YLE edesauttaa toimillaan meidän kansalaisten tyhmentymistä. Tiettyyn ikään kun ihminen pääsee hän on nähnyt kaikki Ylen ohjelmat, joita enää vain uusitaan, hän on kuullut radiokanavilla soivat biisit lukuisia kertoja. Koskaan ei aivojen tarvitse aktivoitua ja ottaa uutta informaatiota vastaan. Tämä tekee meistä suomalaisista tyhmempiä.
Tästäkin syystä Yleä tulee vaatia muuttumaan ja YLE-Veron tarpeellisuus kyseenalaistaa kokonaan. Väitän, että juurikin YLE:n palvelujen suuri käyttö ja päivittäin kanavien kuuntelu tekee sinusta tyhmemmän. Aivosi eivät aktivoidu koskaan, kun kaikki on sitä turruttavaa samaa mitä aina ennenkin. Aivot tarvitsevat uusia ärsykkeitä niitä et Ylen kanavilta saa. Musiikin on todettu olevan tässä yksi tärkeimmistä tekijöistä. Se on todettu ihan virallisesti muistisairaidenkin kuntoutuksessa. Siksi me tarvitsemme enemmän uusia ärsykkeitä ettei meidän aivoistamme tule muusia ikääntyessämme.
Kuluttamalla YLE:n sisältöjä aivosi surkastuvat nopeammin
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aloittajalla on faktaa takanaan. Siinä missä aivot vaativat uusia tuoreita ärsykkeitä toimiakseen optimaalisesti samoin myös lihastomme tarvitsee niitä. Suolisto taas eroaa siinä, että se tarvitsee tuttuja hyväksi havaittuja hyvinvointiamme edistäviä aineita ja ruokaa nautittuna kurkusta alas.
- Anonyymi
Tähän täytyy lisätä, että vaikka aloittaja on perustavanlaatuisesti asian ytimessä, on myös muutakin ohjelmaa kuin YLE:n ohjelmat, jotka ruokkivat tylsistymistä. Voisi luulla että moninaiset kanavat tarjoavat vaihtelua, mutta samaa agendaa eli aivojen tyhmäksiopettamista tapahtuu myös monilla muilla kanavilla. Varsinaisena tyhmentämisohjelmana toimivat monet ns. tositeevee-ohjelmat, joissa vellovat toistuvana mantrana kokemukset ja visiot joiden on tutkitusti todettu huomaamatta traumatisoivan ja vähentävän kriittistä ajattelukykyä.
Ei ole mikään sattuma, että älykkäät ja itseään kehittävät ihmiset katselevat televisiota ylipäätäänkin varsin minimaalisesti. Tuon ajan he käyttävät kehittäviin ja hyödyllisiin harrasteisiin.- Anonyymi
Pointti onkin se, että tuollaista toimintaa ei pitäisi tukea valtion varoista eikä verovaroin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668104Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672345Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332313- 1471880
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291423Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1171264Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511256Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.76968Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65865Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7809