Sopeutumisraha

Anonyymi

Näin taas listan siitä, kuinka moni saa tätä rahaa ja nimet kenelle maksetaan.
Mikä tällaisena kansalaisena saa ajattelemaan asiaa hieman tarkemmin, on että monet edustajista ovat varsin nuoria saadessaan tämän rahan ja ns, eläkeikään saavilla on vielä vuosia tai jopa kymmeniä vuosia siihen eläkkeeseen.
Jotenkin pakosta tulee mieleen, että maksetaanko nyt liian hepposesti ja saadaan nämä ihmiset vieroksumaan todellista työn hakua, jopa palaamista entiseen työhön, johon voisivat palata.
Varmasti monelle tuo helppo ja varsin suuri raha houkuttaa hakemaan olemaan lopun työikäänsä helpolla rahalla ja ilman pelkoa joutuvansa työttömäksi ja kortistoon, kuten kansan kohdalla on.
Katsoessani listan nimiä, siellä näkyy todella, että jotkut nostavat korvausta jopa kymmeniä vuosia ja saatan tietää, että saavat muitakin tuloja. Monet saavat erilaisia palkkioita tai sitten kuten tänään mainittu Koskinen hoitelee omaisuuttaan.

Ihan oikeinhan on , että saavat tietyn ajan rahaa, jotta voivat hakea työtä tai saada entisen työnsä takaisin. Mutta kyllä sen pitäisi olla samanlainen kuten muillakin, että täyttävät lomakkeen joka kuukausi työttömyydestään ja lisäksi jokainen tulolähde alentaa tuota maksettua korvausta, kyllä ne heidänkin sopeutumisrahat tulee kansan pussista, jota rahaa voitaisiin nytkin käyttää talouden elvytykseen.

Kansanedustajan työ on määräaikainen jo lähtiessä, miksi siitä rahalla tehdäänkin pysyvä tulolähde joillekin tulevaan eläkkeeseen saakka.

Kyllä minusta tuon sopeutumisrahan pitäisi olla samoilla ehdoilla kuin työttömyyskorvausten yleensä kaikilla, karenssit ja ja velvollisuus työn hakuun ym. muut asiat samoin kuin kansalaisilla joutuessaan työttömäksi.

2

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jokaiselle vaan kuula kallon ,,tai elämään 200e kk,,,nehän siellä on täys rikollisia niin se menee omaaaaa persettäään vaan ajatellaan<< niinhän se aina tulee olemaan,,,vallankaappaus olis kaikista paras juttu:: sota pystyyn::::

    • Anonyymi

      On kyllä menny kummalliseksi , verojakaan ei haluttaisi maksaa tuloista vaan mennään eläkeläisten yms, heikoimpien kukkarolle , miten nuo luulevan tämän ns. hyvinvointi yhteiskunnan rakentuneen , ei ole enäään kaikille hyvinvointi yhteiskunta , tuskin itsekkään enään raataisin tämmöisen maan eteen joka sosialisoidaan kaikille kuuluvaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1492
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      934
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      911
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      892
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      703
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe