Valkoisiin kohdistuva rasismi on räjähtänyt käsiin. Ylivalta mustille on mennyt överiksi.
Rasistit Ano Turtiaisen Kimpussa
47
129
Vastaukset
- Anonyymi
No justiinsa - ihan noin naurettavaa rasismia en ole ennen kuullutkaan, mutta mistä se kumpuaa senhän me tiedämmekin ... voihan rähmän käpälä.
- Anonyymi
Aino ämmäksi harvinaisen ruma. Tukkaakaan ole lainkaan.
- Anonyymi
Nämä kaksi ylempää tarinaa on näköjään ujutettu jälkeenpäin ensimmäiselle ja toiselle paikalle tehostamaan Turtiaiseen kohdistuvaa rasismia.
On selvää, että nämä laitetaan viherkomukoitten toimesta tänne, joilla on oikeudet tunkea kommenttinsa sopiviin väleihin jälkikäteen oman agendansa levittämiseen.
Molemmissa paistaa viha ja rasismi muita vastaan, koska ovat niitä ns. "parempia" ihmisiä omasta mielestään.
- Anonyymi
PerusSuomalaisiin kohdistuva rasismi on ollut vihervasemmistolaista alkuperää.
Myös kokoomus keskusta ja RKP ovat osallistuneet Suomen kantaväestöön kohdistuvaan ylhäältä johdettuun rasistiseen toimintaan.
PerusSuomalaiset ovat jo vuosikymmeniä olleet tämän ns. "parempi ihminen" väestön osan vainon ja rasismin kohde.
Olemme nähneet suvakkeilta jopa fasismiin liittyviä toimia. Natsismi, fasismi näkyy eristyspolitiikkana ja punavihreistön äärivasemmistllaisten median yhteistyössä toteutettavana "rummutuksena" jokaisessa punavihersävyisessä mediassa.
YLE ja HS, jotka on valjastettu vihervasemmiston ym. suvakkien Suomalaisuuden vastaiseen rasistiseen toimintaan. Toki muitakin medioita on.- Anonyymi
Muuten joka sana täyttä totta, mutta se "ylhäältä" johtaminen näyttää kyllä tulevan hornan syövereistä.
- Anonyymi
Persut ovat muuten varastaneet sanan ”viherkommunisti” kokkareiden propagandisteilta, jotka ovat sen aikoja sitten lanseeranneet.
- Anonyymi
PerusSuomalaisiin kohdistuva rasismi ja vaino nousee kierroksille aina ennen vaaleja.
- Anonyymi
Ainakin se mikä jenkeissä nyt tapahtuu, johtuu enemmänkin eriarvoisuudesta, köyhyydestä, suurtyöttömyydestä coronan aikana, puutteellisesta terveydenhoidosta (eli matalista veroista) totaaliköyhyydestä, huumeista ja aseista eli väkivallasta. Yksittäinen poliisitapaus oli sitten vaan piste i:n päälle.
- Anonyymi
Joo munkin mielestä mennyt liian pitkälle mustien marssit ja osaanotot pitkin maailmaa. Nyt kun kaikki syöksytään suureen ennennäkemättömään talouslamaan, yksittäinen tapaus ei kauan jaksa kiinnostaa.
- Anonyymi
No jo on ämmämäistä valitusta aloittajalta. Ota itkupotkuraivari mukaan.
- Anonyymi
RKP ja vihervasemmisto lienee tehnyt tilauksen USA:n rasisteilta Turtiaisen tapaukseen liittyen.
- Anonyymi
Vihervasemmisto hakee näin mediahuomiota olemassa ololleen. Media laitetaan öyhöttämään ja kaivamaan pinempiäkin tapauksia öyhöttämisen ja mediahuomion paisuttamiseksi.
- Anonyymi
Rotupersut ovat yleensä sairaampia.
- Anonyymi
Todistaa vain, että Ano on ollut twiiteissään aivan oikeassa!
- Anonyymi
Lupsakka mies Juvalta, joka sannoo niinku asja on! ;)
- Anonyymi
Kuka v*tun Floid? Se pinkkikö? Huumeäijä sai koko maailman sekaisin menemällä kuolemaan sairauskohtaukseen poliisin käsiin.
Olisio nytkin elossa, jos olisi elänyt ja toiminut kunnollisesti!- Anonyymi
Ja täytyyhän nyt niidenkin myöntää kuinka paljon siinä sakissa on väkivaltaa ja huumekauppaa. Poliisinko pitäisi päätä silittää ?
- Anonyymi
Oliko sekin runopoika? Vähän yli-ikäinen moitteettomuus?
- Anonyymi
Ainokin olisi vielä edustuksellinen persu, jos olisi edustanut persuja kunnollisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Anarkistit ovat niin ihanaa väkeä, että lyövät hevosiakin turpaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainokin olisi vielä edustuksellinen persu, jos olisi edustanut persuja kunnollisesti.
Ano on vain niin oikeassa esittämissän asioissa. No sekös ViherKomukoita ja mustapartoja Vi**ttaa.
- Anonyymi
Niinhän ne persut heittävät aina ne omat törkeytensä toisten tekemiksi!!
- Anonyymi
Mikäs oikeus mellakoijilla on rikkoa toisten ihmisten omaisuutta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs oikeus mellakoijilla on rikkoa toisten ihmisten omaisuutta?
Nimenomaan. Mikä syy on rikkoa sivullisten ikkunoita ja töhriä seiniä. Tällaisen "osaanoton" a la George Floyd on loputtava.
- Anonyymi
Suvakit paljastivat oikean aatteellisuutensa. Rikollisten ja huumehörhöjen puolustaminen, väkivaltainen mellakointi, omaisuuden tuhoaminen ja varastaminen on heidän keskuudessaan täysin hyväksyttävää.
PerusSuomalainen sen sijaa ei voi sanoa päivää, etteikö jo suvakki hyökkää syyttämään rasismista. - Anonyymi
TE ette tajua koskaan tekojenne seurauksia, edes jälkeenkään päin. te pistätte tunarointinne tietokatkon syyksi, vaikka töppöröitte tarkoituksella kaiken paskaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TE ette tajua koskaan tekojenne seurauksia, edes jälkeenkään päin. te pistätte tunarointinne tietokatkon syyksi, vaikka töppöröitte tarkoituksella kaiken paskaksi.
On jäänyt myös tosi vähäiselle, jopa olemattomalle huomiolle, mitä Floyd itse asiassa ITSE teki ensin !
- Anonyymi
Voiko persuja kätellä kuin talikolla?
- Anonyymi
Teillä rasisteilla on varmasti vaikka mitä ideoita tuohon persujen kättelyyn.
- Anonyymi
Voiko punikkeja kätellä pystykorvalla. ?
- Anonyymi
Ano Turtiaisen ongelma ei ole se, että hän on valkoinen vaan se, että hän on rasistinen idiootti.
- Anonyymi
Mitään niin suurta rasisitia ei maa päällään kanna kuin ViherVasemmistoSuvakit.
Ovat niitä kuuluisia täys-idiootteja.
- Anonyymi
No tärkeintähän tässä asiassa on se että tään puupään kansanedustaja ura jää yhteen kauteen joka sekin on ikävä kyllä liikaa.
Niin, kyllähän hänen twiittiään on sanottu alatyyliseksi ja epäonnistuneeksi ja ettei se ole millään tavoin sopivaa. Hänet erotettiin eduskuntaryhmästä, ja nähtävästi jopa puolueesta erottamista harkitaan. Hieman kuitenkin epäilen, ettei tässä toiminnassa ole kyse valkoisiin kohdistuvasta rasismista. Olisiko vain kerta kaikkiaan niin, että eivät hyväksy Turtiaisen toimintaa.
- Anonyymi
Miksi suomessa on pakolaisia, eikö se islam olekkaan niin hyvä uskonto.?
Anonyymi kirjoitti:
Miksi suomessa on pakolaisia, eikö se islam olekkaan niin hyvä uskonto.?
En tiedä, miten tämä nyt mihinkään liittyy, mutta minun näkökulmastani hyvää teististä uskontoa ei ole olemassakaan.
- Anonyymi
Miksi suomessa on pakolaisia, eikö se islam olekkaan niin hyvä uskonto?
- Anonyymi
Tiesithän, että viime vuonna Suomesta turvapaikkaa hakeneista suurin yksittäinen kansalaisryhmä oli venäläiset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiesithän, että viime vuonna Suomesta turvapaikkaa hakeneista suurin yksittäinen kansalaisryhmä oli venäläiset?
Venäläiset ja virolaiset saakin tulla, nehän integroituu Suomeen eikä tuo mukanaan jotain viha-ja väkivaltaideologiaa, jota haittamaahanmuutto väärin perustein kehtaa vielä "uskonnoksi" nimittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläiset ja virolaiset saakin tulla, nehän integroituu Suomeen eikä tuo mukanaan jotain viha-ja väkivaltaideologiaa, jota haittamaahanmuutto väärin perustein kehtaa vielä "uskonnoksi" nimittää.
Heh. Virolaisten jatkuva rosvoaminen pitkin maata on siis integroitumista.
- Anonyymi
Menetimme Kemiran pörssissä, kuten kaiken muunkin valtionomaisuuden.
Lannoitetuotantomme on kuitenkin turvassa, se on perussuomalaisten ainoa
hyve, se vain pitäisi saada levitetyksi pelloille, siispä kaksi persua kapaleen
kahta puolta kävelemään ja "heittämään huulta".- Anonyymi
Kerro siitä haaviston Carunakaupoista, ja hassin suomenmaanmyymisen järjestelystä, ja täysin perseelleen mennyistä kehitysapurahojen jakamisesta muslimisikojen haaremien luxxusautojen ja aseitten ostamista varten, ja lisää miljoonia ovat vihreät vaatimasssa. Kun toimittaja kysyi hassilta, eikö tuo ole järjetöntä, hassi vastasi, että se täytyy vain sietää.
Kerrohan, mitä helevetin virkaa vihreillä on kansamme asioitten kanssa, kun kaikesta tulee vaan paskaa.- AI NII, paskastahan he sikiävätkin, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro siitä haaviston Carunakaupoista, ja hassin suomenmaanmyymisen järjestelystä, ja täysin perseelleen mennyistä kehitysapurahojen jakamisesta muslimisikojen haaremien luxxusautojen ja aseitten ostamista varten, ja lisää miljoonia ovat vihreät vaatimasssa. Kun toimittaja kysyi hassilta, eikö tuo ole järjetöntä, hassi vastasi, että se täytyy vain sietää.
Kerrohan, mitä helevetin virkaa vihreillä on kansamme asioitten kanssa, kun kaikesta tulee vaan paskaa.- AI NII, paskastahan he sikiävätkin,Niin ja Rolls Roysen hintaisia packahuusseja afrikkaan, jotka paikalliset purkivat käyttäen tarvikkeet hökkeleiden seinille viritettyinä.
Silti kusevat ja paskantavat kaivon viereen, juovat kusensa ja ripuloivat kaupantekijöiksi. Hyyskät piti sinne toimittaa juuri sen vuoksi, ettei suolistotaudit olisi vaivana.
ÄlykkyysOsamäärä----?
- Anonyymi
ViherAdolfit on dille dong.
- Anonyymi
Kukaan täysipäinen ei puolusta Turtiaista.
- Anonyymi
No ei tosiaan, mutta sensijaan kannustaa ja äänestää Perussuomalaisia, ainoaa puoluetta, joka ajaa Suomen ja suomalaisten etua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei tosiaan, mutta sensijaan kannustaa ja äänestää Perussuomalaisia, ainoaa puoluetta, joka ajaa Suomen ja suomalaisten etua.
Olisikohan antaa muutama ihan konkreettinen esimerkki persujen aikaansaannoksista suomalaisten ja Suomen eduksi? Vaikkapa aluksi 3 mielestäsi parasta saavutusta?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668122Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672359Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342337- 1471897
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291451Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201283Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511261Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.79997Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7822