Helluntai seurakunta ylpeys

Kun menin Helluntai seurakuntaan, kyllä se oli tavallaan pettymys. Oli ihmisiä, jotka elivät oman lakinsa mukaan, eivät Kristuksen lain: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Olivat sen yläpuolella: samat lait eivät koske sinua ja minua, Älä vertaa itseäsi minuun koska olen ylempi. Tällaista sattui, kun kritisoin toista pahemmista asioista, joista hän oli minua tuominnut. Ja mikä Kristus sinä luulet olevasi. Eikö meitä kaikkia ole kutsuttu Kristuksen kaltaisuuteen? Jokseenkin niin ylpeä seurakunta, ettei siellä voinut olla, oma oikeaoppisuus on lirahtanut niin kuin pissa päähän, yli Jumalan tarkoitusten, ja ongelmana on, että sellainen kasvattaa Jumalan lapset vääränlaisen ylpeyteen, kierouttaa lahkolaisuuteen, jonka käsite on lihallisessa hierarkiassa, jota perustellaan Jumalan sanalla. Ei ole Kristuksessa kukaan suurempi toista, ei edes seurakunnat, jos niitä määritellään uskonnollisten mittapuiden mukaan. Uskonnollisuus on traditioita, kristillinen usko on suhdetta elävään Jumalaan. No poistuin, minua ei siellä kaivattu, menin kirkon herätysliikkeiden, Vastaanotto oli aivan erilainen, huippu. Helluntai herätys on Jumalan seurakunta, ei itsensä tai hyvyytensä tähden vaan Jumalan lupausten tähden, kuten kaikki muutkin yksin Kristuksen pelastukseen tukeutuvat seurakunnat. Me ihmiset olemme vajavaisia ja kasvun matkalla.