Missä vaiheessa on ok kertoa, että on ihastunut?

Kuinka hyvin/kauan on pitänyt tuntea? En halua säikäyttää ihastuksen kohdetta. Eihän tähän varmaan yhtä oikeaa vastausta ole, mutta haluaisin kuulla mielipiteitä. En ole ennen ollut tämmöisessä tilanteessa, olen ihan hukassa 😂😭
65214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Heti vaan ahdistat toisen nurkkaan sit. Toinen pakenee paikalta. Ei kannata heti kertoa. Nauttikaa nyt vaan olemisesta ja tekemisestä, ystävystykää.

Äänestä
  • Joo oon yrittänyt laittaa vähän jäitä hattuun. Oon toisinaan vaan vähän hankalasti tulkittavissa oleva, niin koitan välttää väärinkäsityksiä. Jotenkin tuntuu, että käyttäydyn oudosti enkä näe toimintaani. Haluan kuitenkin ehdottomasti kunnioittaa toisen tunteita, oli ne millaiset tahansa.

    Äänestä

Parempi yleensä ensin ilmaista kiinnostustaan esim. flirttailemalla kuin heti kertoa ihastuneensa, muuten voi tulla toiselle puun takaa, eikä hän ehdi "varautua" asiaan.

Äänestä
  • En osaa flirttailla 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En osaa flirttailla 😂

    No katso suoraan silmiin, vilkuile häntä välillä, hymyile leveästi..kehu jostakin, kun tulee aihetta, hipaise sopivassa tilanteessa kevyesti esim käsivarresta...

    Äänestä

  • Lähtisin tästä, tunnustelemalla maaperää. Viettämällä aikaa kahdestaan, kysymällä kysymyksiä häneltä.
    Ylimenevät elkeet (esim lahjat, tunnustukset) puolitutulta tai kaveriltakaan ilman minkäänlaista pohjustusta tuntuis vähän oudolta, minusta ainakin. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähtisin tästä, tunnustelemalla maaperää. Viettämällä aikaa kahdestaan, kysymällä kysymyksiä häneltä.

    Joo liian pian annetut lahjat ym.. tuntuisi hassulta. Samoin ilman minkäänlaista pohjustusta tullut suutelu vaikka oltaisiin tuttuja. Minua on pari kertaa lähestytty suutelemalla arkisessa tilanteessa ilman mitään ennakkopohjustusta ja voin sanoa ettei toimi ainakaan minuun.

    Ai kamala. En ikimaailmassa alkaisi suutelemaan ihan ilman varoitusta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No katso suoraan silmiin, vilkuile häntä välillä, hymyile leveästi..kehu jostakin, kun tulee aihetta, hipaise sopivassa tilanteessa kevyesti esim käsivarresta...

    Tätä ehkä pitää harjotella. Pelottaa vaan, että vaikutan jotenkin painostavalta. Toisaalta uskon, että tajuan kyllä lopettaa, jos ei nappaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En osaa flirttailla 😂

    Sinun kannattaa opetella, monet tykkää flirttailusta, voit tehdä sen omalla tyylilläsi. Aloita kumminkin aika lievästi, kun jotkut harvat voivat kokea flirttailun hyökkäävänä, jos ovat vaikka arkoja tai jännittävät. Minusta koskettelemaan ei kannata ryhtyä ennen kuin toinen selkeästi ilmaisee, että sitä haluaa, kun kaikki eivät tykkää, että heti hipelöidään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai kamala. En ikimaailmassa alkaisi suutelemaan ihan ilman varoitusta!

    Ei missään nimessä mitään äkkisuutelua, minä ainakin suuttuisin ja loukkaantuisin, ja kyllä aika moni muukin, koskettaa voi vasta kun on oikea aika, eikä ensimmäiseksi silloinkaan suudella. Minä en kyllä edes päästä kunnolla lähelleni ennen kuin annan koskea itseeni, niin aika vaikea olisi siinä alkaa suutelemaan, jos toinen häilyy jossakin tavoittamattomissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähtisin tästä, tunnustelemalla maaperää. Viettämällä aikaa kahdestaan, kysymällä kysymyksiä häneltä.
    Ylimenevät elkeet (esim lahjat, tunnustukset) puolitutulta tai kaveriltakaan ilman minkäänlaista pohjustusta tuntuis vähän oudolta, minusta ainakin. :)

    Onko lahjojen antaminen ihastuksen kohteelle tavallista? Mietin vain kun en ole törmännyt..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko lahjojen antaminen ihastuksen kohteelle tavallista? Mietin vain kun en ole törmännyt..

    Lienee tavallista, omalla kohdallani aina ollut tarpeetonta, muu tekee vaikutuksen tai ei tee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lienee tavallista, omalla kohdallani aina ollut tarpeetonta, muu tekee vaikutuksen tai ei tee.

    Minäkään en odota mitään lahjoja tai muuta materiaalista.

    Äänestä

Et ole ikinä ihastunut aiemmin?

Mun mielestä sen voi kertoa missä vaiheessa tahansa. Tietenkin on hieman outoa jos ette vaikka ole ikinä jutelleet ja olet ihastunut, tai olette nähneet pari kertaa ja olet ihastunut.

Jotkut ihmiset ihastuu nopeastikin, aina sitä ei heti haluta heti kertoa, mutta kyllä esim muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen voi kertoa ihastuneensa jos siltä tuntuu, itse ehkä odottaisin ainaki sen 3-6kk, riippuen tietenkin tilanteestanne.

Äänestä
  • En ole tätä ennen ollut ihastunut oikein sillä lailla, että olisin valmis tekemään asialle jotain.
    Ollaan kyllä oltu tekemisissä useamman kuukauden ajan. No, ehkä parempi tutustua vielä paremmin :)

    Äänestä

  • Siis mitä? 😅
    Vasta puolen vuoden tutustumisen jälkeen voi sanoa et on ihastunut? 🤔😄 Oikeesti?
    Ite ihastun aina niin et tyyliin ekan kerran kun näen hänet niin ihastun palavasti. Ja näitä kertoja on 27 vuoden aikana ollut alle 5 krt.
    Tälläkin hetkellä oon ihan älyttömän ihastunut yhteen naiseen kenen kanssa oon vaihtanut vaan muutaman sanan. 😏🥰

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis mitä? 😅

    Meitä on erilaisia, ite oon huomattavasti hitaampi 😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis mitä? 😅
    Vasta puolen vuoden tutustumisen jälkeen voi sanoa et on ihastunut? 🤔😄 Oikeesti?
    Ite ihastun aina niin et tyyliin ekan kerran kun näen hänet niin ihastun palavasti. Ja näitä kertoja on 27 vuoden aikana ollut alle 5 krt.
    Tälläkin hetkellä oon ihan älyttömän ihastunut yhteen naiseen kenen kanssa oon vaihtanut vaan muutaman sanan. 😏🥰

    Riippuu tietenkin miten paljon on tekemisissä. Itsekin saatan ihastua nopeasti mutta en sitä heti läväytä ääneen julki. Lähinnä kai pelkään että toinen säikähtää jos tulee liian nopeasti, tai ei ota sitä kovin vakavasti jos parin näkemisen jälkeen kertoo.

    Miten toimia jos on muutaman kerran nähnyt yhden tuntemattoman naisen ja oon ihan älyttömän ihastunut?
    Siis en tietenkään sitä heti menisi sanomaan. Mutta voiko tuossa tilanteessa tuntemattoman kanssa päästä mitenkään eteenpäin? En osaa... 😭 Oon muutenkin huono sosiaalisesti, etenkin jos ei tunne vielä hyvin toista.
    Mul on ollut tää tunne nyt pari kuukautta ekan kohtaamisen jälkeen. Siis mulla on fyysisesti ja henkisesti niin paha olla koko ajan. En saa oikein öitäkään nukuttua kun tää yks pyörii ajatuksissa koko ajan. Voiko tuntemattomaan ihastuminen tehdä niin paljon tuntemuksia?! (no joo todellakin voi) Siis koko kroppa ihan sekaisin, ruoka ei maistu, sydän hakkaa kun tietää et saattaisin nähdä hänet. Mieli maassa kun sellainen tunne et en saa ikinä tutustua häneen. 😭💔 Mul on niin älyttömän paha olla ja olo.

    Minä en ainakaan ota vakavasti, jos joku kertoo ihastuneensa heti, kun se kuulostaa ihan mahdottomalta.

    Mahdottomalta?
    Miten voi olla?
    Siis kyllähän ensi kohtaamisesta voi ihastua palavasti... Ja joskus se myös syvenee kun tutustuu enemmän jos hyvin käy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten toimia jos on muutaman kerran nähnyt yhden tuntemattoman naisen ja oon ihan älyttömän ihastunut?
    Siis en tietenkään sitä heti menisi sanomaan. Mutta voiko tuossa tilanteessa tuntemattoman kanssa päästä mitenkään eteenpäin? En osaa... 😭 Oon muutenkin huono sosiaalisesti, etenkin jos ei tunne vielä hyvin toista.
    Mul on ollut tää tunne nyt pari kuukautta ekan kohtaamisen jälkeen. Siis mulla on fyysisesti ja henkisesti niin paha olla koko ajan. En saa oikein öitäkään nukuttua kun tää yks pyörii ajatuksissa koko ajan. Voiko tuntemattomaan ihastuminen tehdä niin paljon tuntemuksia?! (no joo todellakin voi) Siis koko kroppa ihan sekaisin, ruoka ei maistu, sydän hakkaa kun tietää et saattaisin nähdä hänet. Mieli maassa kun sellainen tunne et en saa ikinä tutustua häneen. 😭💔 Mul on niin älyttömän paha olla ja olo.

    No älä... Aivan sama tapahtu mulle joku aika sitten. Ruoka ei maistu, ei nukuta, on paha olla. Onkse tää aika mikä näitä aiheuttaa? Ajatukset oli kuin pakkomielteisellä. Oot varma että tää ois se ainoa oikea... 😢 Ikinä.
    Mut sillä on toinen. Kierrän kaukaa ja varon tapaamasta ettei noi tunteet tuu uudestaan päälle.

    Niin 😭💔😔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mahdottomalta?
    Miten voi olla?
    Siis kyllähän ensi kohtaamisesta voi ihastua palavasti... Ja joskus se myös syvenee kun tutustuu enemmän jos hyvin käy

    Minä en oikein usko tuohon, kun en itse koskaan ole ihastunut ensisilmäyksellä, vielä hullummalta kuulostaa, että ihastuisi palavasti. Muutaman kerran on nimittäin käynyt niin, että joku on väittänyt ihastuneensa minuun heti ensikohtaamisella, mutta se voinut olla liioittelua tai joku iskemistaktiikka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin 😭💔😔

    Tää on ihan kauhee tää olotila. En kestä ajatusta et en saisi tutustua häneen. Haluisin hänen lähelle ja katsoa silmiin.... 😌😍

    Hän on luultavasti sinkku mut enhän mä varma voi olla. 😔

    No ehkä sun pitää lähestyä häntä, jos hän noin kovin mielessäsi pyörii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No älä... Aivan sama tapahtu mulle joku aika sitten. Ruoka ei maistu, ei nukuta, on paha olla. Onkse tää aika mikä näitä aiheuttaa? Ajatukset oli kuin pakkomielteisellä. Oot varma että tää ois se ainoa oikea... 😢 Ikinä.
    Mut sillä on toinen. Kierrän kaukaa ja varon tapaamasta ettei noi tunteet tuu uudestaan päälle.

    Mistä tiedät hänellä olevan toisen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en oikein usko tuohon, kun en itse koskaan ole ihastunut ensisilmäyksellä, vielä hullummalta kuulostaa, että ihastuisi palavasti. Muutaman kerran on nimittäin käynyt niin, että joku on väittänyt ihastuneensa minuun heti ensikohtaamisella, mutta se voinut olla liioittelua tai joku iskemistaktiikka.

    Voihan sitä ihastua palavastikin, mutta yleensä silloin ihastutaan johonkin mielikuvaan toisesta, kun ei vielä tunneta. Mutta siitä voi tutustuminen lähteä käyntiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan sitä ihastua palavastikin, mutta yleensä silloin ihastutaan johonkin mielikuvaan toisesta, kun ei vielä tunneta. Mutta siitä voi tutustuminen lähteä käyntiin.

    Minä mieluummin tutustun ensin ja ihastun vasta sitten. Mitä järkeä on ihastua mielikuvaan? Toisaalta eihän ihastumisessa ole ikinä mitään järkeä, kun se on tunneasia.

    No en tiedä mistään järjestä.
    Mut enhän mä sille ihastumisen tunteelle voi mitään?
    Tunne kertoo enemmän kuin sanat.
    Jos jo katseesta näkee sitä lempeyttä siitä toisesta ja ihastuu ja juttu lähtee etenemään... Mieluummin ja mieluummin... Noh, kun ei tunteilleen mitään mahda.
    Ihastunut oon ensikatseesta ja joskus se juttu on myös syventynyt... Mikäs sen ihanempaa. 😌🥰

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ehkä sun pitää lähestyä häntä, jos hän noin kovin mielessäsi pyörii.

    Mut sitä mä just tuossa pohdin ja kysyin teiltä et miten...
    En osaa lähestyä puolituntematonta... 😭💔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No en tiedä mistään järjestä.
    Mut enhän mä sille ihastumisen tunteelle voi mitään?
    Tunne kertoo enemmän kuin sanat.
    Jos jo katseesta näkee sitä lempeyttä siitä toisesta ja ihastuu ja juttu lähtee etenemään... Mieluummin ja mieluummin... Noh, kun ei tunteilleen mitään mahda.
    Ihastunut oon ensikatseesta ja joskus se juttu on myös syventynyt... Mikäs sen ihanempaa. 😌🥰

    Kuulostaa ihanalta omalla tavallaan, minä vaan olen erilainen ja ihastun hitaammin, vasta kun persoona tulee esille enemmän. Nyt pitää mennä nukkumaan, hyvää yötä kaikille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan sitä ihastua palavastikin, mutta yleensä silloin ihastutaan johonkin mielikuvaan toisesta, kun ei vielä tunneta. Mutta siitä voi tutustuminen lähteä käyntiin.

    Voi nähdä toisen persoonassa muutamat oikeastikin olemassa olevaN hyvän piirteen, vaikkei vielä näkisikään kokonaisuutta ja muuten tuntemattomasta naisesta loisi mielikuvituksellaan illuusion.

    Usko, että sinuun on voitu ihastua ensisilmäyksellä, vaikket olisi sellaista kokenutkaan.

    Äänestä

No sitten, kun ollaan tutustuttu. Vietetty aikaa yhdessä. Aika piankin voi sanoa, jos nähdään kahden kesken ja juttelu, flirtti jne toimii.

Äänestä
  • Niin, parempi tutustua vielä paremmin. Tilaisuuksia päästä juttelemaan vielä vapaammin tulee kyllä.

    Äänestä

Minä olen kerran kertonut olevani ihastunut, vastapuoli totes vaan, että niinhän ne kaikki muutkin. Aika lailla hiljaseks veti.

Äänestä
  • Ei apua, aika kamalaa!

    Äänestä

  • No eipä suhtautunut kovin asiallisesti :/ ikävää.

    Äänestä

  • Hui... 🥺

    Äänestä

Ei tarvii tuntea ollenkaan. Paras aloittaa kokeilee kepillä jäätä mahdollisimman ajoissa, että toinenkin osaa sua katsella sillä silmällä. Flirttailulla kannattaa aloittaa. Jos asian pamauttaa suoraan päin näköä, saattaa toinen säikähtää.

Äänestä
  • Olet oikeassa, voi olla, ettei joku muuten huomaa edes ajatella asiaa, ellei itse osoita ensin kiinnostusta. Minä ainakin olen juuri sellainen, että yleensä on ihan kaikkea muuta mielessä, ja vasta sitten tulee ihastumisasiat mieleen, jos joku toinen sen aloittaa.

    Äänestä

Riippuu paljon tilanteesta ja millainen se toinen on. Ujolle tunnustelevampi/ vihjailevampi tyyli ja avoimemmalla, voi vaikka heti sanoa oletpa viehättävä tms. ”muka kevyttä”.

Äänestä

Ei perhana. Oon myös ihastunut työkaveriini. Ei kyllä olla juteltu paljoa, mutta haluaisin tutustua paremmin. Silti jokin estää, koska tää nainen ei enään edes asu tällä paikkakunnalla. Hän tuli vain kesätöihin. Jotenkin tuntuu ihan hullulta koko tilanne, koska tää nainen ei enään anna sellaisia kiinnostuksen merkkejä mitä sain ensin. En menis sanomaan tunteistani mitään, mutta haluaisin töiden ulkopuolella tutustua. Tänään olin vähällä käydä kysymässä häneltä, että mitäpä jos tutustuisimme töiden ulkopuolella. Tilanne jäi miten jäi ja saan kumman tunteen hänestä, että ehkä hänellä on juuri päättynyt joku juttu tai sitten hänellä on jotain sutinaa jonkun kanssa. En tiedä mitä teen.

Äänestä
  • Minusta ainakin tuossa tilanteessa voi hyvin tehdä aloitteen tutustumiseen, sinähän et oikeastaan yhtään tiedä vielä mikä hänen tilanteensa on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minusta ainakin tuossa tilanteessa voi hyvin tehdä aloitteen tutustumiseen, sinähän et oikeastaan yhtään tiedä vielä mikä hänen tilanteensa on.

    En oikein osaa tehdä kunnon aloitetta, koska monissa tilanteissa on muita työkavereita ympärillä. Olen sellainen töissä muutenkin että en tykkää keskustella ryhmissä vaan yleensä parhaiten kahden kesken. Ja olen kyllä pakoillutkin tuota naista töissä :D johtuu siitä miten meidän ensimmäinen juttutuokio meni.

    Ei se mitään haittaa miten eka juttutuokio meni, tuskin hän sitä enää muistaakaan, kun työpaikalla asioita tulee ja menee, jatka vaan siitä, ja tietty kahden kesken on parempi, kun ei muiden nähden voi kuin vähän flirttailla, eikä kaikki tykkää siitäkään, että muut näkevät, mutta jotkut tykkää, tai se ei haittaa. Yritä päästä jollakin keinolla kahden kesken, vaikka jollain tauolla, tai keksi jotain asiaa.

    Niin ja pitäkää kumminkin turvaväli koronan vuoksi, kun monilla tuntuu se jo unohtuvan.

    Äänestä

Voi luoja, katon koko ajan hänen kuviaan ja somepäivityksiään..
Ja tajuun et en saa mahdollisuutta tutustua häneen 💔😔
Hän päivittää aina niin ihania ajatuksia faceen ja instaan...
Hän on niin 😍🥰

Äänestä
  • En kestä...
    Mun on siis pakko hyväksyy et en ikinä saa tilaisuutta päästä hänen lähelleen ja tutustuu...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En kestä...

    Mut en suostu hyväksyy ennenkuin se on tullut hänelt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En kestä...
    Mun on siis pakko hyväksyy et en ikinä saa tilaisuutta päästä hänen lähelleen ja tutustuu...

    Miksi et saa tilaisuutta? Oletko facebook-kaveri? Voit kai ottaa somessa kontaktia, jos muutenkin häntä siellä seuraat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi et saa tilaisuutta? Oletko facebook-kaveri? Voit kai ottaa somessa kontaktia, jos muutenkin häntä siellä seuraat.

    Noh... Kun en ole hänen facebook kaveri, kun ei olla edes juteltu. 😅🤭

    Tää on niin toivotonta... Yleensä elämässä en oo kovin negatiivinen mut tää tilanne on saanut mut niiiin surulliseksi ja epätoivoiseksi. Sen suhteen et tuskin saan koskaan mahdollisuutta tutustua. Voi kunpa se tulis jotenkin luontevasti esim työn tai yhteisen harrastuksen kautta. Mut eipä varmaan nähdä missään niin et siinä samalla vois jotai alkaa juttelee. Oon surkee sosiaalisesti jos ei olla tuttuja...

    Ihmiset+kuolinvuoteella+katuvat+enemmän+niitä+asioita,+jotka+ovat+jääneet+tekemättä+kuin+mahdollisia+erehdyksiä+tai+mogia.+Meillä+on+vain+tämä+yksi+elämä,+eikä+päiviä+loputtomasti.+Elätkö+tarinaa,+jota+itse+kirjoitat,+sen+päähenkilönä,+vai+sivustakatsojana,+turvallisen+etäisyyden+päässä?+Jossa+ei+tapahdu+"virheitä"+tai+mogia,+muttei+mitään+muutakaan?+Kaikenlaista+ihanaa+jää+tapahtumatta+koska+pelko.+Joskus+pelottavan+asian+edessä+ajattelen:+jos+nyt+tämän+teen,+kuoleeko+joku?+100%+vastaus+on+ei,+joten..+ei+kun+menoksi.+Ja+sitten+kaikkea+ihanaa+tapahtuu.+Ei+välttämättä+juuri+sillä+tavalla+kuin+on+toivonut,+mutta+aina+hyviä+asioita+seurannut,+eräänlainen+kerrannaisvaikutus.+Kun+on+aktiivinen,+osoittaa+että+haluaa+jotakin,+ennemmin+tai+myöhemmin+asiat+alkavat+kääntyä+siihen+suuntaan.+Go+for+it!+Kyllä+puskistakin+voi+tutustua.+Rohkeutta+ja+avoimuutta+yleensä+arvostetaan.

    Tästä samaa mieltä, ei kannata jahkailla liikaa.

    Äänestä

En mä voi vaan mitenkään lähestyä tuntematonta kenen kans en oo ees jutellu.. 🤯🥺🙃😭💔

Hitto sentään, selaan koko aika hänen somee, otan kuvakaappauksen ja zuumaan lähelle... Häne silmät 😍💘 ja hymy ja äääää

Äänestä
  • Miksi et sitten yritä tutustua ensin ihan tavallisesti, en tajua miksi heti pitäisi lähestyä jossain suhdemielessä, ei tuntemattomalle kannata mitään alkaa ehdottelemaan, ja voihan olla, että et edes tykkää hänestä enää, kun tutustut paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi et sitten yritä tutustua ensin ihan tavallisesti, en tajua miksi heti pitäisi lähestyä jossain suhdemielessä, ei tuntemattomalle kannata mitään alkaa ehdottelemaan, ja voihan olla, että et edes tykkää hänestä enää, kun tutustut paremmin.

    No en oo meinannutkaan heti missään suhdemielessä. 😂
    Vaan siis ylipäätään en mä ainakaan osaa lähestyä tuntematonta... Olis helpompi jos oltais tavattu jossain paikassa mikä yhdistää esim harrastus tai töissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No en oo meinannutkaan heti missään suhdemielessä. 😂
    Vaan siis ylipäätään en mä ainakaan osaa lähestyä tuntematonta... Olis helpompi jos oltais tavattu jossain paikassa mikä yhdistää esim harrastus tai töissä.

    Tarkoitan et olis helpompi alkaa puhumaan jos oltais esim samal työpaikal. 🤔☺️

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitan et olis helpompi alkaa puhumaan jos oltais esim samal työpaikal. 🤔☺️

    Niin varmasti olisi, mutta melkein missä tahansa ympäristössä voi aloittaa kevyen keskustelun, ja minusta siitä kannattaa aloittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin varmasti olisi, mutta melkein missä tahansa ympäristössä voi aloittaa kevyen keskustelun, ja minusta siitä kannattaa aloittaa.

    Juu niinpä. Osaispa vaan. En oo mikään höpöttelijä väkisinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu niinpä. Osaispa vaan. En oo mikään höpöttelijä väkisinkään.

    Niin se on yksilöllistä, minun on helppo sanoa, että aloita keskustelu, kun olen puhelias. Olen kumminkin sitä mieltä, ettei muuta keinoa ole. Mieti etukäteen pari kevyttä puheenaihetta, keskustelu saattaa jatkua siitä itsestään, varsinkin jos toinen on puhelias.

    Äänestä

Jeesus sentään.

Hän on maailman lempein ja kaunein. Hänen silmät ja katse on jotain niin kaunista.
Voi luoja.
😍💘😌💓😇💞💕💔💖😘🤭🤗😝🤤😍😍😍

Äänestä

Mul on tullut jotain muistikuvaa et oltais oltu samaa aikaa yläasteel mut "etäisesti" koska pari vuot ikäeroo. 😂
Oon kyl nii sekasin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuinka hyvin/kauan on pitänyt tuntea? En halua säikäyttää ihastuksen kohdetta. Eihän tähän varmaan yhtä oikeaa vastausta ole, mutta haluaisin kuulla mielipiteitä. En ole ennen ollut tämmöisessä tilanteessa, olen ihan hukassa 😂😭

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu