Vanhat setämiehet raivoissaan naisten tehdessä hyvää työtä Suomen parhaaksi.
Kateelliset Sanna Marinin kimpussa.
716
6352
Vastaukset
- Anonyymi
Ne hyvät työt on vielä tekemättä. 35 miljardin velkaelvytys ei sitä ole, jos rahoja ei käytetä vastuullisen talouspolitiikan tavoin. Nyt näin ei tehdä. Sanna koko ajan hokee, että nyt ei ole vastuullisen talouden hoidin vuoro.
- Anonyymi
Miksi vääristelet Marinin sanomisia, ei hän ole ollut vastuuttoman talouden hoidon kannalla koskaan elämänsä ja poliittisen uransa aikana.
- Anonyymi
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa. - Anonyymi
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
Elvytetään ja tuetaan suomalaisia, vai tahtooko joku et ripotellaan tuhkaa päällemme vain?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Oikea järjestys juuri tuo; ensin elvytys et kunnon kasvuun päästään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
Elvytystä ja kunnolla sittenkin....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vääristelet Marinin sanomisia, ei hän ole ollut vastuuttoman talouden hoidon kannalla koskaan elämänsä ja poliittisen uransa aikana.
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Sinulla on kova miesviha päällä, siitä se feminismikin kumpuaa. Feministien logiikkaa ei voi järjellä ymmärtää, vihaavat valkoista heteroa miestä, mutta muslimit ja islam ovat ok. Vaikka ne valtaan päästyään säkittävät nuo feministitkin mustiin kaapuihin ja sulkevat kotiin hellahuoneeseen.
Sanna Marin on katastrofi, kuten myös vihervasemmistolainen hallitus, jonka konkreettiset aikaansaannokset ovat jättimäinen valtionvelan paisutus ja Isis-kalifaatin jäsenten siirrot tänne eläteiksi. Kansa raivostuu viimeistään syksyllä, kun tuon kaiken hintalappu lävähtää kasvoille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikea järjestys juuri tuo; ensin elvytys et kunnon kasvuun päästään.
Millä helvetillä tätä maata elvytetään. Viron viinallako? Hei menkää setämiehet täältä baariin Kelarahoinenne. Voi teitä papparaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on kova miesviha päällä, siitä se feminismikin kumpuaa. Feministien logiikkaa ei voi järjellä ymmärtää, vihaavat valkoista heteroa miestä, mutta muslimit ja islam ovat ok. Vaikka ne valtaan päästyään säkittävät nuo feministitkin mustiin kaapuihin ja sulkevat kotiin hellahuoneeseen.
Sanna Marin on katastrofi, kuten myös vihervasemmistolainen hallitus, jonka konkreettiset aikaansaannokset ovat jättimäinen valtionvelan paisutus ja Isis-kalifaatin jäsenten siirrot tänne eläteiksi. Kansa raivostuu viimeistään syksyllä, kun tuon kaiken hintalappu lävähtää kasvoille.On täälä yksi järkevä. Näin se vaan on, annetaan kela-agenttien ylistää viher-demareita. Otetaan 3 miljoonaa pakolaista syksyllä taas lisää. Mitähän Kekkonen tuumaisi tästä hommasta, vaikka olikin väärässä puolueessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On täälä yksi järkevä. Näin se vaan on, annetaan kela-agenttien ylistää viher-demareita. Otetaan 3 miljoonaa pakolaista syksyllä taas lisää. Mitähän Kekkonen tuumaisi tästä hommasta, vaikka olikin väärässä puolueessa.
Kekkonen?!?
Kuka ihme.....? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vääristelet Marinin sanomisia, ei hän ole ollut vastuuttoman talouden hoidon kannalla koskaan elämänsä ja poliittisen uransa aikana.
Ei suuret sannat suuta halkaise. Sanna ja kumppanit ovat poliittisia edustajia ja asiantuntijat muotoilevat päätökset valmiiksi. Turhaa femakkojen röhinää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on kova miesviha päällä, siitä se feminismikin kumpuaa. Feministien logiikkaa ei voi järjellä ymmärtää, vihaavat valkoista heteroa miestä, mutta muslimit ja islam ovat ok. Vaikka ne valtaan päästyään säkittävät nuo feministitkin mustiin kaapuihin ja sulkevat kotiin hellahuoneeseen.
Sanna Marin on katastrofi, kuten myös vihervasemmistolainen hallitus, jonka konkreettiset aikaansaannokset ovat jättimäinen valtionvelan paisutus ja Isis-kalifaatin jäsenten siirrot tänne eläteiksi. Kansa raivostuu viimeistään syksyllä, kun tuon kaiken hintalappu lävähtää kasvoille.Osuvasti perusteltua. Onnittelen selvänäköisyydestäsi Ylenannin probagandasta huolimatta olet jäsentänyt asiat oikein.
- Anonyymi
Suomihan on hollitalli jaetaan rahaa maailman pelastaminen nimissä pitkin maailmaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vääristelet Marinin sanomisia, ei hän ole ollut vastuuttoman talouden hoidon kannalla koskaan elämänsä ja poliittisen uransa aikana.
Ei saa pönkätä kriisimaita suomalaisten selkänahalla!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Unohdit sen pirupoloisen Orpon joka myös hädissään ja paniikissa koittaa keksiä miten tää hallitus saadaan alasajettua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
ME ei mitään oikeistolaista pääministeriä tarvita eikä HALUTA! Oikeisto on näyttänyt mihin se pystyy eli kurittamaan köyhempiä ja siirtämään varoja rikkaille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Marininkin oli pakko alkaa purkaa rajoituksia, kuten muidenkin. Muuten ei saada verotuloja
ja jaettavaa vihervassareiden kanssa kuten ennen vaaleja tuli luvattua. Vappusatasetkin meni reisille.
Kyllä nämä demarit ja anderssonit, vihreät ja muut samanamieliset ovat täysin avuttomia verotulojen luojia, osaavat vaan jakaa yhteisetä potista ja puhua paljon sanomatta mitään.
Kyllä setämiehet omaavat sen kokemuksen, jota saa vaan kokemuksella ja tätä laaja-alaista näkemystä nyt tarvitaan ei pääministerin yksittäisiä tsemppilausuntoja ja pisteasioihin puuttumista. Onneksi Kulmuni tajusi, ettei ole näihin saappaisiin.
Ei kriisiaikana lähetetä tyttöjä kukkamekoissa tms. EU-istuntoihin kuunteluoppilaiksi, kuten ei Marininkaan tulisi tehdä. Pitää aina ministereitä valitessa miettiä heidän roolinsa myös globaalissa kontekstissa. Nyt hävettää ja suuresti koko maan osalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
Tai jonkun muun. Pitää mysö miettiä ketä lähetetään maailmalle maata edustamaan. Ei ainakaan ketään näistä tytöistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä helvetillä tätä maata elvytetään. Viron viinallako? Hei menkää setämiehet täältä baariin Kelarahoinenne. Voi teitä papparaisia.
Tämän maan talous oli kuralla jo ennen koronaa eikä korona ole peruste velkaantumiselle, jos ei ole velanhoito-ohjelmaa. Myös kynnyskysymys EU-tukirahastoista ylipäätään on kestämätön Suomelle. Demarit, vassarit ym. mielensä pahoittajat marginaalipuolueet eivät pysty tulouttamaan mitään. Ne ovat syntyneet, kun talous on ensin ollut olemassa ja jotain jaettavaa on saatu kasaan. Kasa on tasainen ja kuoppaa pukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Missä on Sipilän Köyhiltä leikkasmat rahat
Maailmalla veroparatiiseisssa johtajien tileill
Eläkeläiset Köyhät kiittää kudtolp sipii - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikea järjestys juuri tuo; ensin elvytys et kunnon kasvuun päästään.
Kuka maksaa taas koko elvytykse raaski Duunarit va tuki loiset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
Missä Sipilän leikkaamat kiky ja iömaistuörahat haloo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä helvetillä tätä maata elvytetään. Viron viinallako? Hei menkää setämiehet täältä baariin Kelarahoinenne. Voi teitä papparaisia.
Nyt vaan on niin, että ne "setämiehet" maksaa veroina sinunkin elämisen rahoittamalla sosiaaliturvan ja huolehtii maan turvallisuudesta, viljelee pellot, sekä rakentaa infran. Sinä pikkufemakko ja viherpunikki vaan melskaat palstalla pahaa oloasi, häpeäisit ja menisit oikeisiin töihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit sen pirupoloisen Orpon joka myös hädissään ja paniikissa koittaa keksiä miten tää hallitus saadaan alasajettua!
Orpo unelmoi kikyä vieläkin ei vaan tohdi tuoda sitä missään mediassa esille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Tuo teksti kertoo sinusta kaiken, trolli mutta kieltämättä hauska sellainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikea järjestys juuri tuo; ensin elvytys et kunnon kasvuun päästään.
Suomi ottakoon nyt velkaa enemmän kuin etelä-Euroopan maat, niin ei kai Suomen sitten tarvitse niitten velkoja maksaa.
Elvytetään Suomen talous nyt kuntoon, kun talous on alavireessä koronakriisin takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Miksi ne sitten jakaa suomalaisten rahoja ulkomaille ja Kela menee konkkaa tätä menoa kun fyrkkaa jaetaan kaikille jotka haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vääristelet Marinin sanomisia, ei hän ole ollut vastuuttoman talouden hoidon kannalla koskaan elämänsä ja poliittisen uransa aikana.
Ei ole sen kannalla, mutta tekee sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME ei mitään oikeistolaista pääministeriä tarvita eikä HALUTA! Oikeisto on näyttänyt mihin se pystyy eli kurittamaan köyhempiä ja siirtämään varoja rikkaille!
Menkää sitten onnelaanne; Kiinaan tai Pohjois-Koreaan.
- Anonyymi
Velkaelvytys negatiivisten korkojen aikana on mitä fiksuinta, tästä ovat kaikki taloustieteilijät samaa mieltä. Hyvä hallitus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suuret sannat suuta halkaise. Sanna ja kumppanit ovat poliittisia edustajia ja asiantuntijat muotoilevat päätökset valmiiksi. Turhaa femakkojen röhinää.
Setämiehen röhinää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marininkin oli pakko alkaa purkaa rajoituksia, kuten muidenkin. Muuten ei saada verotuloja
ja jaettavaa vihervassareiden kanssa kuten ennen vaaleja tuli luvattua. Vappusatasetkin meni reisille.
Kyllä nämä demarit ja anderssonit, vihreät ja muut samanamieliset ovat täysin avuttomia verotulojen luojia, osaavat vaan jakaa yhteisetä potista ja puhua paljon sanomatta mitään.
Kyllä setämiehet omaavat sen kokemuksen, jota saa vaan kokemuksella ja tätä laaja-alaista näkemystä nyt tarvitaan ei pääministerin yksittäisiä tsemppilausuntoja ja pisteasioihin puuttumista. Onneksi Kulmuni tajusi, ettei ole näihin saappaisiin.
Ei kriisiaikana lähetetä tyttöjä kukkamekoissa tms. EU-istuntoihin kuunteluoppilaiksi, kuten ei Marininkaan tulisi tehdä. Pitää aina ministereitä valitessa miettiä heidän roolinsa myös globaalissa kontekstissa. Nyt hävettää ja suuresti koko maan osalta.Taas naisvihaa ja ikärasismia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt vaan on niin, että ne "setämiehet" maksaa veroina sinunkin elämisen rahoittamalla sosiaaliturvan ja huolehtii maan turvallisuudesta, viljelee pellot, sekä rakentaa infran. Sinä pikkufemakko ja viherpunikki vaan melskaat palstalla pahaa oloasi, häpeäisit ja menisit oikeisiin töihin.
Olen varakas nainen ja maksan paljon veroja. Setämies elää menneessä, epätasa-arvoisessa maailmassa. Siksi johtavassa asemassa olevat naiset harmittavat.
- Anonyymi
Juuri näin! Ensin nainen ei saa rajoja kiinni ja antaa lässytyksellään koronan levitä koko Suomeen. Sen levitettyään yrittää sen varjolla ajaa ravintolat ja yrittäjät konkkaan. Ihan uskomaton akka!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marininkin oli pakko alkaa purkaa rajoituksia, kuten muidenkin. Muuten ei saada verotuloja
ja jaettavaa vihervassareiden kanssa kuten ennen vaaleja tuli luvattua. Vappusatasetkin meni reisille.
Kyllä nämä demarit ja anderssonit, vihreät ja muut samanamieliset ovat täysin avuttomia verotulojen luojia, osaavat vaan jakaa yhteisetä potista ja puhua paljon sanomatta mitään.
Kyllä setämiehet omaavat sen kokemuksen, jota saa vaan kokemuksella ja tätä laaja-alaista näkemystä nyt tarvitaan ei pääministerin yksittäisiä tsemppilausuntoja ja pisteasioihin puuttumista. Onneksi Kulmuni tajusi, ettei ole näihin saappaisiin.
Ei kriisiaikana lähetetä tyttöjä kukkamekoissa tms. EU-istuntoihin kuunteluoppilaiksi, kuten ei Marininkaan tulisi tehdä. Pitää aina ministereitä valitessa miettiä heidän roolinsa myös globaalissa kontekstissa. Nyt hävettää ja suuresti koko maan osalta.On kyllä koko tytöntollukka Suomen suurimpia häpeäpilkkuja maailmalla.
Toisaalta se on kyllä kerrankin ylpeää Suomelta, että lähettävätkin naisen joihinkin kansainvälisiin neuvotteluihin. Ei kerrankaan nöyristellä vaan aloitetaan lähettämällä hänet.. sitte jos saadaan jotain aikaa niin ehkä jopa lähetetään joku älykäs mies, joka osaa tehdä päätöksiäkin.
Siinä vaiheessa ku muualla alettiin purkaa rajoituksia, Marin tajusi, ettei hänen lässytys toimi ja pitäsi laittaa niitä.. ja korona levinnyt koko Suomeen siinä vaiheessa. Näin ulkosuomalaisena kauhulla seurasin sitä typeryyttä vaikka muut maat yrittivät neuvoa.
Mut niin.. ei pitäis laittaa tyttölasta miesten asialle
t setämies 23v - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menkää sitten onnelaanne; Kiinaan tai Pohjois-Koreaan.
Googlaapa mitä on sosialismi ja käy sen jälkeen noissa maissa. Saatat oivaltaa jotain..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen varakas nainen ja maksan paljon veroja. Setämies elää menneessä, epätasa-arvoisessa maailmassa. Siksi johtavassa asemassa olevat naiset harmittavat.
Mä en taas ymmärrä miks miesten työt annetaan naisille. Suurin osa naisista tulee kuitenkin hannkimaan lapsen ja jäämään kotiin. Eikö ne naiset voisi kasvattaa pojistaan johtajia ja opettaa tyttöjään huolehtimaan perheestä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä on Sipilän Köyhiltä leikkasmat rahat
Maailmalla veroparatiiseisssa johtajien tileill
Eläkeläiset Köyhät kiittää kudtolp sipiiSipilä alensi joka vuosi pieni- ja keskituloisten veroja ja maksuja. Mutta kiristi hyvätuloisten verotusta. Mitäs sinä oikein valehtelet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vääristelet Marinin sanomisia, ei hän ole ollut vastuuttoman talouden hoidon kannalla koskaan elämänsä ja poliittisen uransa aikana.
Aika pissaliisoja toivottavasti tuollaiset joutuu vaihtoon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikea järjestys juuri tuo; ensin elvytys et kunnon kasvuun päästään.
Ei järjestys ole väärä vaan se ettei mitään muuta tehdä.
Talouden tasapainottamisen suunnittelu pitää saada käyntiin.
Nyt ministeri ei pysty tekemään kuin yhtä asiaa kerralla. Odotan useampaa asiaa kun noilla palkeilla istutaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elvytystä ja kunnolla sittenkin....
Osaisitteko kertoa miksi P.A Suomi on päättänyt elvyttää etelä-euroopan maita miljardeilla?
Suomalaisen mediaanitulo oli vuonna 2018 vain pyöreät 46.000$ ja nyt meidän pitäisi elvyttää etelä-euroopan maita joissa mediaanitulot ovat paljon korkeammat kuin suomessa. Esimerkiksi Espanjassa mediaanitulot ovat 87.000$ ja Italiassa vaivaiset 79.000$.
Suomessa myös työskennellään keskimäärin 38.6 tuntia viikossa kun Espanjassa työskennellään 35.2 tuntia viikossa ja Italiassa 31.8 tuntia viikossa.
Miksi suomen päättäjät ovat tulleet siihen tulokseen, että suomalaisten tulisi jatkossa toimia orjana ja rahoittaa muiden leveää elämistä?
Saksassa muuten tehdään 38.7 tuntia viikossa ja mediaanitulot ovat vain 35.000$ joten aika huisi tämä EU:n ajatusmalli on, jossa siis enemmän töitä tekevien tulisi kompensoida vähemmän töitä tekeviä, jotta heillä olisi helpompaa ja enemmän rahaa hurvitella. - Anonyymi
Itse juuri todistat tuolla raivoamisella ja solvausten yrittelyllä, että sinulla on vihaa valkoihoista heteromiestä kohtaan. Et kykene vihaltasi asialliseen keskusteluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen varakas nainen ja maksan paljon veroja. Setämies elää menneessä, epätasa-arvoisessa maailmassa. Siksi johtavassa asemassa olevat naiset harmittavat.
Palstalla sinäkin voit esiintyä vaikka maailman varakkaimpana prinsessana.
Olisi kaikkein paras, että naisilla olisi naisten rahoittama sosiaali- ja eläketurva, miehillä miesten rahoittama. Naiset saisivat itse perustaa menestyviä pörssiyhtiöitä, valita niihin naisjohtajia ja maksaa naisille hulppeita palkkoja. Mutta kun se ei käy, naisten täytyy aina siipeillä miesten luomalla vauraudella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaisitteko kertoa miksi P.A Suomi on päättänyt elvyttää etelä-euroopan maita miljardeilla?
Suomalaisen mediaanitulo oli vuonna 2018 vain pyöreät 46.000$ ja nyt meidän pitäisi elvyttää etelä-euroopan maita joissa mediaanitulot ovat paljon korkeammat kuin suomessa. Esimerkiksi Espanjassa mediaanitulot ovat 87.000$ ja Italiassa vaivaiset 79.000$.
Suomessa myös työskennellään keskimäärin 38.6 tuntia viikossa kun Espanjassa työskennellään 35.2 tuntia viikossa ja Italiassa 31.8 tuntia viikossa.
Miksi suomen päättäjät ovat tulleet siihen tulokseen, että suomalaisten tulisi jatkossa toimia orjana ja rahoittaa muiden leveää elämistä?
Saksassa muuten tehdään 38.7 tuntia viikossa ja mediaanitulot ovat vain 35.000$ joten aika huisi tämä EU:n ajatusmalli on, jossa siis enemmän töitä tekevien tulisi kompensoida vähemmän töitä tekeviä, jotta heillä olisi helpompaa ja enemmän rahaa hurvitella.mutta kun tyttöhallitus haluaa pelastaa maailman ja ne on hyväuskoisia hölmöjä, kuten naiset usein ovat. Perussuomalaisia naisia lukuunottamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Velkaelvytys negatiivisten korkojen aikana on mitä fiksuinta, tästä ovat kaikki taloustieteilijät samaa mieltä. Hyvä hallitus!
Et ymmärrä, että Suomen velkoja ei pystytä koskaan maksamaan pois. Niitä hoidetaan ottamalla uutta lainaa, jotta saadaan hoidettua vanhan lainan velvoitteet. Aivan samaan tapaan, kuin pikavippikierteessä oleva velkaongelmainen toimii.
Kun vanhaa lainaa joudutaan hoitamaan uudella, on vääjäämätöntä, että pitkällä aikavälillä velkojen korot tulevat nousemaan merkittävästi ja tulevien sukupolvien hyvinvointi uhrataan nyt otettujen velkojen maksuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on kova miesviha päällä, siitä se feminismikin kumpuaa. Feministien logiikkaa ei voi järjellä ymmärtää, vihaavat valkoista heteroa miestä, mutta muslimit ja islam ovat ok. Vaikka ne valtaan päästyään säkittävät nuo feministitkin mustiin kaapuihin ja sulkevat kotiin hellahuoneeseen.
Sanna Marin on katastrofi, kuten myös vihervasemmistolainen hallitus, jonka konkreettiset aikaansaannokset ovat jättimäinen valtionvelan paisutus ja Isis-kalifaatin jäsenten siirrot tänne eläteiksi. Kansa raivostuu viimeistään syksyllä, kun tuon kaiken hintalappu lävähtää kasvoille.huomaa et on perussuomalainen kirjotuksesta ,mihin vihervasemmistoon kuuluu keskusta tai rkp.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vääristelet Marinin sanomisia, ei hän ole ollut vastuuttoman talouden hoidon kannalla koskaan elämänsä ja poliittisen uransa aikana.
Marin ei viis veisaa talouden periaatteista, kun hän vaan saa jaettua rahaa. Hänen taloustaitonsa ovat lähinnä nollan luokkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt vaan on niin, että ne "setämiehet" maksaa veroina sinunkin elämisen rahoittamalla sosiaaliturvan ja huolehtii maan turvallisuudesta, viljelee pellot, sekä rakentaa infran. Sinä pikkufemakko ja viherpunikki vaan melskaat palstalla pahaa oloasi, häpeäisit ja menisit oikeisiin töihin.
Ja persujen naisviha voi hyvin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja persujen naisviha voi hyvin...
Vihervasemmiston valkoisen heteron miesviha on aatteen kantava voima, vain homoseksuaalit ja värilliset miehet ovat heidän mielestään ainoita, joilla on oikeus elää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On täälä yksi järkevä. Näin se vaan on, annetaan kela-agenttien ylistää viher-demareita. Otetaan 3 miljoonaa pakolaista syksyllä taas lisää. Mitähän Kekkonen tuumaisi tästä hommasta, vaikka olikin väärässä puolueessa.
Höpö,höpö älä viitsi provosoida. Hallitus tekee minkä pystyy tämän maailmalaajuisen poikkeustilan takia. Kekkosen aika oli ja meni. Mitä niitä kuopista kaivamaan ylös. Eivät varmaan enää ymmärtäisi tämän päivän globaalisesta maailmasta mitään.
Hyvä ettet huuda Paasikiveä tai Ukko-Pekkaa apuun!
Muistutuksen vuoksi Kekkosen aikana Neuvostoliiton kanssa toimi bilateraalinen kauppa.
Sehän juuri kannatti: oli pakko ostaa mosseja ja muuta moskaa Suomeen.. Me veimme vaatteita ja muita hyödykkeitä, joita Neuvostoliitto ei osannut itse tehdä.
.Ja kun talous sakkasi se hoidettiin pois markan devalvoimisella.
Aika oli toinen ja nyt aika on on toinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomihan on hollitalli jaetaan rahaa maailman pelastaminen nimissä pitkin maailmaa
"jaetaan rahaa maailman pelastaminen nimissä pitkin maailmaa"
Perusteet puuttuvat? Kenelle ja milloin ja mitä summia ollaan jaettu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saa pönkätä kriisimaita suomalaisten selkänahalla!!!
sanna on pirkko pirteä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai jonkun muun. Pitää mysö miettiä ketä lähetetään maailmalle maata edustamaan. Ei ainakaan ketään näistä tytöistä.
kuka sit pääministeriks jos ei marin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä en taas ymmärrä miks miesten työt annetaan naisille. Suurin osa naisista tulee kuitenkin hannkimaan lapsen ja jäämään kotiin. Eikö ne naiset voisi kasvattaa pojistaan johtajia ja opettaa tyttöjään huolehtimaan perheestä?
"Mä en taas ymmärrä miks miesten työt annetaan naisille. Suurin osa naisista tulee kuitenkin hannkimaan lapsen ja jäämään kotiin. Eikö ne naiset voisi kasvattaa pojistaan johtajia ja opettaa tyttöjään huolehtimaan perheestä?"
Kuinkas nyt nainen pystyykin kasvattamaan pojistaan johtajia (miesten töihin?) , mutta ei saisi mennä tekemään "miesten töitä"? Mitä ne miesten työt nykyään on?
Olisiko tuossa asenteellinen ristiriita?
Mitä ne miehen kasvatustehtävät on? Niitä vissiin ole, vaikka pojat suorastaan huutavat isiensä puutetta elämässään. Etenkin pieninä.
Lasten Onneksi feministit kannattavat myös miesten tasa-arvoa. Sen seurauksena myös Isille on tarjolla vanhempainvapaata ihan lain suomin säädöksin.
Muutama poliitikkomieskin on vedonnut vastasyntyneeseen lapseen perhessä syynä kieltäytymiseen liian paljon aikaa vievistä tehtävistä. Se on oikein!
"Lapsen nimi on tänään", lapsi ei odota, että isä kasvaa ulos työurastaan ja vasta sitten eläkkeellä ymmärtää, miten hienoa olisi ollut elää yhdessä aikaa lasten kanssa.
Älkää odottaako, että vain äidit huolehtivat lapsista. Isillä on sekä oikeus että vastuu.
Naiset ovat ahkeria, siksi ovet ovat auki erilaisiin töihin heillekin. Meillä on fiksut, koulutetut ministerit, jotka eivät ole yhtään huonompia kuin "setämiehetkään" politiikassa. Ehkä hieman laajakatseisempia, kun näkevät, että valtio on kaikkia kansalaisia varten, ei vain talouselämää varten (minkä tärkeyttä ei silti unohdeta). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on kova miesviha päällä, siitä se feminismikin kumpuaa. Feministien logiikkaa ei voi järjellä ymmärtää, vihaavat valkoista heteroa miestä, mutta muslimit ja islam ovat ok. Vaikka ne valtaan päästyään säkittävät nuo feministitkin mustiin kaapuihin ja sulkevat kotiin hellahuoneeseen.
Sanna Marin on katastrofi, kuten myös vihervasemmistolainen hallitus, jonka konkreettiset aikaansaannokset ovat jättimäinen valtionvelan paisutus ja Isis-kalifaatin jäsenten siirrot tänne eläteiksi. Kansa raivostuu viimeistään syksyllä, kun tuon kaiken hintalappu lävähtää kasvoille.Aika pieni määrä tullu tämän hallituksen aikana maahanmuuttajia kun vertaa Persujen hallituskauteen..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstalla sinäkin voit esiintyä vaikka maailman varakkaimpana prinsessana.
Olisi kaikkein paras, että naisilla olisi naisten rahoittama sosiaali- ja eläketurva, miehillä miesten rahoittama. Naiset saisivat itse perustaa menestyviä pörssiyhtiöitä, valita niihin naisjohtajia ja maksaa naisille hulppeita palkkoja. Mutta kun se ei käy, naisten täytyy aina siipeillä miesten luomalla vauraudella.No se vasta olisi mielenkiintoinen valtiomalli, naiset ja miehet eri rahoitussektoreihin. Mihinkäs ne eri sukupuolta olevat lapset sitten kuuluisivat? Olisivatko pojat miesten rahoittamassa mallissa? Ja sitten samalla myös miesten huollettavana ja hoidettavana, jotta lasten hoitoon kuluva aikakin jakautuisi suunnilleen tasan?
Vai oletatko, että naiset kaiken sosiaaliturvan hankkimiseen kuuluvan ajankäytön lisäksi huolehtisivat lapsista, olisivat äitiyslomalla, vanhempainvapaalla, kouluajan läksyistä, harrastuksista ym huolehtimassa?
Mutta kun se ei ehdottamassasi systeemissä käy. Miesten olisi silloin turha yrittää siipeillä naisten luomassa perheidyllissä ottamassa kunniaa lasten menestyksestä.
Kuinkahan moni kaltaisesi mies oikeasti ymmärtää elämän päälle mistään muun kuin rahan tärkeydestä?
Onneksi on muunkinlaisia miehiä, ainakin omalla kohdallani sattunut elämän varrelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME ei mitään oikeistolaista pääministeriä tarvita eikä HALUTA! Oikeisto on näyttänyt mihin se pystyy eli kurittamaan köyhempiä ja siirtämään varoja rikkaille!
Nimenomaan juuri tarvitaan. Marin tuhoaa Suomen talouden tällä holtittomalla toiminnalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
Nyt pitäisi vähentää julkisen kustannuksia merkittävästi ettei velkaannuta liikaa. Rinne ohjailee Marinia taustalla kohti omaa agendaansa. Sdp on Sak:n talutusnuorassa ja se on Suomelle tuhon tie.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
huomaa et on perussuomalainen kirjotuksesta ,mihin vihervasemmistoon kuuluu keskusta tai rkp.
Keskusta ja rkp kuuluu siihen samaan pahanakseliin, kuin vihreät ja vasemmistopuolueet. Niitä yhdistää samat tavoitteet. Suomen muuttaminen monikulttuuriseksi ongelmamaaksi, väestönsiirrot afrikasta ja lähi-idästä tänne, sekä verorahojen käyttö utopistisiin maailmaparannushankkeisiin, joista koituu vain vahinkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö,höpö älä viitsi provosoida. Hallitus tekee minkä pystyy tämän maailmalaajuisen poikkeustilan takia. Kekkosen aika oli ja meni. Mitä niitä kuopista kaivamaan ylös. Eivät varmaan enää ymmärtäisi tämän päivän globaalisesta maailmasta mitään.
Hyvä ettet huuda Paasikiveä tai Ukko-Pekkaa apuun!
Muistutuksen vuoksi Kekkosen aikana Neuvostoliiton kanssa toimi bilateraalinen kauppa.
Sehän juuri kannatti: oli pakko ostaa mosseja ja muuta moskaa Suomeen.. Me veimme vaatteita ja muita hyödykkeitä, joita Neuvostoliitto ei osannut itse tehdä.
.Ja kun talous sakkasi se hoidettiin pois markan devalvoimisella.
Aika oli toinen ja nyt aika on on toinen.Neuvostoliitosta tuli öljyä ja puuta....mosset ja ladat oli pikku juttuja.
Suomessa meni laivoja .valmiista tehtaita....ne sun rätit ja hunolaatuset jalkineet on saamassa sarjassa mossen ja ladan kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstalla sinäkin voit esiintyä vaikka maailman varakkaimpana prinsessana.
Olisi kaikkein paras, että naisilla olisi naisten rahoittama sosiaali- ja eläketurva, miehillä miesten rahoittama. Naiset saisivat itse perustaa menestyviä pörssiyhtiöitä, valita niihin naisjohtajia ja maksaa naisille hulppeita palkkoja. Mutta kun se ei käy, naisten täytyy aina siipeillä miesten luomalla vauraudella.Tuon feministisempää aloitusta en vähään aikaan ole lukenut. Pitää tajuata, että ihminen on luotokappale ja lisääntyy niin kuin muutkin nisäkkäät luonnossa. naaras lisääntyy ja tarvitsee uroksen suojelua ja huolenpitoa odotusaikana ja synnytyksen jälkeen.
Urokset taas pyrkivät lisääntymään mahdollisimman paljon, mahdllisimman monen naaraan kanssa. Kun nämä tosiasiat sijoitetaan yritysmaailmaan siinä saa urokset ja naaraat kadehtia, syyllistää toisiaan ihan kuinka paljon vaan kenenkään hyvä ei siitä lisäänny.
Mitä tuohon naisten siipeilyyn tulee niin kyllä herrat hankkivat sitä varallisuutta nmenomaan hankkiakseen niitä siipeilijöitä ja mahdollisimman monta muuten ei ole mies eikä mikään! Sitä saa mitä tilaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se vasta olisi mielenkiintoinen valtiomalli, naiset ja miehet eri rahoitussektoreihin. Mihinkäs ne eri sukupuolta olevat lapset sitten kuuluisivat? Olisivatko pojat miesten rahoittamassa mallissa? Ja sitten samalla myös miesten huollettavana ja hoidettavana, jotta lasten hoitoon kuluva aikakin jakautuisi suunnilleen tasan?
Vai oletatko, että naiset kaiken sosiaaliturvan hankkimiseen kuuluvan ajankäytön lisäksi huolehtisivat lapsista, olisivat äitiyslomalla, vanhempainvapaalla, kouluajan läksyistä, harrastuksista ym huolehtimassa?
Mutta kun se ei ehdottamassasi systeemissä käy. Miesten olisi silloin turha yrittää siipeillä naisten luomassa perheidyllissä ottamassa kunniaa lasten menestyksestä.
Kuinkahan moni kaltaisesi mies oikeasti ymmärtää elämän päälle mistään muun kuin rahan tärkeydestä?
Onneksi on muunkinlaisia miehiä, ainakin omalla kohdallani sattunut elämän varrelle.Kovasti olet muiden rahan perään, kuten kunnon kommunistin ja feministin kuuluukin.
Feministien kitinälle ei tule loppua, ennen kun eriytetään sosiaaliturva, muuten miesten into työntekoon hiipuu, kun loiselättien massat käyvät liian suureksi. Se on sitten perheen sisäinen asia, miten tulot jakavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit sen pirupoloisen Orpon joka myös hädissään ja paniikissa koittaa keksiä miten tää hallitus saadaan alasajettua!
Ei tätä hallitusta kenenkään muun tarvitse alas ajaa. Ne tekee sen ihan itse. Vuosi täynnä ja pelkkää kaaosta. Ministereitä eroaa ja posteja vaihdellaan ku sössitään joka asiassa. Suhmuroidaan isis-lapsia suomeen ja tilaillaan maskeja rikollisilta. Työryhmiä perustellaan ja on kaikkien aikojen suurin ja kallein avusta-armeija palkattu mutta mitään kongreettista ei saada aikaiseksi. Ei opposition tarvi ku odotella rauhassa ja katella tän fiaskonhallituksen surkuhupaisaa hapuilua. Syksyyn-vuoden loppuun menessä se on hei hei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Setä miehet joutuu näiden tytteleiden
virheet lompakoistaan maksamaan.
Se tietenkin harmittaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
STT:n saamat asiakirjat: Tekir antoi joulukuussa viestintäkonsultointia Kulmunin Instagram-kohuun liittyen, valtiovarainministeriö maksoi laskun
Viime vuoden lopulla Kulmuni tiedusteli Instagramissa mielipiteitä siihen, keitä al-Holin leiriltä pitäisi tuoda Suomeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon feministisempää aloitusta en vähään aikaan ole lukenut. Pitää tajuata, että ihminen on luotokappale ja lisääntyy niin kuin muutkin nisäkkäät luonnossa. naaras lisääntyy ja tarvitsee uroksen suojelua ja huolenpitoa odotusaikana ja synnytyksen jälkeen.
Urokset taas pyrkivät lisääntymään mahdollisimman paljon, mahdllisimman monen naaraan kanssa. Kun nämä tosiasiat sijoitetaan yritysmaailmaan siinä saa urokset ja naaraat kadehtia, syyllistää toisiaan ihan kuinka paljon vaan kenenkään hyvä ei siitä lisäänny.
Mitä tuohon naisten siipeilyyn tulee niin kyllä herrat hankkivat sitä varallisuutta nmenomaan hankkiakseen niitä siipeilijöitä ja mahdollisimman monta muuten ei ole mies eikä mikään! Sitä saa mitä tilaa!Vain feministien mielikuvitusmaailmassa tuollaista tapahtuu, että miehet (urokset) pyrkivät lisääntymään mahdollisimman paljon. En tiedä ketään sellaista, sellainen johtaisi miehen tuhoon feministisessä yhteiskunnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä helvetillä tätä maata elvytetään. Viron viinallako? Hei menkää setämiehet täältä baariin Kelarahoinenne. Voi teitä papparaisia.
Raivopäät naiset uhoavat nyt voimissaan pelkästään demarien puolesta eikä Suomen kohtalolla ole mitään merkitystä. Hyi hyi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt vaan on niin, että ne "setämiehet" maksaa veroina sinunkin elämisen rahoittamalla sosiaaliturvan ja huolehtii maan turvallisuudesta, viljelee pellot, sekä rakentaa infran. Sinä pikkufemakko ja viherpunikki vaan melskaat palstalla pahaa oloasi, häpeäisit ja menisit oikeisiin töihin.
C'moon - yhdessä tätä maata rakennetaan ja yhdessä eletään. Ei suuromistajat pelkillä maillaan ja rahoillaan mitään hyvinvointia tee. Tarvitaan niitä osaajia ja tekijöitä.
Ihmisten välistä kauppaa. Tärkeintä on että ihmisillä on hyvä olla. Leipää ja uskoa tulevaisuuteen. En olisi niin kiinnostunut talouden tunnusluvuista jotka perustuvat luonnon ja ihmisten riistoon.
Ja hallituksesta puheen ollen - ihan kiitettävästi ovat nää kriisiajat hoitaneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elvytetään ja tuetaan suomalaisia, vai tahtooko joku et ripotellaan tuhkaa päällemme vain?
Tuhkaa ripotellaan verojen muodossa kaikkile keneltä voidaan ottaa. Sossueläjät porskuttaa ja äänestää kivaa Marinia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saa pönkätä kriisimaita suomalaisten selkänahalla!!!
Suomi ja suomalaiset ovat pahemmassa kriisissä monellakin mittarilla mitattuna, kuin nuo etelän "kriisimaat", joille pitäisi suomalaisen veronmaksajan rahaa lapioida Sanna Marinin mielestä.
- Anonyymi
Tämä korona tuli kuin tilauksesta näille marinalle kumppaneineen. Koronan varjolla saavat olla syytämässä massiivisesti rahaa sinne ja tänne. Ikäänkuin rahaa katteettomasti levittämällä saataisiin reaalista toimintaa aikaan jolla taloutta kuntoon saatettaisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen varakas nainen ja maksan paljon veroja. Setämies elää menneessä, epätasa-arvoisessa maailmassa. Siksi johtavassa asemassa olevat naiset harmittavat.
Älä ny sylttytehtaan'nainen'
- Anonyymi
Valtio on meillä suurin yritysten omistaja ja osinkojen saaja, Myös työeläkerahastot ovat suuria yritysten omistajina ja osinkojen saajina. Työeläkerahostojen pitää hoitaa niitä varoja mitä sinne lakisääteisesti meillä pitää työssäolosta palkansaajana maksaa.
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Joo, saattamalla maa konkunssiin mielettömällä velanotolla se talous saadaan rullamaan ja meidän lapsemmekin siitä velka-lahjastaan kiittää.
Vanhusten hoitajat saavat suojaamattomana tuoda tartunnan työmaalle, mutta omaiset eivät saa tulla eres suojavarusteissa tapaamaan vanhempiaan.
Hyvin on asiat hoidettu. Onneksi Espanjasta tulleet tartuttajat eivät pahemmin ehtineet tautia levittää.Anonyymi kirjoitti:
Elvytetään ja tuetaan suomalaisia, vai tahtooko joku et ripotellaan tuhkaa päällemme vain?
Velanotto ei ole koskaan elvytystä, vaan idiotismia.
Anonyymi kirjoitti:
Menkää sitten onnelaanne; Kiinaan tai Pohjois-Koreaan.
Ne on jo, mutta ottaa aikansa ennenkuin huomaavat, että mitään ei enää jaeta, vaan todellinen pakkovalta on astunut kuvioihin. Eikä ole enää rikkaita, mutta helkutin paljon köyhiä, jotka eivät ole poliittisessa hyväveliarmeijassa.
On vain alistettuja kansalaisia erilaisten pakkokäskyjen alle.
Kaikki korkeat kultturit ja sivistykset ovat aina hajonneet siihen kun asiat ovat liian hyvin , sekä unohdetaan miten se hyvä aikoinaan rakennettiin.
TYÖNTEOLLA.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
Työnnä sinä kommari sipuli sinne,kun et ymmärrä !
Velka ratto! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.
ANARKISTI MARIN ! En ole setämies,vaan sinä olet aasi:) jotava punainen ja tyhymä!
Ananrkisti Marin tukee mustien anarkistista yhteiskunnan hajoittamista..
SIINÄ TODELLA VIISAS ÄMMÄ? Häh?
Olit punainen tai Vihreä..aina ANARKISMIA !! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
kommunisti elvyttää ja käy toisen taskulla!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä helvetillä tätä maata elvytetään. Viron viinallako? Hei menkää setämiehet täältä baariin Kelarahoinenne. Voi teitä papparaisia.
Elvytetään tietysti järjellä; velkaa ottamalla ja investoimalla jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
mihin tarvit uutta lipposta sehän teki eniten hallaa eläkeläisille varasti meiltä pien eläkekäisiltä 350 joka kuukaudelta monien vuosien ajan ja vieläkään ei olla saatu korjattua tuota vääryyttä tuollaisia rosvojako haluaisit lisää .kyllä täällä on kaikenlaisia äykääpiöitä votka eivät tiedä asioista tuon taivaallista .voihan vi......ttu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME ei mitään oikeistolaista pääministeriä tarvita eikä HALUTA! Oikeisto on näyttänyt mihin se pystyy eli kurittamaan köyhempiä ja siirtämään varoja rikkaille!
Miten joku jaksaa jauhaa noin väsähtänyttä propagandaa? Toimii vain tolloilla ja vain valmiiksi vasemalle aivopessyillä joille kauna, kateus ja katkeruus korvaa Katekismuksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä on Sipilän Köyhiltä leikkasmat rahat
Maailmalla veroparatiiseisssa johtajien tileill
Eläkeläiset Köyhät kiittää kudtolp sipiiTaas puhdasta paskaa. Valitettavasti ei kelpaa edes lannoitteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä Sipilän leikkaamat kiky ja iömaistuörahat haloo
Menivät maahanmuuton kustannuksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
"tarvitsemme uuden Lipposen" Ei kiitos, ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on kova miesviha päällä, siitä se feminismikin kumpuaa. Feministien logiikkaa ei voi järjellä ymmärtää, vihaavat valkoista heteroa miestä, mutta muslimit ja islam ovat ok. Vaikka ne valtaan päästyään säkittävät nuo feministitkin mustiin kaapuihin ja sulkevat kotiin hellahuoneeseen.
Sanna Marin on katastrofi, kuten myös vihervasemmistolainen hallitus, jonka konkreettiset aikaansaannokset ovat jättimäinen valtionvelan paisutus ja Isis-kalifaatin jäsenten siirrot tänne eläteiksi. Kansa raivostuu viimeistään syksyllä, kun tuon kaiken hintalappu lävähtää kasvoille.Persupropagandaa niin et heikompia heikottaa....:-D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa."Sanna on pistänyt setämiehet järjestykseen" Totta, sedät ei jaksa heilua enää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta kun tyttöhallitus haluaa pelastaa maailman ja ne on hyväuskoisia hölmöjä, kuten naiset usein ovat. Perussuomalaisia naisia lukuunottamatta.
...kateus, se kateus...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomihan on hollitalli jaetaan rahaa maailman pelastaminen nimissä pitkin maailmaa
Meitäkin autetaan kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
Oikeistolainen pääministeri .
Ok !
Mutta näin eläkeläisenä kaksi asiaa , kyllä Lipponen oli pääministeri joka meiltä eläkeläisiltä ryösti osan eläkkeestä " tilapäisellä eläkkeiden alentamisella ".
Joka on nyt kestänyt tilapäisesti 20 vuotta !
Tästä on lupaus jota ajaa SDP Kimmo Kiljunen ,että eläkeindeksi korjataan tämän vaalikauden aikana !
Toinen asia tämä pääministeri Paavo Lipponen on kyllä SDP n jäsen ja sen johtavia poliitikkoja nyt kyllä ex.
Eli vasenmistolaimen joka solultaan .
Marsinnut vappuna punalippujen alla vuosikymmeniä !
Vai oliko ironiaa tuo vaatimus . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
"Marin osaa vain jakaa toisten rahoja" Jokainen ministeri jakaa toisten rahoja, kukaan ei omasta lompsastaan saa tarpeeksi revittyä irti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on kova miesviha päällä, siitä se feminismikin kumpuaa. Feministien logiikkaa ei voi järjellä ymmärtää, vihaavat valkoista heteroa miestä, mutta muslimit ja islam ovat ok. Vaikka ne valtaan päästyään säkittävät nuo feministitkin mustiin kaapuihin ja sulkevat kotiin hellahuoneeseen.
Sanna Marin on katastrofi, kuten myös vihervasemmistolainen hallitus, jonka konkreettiset aikaansaannokset ovat jättimäinen valtionvelan paisutus ja Isis-kalifaatin jäsenten siirrot tänne eläteiksi. Kansa raivostuu viimeistään syksyllä, kun tuon kaiken hintalappu lävähtää kasvoille.On kateus kovaa, kun naiset osaa hoitaa asioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.'Sanna on pistänyt setämiehet järjestykseen' Niinpä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo unelmoi kikyä vieläkin ei vaan tohdi tuoda sitä missään mediassa esille.
'Orpo unelmoi kikyä' Muut kokoomuslaiset 'unelmoi' uudesta puheenjohtajasta Orpon tilalle....
- Anonyymi
Maataloustukien ansiosta voin vaihtaa mersuni kolmen vuoden välein uuteen ja voin asua talvet Thaimaassa.
Kiitos Sanna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elvytetään ja tuetaan suomalaisia, vai tahtooko joku et ripotellaan tuhkaa päällemme vain?
Espanja kiittää Sannaa. Suomi nostaa veroja, jotta voidaan maksaa Espanjan velat ja espanja voi taas laskea veroja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vääristelet Marinin sanomisia, ei hän ole ollut vastuuttoman talouden hoidon kannalla koskaan elämänsä ja poliittisen uransa aikana.
Joku raukkamainen pakkomielteisesti mollaa hallitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
Lipposia ei tule, älä kaipaa sellaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikea järjestys juuri tuo; ensin elvytys et kunnon kasvuun päästään.
elvytystä täytyy jatkaa ensi vuoteen, kesään asti.
- Anonyymi
tottakai elvytys hoidetaan vastuullisesti, ei Suomi mikään hollitupa ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomihan on hollitalli jaetaan rahaa maailman pelastaminen nimissä pitkin maailmaa
Kuinka niin, kuka sellaista kertoi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika pissaliisoja toivottavasti tuollaiset joutuu vaihtoon
Mikä ääripersu sinä olet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osuvasti perusteltua. Onnittelen selvänäköisyydestäsi Ylenannin probagandasta huolimatta olet jäsentänyt asiat oikein.
Sarkasmisi osuu, heh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihervasemmiston valkoisen heteron miesviha on aatteen kantava voima, vain homoseksuaalit ja värilliset miehet ovat heidän mielestään ainoita, joilla on oikeus elää.
Mistä keksit noin hulluja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä keksit noin hulluja?
Ääripersumaista soopaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit sen pirupoloisen Orpon joka myös hädissään ja paniikissa koittaa keksiä miten tää hallitus saadaan alasajettua!
Kateus on kaameaa....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osuvasti perusteltua. Onnittelen selvänäköisyydestäsi Ylenannin probagandasta huolimatta olet jäsentänyt asiat oikein.
Kaikkihan on propagandaa ja manipulointia, sekä populismia. Aatteleppa ite.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...kateus, se kateus...
Vie kalatkin vedestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME ei mitään oikeistolaista pääministeriä tarvita eikä HALUTA! Oikeisto on näyttänyt mihin se pystyy eli kurittamaan köyhempiä ja siirtämään varoja rikkaille!
Oikeistolaisuus toimii vain yhdessä maltillisten kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suuret sannat suuta halkaise. Sanna ja kumppanit ovat poliittisia edustajia ja asiantuntijat muotoilevat päätökset valmiiksi. Turhaa femakkojen röhinää.
Hallitus tekee hyvä työtä, se näkyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suuret sannat suuta halkaise. Sanna ja kumppanit ovat poliittisia edustajia ja asiantuntijat muotoilevat päätökset valmiiksi. Turhaa femakkojen röhinää.
Niin sinä luulet, vaan toisin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku raukkamainen pakkomielteisesti mollaa hallitusta.
Tehtailee loanheittoaloituksia palstalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä helvetillä tätä maata elvytetään. Viron viinallako? Hei menkää setämiehet täältä baariin Kelarahoinenne. Voi teitä papparaisia.
Säälittäviä ukkoja pelleilee palstalla ku kakarat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai jonkun muun. Pitää mysö miettiä ketä lähetetään maailmalle maata edustamaan. Ei ainakaan ketään näistä tytöistä.
Opposition sedät ovat kuin sopuleina ryntäilemässä päättöminä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai? Marin osaa vasemmistodemarina vain jakaa toisten rahoja. Nyt tarvitaan oikeistolainen pääministeri, joka laittaa kulupuolen kuriin. Viimeksi sellainen oli Paavo Lipponen. Tarvitsemme uuden Lipposen!
Säälittävää propagandaa, ja lapsellista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kyllä koko tytöntollukka Suomen suurimpia häpeäpilkkuja maailmalla.
Toisaalta se on kyllä kerrankin ylpeää Suomelta, että lähettävätkin naisen joihinkin kansainvälisiin neuvotteluihin. Ei kerrankaan nöyristellä vaan aloitetaan lähettämällä hänet.. sitte jos saadaan jotain aikaa niin ehkä jopa lähetetään joku älykäs mies, joka osaa tehdä päätöksiäkin.
Siinä vaiheessa ku muualla alettiin purkaa rajoituksia, Marin tajusi, ettei hänen lässytys toimi ja pitäsi laittaa niitä.. ja korona levinnyt koko Suomeen siinä vaiheessa. Näin ulkosuomalaisena kauhulla seurasin sitä typeryyttä vaikka muut maat yrittivät neuvoa.
Mut niin.. ei pitäis laittaa tyttölasta miesten asialle
t setämies 23vOikeisto neuvo ottaan mallia Ruotsista, eikös siellä ole mennyt hyvin ? Ainakin siellä ollaan sitä mieltä. Setämies on haukkuma sana, jos et tiennyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilä alensi joka vuosi pieni- ja keskituloisten veroja ja maksuja. Mutta kiristi hyvätuloisten verotusta. Mitäs sinä oikein valehtelet?
Haha haha haha haha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maataloustukien ansiosta voin vaihtaa mersuni kolmen vuoden välein uuteen ja voin asua talvet Thaimaassa.
Kiitos Sanna.Se on keskustan ansioo, mä luulen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus tekee hyvä työtä, se näkyy.
Sanna on kohta Suomen ykkönen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusta ja rkp kuuluu siihen samaan pahanakseliin, kuin vihreät ja vasemmistopuolueet. Niitä yhdistää samat tavoitteet. Suomen muuttaminen monikulttuuriseksi ongelmamaaksi, väestönsiirrot afrikasta ja lähi-idästä tänne, sekä verorahojen käyttö utopistisiin maailmaparannushankkeisiin, joista koituu vain vahinkoa.
Joopajoo....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistolainen pääministeri .
Ok !
Mutta näin eläkeläisenä kaksi asiaa , kyllä Lipponen oli pääministeri joka meiltä eläkeläisiltä ryösti osan eläkkeestä " tilapäisellä eläkkeiden alentamisella ".
Joka on nyt kestänyt tilapäisesti 20 vuotta !
Tästä on lupaus jota ajaa SDP Kimmo Kiljunen ,että eläkeindeksi korjataan tämän vaalikauden aikana !
Toinen asia tämä pääministeri Paavo Lipponen on kyllä SDP n jäsen ja sen johtavia poliitikkoja nyt kyllä ex.
Eli vasenmistolaimen joka solultaan .
Marsinnut vappuna punalippujen alla vuosikymmeniä !
Vai oliko ironiaa tuo vaatimus .Tilapäinen autovero on kyllä hyvä osoitus tollosta politiikasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä helvetillä tätä maata elvytetään. Viron viinallako? Hei menkää setämiehet täältä baariin Kelarahoinenne. Voi teitä papparaisia.
Setämiehet aivan naattina koronan takia....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maataloustukien ansiosta voin vaihtaa mersuni kolmen vuoden välein uuteen ja voin asua talvet Thaimaassa.
Kiitos Sanna.Jokainen valtio tukee omaa maatalouttaan, se on tärkeää.
Mersuihin ei tosin tuki riitä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä Sipilän leikkaamat kiky ja iömaistuörahat haloo
Kirjoita selvänä tai opettele suomenkieltä........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kyllä koko tytöntollukka Suomen suurimpia häpeäpilkkuja maailmalla.
Toisaalta se on kyllä kerrankin ylpeää Suomelta, että lähettävätkin naisen joihinkin kansainvälisiin neuvotteluihin. Ei kerrankaan nöyristellä vaan aloitetaan lähettämällä hänet.. sitte jos saadaan jotain aikaa niin ehkä jopa lähetetään joku älykäs mies, joka osaa tehdä päätöksiäkin.
Siinä vaiheessa ku muualla alettiin purkaa rajoituksia, Marin tajusi, ettei hänen lässytys toimi ja pitäsi laittaa niitä.. ja korona levinnyt koko Suomeen siinä vaiheessa. Näin ulkosuomalaisena kauhulla seurasin sitä typeryyttä vaikka muut maat yrittivät neuvoa.
Mut niin.. ei pitäis laittaa tyttölasta miesten asialle
t setämies 23vIhan sama mitä sukupuolta on, mutta pitäisi saada joku ammattitaitoinen henkilö päättämään suomen asioista. Voi v... u tätä touhua! T:duunari
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilä alensi joka vuosi pieni- ja keskituloisten veroja ja maksuja. Mutta kiristi hyvätuloisten verotusta. Mitäs sinä oikein valehtelet?
Sipilä keskusta puolueesta........ Hetkinen, keskusta on edelleen nykyisessä hallituksessa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaisitteko kertoa miksi P.A Suomi on päättänyt elvyttää etelä-euroopan maita miljardeilla?
Suomalaisen mediaanitulo oli vuonna 2018 vain pyöreät 46.000$ ja nyt meidän pitäisi elvyttää etelä-euroopan maita joissa mediaanitulot ovat paljon korkeammat kuin suomessa. Esimerkiksi Espanjassa mediaanitulot ovat 87.000$ ja Italiassa vaivaiset 79.000$.
Suomessa myös työskennellään keskimäärin 38.6 tuntia viikossa kun Espanjassa työskennellään 35.2 tuntia viikossa ja Italiassa 31.8 tuntia viikossa.
Miksi suomen päättäjät ovat tulleet siihen tulokseen, että suomalaisten tulisi jatkossa toimia orjana ja rahoittaa muiden leveää elämistä?
Saksassa muuten tehdään 38.7 tuntia viikossa ja mediaanitulot ovat vain 35.000$ joten aika huisi tämä EU:n ajatusmalli on, jossa siis enemmän töitä tekevien tulisi kompensoida vähemmän töitä tekeviä, jotta heillä olisi helpompaa ja enemmän rahaa hurvitella.EU, EU, helppo liittyä. Vaikea erota. Kohti varmaa liittovaltiota. Pikku suomesta tulee lypsylehmä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja persujen naisviha voi hyvin...
Aika rasistinen komentti näin suvaitsevaisuuden aikakaudella!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuka sit pääministeriks jos ei marin
Ei ketään ole niin hyvä kuin marin. Odotan innolla, kun marin ajaa Suomen vauhdilla alas. Puhdasta anarkiaa ja kaaosta. Vihdoinkin muutosta tähän ankeaan maahan. Sekasortoa, paniikkia, yes ou jees. Hyvä näin, äänestän seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdottomasti Nyky hallitusta. T:tohtori sarkasmi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuka sit pääministeriks jos ei marin
Vaikka joku tavallinen normaali ihminen.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika pieni määrä tullu tämän hallituksen aikana maahanmuuttajia kun vertaa Persujen hallituskauteen..
Tulossa on 80 000, jos vihreät saa periksi. Pieni huomautus perussuomalaisista viime hallituksessa, SE oli Soinin PS. Ei liity mitenkään nykyiseen Perussuomalaisiin. Kaikki joilla on sukujuuria Suomeen on jo 'perussuomalaisia'. En ymmärrä miksi jotkut puolueet viettävät itsenäisyyspäivää, vaikka haluavat tuhota tämän pienen sisukkaan maan. Mistä kumpuaa tuollainen viha, mikä vihreillä ja vasemmistolla sekä sosiaalidemokraateilla on tavallisia suomalaisia kohtaan. Voisko sanoa, että siinä jos missään on kovanluokan rasismia. Vihapuhetta saa kuunnella aina kun Nykyhallitus ilmoittaa uusista 'ideoistaan'. Eipä mitään, annetaan vihan kasvaa puolen ja toiseen. 'rummaa jälkee vaan tulloo, ku alkkaa tuntee oikke kuumennee'.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama mitä sukupuolta on, mutta pitäisi saada joku ammattitaitoinen henkilö päättämään suomen asioista. Voi v... u tätä touhua! T:duunari
Hyvää työtä tekvät hallituksessa, se näkyy.
- Anonyymi
Niin, alkuperäinen pudjetti paisui 7 miljardista 10,8 miljardiin siis yli kolmanneksen nousu, ilmekkään ei värähtänyt tästä - sönkötti vaan Vanhasen kertovan lisää. Kalliita on koronana testi jos raha niihin meni - muuta selkeää lisämenoa ei selvinnyt. Elykeskus kylvänyt rahaa valmiiksi konkurssikypsiin yrityksiin ja hyvä veli verkostoihin (mm. Marinin miehen firmaan) sekä aivan päättömiin investointeihin isoja summia omalla paikkakunnalla 2 henkilön valokuvaamo sai 100000e !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
Juu, ja työpaikkoja tulee lisää paljon TE keskuksiin - tuskin muualle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä helvetillä tätä maata elvytetään. Viron viinallako? Hei menkää setämiehet täältä baariin Kelarahoinenne. Voi teitä papparaisia.
Miehistä voi käyttää vaikka minkälaisia nimityksiä, naista ei saa tytötellä tms. se on sukupuolirasismia ja kaikkea mahdollista.
Onneksi saamme nyt vihreiden ansiosta muutamalla kymmenellä miljoonalla (vai liekko sadoilla) sukupuolineutraalit liikennemerkit ja vessat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME ei mitään oikeistolaista pääministeriä tarvita eikä HALUTA! Oikeisto on näyttänyt mihin se pystyy eli kurittamaan köyhempiä ja siirtämään varoja rikkaille!
Mitäs tämä hallitus sitten tekee muuta kuin kurjistaa vähäosaisia.
SDP huusi aktiivimalleita nyt tulee aivan samanlainen vaan vähän lyhemmillä alun karensseilla - missä muuten oli se porkkana,kun piti tulla keppiä ja porkkanaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ne sitten jakaa suomalaisten rahoja ulkomaille ja Kela menee konkkaa tätä menoa kun fyrkkaa jaetaan kaikille jotka haluaa.
Älä murehdi turhia, äänestä ensi vaaleissa jos haluat jotain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setä miehet joutuu näiden tytteleiden
virheet lompakoistaan maksamaan.
Se tietenkin harmittaa.Setämiehet ei maksa mitään mistään, itkevät turhista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas puhdasta paskaa. Valitettavasti ei kelpaa edes lannoitteeksi.
Ei kelpaa, ei....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä ny sylttytehtaan'nainen'
Sylttytehdas on kovin olematon paikka, 1-2 paikalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika pieni määrä tullu tämän hallituksen aikana maahanmuuttajia kun vertaa Persujen hallituskauteen..
Soini oli 2015 hallituksessa persujen pomona ja maahan kutsuttiin 30.000 miestä lähi-idästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ja työpaikkoja tulee lisää paljon TE keskuksiin - tuskin muualle
Miksei sinne saa työllistää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ne sitten jakaa suomalaisten rahoja ulkomaille ja Kela menee konkkaa tätä menoa kun fyrkkaa jaetaan kaikille jotka haluaa.
Setämiehet hölmöilee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs tämä hallitus sitten tekee muuta kuin kurjistaa vähäosaisia.
SDP huusi aktiivimalleita nyt tulee aivan samanlainen vaan vähän lyhemmillä alun karensseilla - missä muuten oli se porkkana,kun piti tulla keppiä ja porkkanaaKummaa valitusta ja valehtelua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit sen pirupoloisen Orpon joka myös hädissään ja paniikissa koittaa keksiä miten tää hallitus saadaan alasajettua!
Orpo haukkuu Eduskunnassa ja persuhäiriköt Netissä Hallitusta. TV-kanavat ja lehdistö komppaa mukana minkä ehtivät jonkun sateenkaarihenkilön paapomiselta.
Isoimmat otsikot saa USA ja Enlanti, joiden politiikkaa ja kuninkaallisia seurataan paljon tarkemmin kuin ihmisten irtisanomisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama mitä sukupuolta on, mutta pitäisi saada joku ammattitaitoinen henkilö päättämään suomen asioista. Voi v... u tätä touhua! T:duunari
Oikeat duunarit kannattaa vasemmistohallitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku raukkamainen pakkomielteisesti mollaa hallitusta.
setämiehet aivan paniikissa.....?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten joku jaksaa jauhaa noin väsähtänyttä propagandaa? Toimii vain tolloilla ja vain valmiiksi vasemalle aivopessyillä joille kauna, kateus ja katkeruus korvaa Katekismuksen.
Nyt alkaa olemaan kummaa propagandaa, höh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilä keskusta puolueesta........ Hetkinen, keskusta on edelleen nykyisessä hallituksessa...
Keskusta on mukana, hieman outoa, mut tyypillistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ääripersumaista soopaa.
Antaa tulla lunta tupaan....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka joku tavallinen normaali ihminen.....
Pitää olla edellytyksiä pääministeriksi, kaikilla ei ole, Marinilla on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kekkonen?!?
Kuka ihme.....?Urkki oli isänmaallinen suuri suomalainen.
- Anonyymi
Totta, elvytystä ei voi vain jatkaa ja jatkaa, loppu häämöttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On täälä yksi järkevä. Näin se vaan on, annetaan kela-agenttien ylistää viher-demareita. Otetaan 3 miljoonaa pakolaista syksyllä taas lisää. Mitähän Kekkonen tuumaisi tästä hommasta, vaikka olikin väärässä puolueessa.
Kekkonen rakasti isänmaata,marin ei tiedä mitä se on olla isänmaallinen, nainen henkittää EU kautta ja kaveeraa merkel-macron akselia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin ei viis veisaa talouden periaatteista, kun hän vaan saa jaettua rahaa. Hänen taloustaitonsa ovat lähinnä nollan luokkaa.
Mitä voi odottaa kun on täytellyt kaupan hyllyjä joskus, ei siellä pääministerin vaatimuksiin kasveta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuka sit pääministeriks jos ei marin
Joku joka ymmärtää talouden päälle, Marin ei ymmärrä.
- Anonyymi
Täystyö11istetty kirjoitti:
Velanotto ei ole koskaan elvytystä, vaan idiotismia.
Miten niin? Ei enää voida alkaa puunkuoria syömään, kun on lama, niinkuin 150v sitten, ihmisiä on nyt hurja määrä enemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistolainen pääministeri .
Ok !
Mutta näin eläkeläisenä kaksi asiaa , kyllä Lipponen oli pääministeri joka meiltä eläkeläisiltä ryösti osan eläkkeestä " tilapäisellä eläkkeiden alentamisella ".
Joka on nyt kestänyt tilapäisesti 20 vuotta !
Tästä on lupaus jota ajaa SDP Kimmo Kiljunen ,että eläkeindeksi korjataan tämän vaalikauden aikana !
Toinen asia tämä pääministeri Paavo Lipponen on kyllä SDP n jäsen ja sen johtavia poliitikkoja nyt kyllä ex.
Eli vasenmistolaimen joka solultaan .
Marsinnut vappuna punalippujen alla vuosikymmeniä !
Vai oliko ironiaa tuo vaatimus .Marin on aito demari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai jonkun muun. Pitää mysö miettiä ketä lähetetään maailmalle maata edustamaan. Ei ainakaan ketään näistä tytöistä.
Ainahan kateellisia on ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tätä hallitusta kenenkään muun tarvitse alas ajaa. Ne tekee sen ihan itse. Vuosi täynnä ja pelkkää kaaosta. Ministereitä eroaa ja posteja vaihdellaan ku sössitään joka asiassa. Suhmuroidaan isis-lapsia suomeen ja tilaillaan maskeja rikollisilta. Työryhmiä perustellaan ja on kaikkien aikojen suurin ja kallein avusta-armeija palkattu mutta mitään kongreettista ei saada aikaiseksi. Ei opposition tarvi ku odotella rauhassa ja katella tän fiaskonhallituksen surkuhupaisaa hapuilua. Syksyyn-vuoden loppuun menessä se on hei hei.
Tämä hallitus tekee eikä valita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kekkonen?!?
Kuka ihme.....?Oli hieno ja älykäs mies. UKK.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mihin tarvit uutta lipposta sehän teki eniten hallaa eläkeläisille varasti meiltä pien eläkekäisiltä 350 joka kuukaudelta monien vuosien ajan ja vieläkään ei olla saatu korjattua tuota vääryyttä tuollaisia rosvojako haluaisit lisää .kyllä täällä on kaikenlaisia äykääpiöitä votka eivät tiedä asioista tuon taivaallista .voihan vi......ttu
Ei ihan noin sentään....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomihan on hollitalli jaetaan rahaa maailman pelastaminen nimissä pitkin maailmaa
Mistä sellaista kuulit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opposition sedät ovat kuin sopuleina ryntäilemässä päättöminä....
Aikuiset miehet ja naiset aivan sirkuspellejen tasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME ei mitään oikeistolaista pääministeriä tarvita eikä HALUTA! Oikeisto on näyttänyt mihin se pystyy eli kurittamaan köyhempiä ja siirtämään varoja rikkaille!
Ei Orpoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtio on meillä suurin yritysten omistaja ja osinkojen saaja, Myös työeläkerahastot ovat suuria yritysten omistajina ja osinkojen saajina. Työeläkerahostojen pitää hoitaa niitä varoja mitä sinne lakisääteisesti meillä pitää työssäolosta palkansaajana maksaa.
Niitä myös pitää sijoittaa, eikä vain makuuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
elvytystä täytyy jatkaa ensi vuoteen, kesään asti.
Se on tärkeää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku joka ymmärtää talouden päälle, Marin ei ymmärrä.
Taitaa ymmärtää sua paremmin....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, alkuperäinen pudjetti paisui 7 miljardista 10,8 miljardiin siis yli kolmanneksen nousu, ilmekkään ei värähtänyt tästä - sönkötti vaan Vanhasen kertovan lisää. Kalliita on koronana testi jos raha niihin meni - muuta selkeää lisämenoa ei selvinnyt. Elykeskus kylvänyt rahaa valmiiksi konkurssikypsiin yrityksiin ja hyvä veli verkostoihin (mm. Marinin miehen firmaan) sekä aivan päättömiin investointeihin isoja summia omalla paikkakunnalla 2 henkilön valokuvaamo sai 100000e !
Hyväksy faktat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elvytetään tietysti järjellä; velkaa ottamalla ja investoimalla jne.
Kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suuret sannat suuta halkaise. Sanna ja kumppanit ovat poliittisia edustajia ja asiantuntijat muotoilevat päätökset valmiiksi. Turhaa femakkojen röhinää.
Näin on. työryhmät ne työn tekevät eivät MINISTERIT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME ei mitään oikeistolaista pääministeriä tarvita eikä HALUTA! Oikeisto on näyttänyt mihin se pystyy eli kurittamaan köyhempiä ja siirtämään varoja rikkaille!
Sitä samaan tekee myös tämä vihervasemmistolainen hallitus, kyykyttää köyhää vielä pahemmin!! Eikä se ole koronan syytä. Kumma juttu kun demarit pääministeri puolue, niin työttömyys kasvaa aina sadoillatuhansilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku joka ymmärtää talouden päälle, Marin ei ymmärrä.
Sinäkö ymmärrät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli hieno ja älykäs mies. UKK.
Urkkiin luotettiin, se on selvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä samaan tekee myös tämä vihervasemmistolainen hallitus, kyykyttää köyhää vielä pahemmin!! Eikä se ole koronan syytä. Kumma juttu kun demarit pääministeri puolue, niin työttömyys kasvaa aina sadoillatuhansilla.
Suomalainen kateus on syvää ja mustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osuvasti perusteltua. Onnittelen selvänäköisyydestäsi Ylenannin probagandasta huolimatta olet jäsentänyt asiat oikein.
Propagandaa ja valeuutisia on liikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on keskustan ansioo, mä luulen.
Viljelijät ei millään mersuilla elvistele.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs tämä hallitus sitten tekee muuta kuin kurjistaa vähäosaisia.
SDP huusi aktiivimalleita nyt tulee aivan samanlainen vaan vähän lyhemmillä alun karensseilla - missä muuten oli se porkkana,kun piti tulla keppiä ja porkkanaaTämä hallitus on tehnyt hyvää työtä, on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin ei viis veisaa talouden periaatteista, kun hän vaan saa jaettua rahaa. Hänen taloustaitonsa ovat lähinnä nollan luokkaa.
Ei pidä uskoa oikeiston propagandaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setä miehet joutuu näiden tytteleiden
virheet lompakoistaan maksamaan.
Se tietenkin harmittaa.Setämiehet ei huomaa todellisuutta, paapat ei enää hiffaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vääristelet Marinin sanomisia, ei hän ole ollut vastuuttoman talouden hoidon kannalla koskaan elämänsä ja poliittisen uransa aikana.
Marin kommunisteineen ei osaa muuta kuin tuhota suomen talouden!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
Matuttaminen on Marinin mielestä elvytystä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elvytystä ja kunnolla sittenkin....
Sossut on AINA käsi toisten taskulla, ja jakavat rahaa kaikkeen hevonpaskaan ja ympäri maailmaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt vaan on niin, että ne "setämiehet" maksaa veroina sinunkin elämisen rahoittamalla sosiaaliturvan ja huolehtii maan turvallisuudesta, viljelee pellot, sekä rakentaa infran. Sinä pikkufemakko ja viherpunikki vaan melskaat palstalla pahaa oloasi, häpeäisit ja menisit oikeisiin töihin.
Heh heh heh, johan vitsin murjasit, vai menis frmakko, tukiaisilla elävä viherloinen ihan oikeisiin töihin, ? heh heh heh heh heh hee!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain feministien mielikuvitusmaailmassa tuollaista tapahtuu, että miehet (urokset) pyrkivät lisääntymään mahdollisimman paljon. En tiedä ketään sellaista, sellainen johtaisi miehen tuhoon feministisessä yhteiskunnassa.
Höh, mitä soopaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeat duunarit kannattaa vasemmistohallitusta.
Työväen presidenttikin kannattaa nykyhallitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas puhdasta paskaa. Valitettavasti ei kelpaa edes lannoitteeksi.
Marin johtaa Suomea parempaan tulevaisuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME ei mitään oikeistolaista pääministeriä tarvita eikä HALUTA! Oikeisto on näyttänyt mihin se pystyy eli kurittamaan köyhempiä ja siirtämään varoja rikkaille!
Todellisuudessa osa köyhistä ihmisistä ovat täysin itse ja ansaitusti aiheuttaneet oman köyhyytensä. Näitä ovat tapoja esim. laiskotteleminen ja töiden vältteleminen, rahojen tuhlaaminen päihteisiin, lainojen/pikavippien ottaminen, erilaisten heräte ja turhien ostosten tekeminen mukavuuden halun takia. Myös tuotteiden tai palvelujen ostaminen vertailematta tuotteiden tai palvelujen hintoja, suhteuttamatta rahankulutusta rahallisiin tuloihin.
Rahankäyttö ja taloudenhoito ovat useimmilta köyhiltä täysin hukassa.
Ei ole mitenkään oikein että varakkaan ihmisen pitäisi vastikkeetta rahoittaa köyhän ihmisen elossa pysymistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt elvytetään ja sillä sipuli...
kommunisti elvyttää ja käy toisen taskulla!!Missä sellaista on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viljelijät ei millään mersuilla elvistele.
Kateus vie kalatkin vedestä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Totuus tuleekin kuntavaalien jälkeen. Autoilioiden kukkarolle mennään koko kädellä, päätös tehty julkaista ei uskaltaneet ennen vaaleja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä helvetillä tätä maata elvytetään. Viron viinallako? Hei menkää setämiehet täältä baariin Kelarahoinenne. Voi teitä papparaisia.
Setämie ja papparainen ? Nuorten naisten "tytöttely" johtaa kunnianloukkaus syytteeseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas puhdasta paskaa. Valitettavasti ei kelpaa edes lannoitteeksi.
Miten niin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehistä voi käyttää vaikka minkälaisia nimityksiä, naista ei saa tytötellä tms. se on sukupuolirasismia ja kaikkea mahdollista.
Onneksi saamme nyt vihreiden ansiosta muutamalla kymmenellä miljoonalla (vai liekko sadoilla) sukupuolineutraalit liikennemerkit ja vessatNimittelyt saa lopettaa, eikö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainahan kateellisia on ollut.
Suomalaisten vika...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vääristelet Marinin sanomisia, ei hän ole ollut vastuuttoman talouden hoidon kannalla koskaan elämänsä ja poliittisen uransa aikana.
Ikävä kyllä nyt ollaan vastuuttoman talouden hoidon tiellä. Koronan varjolla lapioidaan rahaa kaikkialle - paitsi oikeasti tarvitseville. EI voi käyttää palkkakuluihin (vaikkapa ravintola) , misnkä takia Sanna istui kassalla, eikö juuri palkan takia.
Nyt EUsta takaisin saatavia rahoja suunnitellaan käytettäväksi vihreisiin arvoihin 1/2 tuosta (ehkä 2,7 miljardia), loput tutkimukseen, innovaatioihin ja ilmaston muutoksen torjuntaan ?
Selittäkää tämä nyt vaikkapa linja-autoalan yrittäjälle jotta raha koronan tuomista menetyksistä/ rajoitteista menee "innovaatioihin". Tai matkailualan yrittäjille ja kulttuurin ihmisille että rahat käytetään tutkimukseen (miksi yritys kaatui) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa."setämies" voi nimitellä mutta kun "tytöttelet" olet käräjillä herjauksesta, tätä on Suomi nykyään.
Pitää pohtia mitä espanjan ja italian saama 300 miljardia tekee oman talouteni hyväksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävä kyllä nyt ollaan vastuuttoman talouden hoidon tiellä. Koronan varjolla lapioidaan rahaa kaikkialle - paitsi oikeasti tarvitseville. EI voi käyttää palkkakuluihin (vaikkapa ravintola) , misnkä takia Sanna istui kassalla, eikö juuri palkan takia.
Nyt EUsta takaisin saatavia rahoja suunnitellaan käytettäväksi vihreisiin arvoihin 1/2 tuosta (ehkä 2,7 miljardia), loput tutkimukseen, innovaatioihin ja ilmaston muutoksen torjuntaan ?
Selittäkää tämä nyt vaikkapa linja-autoalan yrittäjälle jotta raha koronan tuomista menetyksistä/ rajoitteista menee "innovaatioihin". Tai matkailualan yrittäjille ja kulttuurin ihmisille että rahat käytetään tutkimukseen (miksi yritys kaatui)Juuri äsken tiedotustilaisuudessa luvattiin korvauksia ravintolaväelle, etkö mitään tiedä mistään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. työryhmät ne työn tekevät eivät MINISTERIT.
Ministerit tekevät töitä ihan takuulla ja ovat vastuussa myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika rasistinen komentti näin suvaitsevaisuuden aikakaudella!
Sellaista on some tulvillaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilä keskusta puolueesta........ Hetkinen, keskusta on edelleen nykyisessä hallituksessa...
Keskusta on riski hallituksessa, se näkyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies keksii paniikissa juttuja ihan omasta päästään, Marin sanonut on että nyt ei ole leikkausten aika joka pitää täysin paikkaansa. Elvytyksellä pitää ensin saada talous liikkeelle, tämä asia on kuitenkin aivan liian monimutkainen ropolle ja halal-aholle.
Sanna onkin pistänyt setämiehet järjestykseen, Roponen ja halal-aho pudotettiin kanveesiin heti kättelyssä, raukat keräilevät itsetuntonsa rippeitä oppositiossa.Setäparat jaksaa hölmöillä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ja työpaikkoja tulee lisää paljon TE keskuksiin - tuskin muualle
Hyvä niin.
- Anonyymi
Miljardien Suomen valtion omaisuuden myynti finanssipelureille on sitä tuhoisaa politiikkaa, joka syö meidän kaikkien ja vielä lastemmekin tulevaisuuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ja työpaikkoja tulee lisää paljon TE keskuksiin - tuskin muualle
Kyllä tulee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimittelyt saa lopettaa, eikö.
Karseita mollaajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt pitäisi vähentää julkisen kustannuksia merkittävästi ettei velkaannuta liikaa. Rinne ohjailee Marinia taustalla kohti omaa agendaansa. Sdp on Sak:n talutusnuorassa ja se on Suomelle tuhon tie.
Lapsellista propagandaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistolainen pääministeri .
Ok !
Mutta näin eläkeläisenä kaksi asiaa , kyllä Lipponen oli pääministeri joka meiltä eläkeläisiltä ryösti osan eläkkeestä " tilapäisellä eläkkeiden alentamisella ".
Joka on nyt kestänyt tilapäisesti 20 vuotta !
Tästä on lupaus jota ajaa SDP Kimmo Kiljunen ,että eläkeindeksi korjataan tämän vaalikauden aikana !
Toinen asia tämä pääministeri Paavo Lipponen on kyllä SDP n jäsen ja sen johtavia poliitikkoja nyt kyllä ex.
Eli vasenmistolaimen joka solultaan .
Marsinnut vappuna punalippujen alla vuosikymmeniä !
Vai oliko ironiaa tuo vaatimus .Punaliput loistavia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miljardien Suomen valtion omaisuuden myynti finanssipelureille on sitä tuhoisaa politiikkaa, joka syö meidän kaikkien ja vielä lastemmekin tulevaisuuden.
Mitä höliset? Ei tuollaista ole tehty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin kommunisteineen ei osaa muuta kuin tuhota suomen talouden!
Taidat itse olla komu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On täälä yksi järkevä. Näin se vaan on, annetaan kela-agenttien ylistää viher-demareita. Otetaan 3 miljoonaa pakolaista syksyllä taas lisää. Mitähän Kekkonen tuumaisi tästä hommasta, vaikka olikin väärässä puolueessa.
Kukahan se otti suuren joukon pakolaisia Suomeen? Tulivat oikein junalla Ruotsin halki Tornioon, kun ruotsalaiset olivat onnellisia heidän halusta päästä Suomeen. Sipilähän tarjosi oikein asuntoaan pakolaisille, mutta taisi perua sen, kun oma suku oli rakkaampi. Kuten monessa muussakin asiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saa pönkätä kriisimaita suomalaisten selkänahalla!!!
Otetaan velkaa! Sitten saadaan rahaa euroopasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri äsken tiedotustilaisuudessa luvattiin korvauksia ravintolaväelle, etkö mitään tiedä mistään?
Juuri niin .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ministerit tekevät töitä ihan takuulla ja ovat vastuussa myös.
Julkista työtä kaiken lisäksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ministerit tekevät töitä ihan takuulla ja ovat vastuussa myös.
Ei ministerien tekemällä työllä mitään takuuta ole, eikä varsinkaan Marinin hallituksen ministerit ole kunnostautuneet vastuunkannossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkista työtä kaiken lisäksi.
Tuo ei ole tainnut tulla ministereille yllätyksenä. Etenkin Marin pyrkii nyt julkisuuteen lähes keinolla millä hyvänsä. Ilmeisesti yrittää paikata pahan mokailunsa tuomaa maine- ja uskottavuushaittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehistä voi käyttää vaikka minkälaisia nimityksiä, naista ei saa tytötellä tms. se on sukupuolirasismia ja kaikkea mahdollista.
Onneksi saamme nyt vihreiden ansiosta muutamalla kymmenellä miljoonalla (vai liekko sadoilla) sukupuolineutraalit liikennemerkit ja vessatNimittely on ihan yhtä tuomittua miesten ollessa kyseessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin on aito demari.
Kunnon nainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
C'moon - yhdessä tätä maata rakennetaan ja yhdessä eletään. Ei suuromistajat pelkillä maillaan ja rahoillaan mitään hyvinvointia tee. Tarvitaan niitä osaajia ja tekijöitä.
Ihmisten välistä kauppaa. Tärkeintä on että ihmisillä on hyvä olla. Leipää ja uskoa tulevaisuuteen. En olisi niin kiinnostunut talouden tunnusluvuista jotka perustuvat luonnon ja ihmisten riistoon.
Ja hallituksesta puheen ollen - ihan kiitettävästi ovat nää kriisiajat hoitaneet.Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehistä voi käyttää vaikka minkälaisia nimityksiä, naista ei saa tytötellä tms. se on sukupuolirasismia ja kaikkea mahdollista.
Onneksi saamme nyt vihreiden ansiosta muutamalla kymmenellä miljoonalla (vai liekko sadoilla) sukupuolineutraalit liikennemerkit ja vessatEi pidä nimitellä. Kenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä voi odottaa kun on täytellyt kaupan hyllyjä joskus, ei siellä pääministerin vaatimuksiin kasveta.
Sielläpä sitä saa sitä tuntua oikeasta elämästä, ymmärtää tavallisia kansalaisia paremmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viljelijät ei millään mersuilla elvistele.
Pienituloisia ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on kova miesviha päällä, siitä se feminismikin kumpuaa. Feministien logiikkaa ei voi järjellä ymmärtää, vihaavat valkoista heteroa miestä, mutta muslimit ja islam ovat ok. Vaikka ne valtaan päästyään säkittävät nuo feministitkin mustiin kaapuihin ja sulkevat kotiin hellahuoneeseen.
Sanna Marin on katastrofi, kuten myös vihervasemmistolainen hallitus, jonka konkreettiset aikaansaannokset ovat jättimäinen valtionvelan paisutus ja Isis-kalifaatin jäsenten siirrot tänne eläteiksi. Kansa raivostuu viimeistään syksyllä, kun tuon kaiken hintalappu lävähtää kasvoille.Kaikenlaista soopaa saakin lukea.
- Anonyymi
Ei kai kukaan kadehti sellaista työtä, josta ei ole vielä tuloksia saatu.
- Anonyymi
Jos ei tuloksia ole vielä saatu, niin kerropa miksi palstalla haukutaan ja hutkitaan silti hallitusta jatkuvasti? Eikö ole hieman kummaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei tuloksia ole vielä saatu, niin kerropa miksi palstalla haukutaan ja hutkitaan silti hallitusta jatkuvasti? Eikö ole hieman kummaa?
Suunta ainakin vaikuttaa olevan juuri siihen suuntaan, mitä päätöksiä tehdessä muut ovat ennakoineen, eli metsään menee. Positiivisia tuloksia ei ole saatu eikä ole näköpiirissä.

Katastrofiksi tämä tyttöjen puuhastelu on muuttumassa. Rahankäyttö on täysin holtitonta.

Sitä tehdään, mitä voidaan.
Mitä tekisit itse? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suunta ainakin vaikuttaa olevan juuri siihen suuntaan, mitä päätöksiä tehdessä muut ovat ennakoineen, eli metsään menee. Positiivisia tuloksia ei ole saatu eikä ole näköpiirissä.
Koronan hiipuminen on positiivinen tulos. Samoin konkurssiaallon jääminen suutariksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katastrofiksi tämä tyttöjen puuhastelu on muuttumassa. Rahankäyttö on täysin holtitonta.
Tarkoititko lisätalousarviossa yrityksille korona-ajan korvauksina jaettuja tukia ja työttömyyskorvauksia (joita nyt myös yrittäjillä oikeus saada)? Niitä kyllä puolsivat oppositiossakin, ja osa huusi heti, että nämä miljardit ovat tarpeen, mutta lisää pitää saada ja paljon enemmän.
Korvat höröllä kuuntelin ja silmät pyöreänä luin noita kokoomuksen vaatimuksia. Holtittomalta ne vaatimukset tosiaan alkoivat kuulostaakin.
Persuilla taas ei ole "talous" asiaa kuin maahanmuutosta ja siihen liittyvien asioiden vierestä. Eduskuntakyselyissäkin vain levy jäänyt päälle maskijupakoihin ja lentokenttiin. Kun ei isompia virheitä löydy, niin jauhetaan lillukan varsista.
Taloudesta ei mitään linjaa heillä. Ei ainakaan esille tuoda, liekö salaista.
Ensivuoden budjetistahan ei ole eduskunta vielä äänestänyt, joten niitä rahoja ei ole tytöt, ei tädit eikä pojat ja sedätkään vielä päättäneet jakaa.
Syksyllä eduskunta päättää, "tytöt" ja Matti vain esittävät. Kansa taas on eduskunnan valinnut, joten siihen on tyytyminen.
Eutuet ja velatkin vasta käsittelyssä. Trollaus siitä, että Suomi (!) olisi ottamassa 750 miljardin vastuun etelän maiden valtioiden koronaelvytyksestä on kyllä käynnissä. Harva muistaa mainita, että sitä pottia ei vielä ole edes päätetty jakaa eikä varsinkaan sitä muisteta mainita, mikä Suomen osuus tuosta olisi. Se on noin 5 mrd miinus Suomelle laskettu osuus tuki-ja (3,5 mrd). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoititko lisätalousarviossa yrityksille korona-ajan korvauksina jaettuja tukia ja työttömyyskorvauksia (joita nyt myös yrittäjillä oikeus saada)? Niitä kyllä puolsivat oppositiossakin, ja osa huusi heti, että nämä miljardit ovat tarpeen, mutta lisää pitää saada ja paljon enemmän.
Korvat höröllä kuuntelin ja silmät pyöreänä luin noita kokoomuksen vaatimuksia. Holtittomalta ne vaatimukset tosiaan alkoivat kuulostaakin.
Persuilla taas ei ole "talous" asiaa kuin maahanmuutosta ja siihen liittyvien asioiden vierestä. Eduskuntakyselyissäkin vain levy jäänyt päälle maskijupakoihin ja lentokenttiin. Kun ei isompia virheitä löydy, niin jauhetaan lillukan varsista.
Taloudesta ei mitään linjaa heillä. Ei ainakaan esille tuoda, liekö salaista.
Ensivuoden budjetistahan ei ole eduskunta vielä äänestänyt, joten niitä rahoja ei ole tytöt, ei tädit eikä pojat ja sedätkään vielä päättäneet jakaa.
Syksyllä eduskunta päättää, "tytöt" ja Matti vain esittävät. Kansa taas on eduskunnan valinnut, joten siihen on tyytyminen.
Eutuet ja velatkin vasta käsittelyssä. Trollaus siitä, että Suomi (!) olisi ottamassa 750 miljardin vastuun etelän maiden valtioiden koronaelvytyksestä on kyllä käynnissä. Harva muistaa mainita, että sitä pottia ei vielä ole edes päätetty jakaa eikä varsinkaan sitä muisteta mainita, mikä Suomen osuus tuosta olisi. Se on noin 5 mrd miinus Suomelle laskettu osuus tuki-ja (3,5 mrd).Joo, persut ovat ainoa puolue joka ei ole vielä hallituksessa käynyt kansalaisia ryöväämässä ja kiduttamassa. Sekin sinipersujen vierailu oli vain silloisen soinijohtoryhmän ja sipisen kiekaus ja sen jälkeen syntyi ihan eri persu puolue, jolla on hyvät aikee ja hyvät johtajat ja ne muutamat mukana muuttaneet ns. törkyturvat on jo lähes viimeiseen erotettu ja puolue on melko puhdas sellaisesta individualistitörkyilystä. Toivottavasti tämän typykkäoperaation kohta kaaduttua mahdottomuuteensa saamme kunnon hallituksen missä ei mitään tyttöviisikkoja enää ole vaan kansa on siellä edustettuna kyvyillaan ei sukupuolella.
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei tuloksia ole vielä saatu, niin kerropa miksi palstalla haukutaan ja hutkitaan silti hallitusta jatkuvasti? Eikö ole hieman kummaa?
Enpä paljon kehuisi tyyppiä, jolla on oikeus ottaa velkaa nimiini, sekä pienten lasteni tulevaisuuden kustannuksella, sekä kylvää rahat taivaan tuuliin.
Ja yrittää kylvää ne mahdollisimman kannattamattomiin turhuuksiin, sekä laiskoille kansalaisille.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronan hiipuminen on positiivinen tulos. Samoin konkurssiaallon jääminen suutariksi.
Nyt vain kovaa elvytystä kehiin, niin hyvä tulee.
- Anonyymi
Täystyö11istetty kirjoitti:
Enpä paljon kehuisi tyyppiä, jolla on oikeus ottaa velkaa nimiini, sekä pienten lasteni tulevaisuuden kustannuksella, sekä kylvää rahat taivaan tuuliin.
Ja yrittää kylvää ne mahdollisimman kannattamattomiin turhuuksiin, sekä laiskoille kansalaisille.Nyt kirjoitat jotain aivan ihmeellistä? Tottakai pitää investoida, elvyttää vaikka lisävelalla, muuten tulee noutaja taloudelle.
- Anonyymi
Voi setäparkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katastrofiksi tämä tyttöjen puuhastelu on muuttumassa. Rahankäyttö on täysin holtitonta.
Millä lailla muka holtitonta?
- Anonyymi
Förskottia otetaan urakalla....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronan hiipuminen on positiivinen tulos. Samoin konkurssiaallon jääminen suutariksi.
Ei taida hiipua ihan vielä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä lailla muka holtitonta?
Ei ole katetta syytöksille 'holtittomuudesta'.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Förskottia otetaan urakalla....
Ei haittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katastrofiksi tämä tyttöjen puuhastelu on muuttumassa. Rahankäyttö on täysin holtitonta.
Höpöhöpö, tuo on valetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katastrofiksi tämä tyttöjen puuhastelu on muuttumassa. Rahankäyttö on täysin holtitonta.
Eipäs tytötellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kirjoitat jotain aivan ihmeellistä? Tottakai pitää investoida, elvyttää vaikka lisävelalla, muuten tulee noutaja taloudelle.
Kyllä jopa kokoomukselaisen pitää ymmärtää elvytyksen tärkeys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katastrofiksi tämä tyttöjen puuhastelu on muuttumassa. Rahankäyttö on täysin holtitonta.
Suomalaisten parhaaksi toimitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Förskottia otetaan urakalla....
Missä muka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronan hiipuminen on positiivinen tulos. Samoin konkurssiaallon jääminen suutariksi.
Hiipuu hitaasti....
- Anonyymi
En todellakaan kadehdi rikkaitten ja toisaalta olemattomien yrittäjien syöttämisestä. Rahaa tarvittais leipäjonoissakin. Ihan sama onko persu vai kokkare, liian vähän jaetaan ja liikaa otetaan velkaa. Se on homman nimi kun yritetään NIIN olla PORVARIA YRITTÄJÄÄ. Tuskin puolet suomalaisista "pummeista" ansaitsee tuon arvon, mutta ne sitäkin vankemmin.
- Anonyymi
Hallitus ainakin on hyvällä asialla ja tehnyt hyvää työtä.
Ei ole tarvinnut olla koskaan "yrittäjä".
Olen aina elänyt kätteni töillä ja töitä on ollut aina enemmän, kuin olen ehtinyt tekemään.- Anonyymi
Täystyö11istetty kirjoitti:
Ei ole tarvinnut olla koskaan "yrittäjä".
Olen aina elänyt kätteni töillä ja töitä on ollut aina enemmän, kuin olen ehtinyt tekemään.Yrittäjähän on tavallaan jokainen työläinen, jokainen yrittää pärjätä.
- Anonyymi
Mikä estää puhumusta sopeutustoimista, jotka toteutetaan hiukan myöhemmin?
- Anonyymi
Se, että korokriisi ja sen aiheuttamat tappiot eivät ole vielä riittävän selvillä. Sopeutuksia tulee, mutta milloin siihen on viisasta lyödä päätöksiä lukkoon ja mistä asioista, on eri asia. Viisasta ottaa vähän malttia ja aikaa ja katsoa mikä osa taloudesta elpyy maailmanlaajuisestikin (huom. vienti, turismi)
Oppositio tietysti veisi koko talousohjelmalta pohjan pois, mutta koska nyt on hallitus, joka näkee yhteiskunnan kaikkien osien tukevan toisiaan tai horjuvan yhden osan kärsiessä, niin halutaan vielä katsoa mihin suuntaan talous kehittyy ja kuinka paljon bkt kasvu kärsii.
Jos yhtä yhteiskunnan tukijalkaa horjutetaan liiaan aikaisin, katuu koko systeemi isompaan taantumaan. Tämä globaali talous kun perustuu valitettavasti kulutuskulttuurille, niin myös jopa maksettavilla tuilla on kulutusta elvyttävä vaikutus. - Anonyymi
Puhuahan voi mistä tahansa, lätinää maailmaan mahtuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuahan voi mistä tahansa, lätinää maailmaan mahtuu.
Trollit herjaa hallitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trollit herjaa hallitusta.
Ainahan näin on ollut.
- Anonyymi
En ole vanha setämies, mutta vanha naisimmeinen. Enkä todellakaan anna hyvää palautetta Marinin hallitukselle. Korona päätökset ovat olleet sekoilua, talous päätökset myöhässä ja sekavia. Virheitä jatkuvasti, joista ei ole opittu mitään, vaan niitä on toistettu. Koko maa pistettiin kiinni vaikka alueellisilla ratkaisuilla olisi tullut vähemmän vahinkoa. Elvytyspaketissa pysyviä menoja ja omien mielihalujen toteuttamista. Nyt kun vielä laittavat lahjoitusrahaa etelään niin kyllä suomalaiset ovat lirissä.
- Anonyymi
Oli kuitenkin suomalaisten onni, että et ollut pääministerinä tai ministeri tässä hallituksessa.
- Anonyymi
Katsopa länsinaapuriin mitä tapahtui, kuin ei otettu tosisaan virusta. Tällä hetkellä n. 4800 kuollutta ja kukaan ei halua ruotsalaisia vieraakseen omaan maahansa levittämään vaarallista virusta.
- Anonyymi
Höpö höpö

Miksi pitäisi verrata Ruotsiin? Miksi et vertaa siihen, mikä tilanne Suomessa olisi, jos olisi tehty oikeita päätöksiä ja oikeaan aikaan?
- Anonyymi
Suomi piti laittaa kiinni kunnes saatiin kartoitettua missä pöpö pahiten jylläsi. Mistään muusta ei tietoa ollut kuin, että karanteeni ja sulkutoimenpiteet estävät viruksen leviämisen.
Oikein ja hyvin tehty. Epidemian eteneminen laantui toisin kuin Ruotsissa, jossa sitä ei vieläkään ole saatu sisoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsopa länsinaapuriin mitä tapahtui, kuin ei otettu tosisaan virusta. Tällä hetkellä n. 4800 kuollutta ja kukaan ei halua ruotsalaisia vieraakseen omaan maahansa levittämään vaarallista virusta.
Sekö ali parempi, että Marin alkoi sitten vasta säätää ku virus oli jo levinnyt. Muissa euroopan maissa oli jo ulkonaliikkumiskielto ku Marin vasta päivitteli julkisesti "vetoavansa suomalaisiin" ettei liikaa liikuttaisi ulkona. Siis mitä helvettiä!? Jos sulla on 40 maata jo esimerkkitapauksena ja mahdollisuus estää koko viruksen leviäminen päätökselläsi ja menet vaan lässyttelemään joutavia.. saisi laittaa vastuuseen teoistaan kyseisen akan. Mutta ainiin, keksihän hän pari kuukautta myöhemmin alkaa edistämään karanteenia kun koko virus oli JO LEVINNYT koko maahan. Miten voi olla noin saamaton päättäjä!? Saipa ajettua Duomen talouden alas mutta eihän se häntä haittaa ku saa palkkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi piti laittaa kiinni kunnes saatiin kartoitettua missä pöpö pahiten jylläsi. Mistään muusta ei tietoa ollut kuin, että karanteeni ja sulkutoimenpiteet estävät viruksen leviämisen.
Oikein ja hyvin tehty. Epidemian eteneminen laantui toisin kuin Ruotsissa, jossa sitä ei vieläkään ole saatu sisoihin.No mut hehän saavat kansalllisen immuniteetin koko flunssaan. Katsotaanpa vuoden päästä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitäisi verrata Ruotsiin? Miksi et vertaa siihen, mikä tilanne Suomessa olisi, jos olisi tehty oikeita päätöksiä ja oikeaan aikaan?
Minäkin olen vanhempi täti, ja seurasin koronatoimenpiteitä ihan päivittäin useasta mediasta. Kaikki päätökset tehtiin niin nopeasti, kuin voitiin ottaen huomioon, mihin Suomen lainsäädäntö ja siihen vaadittavat ajat antoivat myöten.
Jotkut maskijupakat tai lentokenttävalvontavirheet olivat oikeastikin kiinni siitä, että ministerit eivät voi päivittäin vahtia, miten (kokenut) virkamiesvastuu ja ja valvonta toimii.
Heidän tulee luottaa siihen, että muukin valtion koneisto hoitaa hommansa.
Nyt kun nuo virheet on todettu, niihin on myös annettu uudet ohjeet. Eli on toimittu.
Myös perustuslain puutteita tullaan korjaamaan. Ainakin näin on julkisuudessa kommentoitu.
Suomessa on jo kauan tiedetty, että eri ministeriöt toimivat liiaksi omissa siiloissaan eikä silti mikään aiempi hallitus ole yrittänyt korjata asiaa tekemällä muutoksia poikkihallinolliseen työhön. Nyt siihen on ryhdytty, mutta iso laivahan kääntyy hitaasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekö ali parempi, että Marin alkoi sitten vasta säätää ku virus oli jo levinnyt. Muissa euroopan maissa oli jo ulkonaliikkumiskielto ku Marin vasta päivitteli julkisesti "vetoavansa suomalaisiin" ettei liikaa liikuttaisi ulkona. Siis mitä helvettiä!? Jos sulla on 40 maata jo esimerkkitapauksena ja mahdollisuus estää koko viruksen leviäminen päätökselläsi ja menet vaan lässyttelemään joutavia.. saisi laittaa vastuuseen teoistaan kyseisen akan. Mutta ainiin, keksihän hän pari kuukautta myöhemmin alkaa edistämään karanteenia kun koko virus oli JO LEVINNYT koko maahan. Miten voi olla noin saamaton päättäjä!? Saipa ajettua Duomen talouden alas mutta eihän se häntä haittaa ku saa palkkaa.
Kylläpä käytät ala-tyylistä kieltä. Etkä näytä ymmärtävän valtion toiminnasta juuri mitään.
Mutt saahan sitä kiukkuaan toki purkaa, jos se tuo helpotusta.
Säätämistomet kyllä aloitettiin niin pian, kun lain mahdollisuudet rajoittaa kansalaisten oikeuksia perustuslain sallimassa järjestyksessä oli mahdollista. Siinä oli ajankäyttö kiinni muistakin kuin vain pääministeristä. Joten eipä haukuta asiattomasti yhtä vastuunsa jo omankin jaksamisen rajoilla hoitanutta ihmistä.
Siksi ihmisten omaan käytökseen annetut vetoamiset olivat aluksi ainut keino. Mutta huomasitko, miten somessa pilkattiin hallituksen ja terveysasiantuntijoiden ohjeita käsienpesusta, turvaväleistä ja turhasta liikkumisesta. Nyt enää harva pilkkaa, kun on huomattu että juuri nuo keinot vähensivät myös muiden infektioiden leviämistä. Ja koronan leviäminen hiipui asiantuntijoidenkin mielestä yllättävän nopeasti. Juurikin näin. Mutta täällä on näitä propagandan levittäjiä, jotka saavat muutaman satasen kun levittävät punavihreää sontaa palstalle.
Ja tyhmä kansa uskoo, sekä äänestää omaksi tuhokseen.
Kohta ollaan Euroopan kokoisessa Pohjois-Koressa, jossa tavan kansalaisella ei ole enää mitään oikeuksia. On vain velvollisuuksia ja helvetin moiset velat niskassa.Anonyymi kirjoitti:
Suomi piti laittaa kiinni kunnes saatiin kartoitettua missä pöpö pahiten jylläsi. Mistään muusta ei tietoa ollut kuin, että karanteeni ja sulkutoimenpiteet estävät viruksen leviämisen.
Oikein ja hyvin tehty. Epidemian eteneminen laantui toisin kuin Ruotsissa, jossa sitä ei vieläkään ole saatu sisoihin.Eli pantiin kiinni kaikki nekin paikat, jotka olivat kuulleet koronasta vain uutisissa. Paljonko vahinkoa aiheutettiin kieltämällä monen kunnan ja pitäjän elinkeinon harjoittajan toiminta Helsingin tuppukylän viruksen vuoksi?
Eikö olisi ollut halvempi rakentaa kuusi metriä korkea aita kehä kolmosen viereen.
Helsikiläisethän ei muutenkaan tuota mitään. Maksavat veron kulutuksesta, kun muu Suomi maksaa tuottamisesta. Eli Helsingin voisi muutenkin kokonaan erottaa muusta Suomesta.- Anonyymi
Täystyö11istetty kirjoitti:
Eli pantiin kiinni kaikki nekin paikat, jotka olivat kuulleet koronasta vain uutisissa. Paljonko vahinkoa aiheutettiin kieltämällä monen kunnan ja pitäjän elinkeinon harjoittajan toiminta Helsingin tuppukylän viruksen vuoksi?
Eikö olisi ollut halvempi rakentaa kuusi metriä korkea aita kehä kolmosen viereen.
Helsikiläisethän ei muutenkaan tuota mitään. Maksavat veron kulutuksesta, kun muu Suomi maksaa tuottamisesta. Eli Helsingin voisi muutenkin kokonaan erottaa muusta Suomesta.Kateus on suomalaisten kansantauti...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mut hehän saavat kansalllisen immuniteetin koko flunssaan. Katsotaanpa vuoden päästä
Immuniteettia ei saa tähän koronaan, se on nähty jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin olen vanhempi täti, ja seurasin koronatoimenpiteitä ihan päivittäin useasta mediasta. Kaikki päätökset tehtiin niin nopeasti, kuin voitiin ottaen huomioon, mihin Suomen lainsäädäntö ja siihen vaadittavat ajat antoivat myöten.
Jotkut maskijupakat tai lentokenttävalvontavirheet olivat oikeastikin kiinni siitä, että ministerit eivät voi päivittäin vahtia, miten (kokenut) virkamiesvastuu ja ja valvonta toimii.
Heidän tulee luottaa siihen, että muukin valtion koneisto hoitaa hommansa.
Nyt kun nuo virheet on todettu, niihin on myös annettu uudet ohjeet. Eli on toimittu.
Myös perustuslain puutteita tullaan korjaamaan. Ainakin näin on julkisuudessa kommentoitu.
Suomessa on jo kauan tiedetty, että eri ministeriöt toimivat liiaksi omissa siiloissaan eikä silti mikään aiempi hallitus ole yrittänyt korjata asiaa tekemällä muutoksia poikkihallinolliseen työhön. Nyt siihen on ryhdytty, mutta iso laivahan kääntyy hitaasti."iso laivahan kääntyy hitaasti" niin juuri, hallituksen toimia voi tarkastella paremmin ensi vuonna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin olen vanhempi täti, ja seurasin koronatoimenpiteitä ihan päivittäin useasta mediasta. Kaikki päätökset tehtiin niin nopeasti, kuin voitiin ottaen huomioon, mihin Suomen lainsäädäntö ja siihen vaadittavat ajat antoivat myöten.
Jotkut maskijupakat tai lentokenttävalvontavirheet olivat oikeastikin kiinni siitä, että ministerit eivät voi päivittäin vahtia, miten (kokenut) virkamiesvastuu ja ja valvonta toimii.
Heidän tulee luottaa siihen, että muukin valtion koneisto hoitaa hommansa.
Nyt kun nuo virheet on todettu, niihin on myös annettu uudet ohjeet. Eli on toimittu.
Myös perustuslain puutteita tullaan korjaamaan. Ainakin näin on julkisuudessa kommentoitu.
Suomessa on jo kauan tiedetty, että eri ministeriöt toimivat liiaksi omissa siiloissaan eikä silti mikään aiempi hallitus ole yrittänyt korjata asiaa tekemällä muutoksia poikkihallinolliseen työhön. Nyt siihen on ryhdytty, mutta iso laivahan kääntyy hitaasti.Oikeiston audimiehet ei pysy mukana, kun hommia tehdään, kalkkeutuminen vaivaa...?
- Anonyymi
Kateus se vaivaa vaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mut hehän saavat kansalllisen immuniteetin koko flunssaan. Katsotaanpa vuoden päästä
Ei immuniteettia saa, nyt se tiedetään jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mut hehän saavat kansalllisen immuniteetin koko flunssaan. Katsotaanpa vuoden päästä
Ruotsissa alkaa tilanne pahenemaan nyt näköjään, ei ollut oikea taktiikka niillä koronantorjunnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli kuitenkin suomalaisten onni, että et ollut pääministerinä tai ministeri tässä hallituksessa.
Onni ja tuuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsopa länsinaapuriin mitä tapahtui, kuin ei otettu tosisaan virusta. Tällä hetkellä n. 4800 kuollutta ja kukaan ei halua ruotsalaisia vieraakseen omaan maahansa levittämään vaarallista virusta.
Yli 10.000 koronaan kuollutta Ruotsissa....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi piti laittaa kiinni kunnes saatiin kartoitettua missä pöpö pahiten jylläsi. Mistään muusta ei tietoa ollut kuin, että karanteeni ja sulkutoimenpiteet estävät viruksen leviämisen.
Oikein ja hyvin tehty. Epidemian eteneminen laantui toisin kuin Ruotsissa, jossa sitä ei vieläkään ole saatu sisoihin.Hyvin on toimittu vaikeassa tilanteessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitäisi verrata Ruotsiin? Miksi et vertaa siihen, mikä tilanne Suomessa olisi, jos olisi tehty oikeita päätöksiä ja oikeaan aikaan?
Taitaa totuus olla sulle vain yhden silmän totuutta?
- Anonyymi
Ei olla vanhoja setämiehiä eikä naisten vihaajia. SDP teki suuren virheen syrjäyttäessään pätevän Jutta Urpilaisen. Jos Rinne ei olisi tullut välillä hölmöilemään ei myöskään Marin olisi nyt pääministerinä. Jutta takaisin ja Marin syrjään.
- Anonyymi
Jutta saikin mennä Afrikkaan asioita hommaamaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jutta saikin mennä Afrikkaan asioita hommaamaan...
Jutta on vielä mukana. Hyvä nainen.
- Anonyymi
Sanna keksi jo ratkaisun. Verotetaan yrittäjiä! Ensin almuja summamutikassa ja siihen vedoten sitten verot piikkiin. Demarit on aina ollut hyvin yrittäjävihamielinen. Sanna on vielä pahimmasta päästä. Eiköhän tässä ole aika lyödä pillit pussiin ja siirtyä muiden jatkoksi makoilemaan.
- Anonyymi
Näkemiin
- Anonyymi
Minähän en mene yrittäjälle töihin. Yrittäjät ovat kiittämättömiä persuja joille ei työn tuottavuudella aikaansaatu tuotos kelpaa. Duunarin pitäisi yrittäjän mukaan maksaa yrittäjälle palkkaa eikä päinvastoin. Tätä palkanmaksua sanotaan tukityöllistämiseksi.
- Anonyymi
Verotus on syytäkin laittaa tasa-arvoisemmaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verotus on syytäkin laittaa tasa-arvoisemmaksi.
Kyllä, yrittäjien verotusta on syytä alentaa. Vaimon tulot 46000 julkiselta, ennakonpidätys 21%, minun tuloni yrittäjänä 36000, ennakonpidätys 25%.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, yrittäjien verotusta on syytä alentaa. Vaimon tulot 46000 julkiselta, ennakonpidätys 21%, minun tuloni yrittäjänä 36000, ennakonpidätys 25%.
Yrittäjän ennakonpidätys ei ole sama kuin lopullinen verotus. Älä hämää.
Mutta hyvä että kuitenkin maksat veroja. Jos vaikka sairastut, niin tarvitset hoitoa, ehkä kuntoutusta ym. joka ilman verotuloja tulisi kalliiksi (sullekin).
Sen verran olen julkisella puolen ollut töissä ja ansainnut juuri suunnilleen samaa tuloa, mitä vaimosi., että tiedän tuohon prosenttiin tulevan vielä muutakin pakollisia päälle. Vaimosi palkasta peritään vielä sosialiturva ja eläkevakuutusmksua sekä työttömyysvakuutusmaksua yht 8,4%. Eli kuukusipalkasta otetaan yhteensä 21 8,4 % = 29, 4 %.
Liekö sulla tuossa 25% ennakossa jo nuo eläkevakuutus ym maksut mukana?
Jos on asuntolainan ti opintolainan korkoja sekä yli 700 e/v työmatkakuluja, niin nehän kannattaa ilmoittaa, vähentävät tietysti veroprosenttia hieman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrittäjän ennakonpidätys ei ole sama kuin lopullinen verotus. Älä hämää.
Mutta hyvä että kuitenkin maksat veroja. Jos vaikka sairastut, niin tarvitset hoitoa, ehkä kuntoutusta ym. joka ilman verotuloja tulisi kalliiksi (sullekin).
Sen verran olen julkisella puolen ollut töissä ja ansainnut juuri suunnilleen samaa tuloa, mitä vaimosi., että tiedän tuohon prosenttiin tulevan vielä muutakin pakollisia päälle. Vaimosi palkasta peritään vielä sosialiturva ja eläkevakuutusmksua sekä työttömyysvakuutusmaksua yht 8,4%. Eli kuukusipalkasta otetaan yhteensä 21 8,4 % = 29, 4 %.
Liekö sulla tuossa 25% ennakossa jo nuo eläkevakuutus ym maksut mukana?
Jos on asuntolainan ti opintolainan korkoja sekä yli 700 e/v työmatkakuluja, niin nehän kannattaa ilmoittaa, vähentävät tietysti veroprosenttia hieman.Verotus kannattaa aina laskea etukäteen tarkasti, paitsi jos tahtoo saada palautuksia, tai mätkyjä.
- Anonyymi
"Alemmuuskompleksi pistää haukkumaan toisia" - näinhän se on!
- Anonyymi
...sanoi kopiosilakka kun persua haukkui. HAHAHA
Miltä se tuntuu kun kolahtaa omaan nilkkaan?
- Anonyymi
Sanna Marin on järkevä nuori poliitikko ja paras pääministeri tähän aikaamme:
"Jos luodaan työmarkkinoille joustoja, samalla pitää luoda turvaa. Ihmisten pitää kokea ratkaisut oikeudenmukaisiksi. Näemme, kuinka tärkeää on tämänkin kriisin keskellä ollut se, että suomalaisessa yhteiskunnassa on luottamusta." - Anonyymi
Sanna on minun ja jälkeläisiäni ajatellen toiminut oikein hienosti.
Mutta suomen velkataakka on pian sitä kuin Kreikan yms. Kreikassa on pari vapaa-ajan asuntoamme, voin sanoa että siellä oli "sanna marinin" äänetäjillä siis työkansalla hyvin heikot olot.- Anonyymi
Edelliset hallitukset otti 100 milj velkaa. Ei ole Marinon hallituksen vika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelliset hallitukset otti 100 milj velkaa. Ei ole Marinon hallituksen vika.
100 miljoonaa on hyvin pieni raha siinä minkä verran Marinin hallitus on ottanut puolessa vuodessa. Taitaa olla jo 3000 miljoonaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
100 miljoonaa on hyvin pieni raha siinä minkä verran Marinin hallitus on ottanut puolessa vuodessa. Taitaa olla jo 3000 miljoonaa.
Velanotto tässä tilanteessa on viisasta.
Kohta on samat olot täälläkin. Onhan heillä ikioma "mestarinna" tekemässä tuhojaan kansakunna ja kansalaisten alistamiseksi.
- Anonyymi
Täystyö11istetty kirjoitti:
Kohta on samat olot täälläkin. Onhan heillä ikioma "mestarinna" tekemässä tuhojaan kansakunna ja kansalaisten alistamiseksi.
Trollin propagandaa.
- Anonyymi
Marin hallituksen arvostelijat ovat todellakin kateellisia. Naiset ei voi osata hoitaa yhteisiä asioita, sanovat setämiehet!
Onnea viisikolle myös jatkoon.- Anonyymi
Mistä kateellisia? En ole koskaan kuullut miesten sanovan, että naiset ei voi osata hoitaa yhteisiä asioita. Missä sinä tuollaista olet kuullut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä kateellisia? En ole koskaan kuullut miesten sanovan, että naiset ei voi osata hoitaa yhteisiä asioita. Missä sinä tuollaista olet kuullut?
Juuri äsken kun Katri Kulmuni erosi ja kepulaiset persumiehet olivat heti lossottamassa tytön olevan liian nuori. Timo Soinihan ehdottu persujen ja kepun yhdistymistä. Molemmissa puolueissa on samanlaista naisvihaa.
- Anonyymi
Kyllä naiset osaa hoitaa yhtä hyvin kuin miehet. Sanna Marin vaan ei kuulu heihin. Ei kaikki miehetkään oasaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä naiset osaa hoitaa yhtä hyvin kuin miehet. Sanna Marin vaan ei kuulu heihin. Ei kaikki miehetkään oasaa.
Ja p*skat! Sanna Marin on paras pääministeri miesmuistiin! Ja kyllä, olen itse mies enkä vihaa ja kadehdi naisia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä kateellisia? En ole koskaan kuullut miesten sanovan, että naiset ei voi osata hoitaa yhteisiä asioita. Missä sinä tuollaista olet kuullut?
Kun ei noilla rassukoilla kommareilla ole mitään muuta argumenttia äärisurkean hallituksen puolesta, niin sitten pitää keksiä että setämiehet haukkuu...hah.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja p*skat! Sanna Marin on paras pääministeri miesmuistiin! Ja kyllä, olen itse mies enkä vihaa ja kadehdi naisia!
Naismuistiinko sitten ei voi olla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri äsken kun Katri Kulmuni erosi ja kepulaiset persumiehet olivat heti lossottamassa tytön olevan liian nuori. Timo Soinihan ehdottu persujen ja kepun yhdistymistä. Molemmissa puolueissa on samanlaista naisvihaa.
Onko tässä nyt kyse siitä, että naiset eivät voisi osata hoitaa yhteisiä asioita vai Katri Kulmunin iästä? Taidat keksiä uusia väitteitä sitä mukaa kun edelliset osoittautuvat mihinkään perustumattomiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ei noilla rassukoilla kommareilla ole mitään muuta argumenttia äärisurkean hallituksen puolesta, niin sitten pitää keksiä että setämiehet haukkuu...hah.
Keksiä? Mitä muuta setämiehet on täällä tehneet kuin haukkuneet hallitusta kukkahameiksi, huulipunahallitukseksi, tyttösiksi, ties miksi? Syvää naisvihaa ja ikärasismia kaikki tyynni. Tosin tämmöinen asiattomuus kyllä kääntyy heitä itseään vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naismuistiinko sitten ei voi olla?
Ei miehellä tietenkään ole naisen muistia. Mutta minulla on, koska olen jo aika iäkäs nainen. Enkä muista yhtään yhtä hyvää juuri omaan aikaansa sopivaa hallitusta kuin tämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei miehellä tietenkään ole naisen muistia. Mutta minulla on, koska olen jo aika iäkäs nainen. Enkä muista yhtään yhtä hyvää juuri omaan aikaansa sopivaa hallitusta kuin tämä.
Vanhat naiset ovat tyhmiä ja uskomattoman hyväuskoisia hölmöjä. Tämä on monesti nähty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri äsken kun Katri Kulmuni erosi ja kepulaiset persumiehet olivat heti lossottamassa tytön olevan liian nuori. Timo Soinihan ehdottu persujen ja kepun yhdistymistä. Molemmissa puolueissa on samanlaista naisvihaa.
Oppositio sekoilee epätoivoisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei miehellä tietenkään ole naisen muistia. Mutta minulla on, koska olen jo aika iäkäs nainen. Enkä muista yhtään yhtä hyvää juuri omaan aikaansa sopivaa hallitusta kuin tämä.
Tämä hallitus osaa ja voi tehdä paljon hyvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä hallitus osaa ja voi tehdä paljon hyvää.
Erinomainen naishallitus ja pari äijää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat naiset ovat tyhmiä ja uskomattoman hyväuskoisia hölmöjä. Tämä on monesti nähty.
Onko varmaa kans?....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri äsken kun Katri Kulmuni erosi ja kepulaiset persumiehet olivat heti lossottamassa tytön olevan liian nuori. Timo Soinihan ehdottu persujen ja kepun yhdistymistä. Molemmissa puolueissa on samanlaista naisvihaa.
Purra vähentää persujen naisvihaa?
- Anonyymi
Marin ei ymmärrä taloudesta edes alkeita. Jos hän saa jatkaa, on taloutemme tuhottu vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi.
- Anonyymi
Marinin hallitus on hoitanut talouden hyvin.
- Anonyymi
Marin on pätevämpi kuin setämiehet yhteensä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin on pätevämpi kuin setämiehet yhteensä...
Kovaa on kateus..
- Anonyymi
Haluaisinpa nähdä yhdenkin, joka on oikeasti Sanna Marinille kateellinen xD Aloittajalla on kummallinen taipumus nähdä fanituskohteensa saama kritiikki kateutena, ja samalla kieltäytyy näkemästä, kuinka epäonnistunut tämä kohde on. Ei mitään uutta fanirintamalta.
- Anonyymi
Oikeisto on kateellinen, heillähän ei ole ketään karismaattista johtajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeisto on kateellinen, heillähän ei ole ketään karismaattista johtajaa.
Purra näyttää?
- Anonyymi
Persut haukkuvat Sanna Marinia kaikesta tekemisestä, vaikka persuja ei kiinnosta muu kuin maahanmuuttopolitiikka.
- Anonyymi
Siis tarkoitat tietenkin, että ihmiset kritisoi Sanna Marinia tehdyistä virheistä. Eihän sitä hyvistä asioista kritisoida. Niistä mm. kehutaan.
Ja tarkoitat tietenkin, että maahanmuuttopolitiikka on vain yksi osa Perussuomalaisten agendaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis tarkoitat tietenkin, että ihmiset kritisoi Sanna Marinia tehdyistä virheistä. Eihän sitä hyvistä asioista kritisoida. Niistä mm. kehutaan.
Ja tarkoitat tietenkin, että maahanmuuttopolitiikka on vain yksi osa Perussuomalaisten agendaa.Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikka on syy nykyisen hallituksen huonoihin valintoihin. Koronankin toivat suomeen. Ovat vieläpä syypäitä lomautuksiin ja irtisanomisiin. Ovat syyllisiä kaikkeen. Vappusatkukin katosi persujen myötä. Persut pilaa kaiken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis tarkoitat tietenkin, että ihmiset kritisoi Sanna Marinia tehdyistä virheistä. Eihän sitä hyvistä asioista kritisoida. Niistä mm. kehutaan.
Ja tarkoitat tietenkin, että maahanmuuttopolitiikka on vain yksi osa Perussuomalaisten agendaa.Kritiikki voi sekä myönteistä että kielteistä. Kehuminen ei välttämättä ole kritiikkiä.
Ulkomaalaisten maahanmuuton Suomeen estäminen, rasismi ja natsismin ihailu ovat perussuomalaisten agenda. - Anonyymi
Olet osittain oikeassa. Persuja kiinnostaa maahanmuuttajien lisäksi myös homot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kritiikki voi sekä myönteistä että kielteistä. Kehuminen ei välttämättä ole kritiikkiä.
Ulkomaalaisten maahanmuuton Suomeen estäminen, rasismi ja natsismin ihailu ovat perussuomalaisten agenda.Persut sanoo kylläkin et työperäinen maahanmuutto on hyväksyttävää. Kuinka moni suomalainen tahtoo maahan väkeä joka tulee elämään vain avustuksilla? Ei varmaan monikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis tarkoitat tietenkin, että ihmiset kritisoi Sanna Marinia tehdyistä virheistä. Eihän sitä hyvistä asioista kritisoida. Niistä mm. kehutaan.
Ja tarkoitat tietenkin, että maahanmuuttopolitiikka on vain yksi osa Perussuomalaisten agendaa.Perusteeton kritiikki on vain haukkumista, ei siinä järkeä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kritiikki voi sekä myönteistä että kielteistä. Kehuminen ei välttämättä ole kritiikkiä.
Ulkomaalaisten maahanmuuton Suomeen estäminen, rasismi ja natsismin ihailu ovat perussuomalaisten agenda.Persujen olis syytä siivota puolueesta pois väkivaltaiset juntit.
- Anonyymi
En ole kyllä huomannut mitään kateutta "Marinin kimpussa" olemisessa.
Keihin naisiin viittaat, vai puhutko Marinista monikossa? Ei Sanna Marin ainakaan mitään erityisen hyvää työtä ole tehnyt. - Anonyymi
Sanna Marin on hyvä pääministeri. Hän on niin söpö, että Euroopan vanhat setämiehet antavat Suomelle lainaa miinuskorolla, kunhan Sanna vain viitsii edes vilkaista heihin päin. Sannasta olisi hyvin voinut tulla vaikkapa Miss Suomi, mutta nyt hänellä on tärkeämmät tehtävät ja hyvä niin.
Vanha setämies- Anonyymi
Söpöys ei tee kenestäkään hyvää pääministeriä kansan näkökulmasta. Kyllä kansa maksaa vielä kalliisti nyt otetuista lainoista.
- Anonyymi
Sanna kun vilauttaa ja vetäsee koiranpentuilmeen päälle, niin siinä unohtuu kaikki tunaroinnit ja paha maailma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Söpöys ei tee kenestäkään hyvää pääministeriä kansan näkökulmasta. Kyllä kansa maksaa vielä kalliisti nyt otetuista lainoista.
MItä? Väitätkö että nuorimman pääministerin titteli ei olisi synonyymi hyvälle pääministerille? Häpeä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna kun vilauttaa ja vetäsee koiranpentuilmeen päälle, niin siinä unohtuu kaikki tunaroinnit ja paha maailma.
Mitä se vilauttaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Söpöys ei tee kenestäkään hyvää pääministeriä kansan näkökulmasta. Kyllä kansa maksaa vielä kalliisti nyt otetuista lainoista.
Lainaa kannattaa ottaa negatiivisella korolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lainaa kannattaa ottaa negatiivisella korolla.
Niin se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna kun vilauttaa ja vetäsee koiranpentuilmeen päälle, niin siinä unohtuu kaikki tunaroinnit ja paha maailma.
Tykkäät kai?
- Anonyymi
Setämiehet on demareita. Ainakin sen perusteella, kun katsotaan missä laumassa on vanhin porukka.
- Anonyymi
Setämiehet on soosaajia.
- Anonyymi
Juuri tulleen Sanna Marinin lehdelle haastattelussa, kertoo valtion verotulojen kasvattamisesta, mikä on tosi pahan merkki kommunistisesta ajattelusta rahankeräämiseksi.
Aivan hullun lailla rahaa on jaettu ja petoksia tehty, kähmityy omiin taskuihinsa, ei näytä tervejärkiseltä toiminnalta ollenkaan.
Täysin rappiolla taitaa jo olla talous, työttömiä ja perseaukiisia, kuinka paljon lieneekin.
Pitihän se jo arvatakin, kun Mari lähtee rellestää, että niinhän siinä käy.- Anonyymi
Siis jos viitsit lukea tarkemmin niin Sanna Marin on sanonut että verotuksessa oleviin AUKKOHIN puututaan, ei niin että veroja nostetaan automaattisesti kaikilta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis jos viitsit lukea tarkemmin niin Sanna Marin on sanonut että verotuksessa oleviin AUKKOHIN puututaan, ei niin että veroja nostetaan automaattisesti kaikilta!
Ja silti on ollut puhetta kiinteistöveroista, polttoaineveroista, yritysten veroista - niiden kaikkien nostaminen siirtyy hintoihin ja siten koko kansan maksettavaksi. Noin yksinkertaista asiaa ei demari ymmärrä, sille riittää, että otetaan joltakin toiselta pois.

Markkinatalous, ole hyvä.
- Anonyymi
Taidat olla sellainen ikärasisti eikö niin? En kyllä kadehti ketään sama kohtalo kaikilla.
- Anonyymi
Voi näitä pissaliisoja velka lisääntyy ei mitään vastuuta tulevaisuudessa ole kun maksun Aika koittaa
- Anonyymi
Siinä taas yksi sovinisti setämies! Toi on sitäpaitsi jopa herjaavaa (mikä on rikos) sanoa niitä pissaliisoiksi!
- Anonyymi
"Alemmuuskompleksi pistää haukkumaan toisia"!!!
Kun tietää, ettei pysty muuta kuin räksyttämään, niin sitten on vielä niin onneton, että vaan räksyttää ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Alemmuuskompleksi pistää haukkumaan toisia"!!!
Kun tietää, ettei pysty muuta kuin räksyttämään, niin sitten on vielä niin onneton, että vaan räksyttää ...Olenkin sitä ihmetellyt, millaisesta alemmuuskompleksista on tosiaan kyse, kun tarkastellaan sitä lapasesta lähtenyttä persujen jatkuvaa haukkumista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olenkin sitä ihmetellyt, millaisesta alemmuuskompleksista on tosiaan kyse, kun tarkastellaan sitä lapasesta lähtenyttä persujen jatkuvaa haukkumista.
Ano ym. tekee hallaa persuille.
- Anonyymi
Maksun aika on aina, so what.
- Anonyymi
Setämiehenä en voi olla kateellinen punahuulihallitukselle, enhän minä nyt herranjumala tekisi noin huonoja päätösiä.
- Anonyymi
Muistetaan, että suurin osa suomalaisista on erittäin tyytyväinen Sanna Marinin monipuoluehallituksen toimintaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistetaan, että suurin osa suomalaisista on erittäin tyytyväinen Sanna Marinin monipuoluehallituksen toimintaan!
Hallitus koostuu aina useammasta puolueesta, eikä sitä ole mitään syytä kutsua "monipuoluehallitukseksi", joten sillä et saa mitään pisteitä. Mutta sitten mennään metsään, jos hallitus rakennetaan suosimalla samaa ideologiaa seuraavia. Hallitushan ei ole siellä itseään varten, vaan Suomea ja yhteiskuntaa varten.
- Anonyymi
Taas naisvihaa.

Jos mielestäsi esim keskusta ja vasemmistoliitto tai vihreät ja keskusta edustavat samaa ideologiaa, niin etpä ole juuri puolueohjelmia selaillut. Silti kykenevät ymmärtämään sdp:n johdolla sekä yrittäjiä että että työntekijöitä ja niissä eri elämänvaiheissa olevia, jotka tarvitsevat muun yhteiskunnan tukea (lapset, opiskelijat, sairaat, vanhukset).
Edellisen hallituksen kolme puoluetta edustivat hyvinkin samaa ideologiaa, joilla kaikilla oli palkkatyötä ja eri elämänvaiheissa olevien (mm opiskelijoiden, työttömäksi joutuneiden) elämisen ehtoja kurjistava politiikka. Keskenään hyvin samansuuntainen ideologia ja metsään meni seuraavien vaalitulostenkin perusteella. Ei syntynyt heistä enää uutta hallitusta ja hyvä niin. Eri kansalaisryhmien vuoksi tarvitaan välillä tasapainottavia päätöksiä. Ohjelma olisi mahtavan hyvä, mutta taitaa korona-ahdinko vesittää monta hyvää suunnitelmaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos mielestäsi esim keskusta ja vasemmistoliitto tai vihreät ja keskusta edustavat samaa ideologiaa, niin etpä ole juuri puolueohjelmia selaillut. Silti kykenevät ymmärtämään sdp:n johdolla sekä yrittäjiä että että työntekijöitä ja niissä eri elämänvaiheissa olevia, jotka tarvitsevat muun yhteiskunnan tukea (lapset, opiskelijat, sairaat, vanhukset).
Edellisen hallituksen kolme puoluetta edustivat hyvinkin samaa ideologiaa, joilla kaikilla oli palkkatyötä ja eri elämänvaiheissa olevien (mm opiskelijoiden, työttömäksi joutuneiden) elämisen ehtoja kurjistava politiikka. Keskenään hyvin samansuuntainen ideologia ja metsään meni seuraavien vaalitulostenkin perusteella. Ei syntynyt heistä enää uutta hallitusta ja hyvä niin. Eri kansalaisryhmien vuoksi tarvitaan välillä tasapainottavia päätöksiä. Ohjelma olisi mahtavan hyvä, mutta taitaa korona-ahdinko vesittää monta hyvää suunnitelmaa.Ainahan hallitukset ovat hyvää tarkoittavia ja kansan puolella.
- Anonyymi
No melko lailla päin persettähän nuo hommat näytttää menevän.
Ja toksiset feministit lietsoo miesten ja naisten välistä vastakkainasettelua.
- Anonyymi
Toksiset persut lietsoo väitettä että feministit lietsoo vastakkainasettelua miesten ja naisten välille. Taas yksi naisvihan osoitus heiltä.
Ja mitä ovat "feministit". Kuka vaan voi väittää okevansa. Anonyymi kirjoitti:
Toksiset persut lietsoo väitettä että feministit lietsoo vastakkainasettelua miesten ja naisten välille. Taas yksi naisvihan osoitus heiltä.
Ja mitä ovat "feministit". Kuka vaan voi väittää okevansa.Ja tässä yksi toksinen anonyymi väittää, että toksinen persu-oletettu väittää toksisten feministien lietsovan vastakkainasettelua? :-D
Anonyymin kuitti ei pure. Mutta yksi asia jäi auki : kuka väittää okevansa persu? Ei kukaan persuista ole puhunut. Vai onko? En jaksa selata kommentteja läpi.
Mutta mitä sanna m:n tulee, siinä on nainen paikallaan. Kun pitää kieltää kaikki, puhua paljon, ja tuhlata rahaa (koronapiikki auki), kuka sen osaisi paremmin kuin feministinen vasemmistohalltitus? Ei siinä mitään, hyvin toimittu tähän asti. Jännää miten käy kun ruvetaan pistämään taloutta kuntoon.- Anonyymi
jouMan kirjoitti:
Ja tässä yksi toksinen anonyymi väittää, että toksinen persu-oletettu väittää toksisten feministien lietsovan vastakkainasettelua? :-D
Anonyymin kuitti ei pure. Mutta yksi asia jäi auki : kuka väittää okevansa persu? Ei kukaan persuista ole puhunut. Vai onko? En jaksa selata kommentteja läpi.
Mutta mitä sanna m:n tulee, siinä on nainen paikallaan. Kun pitää kieltää kaikki, puhua paljon, ja tuhlata rahaa (koronapiikki auki), kuka sen osaisi paremmin kuin feministinen vasemmistohalltitus? Ei siinä mitään, hyvin toimittu tähän asti. Jännää miten käy kun ruvetaan pistämään taloutta kuntoon.Älä hermoile, asiat hoidetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toksiset persut lietsoo väitettä että feministit lietsoo vastakkainasettelua miesten ja naisten välille. Taas yksi naisvihan osoitus heiltä.
Ja mitä ovat "feministit". Kuka vaan voi väittää okevansa.Parempi on tasa-arvoa kannattaa ja ajaa, kuin feminismiä tms.
- Anonyymi
Holtintonta rahajakoa.Yrityksillä ei enään yrittäjän taloudellista vastuunkanto kykyä. Sosiaalietuuksia jaetaan mielinmäärin. Verojen korotuksis ja liikkumisen rajoituksia suunitelmissa. Virkoja ja avustajia palkataan enevissä määrin. Tavallinen suomessa syntynyt rekisteröitynyt kansalainen maksaa kaiken tämän sorruttuaan lopuksi kaljotteleen tai harrastamaan mailmanvanhinta ammattiaan kun ei työ elätä tai sillä ei ole sanottavaa merkitystä
- Anonyymi
Kyllä se on huolestuttavaa kun vasurit määrää
Rahaa jaetaan kaikille.Pitäis saada porvarihallitus ja kukkaronnyärit kiinni.- Anonyymi
Niimpä. Että sitten kukkaron osingot päästäis taas jakamaan porvareille entiseen malliin. Muuten ei raha kohta riitä mersuihin, audeihin, huviveneisiin, kolmosloma-asuntoihn ym. TODELLA TÄRKEÄÄN.
- Anonyymi
Kommunisti mikä kommunisti.Oli sitten nuori nainen tai vanha setämies.ei hyvä heilu
- Anonyymi
Toivot kaikkien olevan kommunisteja?
- Anonyymi
Kateelliset = kuvitteellinen ryhmä ihmisiä
Setämiehet = kuvitteellinen ryhmä ihmisiä
Mutta tällaisella kuvitteellisella hölmöilyllä kuitenkin hyökätään niitä vastaan, jotka esittää perusteltua kritiikkiä Marinista. Kritiikkihän tässä on se järkyttävä asia... Huoh, mutta se ei ole mitään, että hyökkääjä kiistää ja sivuuttaa kaikki kritiikit, syyt kritiikkiin, eikä esitä niitä vastaan asiallisia perusteita. Kovin on kaksilla rattailla köröttelyä eräiden aktivismi, eikä niissä näytä olevan edes pyöriä.- Anonyymi
Kritiikkiäkö se on, kun nimitellään tyttösiksi tms.
- Anonyymi
Ei tämän hetken tilanne ole Marinin vika. Tähän on tultu pitkällä juoksulla. Ei asiat ole tapahtuneet hänen aikanaan. Kerrankin on päämies, johon voi luottaa, joka ajaa asioita rehellisyydellä. Ei ole pelle estraadilla.
- Anonyymi
Sipilän hallitus sai velkaantumisen pysähtymään, mutta Rinteen mielestä oli jakovaraa ja Marin jatkaa samaa linjaa. Jos Rinne ja Marin olisivat jatkaneet valtiontalouden tevehdyttämistä, sitä jakovaraa voisi muutaman vuoden kuluttua oikeasti ollakin. Mutta ne sössivät heti alusta alkaen. Eli koronaa lukuunottamatta kaikki tämä skeida, jossa kahlataan, on täysin demarien syytä.
Ja se tulee sattumaan kaikkein kovimmin demarien äänestäjiin, kun maksun aika alkaa. Luota sinä vaan noihin valehteleviin pelleihin, karkuun lähtevät tosipaikan tullen, Sirkusta johtaa sen jälkeen joku muu, kun nämä ääliöt ajavat sen konkkaan kuten Kreikan. - Anonyymi
Kokoomus ja persut oli edellisessä.
- Anonyymi
Mitenkähän olisi käynyt jos koronakriisi olisi osunut edellisen hallituksen aikana? Lapsilta, vanhuksilta, vammaisilta, köyhiltä, opiskelijoilta ja työttömiltä olisi viety kaikki pois ja rahat pumpattu rikkaille. Yksityiset terveysfirmat olisivat tehneet järkyttävän kalliita testejä valtavat määrät ja laskuttaneet valtiota, mutta eivät olisi muuten osallistuneet kuin rahastamalla. Tauti olisi räjähtänyt käsiin kun päätöksiä ei olisi osattu tehdä. Olisi yritetty fist-pumpilla juhlistaa pakkolakeja jotka eivät olisi edenneet kun valmistelu on ollut osaamatonta. Oli onni, että korona ei iskenyt persuhallituksen aikaan.
- Anonyymi
Sipilän ja Sinisen Huijauksen hallitus? Uskoisin, että perseily olisi ollut koronan suhteen samaa kuin nykyisen hallituksen tapaisen kanssa. Rahat menee joka tapauksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilän ja Sinisen Huijauksen hallitus? Uskoisin, että perseily olisi ollut koronan suhteen samaa kuin nykyisen hallituksen tapaisen kanssa. Rahat menee joka tapauksessa.
Tämä hallitus tekee oikeaa politiikkaa, ei vatuloi.
- Anonyymi
Suomessa valitsee setämiehiin kohdistuva rasismi. Jos olet vanhempi mies, sinut nonsaleerataan ulos keskusteluista harmaan tukan värin perusteella.
Kaikkea hyvää nuorille ministereille. En ole kateellinen, olen huolissani.- Anonyymi
Seuraavaksi on valittava ehdottomasti ministereiksi 18 juuri täyttäneitä naisia. Heillä on nuoret aivot, paras kyky hallita ja hahmottaa asioita, raikkaat mielipiteet ja kyky ratkaista ongelmia. Vanhemmat naiset, siis tädit eli yli 25v, eivät enää vanhuutensa vuoksi kykene näihin suorituksiin. Nuoret miehiä taasen ei kannata edes ajatella, seditä puhumattakaan. Ja ns. kokemus taasen on täyttä sanahelinää, vakava rasite kaavoihin kangistumisen vuoksi.
- Anonyymi
Se on miesvihaa, katkerat feministit ovat keksineet sille vain sellaisen termin, joka häivyttää sen todellisen luonteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on miesvihaa, katkerat feministit ovat keksineet sille vain sellaisen termin, joka häivyttää sen todellisen luonteen.
Ei saa tytötellä mutta saa seditellä.
- Anonyymi
Setämies uhriutuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies uhriutuu.
Sieltähän se taas tuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies uhriutuu.
Setämies katsokoon peiliin, menneisyyden asenteisiin. Miksi nyt ylilyöntejä ja vastakkainasettelua tapahtuu?
Niitä miehiä, poikia ja setiä pitää kyllä kunnioittaa ja ihailla, jotka näkevät ja ymmärtävät, miksi naiset ovat nousseet puolustamaan oikeuksiaan. Heillä on sekä sydäntä, järkeä että viisautta.
Naisilta toki toivoisi samaa peiliin katsomista, jos meinaa viha nousta. Se ei ole rakentavaa energiaa. Ottakaa rauhallisemmin. Nämä nuoret naispoliitikot kyllä hoitavat pest insä javasta aika näyttää, miten hyvin!
- Anonyymi
Marinin hallitus tulee jättämään seuraavalle hallitukselle rajun työn, kun julkisia palveluja aletaan karsimaan. Kuntien taloudet olivat huonossa jamassa jo ennen koronaa ja nyt entisestään miinuksella. Marinin hallituksen elvytyspaketissa edellytetään kuntien panostuksia tiettyihin projekteihin. Mistä hallitus luulee rahojen tulevan, kun nyt suunnitellaan lomautuksia ja palvelujen leikkaamista.
Marin puhui juuri verotuksesta, kenelle ja mihin hän aikoo ne kohdistaa kun suurin osa yrityksistä ja yksityisistä kieppuu konkurssin partaalla.
Ei tarvitse olla järjen jättiläinen, huomatakseen, ettei yhtälö toimi.- Anonyymi
Mitä sitten itse tekisit?
- Anonyymi
https://www.verkkouutiset.fi/ruotsin-koronajohtaja-meilla-on-immuniteettia-toista-aaltoa-varten/#9c47854a
saapas nähdä kuka murehtii... - Anonyymi
Heh, jokainen ukkomies tai mies ei sentään kiellä tytärtään.
- Anonyymi
Kuka nyt kadehtisi vapaan kasvatuksen kersoja, joilla ei ole minkaanlaisia tapoja tai kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan. Tuon vapaan kasvatuksen tuotokset terrorisoivat omia vanhempiaankin niin miten he pärjäisivät muuallakaan. Näitä kasvatteja minä hoidan, toivoen että olisivat jatkossa yhteistyökykyisiä kansalaisia eikä minä, minä onnettomia. Luullen, että he kaikki tekee mitä minä sanon. Ei ei se niin mene, tulevat saamaan pakastin "pataan". Suo siellä vetelä täällä. Terkkuja ja Juhannusta kaikille. Oikean perheen hyvin kasvatettu Nainen isolla N:llä

👍👍👍

Eipä se lapsi voi vanhempiaan valita....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
👍👍👍
Oi aikoja, oi tapoja....
- Anonyymi
Tajuntaa laajentavien huumeiden käyttö avartaa näköjään myös käsitystä erilaisista asioista. Pikkutyttö hallitus on kussut kansan muroihin tavalla jota saa hakea vuosikymmenien varrelta ja ei taida löytyä.
- Anonyymi
Joo, olisi sun syytä pysyä raittiimpana vaan....
- Anonyymi
Näyttää persujen ja kokkareitten raivo olevan huipussaan ymmärtäähän sen että ottaa päähän kun Marinin hallitus on selviytynyt tästä pahasta korona kriisistä erinomaisesti ja on sanottava että esim. persuilla ei ole ollut mitään muuta antia tässä kriisissä kuin suunsoitto.
- Anonyymi
Elvytetään velkaeuroilla otetaan maahantukeutujia(jotka ei ikinä maksa mitää ja maksetaa eu viulut. Suorastaan huippuhallitus
- Anonyymi
Älä vääristele, asiat on ihan muuta.
- Anonyymi
On ollut etuoikeus saada elää omaa vähäistä elämäänsä ensin Antti Rinteen ja sittemmin juuri Sanna Marinin johdolla.
Julman aktiivimallin lopetus oli rakastettava ele. Myös Marinin aikana tapahtunut bensan hinnanlasku on ollut ihanaa.
Korona -kriisin alussa taas ministeri Ohisalo teki kauniisti kertoessaan että rajojen sulkemisesta huolimatta turvapaikan hakuoikeus säilyi kaikille.
Inhottavasta turpeenpoltosta luopuminen, suo-ojien umpeenlaitto, viattomien hanhien ylilennon turvaaminen, ilmaston lämpenemisen estäminen ja monet muut hyvät asiat ovat juuri pääministeri Marinin ansioita!
Voguen sivuille pääsy olikin sitten jo aivan käsitämätön saavutus jopa häneltä. Suomalaisena naisena olin pakahtua ylpeydestä!- Anonyymi
olisit nyt kuitenkin vain pakahtunut!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olisit nyt kuitenkin vain pakahtunut!
Torilla tavattiin, turvavälitkin oli!
- Anonyymi
Johan Samarin puhui veronkorotuksista
ja tietysti yrittäjiltä ,niiltä ketkä pitää tämän maan pystyssä,niitä odotellessa- Anonyymi
Eurooppa on ihaillut ja ihailee edelleen Suomen hallitusta!!
Varsinkin kaikki sivistysvaltiot. Niin tekee tämäkin pappa, (68-v.) joka on ehtinyt nähdä jo jos jonkinmoisia valtioneuvostojamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eurooppa on ihaillut ja ihailee edelleen Suomen hallitusta!!
Varsinkin kaikki sivistysvaltiot. Niin tekee tämäkin pappa, (68-v.) joka on ehtinyt nähdä jo jos jonkinmoisia valtioneuvostojamme.Eurooppa on maanosa. Ei se ihaile. Mutta Euroopan maissa kuin myös Euroopan ulkopuolella Suomea on arvostettu monella tavalla. Harmi vain, että EU ja EU-mielisyys pilaa kaiken hyvän. Nyt EU-mieliset eurooppalaiset arvostaa Suomea EU-mielisyyden näkökulmasta, samalla kun EU;n valuvikoja kritisoivia vastaan levitetään propagandaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eurooppa on ihaillut ja ihailee edelleen Suomen hallitusta!!
Varsinkin kaikki sivistysvaltiot. Niin tekee tämäkin pappa, (68-v.) joka on ehtinyt nähdä jo jos jonkinmoisia valtioneuvostojamme.👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eurooppa on ihaillut ja ihailee edelleen Suomen hallitusta!!
Varsinkin kaikki sivistysvaltiot. Niin tekee tämäkin pappa, (68-v.) joka on ehtinyt nähdä jo jos jonkinmoisia valtioneuvostojamme.Niinhän asia on, hyvä on Suomen maine.
- Anonyymi
SDP:ssä korkein keski-ikä = setämiesten puolue.
- Anonyymi
Niin, ja silti niin suosittu. Ja silti nuori nainen pääministerinä👍
Ehkä äänestän jatkoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja silti niin suosittu. Ja silti nuori nainen pääministerinä👍
Ehkä äänestän jatkoon.Tottahan se herättää kovaa kateutta muissa puolueissa.
- Anonyymi
No kerro edes yksi asia, minkä.on tehnyt Suomen parhaaksi..
- Anonyymi
No hei kato kalluppeja ni tiiät!!! Hei! Kalluppi hei!
- Anonyymi
Kait se tyttönen on siksi pääministerinä, ettei puhutaisi vioista koska on nuori ja nainen. Jos arvostelet niin olet suvaitsematon naisvihaaja. Ei tartte kestää palautetta eikä ottaa oikeaa vastuuta, eikä päätöksiä saa arvostella.
-mummmo77 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No hei kato kalluppeja ni tiiät!!! Hei! Kalluppi hei!
Eli et osannut kertoa sitä yhtä ainoaa asiaa..
- Anonyymi
Jussina juodaan ja joka jeppe juo, myös palstajeppe juo ja jeppe jepenheimon jeppe.
- Anonyymi
Niinpä, nimitellään huulipunahallitukseksi! Tai miehiä vit....taa. Ja kokoomusta, kun ei saa olla esillä koronan vuoksi ja tekemässä HYVIÄ päätöksiä.
- Anonyymi
Tämähän harmittaa ns feministejä, mutta suurin osa Sannan äänestäjistä on setämiehiä, jotka Sannan kauneus, älykkyys ja karisma ovat lumonneet. Feministit äänestävät Ano Turtiaista, jotta saavat kokea itsensä mukamas älykkäiksi ja viisaiksi. No pakko myöntää että Anoon verrattuna he ovatkin, mutta Sannaa kohtaan tuntevat vahvaa alemmuuskompleksia.
Setämies 63 v.- Anonyymi
Puhu vain omasta puolestasi. Karisman lumot eivät auta, kun on tehtävä oikeita päätöksiä.
Setämies 69v. - Anonyymi
Setämies joka nuorta naista osaa arvostaa, hyvä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Setämies joka nuorta naista osaa arvostaa, hyvä!
Tuon "setämies" sanan hokemiseen perustuu SDP:n kannattajien yritys torjua SDP:tä kohtaan kohdistettu kriittinen arviointi tällä palstalla.
- Anonyymi
Mitäs ne tytöt on taas tehneet, no aikaki Timo Harakka oli syöny ja juonu valtion piikkiin, kallis satojen eurojen lasku veronmaksajille, oli otettu vähän paremmat juomat ja annokset kesän kunniaksi.
Muuten ihan sama, mutta eikö ministerin palkka riitä omiin syömisiin, mihin ne omat rahat sullotaan jemmaan?
Että kun sossu ei anna köyhälle edes 5 sentin kolikkoa yli lainmukaisen avustuksen ja Kela perii jokaisen ylimääräisen opintotuki euron takaisin ulosoton uhalla, niin herrat ne vaan törsää valtion varoja vaikka omaakin rahaa olis. On tää sellanen demokratia.
Ja niinku me naurettiin Kreikalle 5 vuotta sitten kun niiden korruptiot paljastu, ihan saman osaa suomen eliitti. Timo Soini paras esimerkki rahan voimasta, tarpeeksi kun maksetaan niin kaikki aattet karisee... - Anonyymi
Onhan tuo nähty, että liian kovaan paikkaan joutui naiset ministereinä.
- case Kulmuni
- Marinilla poikakaverin yritys mainostaa miten heillä on suhteita rahaa jakavaan pääministeriin
- Andersson naureskelee Harkimon lukihäiriölle ministeriaitiossa vaikka on opetusministeri (hei kuulitteks mitä se sano!)
- Ohisalo ei pystynyt myöntämään, että Kreikassa ei noudatettu turvapaikanhakijoita koskevia sopimuksia, vaan pidettiin raja kiinni, ja Suomi tuki sitä
Kovaa hintaa maksetaan tämän hallituksen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.- Anonyymi
Kova paikka näyttää olevan se, että Sanna Marin pärjää pääministerinä erinomaisesti, paljon odotuksia paremmin.
- Anonyymi
Ai niin, ja sitten oli Anderssonin epäkypsyyttä osoittanut "paskapuhetta"-kommentti televisiossa.
- Anonyymi
Niin, ja Marinin äyskimiset kyselytunnilla, kun ei osaa vastata asialliseen kysymykseen.
- Anonyymi
Kylläpä nyt on herkkien persumiesten herkkiä tunteita loukattu syvästi noin kauheilla puheilla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä nyt on herkkien persumiesten herkkiä tunteita loukattu syvästi noin kauheilla puheilla!
Suomalaiset on aina kärsiny kateudesta, aina.
- Anonyymi
Persuthan on viime aikoina pääasiassa kunnostautunut homomyönteisillä ulostuloilla. Sikäli nämä nämä naisten aliarvioinnit ei yllätä.
- Anonyymi
Soon kuule ihan yksi ja sama mitä sukupuolta tai puoletonta on, kun tehdään hallituksessa vahinkoa Suomelle ja suomalaisille. Kun tuollaiset keskenkasvuiset pistetään vastuuseen ilman mitään kokemusta minkään johtamisesta ja ainoat eväät ovat punaiset silmälasit, niin huonosti siinä käy. Katainen ja Stubb olivat liian nuoria ja kokemattomia ja siinä oli edelliset huonot hallitukset, Marinin hallitus on kaikkien aikojen huonoin. Kun ei ole osaamista eikä kokemusta, vaan punainen aate. Jonka jokainen täyspäinen hautasi Neuvostoliiton mukana.

Persuista on tutkimusten mukaan 70 prosenttia kiinnostunut saman sukupuolen edustajista. Monet ovat pariutuneet maahanmuuttajien kanssa. Huomiota näistä asioista yritetään epätoivoisesti kääntää muualle. Onneksi media on tuonut oikeaa tietoa asioista kansan tietoon.

Ahaa, sellasta muka.
- Anonyymi
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4277535-george-floyd-lyomaaseena-zimbabwen-ja-yhdysvaltain-sanasodassa
laajemmin
osaako sanna politiikkaa?- Anonyymi
Sanna Marin on liian taitava ja älykäs ja sehän ärsyttää joitain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marin on liian taitava ja älykäs ja sehän ärsyttää joitain.
Sanna Marin ei ole taitava pääministeri eikä erityisen älykäs.
- Anonyymi
Marinilla on 80 avustajaa jotka tienaa alkaen 10 tonnia kuussa, on se tosi kova duuni kuunnella kaikkia avustajia. Ministerit ite mitään osaa, ne on pelkkiä.puhuvia päitä joille puheetkin syötetään Tekirin toimesta pääkoppaan.
Kovvoo hommoo on tuo, liian pienet liksat lun ei rahat riitä kahviin ja pullaan- Anonyymi
Marin on siten korkeimman neuvoston puhemiehistön rouva puheenjohtaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin on siten korkeimman neuvoston puhemiehistön rouva puheenjohtaja
Puhut nyt Putinista.
- Anonyymi
On se käsittämätön oppi tuo viherpunainen aate.
sen on pakkko olla syvyyden porakaivosta kotoisin ei se muuten niin sitkeä ole, juolavhnäkin lähtee sentään roundupilla, tuo tampereen aate ei löhde millään elon aikana. - Anonyymi
Viisaita naisia. Erityisen teräviltä vaikuttavat Marin ja Andersson. Hallitus on selvinnyt tähän saakka loistavasti. Kaikkialla sama juttu. Nyt otetaan runsaasti velkaa ja elvytetään. Niin kaikissa EU-maissa. Se on juuri se oikea tie. Saksalaiset osaavat raha-asiat ja siellä on erityiset suuret tukitoimet valtion taholta. Saksasta mallia! Katsotaan nyt miten menee jatkossa. Tämä hallitus on ennakkoluuloton - oletan sen menestyvän jatkossakin. Annetaan hallitukselle työrauha... Aika näyttää!
- Anonyymi
"Annetaan hallitukselle työrauha"
No eikö muka ole annettu?
Kuka muka ottaa näiden palstojen häiriköt ja tai Ilta Sanomien Timon tarinat tosissaan.- Anonyymi
On aivan mahtavaa kokea, miten huonosti varsinkin persu nukkuu nyt. Aivan kuten laulu kuului jo aikoja sitten: porvari nukkuu huonosti.
- Anonyymi
Kyllä esim. kokoomuksessa viisaammat ovat olleet enimmäkseen hiljaa, mutta Orpo on heittäytynyt räksyttäväksi, esim. kun syytti pääministeriä, että "ei vastaa kysymykseen", vaikka Marin vastasi huolellisesti ja tarkasti Orpon kysymykseen. Se oli outo käytös Orpon taholta - luulen että siellä kokoomuksessa on jo päätetty vaihtaa puheenjohtajaa. Orpo on "törttöillyt" kuten voidaan sanoa. Orpo ei poliitikkona vakuuta...

Kuumeinen etsintä on kokoomuksessa kulissien takana käynnissä, mistä löytää samanlainen uusi reipas poliitikko, niinkuin demareilla Sanna Marin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuumeinen etsintä on kokoomuksessa kulissien takana käynnissä, mistä löytää samanlainen uusi reipas poliitikko, niinkuin demareilla Sanna Marin.
Lepomäki ehkä....
- Anonyymi
Joku kirjoitti aiemmin ketjussa "Konkurssiaalto jäämässä suutariksi" Tähän tiivistyy suomalaisten talousymmärrys. Toki parhaiten kunkin omaa talousymmärrystä kertoo oma henkilökohtainen verotustodistus 2019. Siellä on se numero YLE veron perusteista.
Tällä hetkellä talouden heikkoa ja edelleen vähäistä kysyntää ylläpidetään pankkien lyhennysvapailla. Nordea yms. ovat antaneet todella helposti lyhennysvapaata asunto- ja autolainoihin 6kk ajaksi, sekä yrityslainoihin. Tämän takia kysyntä näyttää lähes hyvältä. Mutta nuo lyhennysvapaat eivät ole siis ikuisia. Silloin se totuus vasta paljastuu.- Anonyymi
"totuus paljastuu" Totuushan on se, et suomalaiset kyllä selviää aina, aina on selvitty ennenkin vaikeista paikoista, koska ei ole jääty 'tuleen makaamaan'.
- Anonyymi
Hyvä että tekevät hyvää työtä. Tosin mies tekisi samat työt paremmin.
Maria Ohisalo aikoo tuhota Suomen poliisin vaatimalla mamuja poliiseiksi. Vihervasemmisto vastustaa poliisia.
Ohisalo haluaa alentaa palomiesten vaatimuksia. Vaarantaa turvallisuuden. Feminismi menee kaiken edelle.
Ohisalo haluaa pitää paperittomat Suomessa ja haluaa Al-Holin terroristinaiset Suomeen. Vaarantaa suomalaisten turvallisuuden.
STM:n naisministerit mokasivat kunnolla suojavarusteiden hankinnan koronapandemiaa varten.
Avustajia on liikaa ja velkaa otetaan liikaa.
EU:lle annetaan kaikki periksi.
Sanna Marin ei ole tuominnut USA:n mielenosoitusten tuhotöitä ja väkivaltaisuuksia.
Suomen feministihallitus on vaarallinen, koska naisilla menee tunteet järjen edelle.- Anonyymi
"Suomen feministihallitus on vaarallinen, koska naisilla menee tunteet järjen edelle"
Tietosi naisista ja miehistä on maailmanennätysnoloa.
- Anonyymi
Naurua... ja silmien pyörittelyä.... ja olen muuten nelikymppinen nainen.
Tällaiset kommentit (aloittaja) vaan vahvistavat käsitystäni siitä, että vihervasemmisto valitsee edustajansa pelkän ulkonäön, sukupuolen tai seksuaalisen suunt. perusteella. On sivuseikka, onko hän työssään pätevä. Vielä parempi, jos Suomen pääministeri olisi Kalliossa asuva marokkolainen turvapaikanhakija-vegaani-homo, jolla olisi vaal. pun. värjätty fleda ja lemmikkinä yksisarvinen. - Anonyymi
Tulipahan jälleen todistetuksi, että kaikki punavihreät ovat hulluja valehtelijoita.
Vain harvinaisen epärehellinen ja tyhmä yksilö -- kuten punavihreä -- leimaa kaiken kritiikin "setämiesten kateudeksi". Tosiasiassa hallituksemme on kaikkien aikojen katastrofaalisin.- Anonyymi
Tämä on totta.
- Anonyymi
Löytyyks sun väittämälles muutakin lähdettä noista ”vanhoista setämiehistä” kun suupielestäs valuva kuola, vaan ihan vaan lämpimikseskö länkytät?
- Anonyymi
Näkeehän tuon päältä. Sanna Marin on aivan lapsi vielä.
Häneltä puuttuu uskottavuus, kokemus, asiantuntemus, luottamus, toisin sanoen kaikki.
Mikä mahtoi olla syy että hänet ja pikkutyttöhallitus yleensä valittiin?
Jokaisesta tilaisuudesta huokuu puuttuva asiantuntemus, puhetilaisuudessa näkee selvästi että ministerit lukevat suoraan avustajan kirjoittamasta paperista kaikki sanottavansa. Huomaa että heille on tärkeämpää itsensä korostaminen kuin asian esittäminen, - Anonyymi
Nykyajan elintaso ja elämää helpottavat keksinnöt ovat pääosin setämiesten aikaansaannosta ja keksimää. Tietysti on osaksi tätienkin, ei pidä mitenkään väheksyä heidän osuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näkeehän tuon päältä. Sanna Marin on aivan lapsi vielä.
Häneltä puuttuu uskottavuus, kokemus, asiantuntemus, luottamus, toisin sanoen kaikki.
Mikä mahtoi olla syy että hänet ja pikkutyttöhallitus yleensä valittiin?
Jokaisesta tilaisuudesta huokuu puuttuva asiantuntemus, puhetilaisuudessa näkee selvästi että ministerit lukevat suoraan avustajan kirjoittamasta paperista kaikki sanottavansa. Huomaa että heille on tärkeämpää itsensä korostaminen kuin asian esittäminen,Turvautuu pitkiin fraaseihin joissa pajattaa itsestäänselvyyksiä. Ei siis paljon sano mitään, mikä osoittaa epävarmuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turvautuu pitkiin fraaseihin joissa pajattaa itsestäänselvyyksiä. Ei siis paljon sano mitään, mikä osoittaa epävarmuutta.
Huonosti keksit aihetta mollaamiseesi, hööh.
- Anonyymi
Setien suusta kuola valuu, sillä valehteleminen on raskasta...
- Anonyymi
Marin on fiksu nainen ja huomannut, ettei suomi näistä italian tukipaketeista selviä ja on alkanut jo vihjailla tekevänsä toisen lapsen. Näin pääsee kätevästi pois vastuun kannosta.
- Anonyymi
Lapsia ei tehdä,niitä annetaan tai sitten ei anneta.Joskus annetaan myös vääriin perheisiin ja yhteiskunta maksaa.Pitäisi olla aborttilaissa että vähintään toisen vanhemmista käytävä töissä ettei jo synnytä työttömäksi,koska laiskuus on periytyvää.

Älä tuollaista yritä Suomessa, laitonta ja vastenmielistä.
- Anonyymi
Jokainen joka kuuntelee, mitä Marin sanoo, ymmärtää hänen puheensa olevan ympäripyöreitä latteuksia, ilman mitään todellista sisältöä. Näyttää siltä että edustava esiintyminen uppoaa kansaan vaikka sisältöä ja ymmärtystä ei olekkaan.
- Anonyymi
Juuri näin. Turvautuu mitäänsanomattomiin fraaseihin ja itsestään selvyyksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Turvautuu mitäänsanomattomiin fraaseihin ja itsestään selvyyksiin.
Marin on erittäin taitava ja pätevä poliitikko.
- Anonyymi
Hoivakoteihin eipääse edes postinkantajat Nurmeksessa. Ei ole tullut mitään Bb
- Anonyymi
Juuri niin!
- Anonyymi
Pah! Jos kanamaiset tyttöset saavat suomessa tasapuolisen elintason kansalle syön bikinini. Nyt ovat levitelleet veronmaksajien ja ulkomailta saaneita lainarahoja ympäriinsä ja nyt suunitellaan veronkorotuksia kansalleen. Älyttömän helppoa politiikkaa jonka osaa jokainen vähänkin vähäisen koulujakäynyt suupaltti.
- Anonyymi
On sekavat säännöt. Nurmeksen hoitokodissa ei.pääse edes postinkantaja jakamaan åostia tai kotiinkuljetettuna maksettujq. paketteja jakamaan.a Tåällä on alle 70 vuotiaita,jotka tarviikuntoutusta..Eikä saa. tulla kukaan aut tamaan. kuntoutuksessa... Onko ketään viisastq hallituksessa Täällä ei ole purettu mitään sääntöjä. Kstsointiedotustilaisuutta . Siellä puhuttiin pitkään ravintoloista. Oli pakko sulkea tv. Ihmettelen,miksi hallitus. tukee alkoholin myyntiä..Ja niistä puhuttiin koko ajan. Muut asiat jäi kertomatta. Hyvin sekavaa.. touhua....Onko siellä..ketään järkevää. Monet hoitokodeissa tarvitsee omaisen tukea.. Se on höpötystä,että.niitä suojellaan.Monet. tarvitsevat kuntoutusta..Se pitää itse järjestää..Hoitokodissa ei ole kuntouttajaa. Joten selvät säännöt. Nyt hoitokodeissa odotellaan,mitkä.säännöt on.purettu.Vaivoikohan poliisi. auttaa?
Nimimerkki pettynyt hallitukseen.(voiko tällaista olla )- Anonyymi
No voihan jösses!! Miten monta konkurssia saikaan aikaan Holkerin (kok) sinipunahallitus 1990-luvun alussa. Se lienee jäänyt lajissaan maailmanennätykseksi: lisäksi yli puoli miljoonaa työtöntä muutamassa vuodessa!!!
Katselin tuossa BKT-tilastoa. Vuosina 1995-2010 dollarimääräinen BKT asukasta kohti kasvoi viidestä vertailumaasta (Ruotsi, Suomi, Tanska, Iso-Britannia, Hollanti) prosentuaalisesti eniten 54 % SUOMESSA!!
Ruotsissa 51 %, Tanskassa 47 %, Iso-Britanniassa 48 % ja Hollannissa 49 %.
Suomen kasvuprosenttia selittää tietenkin se, että maamme lähti melkoisesta talouskuopasta liikkeelle 1995. Silloinkin taloutemme pelastajana kunnostautuivat EU:n ohella(!!) demaripääministerimme Paavo Lipposen hallitukset, jotka vetivät talouden suosta. Pöljät pankinjohtajammehan olivat maan sinne syösseet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voihan jösses!! Miten monta konkurssia saikaan aikaan Holkerin (kok) sinipunahallitus 1990-luvun alussa. Se lienee jäänyt lajissaan maailmanennätykseksi: lisäksi yli puoli miljoonaa työtöntä muutamassa vuodessa!!!
Katselin tuossa BKT-tilastoa. Vuosina 1995-2010 dollarimääräinen BKT asukasta kohti kasvoi viidestä vertailumaasta (Ruotsi, Suomi, Tanska, Iso-Britannia, Hollanti) prosentuaalisesti eniten 54 % SUOMESSA!!
Ruotsissa 51 %, Tanskassa 47 %, Iso-Britanniassa 48 % ja Hollannissa 49 %.
Suomen kasvuprosenttia selittää tietenkin se, että maamme lähti melkoisesta talouskuopasta liikkeelle 1995. Silloinkin taloutemme pelastajana kunnostautuivat EU:n ohella(!!) demaripääministerimme Paavo Lipposen hallitukset, jotka vetivät talouden suosta. Pöljät pankinjohtajammehan olivat maan sinne syösseet.Niin niin mutta on Aholla ja Sipilläkin pääministereinä oma osuutensa Suomen historiassa niissä murheellisimmissa muisteluissa. Jostain syystä kepulit ei vaan halua että niiden historiaa muistellaan vaikka oman puolueen heppuja
. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin niin mutta on Aholla ja Sipilläkin pääministereinä oma osuutensa Suomen historiassa niissä murheellisimmissa muisteluissa. Jostain syystä kepulit ei vaan halua että niiden historiaa muistellaan vaikka oman puolueen heppuja
.Keskusta on Kekkosen jälkeen ollut tuuliajolla.
- Anonyymi
Kateus laittaa syyttämään nykyhallitusta lähes kaikesta mahdollisesta....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kateus laittaa syyttämään nykyhallitusta lähes kaikesta mahdollisesta....
Sepä se, jatkuva vaiva trolleilla.
- Anonyymi
Varsinkin Setä-Sipi on eturivissä
- Anonyymi
Totta. Kulmunilla ei mennyt niin hyvin, vaihdatti Rinteen Mariniin, mutta kompastui avustajiensa kupruihin.
- Anonyymi
Kulmuni ehkä 10 vuoden kuluttua palaa?
- Anonyymi
Eikun lisää velkaa valtionkassaan. Saatana!
- Anonyymi
Samaa mieltä. Havaitsin peilistä, että silmät liikkuivat vielä. Samoin vanha Fiattini liikahti tänään, kun tulin minimipalkkayötöistä (vartijana) kotiin aamuseiskalta parinkymmenen kilsan päästä. No bensa on nyt loppu ja tilillä ei rahaa, joten huomenna en tiedä miten pääsen töihin (julkisia ei työpaikkani suunnille kulje).
Eli huomenna ei Fiatti liiku ja tuskin liikkuu silmätkään, kun en pääse töihin, niin otan jonkun "Koronasaikun" ja pidän silmät kiinni.
Lisää velkaa silmät liikkuu! Lisää autoilun veroja, Fiatti liikkui eilen.
PARASTA ON, ETTÄ KAIKKI PYSÄHTYY ja päästään lähettämään ylimääräiset rahat Italiaan ja saamme heiltä sitten vastineeksi ylimääräisiä turviksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Havaitsin peilistä, että silmät liikkuivat vielä. Samoin vanha Fiattini liikahti tänään, kun tulin minimipalkkayötöistä (vartijana) kotiin aamuseiskalta parinkymmenen kilsan päästä. No bensa on nyt loppu ja tilillä ei rahaa, joten huomenna en tiedä miten pääsen töihin (julkisia ei työpaikkani suunnille kulje).
Eli huomenna ei Fiatti liiku ja tuskin liikkuu silmätkään, kun en pääse töihin, niin otan jonkun "Koronasaikun" ja pidän silmät kiinni.
Lisää velkaa silmät liikkuu! Lisää autoilun veroja, Fiatti liikkui eilen.
PARASTA ON, ETTÄ KAIKKI PYSÄHTYY ja päästään lähettämään ylimääräiset rahat Italiaan ja saamme heiltä sitten vastineeksi ylimääräisiä turviksia.Ääripersun proggista?
- Anonyymi
Kuka hemmetin idiootti väittää näiden nais ruppanoiden tekevän hyvää työtä.?
Nämähän ne hukuttavat koko Suomen. Eduskunnassa EI OLE muita järkeviä kuin perussuomalaiset, olisitte kuunnelleet Halla-Ahoa , Purraa, Taviota, Laura Huhtasaarta... plus muita ps-edustajia. On muuten järkevin ryhmä koko eduskunnassa. Kannatetaan, jatkoon!!! - Anonyymi
Sanna Marin on tehnyt puolessa vuodessa 20 miljardia eli 20.000 miljoonaa velkaa.
Siinä on lapsille maksamista. - Anonyymi
Tapa se on tuokin kehua. Ei tuossa nyt mitään kehumista luulisi olevan, noillakaan saavutuksilla. Sääliksi käy koko naista ja ajatella miten paljon pimu tekee velkaakin, jakaa rahaa rikollisille ja kulasseille kymmenet miljärdit ja veroja sitten lisää. Kansa työttömänä ja sairastaa, koko kansa lähestulkoon työkyvytöntä. Yritykset lopettavat, ei kannata, eikä saakaan yritystöimintaa harrastaa aina. Ulkomaista tuodaan tavara ja työtekijät. Pakolaisia maa täynnä. Leipäjonot kasvavat. Kaikkeen turhuuteen rahat laitetaan menemään. Kansa etypäässä velkaista ja perseaukiista.
Rikollisuus kasvaa räjähdysmäisesti, viinaa juodaan aivan mahdottomasti ja huumetta syödään, kuin lehmät ruohoa.
Vieläkö pitäisi olla muuta, josta pitäisi olla kateellinen....ha...haaa..hiiiii....- Anonyymi
Juu ja hallituksessa on Oh ja Ma molemmat liitävät tietämättömänä mihin suomen kansan ja lapset johtavat. Ikuiseen velkavankeuteen ja luottoluokittajien kivitykseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu ja hallituksessa on Oh ja Ma molemmat liitävät tietämättömänä mihin suomen kansan ja lapset johtavat. Ikuiseen velkavankeuteen ja luottoluokittajien kivitykseen.
Heh, nyt on dramaattista propagandaa, kivaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, nyt on dramaattista propagandaa, kivaa.
Setämiehet paasaa palstalla joka ikinen päivä, hassuja pikkupoikia.
- Anonyymi
sanna marin on mitätön kakkis.
tuliko tämä riittävän selvästi sanottua.
pelkkää miinusta oikeille tuottaville suomalaisille.
niin tyhmäkin eukko-- Anonyymi
Voi vanhusta...
- Anonyymi
Kuka tosta on kateellinen öähte pidän kuin kulmuuni
- Anonyymi
Älä puhu roskaa! Sanna Marin hallituksineen tekee Suomelle ja Suomalaisille paljon pahaa. Jälki näkyy myöhemmin. Lapsillemme jää valtava velkataakka tämän porukan takia.
- Anonyymi
Velkataakka? Älä ole noin tietämätön.
- Anonyymi
On helppo paistatatella suosiossa, niin kauan kuin velkarahaa jaetaan jokapuolelle.
Sitten kun tulee maksun aika, ja alkavat leikkaukset ja veronkorotukset, jotka aina koskevat kaikkein heikko-osaisia, niin katsotaan sitä suosiota sitten uudelleen.- Anonyymi
Maksun aikaa ei tule.
Kyllä tämä kansa saadaan nousuun.
Kunhan muistetaan pari tärkeää elämän ohjetta.
"Kuka ei töitä tee, olkoon syömättäkin."
"Älä anna miehelle kalaa, vaan opeta hänet kalastamaan."
"Ellei ihminen pärjää omilla rahoillaan, se ei pärjää, jos alkaa maksamaan kaikesta enemmän" (velkaraha).- Anonyymi
Eikös se ollut peräti pressaehdokas L. Huhtasaari, joka opiskeli ja sai jopa valmiin paperit copy & paste-systeemillä. On varsinainen kasvatustieteiljätäti opettamaan pienokaisia, että lunttaaminen ja läksyjen kopsaaminen kaverilta on tuhmaa...
Mutta älkää tehkö, kuten mää, vaan kuten mää käsken.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se ollut peräti pressaehdokas L. Huhtasaari, joka opiskeli ja sai jopa valmiin paperit copy & paste-systeemillä. On varsinainen kasvatustieteiljätäti opettamaan pienokaisia, että lunttaaminen ja läksyjen kopsaaminen kaverilta on tuhmaa...
Mutta älkää tehkö, kuten mää, vaan kuten mää käsken....Laura on populistina erinomainen jatkuvasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laura on populistina erinomainen jatkuvasti.
Huijata osaa vain kunnon persu.
- Anonyymi
BLACK COCK MATTERS..MARIN !
- Anonyymi
Lapsetkin kirjoittavat tänne....?
- Anonyymi
Vanhat setämiehet raivoissaan naisten tehdessä hyvää työtä Suomen parhaaksi.
Olen ihan kyllä samaa ikää,kuin persministeri.
Marin vie Suomen sikamaiseen velkaan.
Marinin hallitus on typerä,kun on niin paljon oliko 87 avustajaa,että OSAAVAT TEHDÄ JOTAIN?
Ja me veronmaksajat maksamme!!!!!
Helpata tollanen hallitus ja kaikki ympäripyöreät metri kertaa metri ulos.
Missä se Aino-kaisa aku pekonen on nyt,kun kusi maskikaupat?
SIINÄ NÄETTE,KUN EI OLE OSAAMISTA!
Suomen luottoluokistus tulee taas tipahtamaan punaisten takia...
En minä syytä kaikkiea punaisia..Oikeesti ,pahin on se nahjus VIHREÄT !
En saa oksennus meemiä tähän..- Anonyymi
Velkajankutus on naurettavaa, sitä harrastavat asioita ymmärtämättömät juntit.
- Anonyymi
SDP:n Myrkynvihreä Vassarihallitus Kepu ja RKP, ei ole kenenkään suosiossa, nyt hallitus alkaa kiristää Kansan verotusta, syksyllä Myrkynvihreä hallitys hajoaa, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen
- Anonyymi
SDP on gallupissa nro. 1. Kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SDP on gallupissa nro. 1. Kyllä.
Persu nukkuu jo tosi huonosti. Fiksut nuoret naiset pistävät mm. Halla-ahoa 12-0 snagarille!! Onneksemme.
Äijällä alkaa olla mutisemisen aiheet jo tosi vähissä. Kauhistuttaa ajatella, jos persuja olisi ollut kaiken kevättä hallituksessa tappelemassa - jos ei muuten, niin keskenään.
Hallituksen tulee muuten nauttia eduskunnan luottamusta, mikä vain tiedoksi tämän sivuston pahimmille taaperoille sisäpolitiikan alalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu nukkuu jo tosi huonosti. Fiksut nuoret naiset pistävät mm. Halla-ahoa 12-0 snagarille!! Onneksemme.
Äijällä alkaa olla mutisemisen aiheet jo tosi vähissä. Kauhistuttaa ajatella, jos persuja olisi ollut kaiken kevättä hallituksessa tappelemassa - jos ei muuten, niin keskenään.
Hallituksen tulee muuten nauttia eduskunnan luottamusta, mikä vain tiedoksi tämän sivuston pahimmille taaperoille sisäpolitiikan alalla.Perussuomalaisissa ei ole yhtään valtioneuvostoon sopivaa henkilöä.
- Anonyymi
Myrkynvihreitä ovat vain persut, kateudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu nukkuu jo tosi huonosti. Fiksut nuoret naiset pistävät mm. Halla-ahoa 12-0 snagarille!! Onneksemme.
Äijällä alkaa olla mutisemisen aiheet jo tosi vähissä. Kauhistuttaa ajatella, jos persuja olisi ollut kaiken kevättä hallituksessa tappelemassa - jos ei muuten, niin keskenään.
Hallituksen tulee muuten nauttia eduskunnan luottamusta, mikä vain tiedoksi tämän sivuston pahimmille taaperoille sisäpolitiikan alalla."persu nukkuu huonosti" Näkee unta taas takinkäännöstään....?
- Anonyymi
Eihän 20 miljardia ole kuin 20 tuhatta miljoonaa. Ja Suomi on hyvinvointivaltio, yksi maailman rikkaimmista melkein. Kun tuo jaetaan huhtikuun työllisten määrällä, ei siitä tule enempää kun noin 8100 euroa per työntekijä.
Ja jos tuo jaetaan 20-30 vuodella, niin eipä paljon paina. Kenellä ei ole varaa maksaa kahdeksaa tonnia ekstraa? No okei, seuraavina vuosina sitä tietysti tulee lisää, mut hei elämä on. Ai niin, no Eurooppaan pitää kanssa panostaa ehkä kymmenisen miljardia, mut se on meidän kaikkien parhaaksi.
Me ollaan rikkaita, se kannattaa muistaa.- Anonyymi
Yhdessä eurooppalaiset, yhdessä maailma.
- Anonyymi
Vanhat setämiehet raivoissaan naisten tehdessä hyvää työtä Suomen parhaaksi.
Blm Marin vai Maomarin!!
On se kun pääministeri SDP punainen tukee kansakunnan hajottamista?
Usan jutut ei kuulu tänne yhtää ja tää törppö nuolee??
Tätä on kommunismi SDP ! - Anonyymi
Kukaan ei ole kateellinen...hyvää voi kehua!!! Työttömiä jo yli 400000tuhatta siitä pitää olla jo huolissaan. Lopettakaa jo puheet työvoimapulasta ........Ruotsin raja nyt tiukemmin kiini... Tanskassa saa potkut jos käy ruottissa
- Anonyymi
Luottoluokittaja luonnehti Suomen tilannetta - aivan oikein - vakaaksi.
Suomen valtion luottoluokitus pysyi Fitchillä ennallaan eli tasolla AA .
Hallituksen mollajille tiedoksi vaikka tyynyn alle ensi yöksi, että:
Perusteluissaan Fitch kiitti Suomen poliittista päätöksentekokykyä ja pitkäaikaista sitoutumista rakenteellisiin muutoksiin. Koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin hallinnassa Suomi on Fitchin mukaan toiminut tähän mennessä ripeästi ja laaja-alaisesti.
Lue enemmän, niin luulet vähemmän:
https://yle.fi/uutiset/3-11421803 - Anonyymi

https://yle.fi/uutiset/3-11421803Suomi pärjää kyllä, toista on eteläeuroopassa.
- Anonyymi
Mitä pidempään tämä joukko on vallassa, sitä varmempi voit olla että myönteiset lausumat ovat muisto vain.
- Anonyymi
On oikein nautittavaa lukea, kun pistää persun oikein jo uikuttamaan ennustuksiaan!!! :--) :--)
Onkohan maailman toiseksi ohuin kirja sittenkin nimeltään - vai nyt jo ohkaisin: "Perussuomalaisten saavutukset Sipilän hallituksessa"
Tähän asti kärjessä ohuimman sijaa on pitänyt "Italian armeijan saavutukset 2. maailmansodassa."
Kisa on nyt äärimmäisen tasaväkinen.
PS. Pistä yöksi tyynysi alle perustuslakimme kappale, jonka mukaan 'Suomessa valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.'
Ja sen lisäksi lausu ennen iltaunia myös, että hallituksen jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On oikein nautittavaa lukea, kun pistää persun oikein jo uikuttamaan ennustuksiaan!!! :--) :--)
Onkohan maailman toiseksi ohuin kirja sittenkin nimeltään - vai nyt jo ohkaisin: "Perussuomalaisten saavutukset Sipilän hallituksessa"
Tähän asti kärjessä ohuimman sijaa on pitänyt "Italian armeijan saavutukset 2. maailmansodassa."
Kisa on nyt äärimmäisen tasaväkinen.
PS. Pistä yöksi tyynysi alle perustuslakimme kappale, jonka mukaan 'Suomessa valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.'
Ja sen lisäksi lausu ennen iltaunia myös, että hallituksen jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.Persuja ei enää päästetä hallitukseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On oikein nautittavaa lukea, kun pistää persun oikein jo uikuttamaan ennustuksiaan!!! :--) :--)
Onkohan maailman toiseksi ohuin kirja sittenkin nimeltään - vai nyt jo ohkaisin: "Perussuomalaisten saavutukset Sipilän hallituksessa"
Tähän asti kärjessä ohuimman sijaa on pitänyt "Italian armeijan saavutukset 2. maailmansodassa."
Kisa on nyt äärimmäisen tasaväkinen.
PS. Pistä yöksi tyynysi alle perustuslakimme kappale, jonka mukaan 'Suomessa valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.'
Ja sen lisäksi lausu ennen iltaunia myös, että hallituksen jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta."Suomessa valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta"
Tuo pitäisi kaikille joka päivä kertoa. - Anonyymi
Uppositiosedät on harmissaan....
- Anonyymi
Hyvä erinomainen joukko tämä.
- Anonyymi
Syksyllä eivät enää nauti. Joten ota nyt aurinkoa ja muista suojarasva.
- Anonyymi
Rasvaa parempi on suojaus, hallitus ymmärsi tämän.
- Anonyymi
Marinin pinnat olisi noussut jos todella olisi sanonut noin.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006555409.html
Ikävä kyllä se todettiin feikiksi.- Anonyymi
Sanna Marin sanoo kyllä, jos on aihetta.
- Anonyymi
Kateus vie kalatkin vedestä ja oppositiolta aseet.....
- Anonyymi
Sanna Marin on niin järkevä ja upea nuori poliitikko, että setämiehethän ovat kateudessaan jäätyneet räkytyslinjalle - kuin se virolainen Mart Hölmö.
- Anonyymi
"jääneet räksytyslinjalle, kuin mart hölmö"...no niinpä....:-D
- Anonyymi
Setiä ottaa otsaluuhun ja risoo oikeis kunnolla, kun eivät itse pystyneet lähellekään Sanna Marinin poliittista taitoa toimia Suomen parhaaksi.
Ja osalla setämiehistä on vielä kaiken lisäksi se naisviha, joka menee kaiken yli ja setämiehet katkerampaakin katkerammeksi.- Anonyymi
Jotkut ei vaan pääse yli omasta asenteestaan, siitä et naiset ei osaa tai pysty siihen mihinkä miehet asioiden hoitamisessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut ei vaan pääse yli omasta asenteestaan, siitä et naiset ei osaa tai pysty siihen mihinkä miehet asioiden hoitamisessa.
"Audi-miehet" hermona....?
- Anonyymi
Olen tässä jo hyvän aikaa miettinyt, mitka asiat Marinissa saa kadehtimaan. En ole vielä löytänyt yhtään sellaista syytä. No ehkä joku voi kokea kateutta, kun Marin on saanut ilmaista kannatusmainontaa eri medioissa. Minussa se herättää lähinnä teennäistä tarvetta hypettää yhden henkilön kautta sekä puoluetta että hallitusta. Kun ei ole mitään varsinaiseen työnkuvaan liittyvää hypetetäävää, niin sitten turvaudutaan kosmetiikkaan. Jollainhan ne kannatuspisteet on hoidettava kotiin. Ja onneksi tuli koronaepidemiakin avuksi :)
- Anonyymi
Siis... "minussa herättää lähinnä hilpeyttä teennäinen tarve hypettää...." Ajatusvirhe :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis... "minussa herättää lähinnä hilpeyttä teennäinen tarve hypettää...." Ajatusvirhe :)
Oppositio sekoaa omaan näppäryyteensä paniikissaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oppositio sekoaa omaan näppäryyteensä paniikissaan.
Ja hyvin lapselliset tällä palstalla myös hölmöilee Marinin kimpussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja hyvin lapselliset tällä palstalla myös hölmöilee Marinin kimpussa.
Ovat kateellisia, kun heidän puolueilla ei ole yhtä älykästä ja tyylikästä puheenjohtajaa....
- Anonyymi
Marin on taitava väistelemään ikäviä poliittisia puheenaiheita.
- Anonyymi
Miten on väistellyt ja mitä aihetta?
- Anonyymi
Pari vakiovalittajaa Marinin hallituksen tekemisiä itkemässä palstalla, säälittävää.
- Anonyymi
-heh, yksi setämies tehtailee mollausaloituksiaan.....
- Anonyymi
Jassoo, sitten tarvittaessa otetaan sukupuolet esiin, kun se sopii agendaan;DDD
setämiehet ja naiset ;DD
Jokainen eläkeläinen kiittää, lupaus vaali vappusatasesta vaihtui...annetaankin ne EUlle korkojen kanssa elämän loppuun saakka. Vielä lapsenlapselapsetkin maksaa, sukupuoleen katsomatta. Paljonko olisi tarvinnut rahaa vanhushoitaja mitoitukseen? EI ollut, mut EUmaille on.
Suomelle neuvoteltu velka ja jäsenmaksun suuruus on kyllä varmaa, mutta EUlta saamat rahat niin elvytyspaketista kuin "kirjekuoresta" on epävarmaa. Ne on komission enemmistön harkinnan varaisia.- Anonyymi
Ei sitä velkaa tarvitse takaisin maksaa vuosikymmeniin, jos koskaan.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/84f50125-b7b8-4823-b5bd-c95a2f10273c
Hah, voi noita persuja...eikö tuo räpellys ala jo hävettää...?- Anonyymi
Persuparat aivan pakokauhuisina yrittävät nostaa kannatustaan alamäessään.
- Anonyymi
Suuri osa meistä setämiehistä on oikein tyytyväisiä hallituksen ja pääministerin toimintaan.
- Anonyymi
Ei persujen tarvitse tehdä mitään, että kannatus nousee. Riittää kun vain odottelee hallituksen toimia ja toimettomuutta.
- Anonyymi
Persut hajoaa kohta, taas.
- Anonyymi
On siellä muutama vihainen täti-ihminenkin porukassa.
- Anonyymi
On varmaan, mut tädit on mukavampia....
- Anonyymi
Sanna Marin on niin upea poliitikko, että setämiehet ovat paniikissa!
- Anonyymi
Marin yrittää esittää fiksua, siinä onnistumatta. Ulkonäköä on saatu kohennettua kosmeettisin keinoin. Feikki, tyhjä kuori.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin yrittää esittää fiksua, siinä onnistumatta. Ulkonäköä on saatu kohennettua kosmeettisin keinoin. Feikki, tyhjä kuori.
Kyllä on Marin hyvännäköinen ja älykäs, kun kateus on noin kovaa....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on Marin hyvännäköinen ja älykäs, kun kateus on noin kovaa....
Sehän ottaa oppositiota pannuun ja kovasti.
- Anonyymi
Oppositio on huonossa jamassa, ei mitään järkevää ole kuultu vielä.
- Anonyymi
Opposition ja oikeiston raivo tuntuu olevan todellakin aivan hulluuteen asti menevää rähinöintiä, kun meillä onkin upea pääministeri ja hyvin toimiva monipuoluehallitus, joka tekeekin hallitusyhteistyötä kaikkien kansalaistemme parhaaksi.
- Anonyymi
Aika onneton oppositio, mitään ei saa aikaan oikeesti, pelkkää sanahelinää.
- Anonyymi
Marinin uho talouden tuho.
- Anonyymi
Jättäkää pääministeritär rauhaan!
Kuka hyvänsä voi vahingossa ryssiä Suomen taloudellisen kilpailukyvyn. - Anonyymi
Pääministeriosiossa hyvä aloitus Sanna Marinin arvostuksesta!
Olisipa Sinunlaisiasi enemmän keskuudessamme. Olet erikoisen hieno poliitikko - olemme valtavan ylpeitä Sinusta! https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0abba876-bb60-4722-8417-347cbdd7d63a
Olen samaa mieltä ja arvostan Marinia sekä ihmisenä että pääministerinä.- Anonyymi
Sittenhän se keskustelu oli ihan oikealla palstalla. Tämä palsta ei ole pääministeriaiheisia keskusteluja varten.
- Anonyymi
Sanna Marin on parasta mitä Suomen politiikka on saanut moneen moneen moneen vuoteen. Kiitos Sanna!
- Anonyymi
500.000 työtöntä ja 50 miljardia lisää velkaa !!!!
Ja idiootit kiittää 😀😃😄
- Anonyymi
Lapsen suusta tulee se oikea totuus!
Marin on jämäkkä poliitikko, jonka esiintyminen tuottaa hyvä mieltä.- Anonyymi
Kaipolan duunarien ei onneksi tarvitse maksaa veroa työpaikkaparkista 😄😃😀😟
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaipolan duunarien ei onneksi tarvitse maksaa veroa työpaikkaparkista 😄😃😀😟
Olet väärässä, sellaista veroa ei ole.
- Anonyymi
SDP:n kannattajathan täällä jatkuvasti toitottavat, että kiinnittävät huomioita nimenomaan siihen esiintymiseen, joka tosin on keskinkertaista, eikä siihen mitä hän sanoo ja tekee.
- Anonyymi
Marinin uho teollisuuden tuho.
Marinin mukaan Kaipolan tehdas on ollut joskus kannatva. Yrityksen katsovat nykyisyyttä ja tulevaisuutta.- Anonyymi
Älä uhoo.
- Anonyymi
Voi voi pikku-sannaa.
Pikku-Sannalle tuli taas pipi sopivasti ennen kovaa, julkista poliittista keskustelua. (EU:n yhteinen velka)- Anonyymi
Marin on mukana keskusteluissa kokoajan ja jatkuvasti, miksi muuta väität?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin on mukana keskusteluissa kokoajan ja jatkuvasti, miksi muuta väität?
Eipä ole näkynyt TV:n suorissa lähetyksissä.
Syy: ettei tyhjäpäisyys paljastu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole näkynyt TV:n suorissa lähetyksissä.
Syy: ettei tyhjäpäisyys paljastuEi kaikkeen voi mennä mukaan näinä aikoina, etkö ole kuullut rajoituksista koronan takia?
- Anonyymi
Ei ole.
Pääministeritär kun on sattumalta ollut kipeänä aina kun olisi tulossa tiukka poliittinen keskustelu suorassa lähetyksessä. - Anonyymi
Se tuli oltua tuossa politiikassa mukana (30 v), mitä tähän mariiniin tulee, niin ei se ole saanut suomen eduksi mitään aikaiseksi vaan työryhmät ja virkamiehet!! Mariini lukee vain päätökset avustajan tekemän loppulausunnon aina julkisesti. Oyahan asioista selvää ennen kuin tuollaista kirjoittelet, mutta ainahan se vasemmistolais politiikka on perustunut valheeseen.
- Anonyymi
Odottakaahan kun maassa on puoli miljoonaa työtöntä ja miljoona matua eiköhän akat silloin ymmärrä mitä tuli tehtyä !!
- Anonyymi
Sanna Marin on täysin vastuuton: hallitus siirtää työllisyysongelmat seuraavien hallitusten ratkaistavaksi.
Marin tykkää tehdä vain kivoja asioita ja rahaa saa Osuuspankin taikaseinästä.
Hei hulinaa, nyt laulaa luottokortti!!- Anonyymi
Marinin demarikaverit ovat "kovat piipussa" Suomea sulkenut Krista "Napoleon" Kiuru ja maksukyvytön Suna "Konkurssi" Kymäläinen. Taustalla häärii itsensä pääministerin paikalta ulos valehdellut Antti Rinne.
Täysin vastuutonta porukkaa kaikki neljä.
- Anonyymi
Marinin uho teollisuuden tuho.
- Anonyymi
Se on tosiaan jännä, että Ruotsissa demarit ovat aikojen saatossa oppineet ymmärtämään, että ilman toimivaa yksityisen sektorin taloutta ei ole verovaroja jaettavaksi.
Suomessa vihervasemmisto ei ole samaa ymmärtänyt. Siksi taloudellinen toiminta verotetaan Suomessa hengiltä ja yrityksiä myydään ulkomaille (R-kioski, Kotipizza, Amer, Panda, ja monia monia muita). - Anonyymi
Kun palvonnan kohdetta kritisoidaan, ja vieläpä perustellusti, niin palvojalla herää kiukku ja katkeruus. Sitten käyttäydytään kuin idiootit. Ja kuitenkin joudutaan makselemaan palvonnan kohteen aiheuttamia kustannuksia. Sitä saa mitä tilaa.
- Anonyymi
Ehei, emme maksa. Kustannukset maksatetaan persuilla. Sosiaalitukia leikataan vielä monesti, että oppivat olemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehei, emme maksa. Kustannukset maksatetaan persuilla. Sosiaalitukia leikataan vielä monesti, että oppivat olemaan.
Onneksi on olemassa vieläkin suoraselkäisiä suomalaisia, jotka tekevät työnsä, ansaitsevat elantonsa ja maksavat veronsa. He ovat todennäköisimmin persuja. Demarit ovat sosiaalipummeja ja heille nuo tuet ovat tärkeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi on olemassa vieläkin suoraselkäisiä suomalaisia, jotka tekevät työnsä, ansaitsevat elantonsa ja maksavat veronsa. He ovat todennäköisimmin persuja. Demarit ovat sosiaalipummeja ja heille nuo tuet ovat tärkeitä.
Persut istuu sohvalla ja tuijottaa teeveen idioottiohjelmia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi on olemassa vieläkin suoraselkäisiä suomalaisia, jotka tekevät työnsä, ansaitsevat elantonsa ja maksavat veronsa. He ovat todennäköisimmin persuja. Demarit ovat sosiaalipummeja ja heille nuo tuet ovat tärkeitä.
Demarit ovat julkisen puolen työntekijöitä.
Persut taas rasvanahkaisia duunareita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit ovat julkisen puolen työntekijöitä.
Persut taas rasvanahkaisia duunareita.Ei sentään.
- Anonyymi
Onko eleettömästi ja tunteettomasti tuijottava Marin psykopaatti?
- Anonyymi
Rykivä katkopuhe loppukiekaisuineen päätä heilutellen viittaa lakan käyttöön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rykivä katkopuhe loppukiekaisuineen päätä heilutellen viittaa lakan käyttöön.
Lopeta käyttö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta käyttö.
Toivotaan, että Marin lopettaa.
- Anonyymi
Siitä parhaasta voi olla montaa mieltä. Kun sekoilua katsoo heikompaa hirvittää.
- Anonyymi
Nyt on vallassa täti-naisten hallitus...
- Anonyymi
Täh! Onhan meillä aiemminkin ollut naispääministereitä ja Marininkin hallituksessa on molempia sukupuolia.
- Anonyymi
Onhan se pääministeri Sanna Marin upeana naisena ja upeana poliitikkona kova kivi setämiesten kengässä, auts!
- Anonyymi
Ulkonäkö on tietysti makuasia eikä sillä ole politikoinnin kanssa mitään tekemistä samoin kuin sukupuolellakaan.
THL:n papereita Marin osaa lukea sana kerrallaan, rahaa hän osaa lainata ja jakaa sitä jopa italialaisille.
Missä ovat Marinin työllisyystoimet? Ei me suomalaiset voida velaksi elää tai käy kuten Kreikassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkonäkö on tietysti makuasia eikä sillä ole politikoinnin kanssa mitään tekemistä samoin kuin sukupuolellakaan.
THL:n papereita Marin osaa lukea sana kerrallaan, rahaa hän osaa lainata ja jakaa sitä jopa italialaisille.
Missä ovat Marinin työllisyystoimet? Ei me suomalaiset voida velaksi elää tai käy kuten Kreikassa.Hallitus tekee työtään, koirat haukkuu...
- Anonyymi
Nyt meillä on ensimmäinen hallitus maamme historiassa, jota ei saa arvostella millään tavalla... Ainoastaan kehua ja ylistää ministereiden ja heidän lukuisten avustajiensa tekoja...
- Anonyymi
Paljon on valkoista ylivaltaa ja rasismia. Miksei Fatima saanut mainostaa sähköpolkupyörää ja viettää terveellistä elämäntapaa sähköpolkupyöräillen? Miksi pääministeritär saa poseerata kuitenkin yksityisen yrityksen mainoskuvassa? Valkoista ylivaltaa?
- Anonyymi
Ainakin Sanna Marin tekee parhaansa ammattiyhdistysläisten ökyelämän pelastamiseksi.
Tänä vuonna valtio on tukenut työttömyyskassoja (normaalien tukien lisäksi) yli 600 miljoonalla eurolla. Lisäksi Suomen pankki on ostanut Kojamo-yhtiön, eli ammattiyhdistysten vuokra-asuntoyhtiön, velkakirjoja. Ts. Suomen pankki / EKP on lahjoittanut rahaa Kojamolle ja sitä kautta ammattiyhdistyksille.
Nuorisosäätiökuppaus on mitätöntä puuhastelua demareiden harrastamaan verovarojen kuppaamiseen verrattuna.- Anonyymi
Ensin rahaa siirretään valtion kassasta ammattiyhdistyksille, jotka sitten edelleen antavat rahaa demareiden ja vasemmistolaisten vaalikassoihin. Muualla tuota kutsuttaisiin korruptioksi. Suomessa se on vain maan tapa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensin rahaa siirretään valtion kassasta ammattiyhdistyksille, jotka sitten edelleen antavat rahaa demareiden ja vasemmistolaisten vaalikassoihin. Muualla tuota kutsuttaisiin korruptioksi. Suomessa se on vain maan tapa...
Jokainen puolue tekee ihan samaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen puolue tekee ihan samaa.
Ei todellakaan tee. Kyllä ne on vain
SDP, Kok, Vihr, Vas - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei todellakaan tee. Kyllä ne on vain
SDP, Kok, Vihr, VasPerussuomalaiset unohtui listasta.
- Anonyymi
Oikeuskanslerin tai valtakunnansyyttäjän pitäisi puuttua Marinin arvostelemiseen. Tarvitaan työrauha.
- Anonyymi
Juuri noin.
Jos pääministeritär poseeraa yksityisen yrityksen mainoskuvassa, niin pääministeritär tekee niin vain ja ainoastaan hankkiakseen hyötyä koko kansalle.
Muutenkaan pääministerittären esiintyminen yksityisen yrityksen mainoksessa ei ollenkaan vertaudu fatiman sähköpyöräkohuun - pääministeritär on sentään valkoihoinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin.
Jos pääministeritär poseeraa yksityisen yrityksen mainoskuvassa, niin pääministeritär tekee niin vain ja ainoastaan hankkiakseen hyötyä koko kansalle.
Muutenkaan pääministerittären esiintyminen yksityisen yrityksen mainoksessa ei ollenkaan vertaudu fatiman sähköpyöräkohuun - pääministeritär on sentään valkoihoinen.Mistä keksit noin älyttömiä hölmöilyjä?
- Anonyymi
Tehokas tuo Marin tosiaan, nyt laittaa Finnairista 700 pihalle. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006675599.html
- Anonyymi
Me setämiehet tuemme Sanna Marinia ja hänen hallitustaan sankoin joukoin. Aloittajan avaus on ikärasistinen ja hölmö.
- Anonyymi
Aloitus oli myös typerä ja seksistinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus oli myös typerä ja seksistinen.
Sovinismi ja naisvihasyytteet ovat ainoita, joilla demarit pystyvät puolustelemaan Marinin käsittämätöntä kohellusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sovinismi ja naisvihasyytteet ovat ainoita, joilla demarit pystyvät puolustelemaan Marinin käsittämätöntä kohellusta.
Me setämiehet tuemme Marinin hallitusta, koska se on osoittautunut asiantuntevaksi, ahkeraksi ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me setämiehet tuemme Marinin hallitusta, koska se on osoittautunut asiantuntevaksi, ahkeraksi ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseksi.
Joo, kunnon setämiehet tietää.
- Anonyymi
Punikkipuolueen pääministeri yhdessä vihreitten sisämisterin kanssa tuhoaa vuoren varmasti koko Suomen,Nyt jo lyhyessä ajassa tehty enemmän kuin koskaan velkaa! Miljardeja euroja joita Marini paikkaa nyt verottamalla köyhiä sekä pienituloisia ja se on taas demareitten mielestä demokratiaa?:)
- Anonyymi
Tosin yrittäjille taas markkinataloudessa sen 4 miljardin lisäksi 10 miljardia, kyllä siinä Orpokin...............
- Anonyymi
Hallitus lisäsi seitsemännessä lisäbudjetissa kehitysyhteistyömäärärahoja 50 miljoonaa euroa. Rahaa on.
- Anonyymi
Tarkoitatko et on parempi ottaa kaikki köyhät tänne, eikä auttaa kotimaissaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko et on parempi ottaa kaikki köyhät tänne, eikä auttaa kotimaissaan?
Siinäpä on vaikea dilemma.
- Anonyymi
Velka rahaa osaavat polttaa, oikein kunnolla. Aivan holtitonta menoa. Äkkiä vaihtoon.
- Anonyymi
Me setämiehet tuemme edelleenkin Marinin punamultahallitusta. Perskokkareet kuuluvat oppositioon.
- Anonyymi
Kunnon sedät jaksaa heilua ja tukea.
- Anonyymi
Viisikko ei tiedä,
- mikä on yritysten yhteiskuntavastuu
- mitä tarkoittaa puolustuspoliittiset ympäristöuhat
- kuinka paljon sähköautot aiheuttavat päästöjä
- voiko tai pitäisikö maskeja käyttää tai olla käyttämättä, keväällä salattiin WHO:n suositukset...
- mistä yhteiskunnan rahat ja niiden mahdollistava hyvinvointi ovat peräisin
- että velat pitää maksaa ...- Anonyymi
Olet itse kyllä viisas ja tietosi on huippua. Kateeksi käy.
- Anonyymi
Kuka osaa sanoa miksi sedät niin pelkäävät naisia vallan käytävillä?
- Anonyymi
Setämiehet on kai kalkkeutuneita vain?
- Anonyymi
Psyko-Sannan uho talouden tuho.
- Anonyymi
Setä rauhoittuu nyt.
- Anonyymi
Sanna pelasti lapset ♥ 😍 ♥️
- Anonyymi
Hyvä asia.
- Anonyymi
Nykyiset rokotusvaikeudet johtuvat siitä, että Sipilän hallitus jätti tekemättä Sote-uudistuksen.
- Anonyymi
Sote oli Sipilän kyvyille liikaa.
- Anonyymi
Demarin mielestä kaikki on Sipilän syytä. Miksi demarit lietsoo vihaa Sipilää kohtaan? Johtuuko tämä siitä että demarit on feministinen puolue ja vihaavat miehiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarin mielestä kaikki on Sipilän syytä. Miksi demarit lietsoo vihaa Sipilää kohtaan? Johtuuko tämä siitä että demarit on feministinen puolue ja vihaavat miehiä?
Kaikki ei ole Sipilän syytä, eikä kaikki ole demareidenkaan syytä.
- Anonyymi
Sanna on hurmaava ja kaikkien aikojen paras pääministeri. Sannan arvostelija herättää voimakasta myötähäpeää.
- Anonyymi
Hieno ja pätevä nuori nainen pääministerinä.
- Anonyymi
Demarit saavat kiittää Sannaa nousustaan.
- Anonyymi
Se on totta, jos Antti Rinne olisi jatkanut olisi kannatus pudonnut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on totta, jos Antti Rinne olisi jatkanut olisi kannatus pudonnut.
Todennäköistä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on totta, jos Antti Rinne olisi jatkanut olisi kannatus pudonnut.
Sanna sai demareiden kannatuksen putoamaan, Saavutti huonoimman kunnallisvaalituloksen ikinä. Hyvä Sanna.
- Anonyymi
Sanna on tehnyt erinomaista työtä, mutta ei ole saanut riittävästi arvostusta.
- Anonyymi
Kateus, kateus...
- Anonyymi
Ollaanko puolueen sisälläkin kateellisia. Kun Sannaa kehuttiin, niin joku keksi väittää, että venäläiset kehuu. Aika kaukaa haettu, mutta kehukoot jos näin olisi. Sehän on vain kuin pankissa, kun kehuvat aikanaan Suomen presidenttinä toimivaa.
- Anonyymi
Sanna on vain niin hyvä. Kateus on luonnollista, mutta ei kivaa.
- Anonyymi
Inhottavaa kun haukutaan. Ja mitään syytä ei ole.
- Anonyymi
Mitä tärkeää Sanna on saanut aikaan ? Vain puuhastelua virus tarinassa , yhteiskunta kuitenkin voi huonosti .
- Anonyymi
Juuri nyt on poliittisesti muotia yrittää kampittaa Sannaa. Ei onnistu. Sannalla on kansan vankka tuki ja kannustus takanaan.
- Anonyymi
Kriisin keskellä Marinin arvostelu on itsekästä ja perverssiä.
- Anonyymi
Nyt niillä keteellisilla vasta onkin syytä olla kateellisia Sannalle. Iloitaan siitä.
- Anonyymi
Hallituksen kaatoyritys jäi tusahdukseksi, sellaista sattuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksen kaatoyritys jäi tusahdukseksi, sellaista sattuu.
Oliko ne muka tosissaan? Aivan tolloja.
- Anonyymi
Taas maailmalta on tullut julkisuutta Suomelle. Myönteisen julkisuuden hankki koronan nujertaja meidän oma pääministerimme. Kyllä kelpaa.
- Anonyymi
Kateus on sairautta. Miksi Marinille pitää olla niin kateellinen. No kun ei muuta voi!
- Anonyymi
Kovia arvoja ajavat porvarit haaveilevat sääty-yhteiskunnasta ja kuninkaasta.
- Anonyymi
Niin kuin ruotsalaisetkin. Kateellisina pitävät omia toimia parempina, kun vanhuksia kuolee kuin kärpäsiä.
Ehkä siellä kuningaskunnassa ei pidetäkään huoli kaikista, kuten täällä tasavallassa. - Anonyymi
Kateus on paha juttu.
- Anonyymi
Kateus on perimmäinen syy Marinin arvosteluun.
- Anonyymi
Luultavasti niin.
- Anonyymi
Etkö muuta osaa sanoa? Sanna on historian surkein ministeri! Lapsonen vielä ja sitäpaitsin maanpetturi. Täysi nolla. Hävetäkkään ei osaa ,vaan syyttelee toisia omista virheistään.
- Anonyymi
Antin suulla luvattu ja Sanna suulla peruttu vappusatku.
Varmasti hyvät aamiaiset myöhäisine illallisineen ja kuplivinekin juomineen demarielitillä.
”Lopulta on selkeästi ymmärrettävä, etteivät tämän päivän sosialistipuolueet enää ole työväestön luokkapuolueita.”
-Kalevi Sorsa kirjassaan vuonna 1992-- Anonyymi
Totta, olemme kaikki työläisiä, sanoi tasavallan pres. Sauli Niinistökin.
- Anonyymi
Persuhäiriköt hiiteen!
- Anonyymi
Hyvä Sanna!
- Anonyymi
Vaikka kuinka oikeistomedia ja oikeistolaiset somessa morkkaavat Sanna Marinia, niin pääministerimme arvostusta ei kateellisella mustamaalauksella mustata.
Sanna Mariniin luotan satavarmasti ja hänen inhimillisiä arvojaan myös satavarmasti kannatan. - Anonyymi
Sanna Marin ansaitsee suuret kiitokset ja todellakin arvostuksen hyvästä työstään pääministerinämme.
- Anonyymi
Marin on paras pääministeri, joka on Suomessa tehnyt sodan jälkeen pahimmassa kriisissä ansiokkaasti järkevää politiikkaa.
Koronakriisiä on hoidettu erinomaisesti ja Suomen talous on paljon paremmalla mallilla kuin monessakaan toisessa maassa.- Anonyymi
Kyllä, kyllä, tästä jatketaan.
- Anonyymi
Jos Sannan ja demareitten eduksi katsotaan suomen järjestäminen kaikkien aikojen suurimpien velkojen tekijäksi niin onko se sitten eduksi?
- Anonyymi
Harhautetut ja sumutetut perussuomalaiset ovat onnettomien naissuhteiden uhreja.
- Anonyymi
Ei niinkään kateelliset, vaan vihaiset kokoomuslaiset, jotka järjestivät valtamedian kanssa Sannan ajojahdin.
Vihaisuudenhan näkee, kun tarvitaan sydänleikkauksia. - Anonyymi
Sannan ansiosta saadun hienon torjuntavoiton jälkeen meno on vain kiihtynyt. Kateellisia.
- Anonyymi
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/38619f47-f94f-483c-9f1c-ac1f8e3baacb?ref=ampparit:72b0
viranomaiset kovin kateellisia?- Anonyymi
Typerää julkaista tuollaista sontaa. Kyllä Marin tietää mitä tekee.
- Anonyymi
Hyvä, että viranomaisetkin jo heräsivät holtittomaan taloudenhoitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että viranomaisetkin jo heräsivät holtittomaan taloudenhoitoon.
Juuri näin!
- Anonyymi
Juuri näin!
- Anonyymi
Joillekin henkilöille nuorehko nainen vallan kahvassa on kauhistus. Sanna on empatiakykyisyydellään vastakohta persujen kovalle politiikalle.
- Anonyymi
Kateelliset täällä kirjoittelee ja mustamaalaa toisia puolueita. Tulee aivan kansallissosialismi mieleen.
- Anonyymi
Näin on. Kansallissosialismissa ei sallitti hallituksen arvostelua. Siihen pyritään nytkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Kansallissosialismissa ei sallitti hallituksen arvostelua. Siihen pyritään nytkin.
Opi nyt edes kirjoittamaan kunnolla.
- Anonyymi
Näiden setämiesten mielestä naiset ovat lapsentekokoneita, jotka kelpaavat vain kotiin tai tehtaisiin yksinkertaisiin tehtäviin.
- Anonyymi
Setämiehet kuolemassa sukupuuttoon, se näkyy.
- Anonyymi
Osa vanhoista maalittajista on jopa osittain kirjoitustaitoisia.
- Anonyymi
Kateellisia taitaa olla myös nuoret kansallissosialistit, jotka haluavat Suomesta natsivallan.
- Anonyymi
Ei täällä mitään kansallissosialisteja ole.
- Anonyymi
Näistä kateellisista näkee kuinka arvokas Sanna Marin on, ei vain SDP:lle, vaan koko Suomelle.
- Anonyymi
Mitä oli ennen Sannaa?....ei mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä oli ennen Sannaa?....ei mitään.
Poliittinen ilmpiiri on muuttunut Marinin tultua kehiin, ja muuttuu lisää jos persut valitsee myös naisen eli Purran johtoon ensi kuun kokouksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliittinen ilmpiiri on muuttunut Marinin tultua kehiin, ja muuttuu lisää jos persut valitsee myös naisen eli Purran johtoon ensi kuun kokouksessa.
Ei ole huono kehitys, et naiset saavat enemmän valtaa, äijillä on monesti paha tapa tyriä selvätkin paikat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole huono kehitys, et naiset saavat enemmän valtaa, äijillä on monesti paha tapa tyriä selvätkin paikat.
Setämiehet on tyhmiä.
- Anonyymi
Sannan imago on aivan huippu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sannan imago on aivan huippu.
Suomen suosituin, ainahan sellaista kadehditaan.
- Anonyymi
totta on tuo. onneks sanna jaksaa taistella törkeitä oikeiston nilkkejä vastaan, vaikka hallituksessakin kepun sikaosasto jarruttaa kaikin tavoin hallituksen hyviä pyrkimyksiä. sipilän porsaat kurvinen ja saarikko sekä vilppi-lintilä joutais viskata pois koko hallituksesta, kun kusevat yhteiseen hiileen KOKo ajan
- Anonyymi
Ensin oltiin kateellisia puolueelle, sitten oltiin kateellisia Marinin upealle esiintymistaidolle, sitten oltiin kateellisia hänen loistavalle johtamiselleen. Nyt ollaan sitten kateellisia hänen kauneudelleen. Voi tätä kateuden määrää, joka ilmenee Marinin arvosteluna.
- Anonyymi
Sovonistisedät mellastaa naisia mollaten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sovonistisedät mellastaa naisia mollaten.
On kummaa kun aikuinen ukko viitsii?
- Anonyymi
Olen vanha setämies, mutta en kyllä ole kateellinen enkä raivoissani. Suomen äänioikeutettuna kansalaisena katson kuitenkin olevani oikeutettu maani hallituksen arvosteluun kun siihen on aihetta, Nyt aihetta on. Hallitus teki hyviä päätöksiä ja linjauksia pandemian alussa, mutta loppu ei ole mennyt yhtä hyvin. Hallitusta on syystä arvosteltu rokotusten hitaasta etenemisestä ja siitä, että ei ennakoitu ajoissa normaalimpaan aikaan siirtymistä. Nyt ollaan muita EU-maita perässä rokotuksissa ja koronapassin käyttöönotossa. Edellen pulataan ja jahkaillaan myös juridiikan ongelmien kanssakun niitä ei ajoissa mietitty ja korjattu.
Suomen kehuttu koronapolitiikka on siis pahasti lässähtänyt eikä muutenkaan mene kovin hyvin. Velanottoa en nykymaailmassa sinänsä kritisoisi, mutta eivät Suomen kansantalous ja valtiontalous voi ikuisesti olla velkavetoisia. Suomessa on 400000 työtöntä ja työvoimapula, sillekään ei hallitus näytä tekevän mitään. Työmarkkinat ovat pian pahasti sekaisin. Oikeistoliberalismi jyllää ja ay-liikettä ajetaan nurkaan. Hallitus ei tee mitään. Globalisaatio polkee palkkoja ja ajaa suomalaisia elämäntapatyöttömäksi, hallitus ei tee mitään. Suomalainen sopimusyhteiskunta ja hyvinvointivaltio on ajautumassa kriisiin. Hallitus ei tee mitään, puhuu vain löysiä koulutuksesta, ilmastopolitiikasta ja maahanmuuton lisäämisestä. Hallitus näyttäisi olevan höttöliberaalien hallitus, jolla ei ole mitään annettavaa tavallisille työtätekeville suomalaisille.- Anonyymi
Setämies suoltaa asiatonta arvostelua. Se on selvä kateuden merkki vaikka muuta selittäisit. Marinin hallitus on onnistunut loistavasti. Sitä kehutaan ulkomaillakin. Marin on edustava ja imago poikkeuksellisen vetovoimainen. Joten mitäpä oli setämies, jos pitäisin suun supussa ja sopeutuisit vain, että nyt mennään naisenergialla!!
- Anonyymi
Millä perusteella ajattelet, että hän on mies? Entä setämies? Mitä haluat ilmaista tuolla nimityksellä "setämies"?
Millä perusteella pidät hänen toimintaansa häiriköimisenä? Siksikö, ettei hän ylistä Sanna Marinia? Onko sinulla sellainen ajatus, että tällä palstalla ei saisi sanoa mitään negatiivista Sanna Mariniin liittyen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä perusteella ajattelet, että hän on mies? Entä setämies? Mitä haluat ilmaista tuolla nimityksellä "setämies"?
Millä perusteella pidät hänen toimintaansa häiriköimisenä? Siksikö, ettei hän ylistä Sanna Marinia? Onko sinulla sellainen ajatus, että tällä palstalla ei saisi sanoa mitään negatiivista Sanna Mariniin liittyen?Kukaan nainen ei ole noin sitkeä yhden asian tollo, et joka päivä jaksaisi linkittää kaivamiaan kielteisiä juttuja palstalle. Tai voihan se ollakin joku naisoletettukin, emme tiedä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan nainen ei ole noin sitkeä yhden asian tollo, et joka päivä jaksaisi linkittää kaivamiaan kielteisiä juttuja palstalle. Tai voihan se ollakin joku naisoletettukin, emme tiedä....
"Kukaan nainen ei ole noin sitkeä yhden asian tollo, et joka päivä jaksaisi linkittää kaivamiaan kielteisiä juttuja palstalle."
Olipa huonosti perusteltu.
Et vielä kertonut, mitä yrität ilmaista tuolla nimityksellä "setämies". Tuolla aiemmin joku on kirjoittanut "Setämies on haukkuma sana, jos et tiennyt." Juuri tuon sanan hokemiseen perustuu tällä sivustolla yritykset torjua kriittiset arviot SDP:stä. En ylipäätään ymmärrä, miksi jotkut yrittävät haukkumasanoilla ja halventavilla ilmaisuilla edistää jotain asiaa. Sellaiset kommentit kun kääntyvät vain niiden esittäjää itseään vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kukaan nainen ei ole noin sitkeä yhden asian tollo, et joka päivä jaksaisi linkittää kaivamiaan kielteisiä juttuja palstalle."
Olipa huonosti perusteltu.
Et vielä kertonut, mitä yrität ilmaista tuolla nimityksellä "setämies". Tuolla aiemmin joku on kirjoittanut "Setämies on haukkuma sana, jos et tiennyt." Juuri tuon sanan hokemiseen perustuu tällä sivustolla yritykset torjua kriittiset arviot SDP:stä. En ylipäätään ymmärrä, miksi jotkut yrittävät haukkumasanoilla ja halventavilla ilmaisuilla edistää jotain asiaa. Sellaiset kommentit kun kääntyvät vain niiden esittäjää itseään vastaan.Ei setämies ole haukkumissana, ei kai ihan kaikesta mieltään pidä pahoittaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei setämies ole haukkumissana, ei kai ihan kaikesta mieltään pidä pahoittaa?
Juuri näin. En ole huomannut kenenkään tässäkään keskustelussa setämieheksi nimitellyn loukkaantuneen tuosta nimittelystä. Jos olisin SDP:n kannattaja, loukkaantuisin siitä, että kannattamaani puoluetta kohtaan osoitettu arvostelu yritettäisiin mitätöidä setämies-sanan hokemisella.

Onhan se elämä joillakin aika kovaa, minkäs teet....
- Anonyymi
Onko hallitus- tai oppositiopuolueista kukaan poliitikko oikeasti keksinyt mitään uutta?
Palstalla juupas-eipäs -väittelyä, puolueesta riippuen, johtohahmojen erinomaisista suorituksista.
En vieläkään keksi, mikä uutuus on sellainen, jonka kynän jälki johtaa _poliitikkoon_. Sen sijaan terveydenhuollon ammattilaisiin on johdettavissa erinomaisen työn jälki. Sillä, oman terveyden uhmaamalla suorituksella taisi saada printattavan kiitoskortin. Ei sitten edes aamiaiskahvipakettia olisi voinut ostaa? (1/200 pääministerin kuukausiaamiaisesta)
Teknologiapuolella myös on nähtävissä edistymisen jälkiä. Vaikkapa juuri espoolainen ruokaa CO2:sta puristava firma.
Jotta joku poliitikko olisi erinomainen, olisi työssä oltava muutakin, kuin esittelijöiden 1., 2. ja 3. valmiiksi pohtimista ja rankatuista vaihtoehdoista valitseminen.
Jotain omaa, uniikkia - mitä koko Suomi ei ole tullut ajatelleeksi! Ei, ei yhdisty kehenkään poliitikkoon juuri nyt.
He tekevät rutiinilla ns. normiduuniaan siinä, missä siivooja kuura pöntöt tai taksi vie ja tuo. Ei pidä teennäisesti moittia, vaan työstä pitää kiittää, kuitenkaan teennäisesti juhlimatta. - Anonyymi
Sanna on onnistunut poliitikoista parhaiten. Häikäisi Europassa, kun neuvotteli meille elvytysrahaa. Jopa neuvottelukumppanit ylistivät Sannan taitoja.
- Anonyymi
Nuo väitteesi on todettu paikkansapitämättömiksi jo monta kertaa. Olisi toivottavaa, että te Marinin verovaroilla palkatut avustajat näkisitte edes hieman vaivaa palkkanne eteen, ettäkä yrittäisi osoittaa olevanne palkkanne arvoisia tuollaisia latteuksia kirjoittamalla.

Taidat itse olla palkattu haukkuja?...
- Anonyymi
monet asiat menee maailmassa päin kettua
- Anonyymi
mites kun tulee kysymys vastuusta niin silloin sitä syytellään virkamiehiä niin miksi nyt sitten kuitenkin marinia kehutaan? vastatkaa!
- Anonyymi
Ei ole kehuttu Marinia.
Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä712388Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711460Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2551425- 831252
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3801222Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3441156