Halla-aholta kysyy erikseen tarkennusta, hän vastaa, että kannattaa ideatasolla Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa, mutta ei jättäisi nyt jäsenhakemusta."
Milloinhan Jussi jättäisi hakemuksen?
Vassu se haaveilee Jussista .....
Hänet erotettiin liian vasemmistolaisen toimintansa takia.
Halla-aho haluaisi Suomen liittyvän Natoon
19.02.2017 klo 8:03
Perussuomalaisten puheenjohtajaksi tähyävä Jussi Halla-aho haluaa Suomen Naton jäseneksi ja pois EU:sta.
Mikäli ”todennäköisesti” perussuomalaisten puheenjohtajakisaan lähtevä Halla-aho valitaan puolueen puheenjohtajaksi, lupaa hän ottaa puolueen keskusteltavaksi sekä Suomen EU-eron että Nato-jäsenyyden.
Halla-aho totesi Iltalehden haastattelussa (15.2.) että, Suomen pitäisi erota EU:sta, koska ”unionin jäsenyys ei vastaa Suomen strategista kansallista etua”.
Sen sijaan Nato-jäsenyys ajaisi Halla-ahon mukaan Suomen etua.
- Henkilökohtaisesti kannatan Nato-jäsenyyttä ja olen aina kannattanut sitä.
Halla-aho ihmettelee, miksi Suomi ei ole Natossa, kun tarkastellaan Suomen maantieteellistä ympäristöä sekä Naton roolia Euroopassa.
Nato-jäsenyyden hakeminen olisi ollut Halla-ahon mukaan helpompaa parikymmentä vuotta sitten, nyt europarlamentaarikkoa mietityttää, kuinka paljon Naton jäsenmailla oikeasti on halukkuutta ottaa Venäjän rajamaa mukaan Natoon.
- Uskon, että Nato-maat haluavat olla ennen kaikkea turvallisuuden tuottajia eivätkä sen käyttäjiä.
Enemmistö vastustaa
Halla-aho pitää Natoa Suomen luonnollisena viiteryhmänä, joka tuottaa turvallisuuspoliittista lisäarvoa.
- Meillä paljon on puhuttu siitä, että Nato ei auttaisi Suomea, jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. En nyt oikein usko, että Natolle olisi poliittisesti mahdollista jättää pulaan yksittäisiä jäsenmaitaan, koska sen jälkeen mikään maa ei enää haluaisi kuulua Natoon, jos ne näkevät, ettei järjestö käytä kollektiivista puolustusta.
Ajaisitko perussuomalaisten puheenjohtajana Suomen liittymistä Natoon?
- Kyllä voisin tuoda asian keskusteluun perussuomalaisten sisällä, koska tästä ei ole käyty oikeastaan minkäänlaista keskustelua perussuomalaisissa.
"Henkilökohtaisesti kannatan Nato-jäsenyyttä ja olen aina kannattanut sitä."
Olikohan Halla-ahon ensimmäinen sanakin, jonka oppi NATO ?
Vakavasti puhuen, ei tuollaista kannata valtaan päästää.
Älähän nyt äärioikeistohörhö höpöttele ihan levottomia. Oliko vaihtoehtoja? Ai niin, ainahan sitä voi sivuuttaa tuollaisen asian. Mikä olisi tuollaisesta meriitistä sopiva palkkio? Adolf Hitlerin kuvatarra kypärääsi?
Hallitus ei kaadu, koska kepu on demareiden sormikoukussa.
Demarit lupasivat kepulle maakunnat. Kyseinen tarjous ei enää toistu, ja kepulaiset tietävät sen itse paremmin kuin hyvin.
Kymmenen prosentin jengillä ei ole oikein mitään sananvaltaa. Maakuntahallinto tulee joko tällä vaalikaudella, tai ei koskaan.
Hallitus+kaatuu,+jos+Juha+niin+päättää.
Ei+siinä+vasurin+mölinät+auta.
Vasurien+7%+jengillä+ei+ole+oikein+mitään+sananvaltaa.
Ei+sitä+sosialistista+Suomen+työväen+neuvostotasavaltaa+tule.
Mielelläni minä näkisin hallituksessa perussuomalaiset, pakkopullat KD:n ja RKP:n , Kepun ja kokoomuksen , ja SDP:lle ja viherhipeille kenkää. Tai sitten virkamieshallituksen.
MItä mieltä olet persujen viimeisimmästä ja toistaiseksi ainoasta hallitussuorituksesta? Kuinka sen näkisit?
Tanakka näyttö Perussuomalaisten luotettavuudesta.
Taijat vittuilla.
Monille on jo selvää, että Perussuomalaiset ajavat Suomen ja suomalaisten asioita. Muut globalistipuolueet ajaa ensisijaisesti EU:n asioita.
Niin mutta puolueet muuttuu nyky-PS ei ole sama kuin silloin abortointi-soinin aikana
Eikä ole esim. kok- puolue lainkaan sama mitä se oli 70-luvun alkupuolella silloin tuli Ike Kanervat sun muut remonttiryhmineen
Hallituksen kaatuminen on lähinnä persujen märkä päiväuni.
Taitaa olla vähän muidenkin märkä päiväuni. Mulle ei vaan menee tajuntaan, että SDP pani ääniharavan Perussuomalaiset eli kansan suosikkipuolueen oppositioon millään verukkeella tai tekosyyllä. Karmivaa kansan halventamista !
Minkä ihmeen kansan saati suosikkipuolueen? Tehän tulitte vaaleissa kakkosiksi. Mikä ihmeen suosikkipuolue se sellainen on? Ei SDP:täkään voinut pitää minään suosikkipuolueena, koska vaalivoitto jäi niukaksi. Jos voitto olisi ollut merkittävämpi, niin sitten asiaa olisi voinut EHKÄ tulkita niinkin.
Uudeksi käytännöksi, että hallitukseen marssii suurimmat ääniä saaneet puolueet . Ei tässä muuten todellinen demokratia toteudu ja toimi.
Persu luulee hallituksen olevan joku huutokerho. Ei se ole.
Monipuoluejärjestelmässä hallitus on se, ketkä saavat tehtyä jokaista osapuolta tyydyttävän hallitusohjelman.
Persujen akilleen kantapää on kyvyttömyys tehdä kompromisseja, jos puoluetta vaivaava sovinismi ja rasismi unohdetaan tässä yhteydessä.
Hyh hyyh ihan puistattaa ajatellakin rasistisia perussuomalaisia kansan suosikkipuolueena!
Mutta muistetaan aina, että perussuomalaiset eivät ole yhtäkuin Suomen kansa eivätkä tule koskaan olemaan!
Rasismilla ei Suomessa pitkälle pötkitä, sen enempää kuin ihmisten halveksunnalla ja muukalaisvihalla.
Sehän nähdään taas änestystilanteessa . Kiäh kiäh.
Suurin osa Suomen kansasta arvostaa Sanna Marinin hyvin toimivaa monipuoluehallitusta!
Suomen kansa ei arvosta suomalaisten rahojen kylvämistä eu-despooteille
Kuinka on varaa puhua koko kansan nimissä? Väitteesihän perustuu puhtaasti oikeistopopulistisen lietsomisen varjolla väsättyyn vaihtoehtoiseen totuuteen.
Malliesimerkki persun esittämästä väittämästä, millä saa kaikki yksinkertaisimmat ja kylähullut varmasti varpailleen. Riittää, kun mainitsee sanat "Suomen kansa", "rahan kylväminen" ja "EU-despootit".
Samaa asiaa ei tietenkään haluta esittää asiallisemmassa muodossa, koska silloin oikeistopopulistiset tehokeinot menettävät merkityksensä. Kysyisinkin, mikäli persuista nyt joku asiaanne oikeasti tunteva osaa sanoa, että oletteko ottaneet mallinne näihin populistispoliittisiin vaikutuskeinoihinne suoraan NSDAP:ltä? Vaikeaa nimittäin nähdä, että ne voisivat olla jostakin muualta kopioituja.
Mikä ihmeen "monipuoluehallitus" ! Samariini esittää suu messingillä yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa, mutta todellisuudessa oppositio on aina ollutkin pelkkä puskahuutelijan pakkopaikka. Jo välikysymyksessä toki "kuunnellaan" vastaväitteitä, mutta jo äänestystilanteessa astuukin voimaan outo "puoluekuri", millä tekosyyllä erilaiset mielipiteet tukahdutetaan ja kaikki äänestää yhden nuotin mukaan.
Odotellaanpa vaan oikeita vaaleja niin nähdään, ketä ja mitä tässä maassa todella äänestetään !
Vaikuttaa olevan hallituspuolueet hyvää pataa keskenään. Sote-uudistuskin viedään viimein maaliin. Tekijäporukkaa tämän nykyinen hallitus.
SOTE ei ollut mitään muuta kuin yritys saada suomalainen terveydenhoito yksityistettyä ja myytyä sijoitusfirmoille. Koska Sipiläiset ryssi asian huolella, niin seurauksena valtava hoitajavaje, kärsivät vanhukset ja potilaat, ylityöllistetty työväki, loppuunpalamista, työväen jatkuvaa vaihtuvuutta, riitoja yms.... ja sokerina pohjalla etnistä työväkeä palkataan muka "paikkaamaan työvoimapulaa". Mitä hallitus on tehnyt korjatakseen terveydenhuollon huonoa tilannetta? Ei mitään merkittävää.
Tarkoitat kokoomuksen sotea. Kokoomuksestahan hyppäisi useampi politiikassa vaikuttanut yksityiten terveysfirmojen leipiin. Eihän niihin mitään sisäpiirin tietoa viety.
Sote-uudistus tehdään nyt vasemmistolaisittain. Toivottavasti kaikki yksityiset sote-yritykset saadaan ajettua konkurssiin. Korruptio pitää kitkeä pois peruspalveluista.
Hallitus nojaa tukevasti rautakankiministeriin. Kun hyvinvointi ja Suomi on kaadettu, raunioilla seisoo enää rautakankiministeri kätyreineen. Ja nauttivat savuavista raunioista. "Me vittu teimme sen!!!"