Palmen murha

Anonyymi

Maailmalla on uutisoitu maltillisesti Palmeen murhan tuloksista. Mitä tekevät Suomen tiedotusvälineet? Kirkuvat pää punaisena, ettei tuo todista mitään.

Eikhöhän Ruotsinkin verorahojen käytölle ole hyvä laittaa piste. Tänään syyttäjä esitti vakuuttavasti syyllisen. Jää jokaisen päätettäväksi, miten vahva näyttö on.

31

120

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tutkinta ryssiittiin jo alun alkaen, häpeä Ruotsin poliisille ja vahvistaa sen mainetta.

      Palmesta on jauhettu niin paljon, ettei vaan enää jaksa, ei kiinnosta paskaakaan kuka sen niittasi. Palme tapaus kuuluu samaan kastiin puhkijauhettujen kanssa kuin vaikka Bodom, Kyllikki Saari, Titanic tai Sweet home Alabama laulu -niitä vain ei saatana jaksa enää.

      • Anonyymi

        Syyttäjä antoi hyvin selvän selityksen sille, miksi Skandia-mies käyttäytyi kuin käyttäytyi. Se on ainoa tapa, millä palapelin palaset asettuvat kohdilleen.

    • Anonyymi

      Ihan taatusti löytyy aina epäilijöitä, mutta ne, jotka eivät ole skitrofeenisia, ymmärtävät, että esitetty näyttö on vakuuttava.

      • Anonyymi

        On oikeastaan hämmästyttävää, miksi tulokseen päädytään vasta nyt. Katso Skandia-miehen kuvaa tarkemmin. Millainen ilme hänellä on? Keskity erityisesti silmien ymäristöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On oikeastaan hämmästyttävää, miksi tulokseen päädytään vasta nyt. Katso Skandia-miehen kuvaa tarkemmin. Millainen ilme hänellä on? Keskity erityisesti silmien ymäristöön.

        On oikeastaan hämmästyttävää, ettei totuutta ole nähty aikanaan.

    • Anonyymi

      Näyttöä ei ole ollenkaan. Ei murha-asetta, ei sormenjälkiä, ei tunnustusta, ei dna:ta, eikä epäiltyä ole edes kuultu tässä roolissa.

      Lisäksi mistä skandia-mies tiesi missä Palme oli oikeaan aikaan. Rikostovereita eli kokoomuslaisia on vielä elossa.

      • Anonyymi

        Tiede on tutkinut paljon poliisille annettavien lausuntojen uskottavuutta ja mikä vaikuttaa siihen, onko kerrottu oikein. Tässä valossa ruotsin syyttäjä on tehnyt erittäin hyvää työtä.

        Esitetty näyttö on yhtenevä uusimpien tutkimusten kanssa. Se on uskottava, vaikka ei oikeudessa kelpaisikaan.

      • Anonyymi

        Muistuttaa kovasti JFK-keissiä..ei ole sitovia todisteita Oswaldia vastaan mutta monta väitettä sinne päin...
        Pohdinta Ruotsissa luonnollisesti jatkuu kuten USA;ssakin....kuka sen teki??????????????

        Skandiamies varmaankin oli syyllinen, mutta entä hänen rikostoverinsa, he pääsevät kuin koira veräjästä. Kokoomuslaiset tämän tilasivat ja antoivat tiedot Palmen menoista.

        Saa aihetta tutkia. Todennäköisintä on, että kaikki mitä tämän hetken jälkeen "löydetään" on mielikuvituksen tuotetta. Valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistuttaa kovasti JFK-keissiä..ei ole sitovia todisteita Oswaldia vastaan mutta monta väitettä sinne päin...
        Pohdinta Ruotsissa luonnollisesti jatkuu kuten USA;ssakin....kuka sen teki??????????????

        Skitsofreenikot eivät jaksa ymmärtää sitä, että maailmassa on sellainen asia kuin entropia. Totuus on se, että, jos laista päättäisi lautakunta, annattu selitys olisi riittävän vahva oikeudessa.

        Missään oikeustapauksessa ei ole koskaan sitovia todisteita. Se on myytti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skandiamies varmaankin oli syyllinen, mutta entä hänen rikostoverinsa, he pääsevät kuin koira veräjästä. Kokoomuslaiset tämän tilasivat ja antoivat tiedot Palmen menoista.

        Esitetty väite, ettei Skandia-mies olisi saanut paistatella julkisuudessa niin kauan, jos taustalla olisi ollut järjestäytynyt rikollisuus, on itse asiassa hyvä pointti.

        Suurinta osaa kuulijoista lähinnä harmittaa, koska suuri mysteeri sain näin lattean lopun.

      • Anonyymi

        Onkin mielenkiintoista katsoa syntyykö tästä uusi salaliitto teoria porukka vastaan virallinen totuus porukka.

        Ihan taatusti löytyy aina epäilijöitä, mutta ne, jotka eivät ole skitrofeenisia, ymmärtävät, että esitetty näyttö on vakuuttava.

        Anonyymi
        Tänään 08:28
        UUSI
        Siellä taas yksi hörhö höpöttää

        Tämä ei ole hörhön höpinää, mutta nyt te jotka uskotte että Engström tappoi Olof Palmen olette virallisen linjan edustajia ja kaikki muut, jotka eivät siihen teoriaan tai selitykseen/tutkimukseen usko ovat salaliitto hörhöjä.

        ON JO HAUKUTTU NE JOTKA EIVÄT USKO KRISTER PETERSSONIN TARINAAN OLEVAN epäileviä skitsofrenisia hörhöjä. Meidän olisi siis uskottava että Engström ampui Palmen ja haavoitti rouvaa. Miksi meidän pitää uskoa näin. Aina pitää uskoa auktoriteettia

        Kun koronahömppä on nyt ohi niin nämä yksittäiset/-näiset sudet (lue hullut) alkavat taas tappamaan ihmisiä yleisötilaisuuksissa ja me taas alamme uskomaan, että ne tapahtuvat oikeasti eivätkä ole mitään false flageja tai hoaxeja. Hehän eivät ole terroristeja. Eikä niiden takana ole ketään muuta kuin he itse. He eivät elä median kanssa symbioosissa.

        Yhteiselo eli symbioosi merkitsee biologiassa kahden tai useamman eliölajin edustajien läheistä yhteiselämää. Tiukimmin määriteltynä symbioosi tarkoittaa lajien välistä vuoro-vaikutussuhdetta, josta molemmat osapuolet hyötyvät. Qui bono? En vain ymmärrä mitä

        Näyttöä ei ole ollenkaan. Ei murha-asetta, ei sormenjälkiä, ei tunnustusta, ei dna:ta, eikä epäiltyä ole edes kuultu tässä roolissa.
        Lisäksi mistä skandia-mies tiesi missä Palme oli oikeaan aikaan. TÄSSÄ yksi H Ö R H Ö !!!

        Mutta Ehgströmistä on tulossa julkkis yhdessä yössä. kaikki kirjoittavat nyt hänestä.

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eb9160a1-6617-4c7d-9377-7f8efed80393
        https://yle.fi/uutiset/3-11394175
        https://yle.fi/uutiset/3-11392811
        https://yle.fi/uutiset/3-11391761
        https://yle.fi/uutiset/3-11216571
        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006536334.html
        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006536061.html

        Palmen tapaus on ollut Ruotsin historian suurin ja kallein murhatutkimus, jonka kustannusten pelkästään poliisille arvioidaan nousseen 600 miljoonaan kruunuun eli vajaaseen 58 miljoonaan euroon. Sen päälle tulevat vielä syyttäjän kustannukset sekä kaksi oikeudenkäyntiä Christer Petterssonia vastaan.

        Jos alkaa epäilemään etteikö Skandiamies tappanut Palmea niin on HÖRHÖ. Siksi viisas pitää suunsa kiinni ja tehdään niin kuin herrat määräilee meitä uskomaan. Hohhoijjaaa!

        Te jotka uskotte että Engström tappoi Olof Palmen olette virallisen linjan edustajia ja kaikki muut, jotka eivät siihen teoriaan tai selitykseen/tutkimukseen usko ovat salaliitto hörhöjä.
        Kunpi sinä haluat olla.

        Maailmalla on uutisoitu maltillisesti Palmeen murhan tuloksista. Mitä tekevät Suomen tiedotusvälineet? Kirkuvat pää punaisena, ettei tuo todista mitään.

        Eikhöhän Ruotsinkin verorahojen käytölle ole hyvä laittaa piste. Tänään syyttäjä esitti vakuuttavasti syyllisen. Jää jokaisen päätettäväksi, miten vahva näyttö on.

        Ensimmäinen ruotsalainen joka ei usko syyttäjä Peterssonia on professori GW Persson.
        https://www.expressen.se/nyheter/gw-skandiamannen-mordade-inte-palme/

        MITÄHÄN TÄSTÄ SEURAA RUOTSISSA?

        Kiinnostavinta on oikeastaan se, ettei aiheesta voi antaa vihjepalkkiota. Lain mukaan vihjepalkkion saa vaan, jos tekijä tuomitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostavinta on oikeastaan se, ettei aiheesta voi antaa vihjepalkkiota. Lain mukaan vihjepalkkion saa vaan, jos tekijä tuomitaan.

        Kukaan ei käske uskomaan totuutta. Sellaista velvollisuutta sinulla ei ole koskaan ollut.

        Mitä seuraa Ruotsissa? Mitä luulisit? Tasapainoinen lukija tietää jo vastauksen.

        Ruotsissa seuraa lattean lopetuksen jättämä tyhjiö. Harva haluaa uskoa, että noin itsestäänselvä totuus on totta. Fiksuimmat toteavat,e ttä nyt saatiin tarinalle sen ansaitsema loppu.

        Aina löytyy skitsoja, joille mikään ei ole koskaan totta. Aina löytyy foliohattuja ja salaliittoteoreetikoita. Mikä muuttuu? Ei mikään.

        Ruotsi on jo jättänyt Palmen taakseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei käske uskomaan totuutta. Sellaista velvollisuutta sinulla ei ole koskaan ollut.

        Miten saat lapsen tottelemaan? Käske häntä ja jos ei tottele, kiellä.

        Ihan samanlaisia ovat virallisen totuuden kieltäjät. Et voi olla niin tyhmä, että uskot, että kaikki virallinen on valhetta. Miten totuuden vastakohta olisi auttamatta totta?

    • Anonyymi

      Poliisilla vain ei ole mitään päteviä ja pitäviä todisteita eikä ylipäätään näyttöä tämän nyt kuolemansa jälkeen syylliseksi esittämänsä henkilön saamiseksi oikeudessa tuomituksi ko. teosta, siis ei mitään. Siis vaikka henkilö eläisi kuten on vuosia elänytkin tapahtuman jälkeen, häntä ei saataisi tuomituksi, ei senkään takia että oikeus vaatisi erityisen pitävät näytöt tuomittuaan jo kerran samaisesta teosta syyttömän henkilön. Semmoisilla seikoilla kuin epäillyn kenties harjoittamalla ampumaharrastuksella tai puheittensa vaihtelevuuksilla tahi sillä ettei hän ehkä ollut kiihkein surmatun kannattaja ja äänestäjä, ei oikeudessa murhatuomiota anneta, poliisilla ei ole niin mitään ja siksi tämä epämääräinen tutkimusten lopetuspäätösmenettely...Asiahan jää käytännössä aivan auki repsottamaan!

      • Anonyymi

        Kuten sinun pitäisi jo tietää, pätevä näyttö on myytti. Sellaista ei ole missään oikeudenkäynnissä.

      • Anonyymi

        On ihan ero asia pitää kiinni periaatteesta, jossa henkilö on syytön, kunnes tuomitaan ja miettiä itse, mikä oli totuus...

        Valitettavan usein sivuutetaan uskottavin mahdollinen selitys. Ihmisluonto ei ole tyhjiö, jonka ajatukset ovat satunnaisia. Syyttäjä esitti täysin järjettömän näköiselle käytökselle järjellisen selityksen. Järjeslliseksi se tulee vain silloin, jos mies oli murhaaja.

        Ensinnäkin, mies, jolla oli omien sanojen sa mukaan kiire kotiin, palaa työpaikalleen murhan jälkeen. Ristiriita selittyy sillä ,että henkilön kiire oli tekastu.

        Toiseksi henkilö soittaa työpaikalleem ja kysyy, milloin leimasi itsensä ulos työpaikalta. Tuolla tiedolla on merkitystä vain murhaajalle.

        Kolmanneksi, tekijä väittää auttaneensa Palmetta mm. kääntämällä tämän ja samassa hetkessä juoksee muka tekijää kiinni. Ensinnäkin se ei ole ajallisesi mahdollista. Siinä nollassako sekunnissa hän kyseli Palmen vaimolta asioita? Ota huomioon kuinka kauan shokissa olevalta kestää vastata. Ajettava tekijä olisi juossut jo satoja metrejä.
        Toiseksi psykologinen inertia estäisi terveellä ihmisellä noin nopeat mielentilan vaihdokset.
        Skandia-mies oli murhaaja.

        Aika hepposia ovat virallisen totuuden kannattajien perustelut sille, että Stig Engström alias Skandiamies olisi murhannut Palmen. Ensinnäkään Skandiamiehen olemisesta edes murhapaikalla ei ole oikeastaan mitään näyttöä. Minä luulen, että hänet tuotiin murha-tutkimuksiin mukaan (kuka toi), jotta niistä ei tulisi läpihuutojuttua. Ensin kun Victor Gunnarsson pidätettiin se oli mennä läpihuutojuttuna. Samoin Ckrister Pettersson jonka oikeudenkäynti oli tosin hieman monimutkaisempi mutta muistakaa ettei Gunnarssonia vastaan edes käyty oikeudenkäyntiä.

        Sitten epäiltyinä oli useampi saman oloista henkilöä tarkoittaen kurdeja ja etelä-Afrikan salaistapoliisia. Cia ja Kgb ovat myös olleet tapetilla. Sitten oli se Christer Andersson jota pidettiin Grandmiehenä kun muistutti muka niitä töherryksiä, joita joku taiteilijatar oli tehnyt näkemästään miehestä elokuvateatterin liepeillä. Myös Anti Avsan on mainittu epäiltyjen joukossa, kun tuo muka olisi ollut murhapaikalla puhumassa radiopuhelimeen ase povitaskussa. Se oli täyttä puppua. Jos häntäkään kukaan muu kuin kaksi naista ole nähnyt murhapaikalla niin voihan olla ettei Sjandiamiestäkään ollut murhapaikalla. Miksi jonkun toisen sana on arvokkaampi kuin jonkun toisen. Mårten Palmen sana siitä, että olisi nähnyt Skandiamiehen elokuvateatterin ulkopuolella painaa enemmän kuin muiden todistajien. Samoin rouva Palmen sana painoi enemmän kuin muiden todistajien ja hän oli sata varma, että murhaaja oli Christer Pettersson. Näkihän hän miehen kasvot. Nyt jopa nykyinen pääministeri on muuttamassa kantaansa Petterssonista kun poliisi sanoo. Tai eihän tuo tutkija Krister Petersson ollut poliisi tai ole, vaan syyttäjä. Virallisen teorian puolustajat voivat muuttaa kantaansa sitä mukaa mikä virallinen kanta on. Minut väite on ettei Palme ollut edes murhapaikalla ja kaikki on yhtä teatteria. Miten se on tehty ja mikä on motiivi sellaiselle on eri asia, joista minä tiedän ainakin osan siitä motiivista.

    • Anonyymi

      Vähintään kummallista, että murhaajaa ei ole selvitetty. Murhaa on taatusti tutkittu enemmän kuin mitään muuta henkirikosta Ruotsissa.

      • Anonyymi

        No selvishän se nyt jo vihdoin ja viimein erittäin erinomaisesti asiansa osaavalle Ruåtsin poliisillekin *köh* ”jo” parinkymmenen vuoden tutkinnan jälkeen, että: Murhaaja olikin mies joka lukemattomissa kuulusteluissa antoi ihan ristiriitaisia lausuntoja. Jonka johdosta sit alati fiksut ruåttalaispoliisit päätti et ei me enää jakseta tota ees kuulustella kun se puhuu mitä sattuu.

        Ei olis tullu varmaan MIELEENKÄÄN kellekään osaaville etsiville et tollanen ois saattanu olla itse tekijä, eihän vaan!? :D

        Swedut ”osaa”! :/

    • Anonyymi

      Palmen murha?Mikä?

      • Anonyymi

        "Palmesta on jauhettu niin paljon, ettei vaan enää jaksa, ei kiinnosta paskaakaan kuka sen niittasi. Palme tapaus kuuluu samaan kastiin puhkijauhettujen kanssa kuin vaikka Bodom, Kyllikki Saari, Titanic tai Sweet home Alabama laulu -niitä vain ei saatana jaksa enää."

        Tiedän ettei sinua kiinnosta sekään ettei Palmea koskaan tapettu ainakaan tuolla missä niin väitettiin aikoinaan. Jos minä väitän monen muun lailla että näin kävi niin sinun täytyy vetää joku kortti esiin. Erinäisiä kortteja käytetään keskusteluissa vastapuolta vastaan kuten natsi-korttia käytetään syyttämällä vastapuolta natsiksi jos tuo sanoo jotain vähänkin sitä vastaan mitä valtaapitävät poliitikot edustavat. Samoin jos puhuu maahanmuutosta niin natsikortti heilahtaa kovin hepposesti. Palmen murhasta, jos puhut ettei häntä kukaan ole tappanut vaan koko homma on yhtä teatteria, niin mitä korttia heilautat.
        En ole vielä keksinyt kortille nimeä kun täällä Suomi 24:ssä vain poistetaan kokonaisia ketjuja joissa puhutaan asiasta. Se on tabu. Lähenee liikaa totuutta. Kumoa se jos pystyt. Mikä todistaa että Palme ammuttiin tuonne kadun kulmaukseen. Ei mikään. Vedä kortti. Hauku meikä vaikka natsiksi kun tollasta väitän.

    • Anonyymi

      Palme oli euroopan suurin asekauppias ketä kiinnostaa sen kuolema?

      • Anonyymi

        Miksi luit aiheesta ja oikein kirjoitatkin jos ei kiinnosta?

      • Anonyymi

        Kysymys ei ole siit' ketä kiinnostaa sen kuolema vaan siitä ketä kiinnostaa se ettei häntä oltu silloin edes tapettu.

      • Anonyymi

        Murhaaja Pettersson. Kuka otti vakavasti Ruotsin poliisin silloin kun hänet (Petterssonni) pidätettiin. Kenelle media näitä valheita yritti syöttää kun se laski kuitenkin leikkiä koko asialla. Miltä mahtaa Palmen sukulaisista tuntua kun Olofista heitettiin tollasta herjaa tai ei hänestä mutta hänen murhastaan.
        https://www.youtube.com/watch?v=pIqiunaIXgA

    • Anonyymi

      Eipä ole suomen tiedotusvälineillä paljoa tekemistä näköjään...

      • Anonyymi

        Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä. Kaikki minun lähettämiä viestejä joissa kerron mikä on motiivi Palmen murhan lavastamiselle. Vai uskooko teistä vielä joku että se murhattiin?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6074
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4792
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      97
      3049
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2853
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2115
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1516
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      970
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe