Tässä päivänä muutamana saatiin taas agressiivinen näyte somemaailmaa terrorisoivan seksuaalivähemmistöväen virtuaali-liikekannallepanosta kun kirjailija J.K.Rowling sai tuntea nahoissaan ettei hänellä ole oikeutta omiin mielipiteisiinsä koska seksuaalivähemmistöt haluavat kontrolloida ihmisten ajattelunvapauttakin.
Kyseinen kirjailijakuuluisuus oli esittänyt hyvin viattomia näkemyksiään siitä miten hänestä on pelkästään luonnollista että naisella on oikeus kokea sukupuolensa ja seksuaalisuutensa nimenomaan naiseuden kautta ja miehillä tietysti myös. Samassa yhteydessä Rowling on korostanut voimakkaasti ettei hänen näkemyksensä mukaan kuitenkaan minkäänlainen seksuaalivähemmistöjen syrjintä ole oikein ja korosti ettei hän ainakaan itse sellaista hyväksy.
Tämä ei riittänyt somekansalle joka väijyy netissä vartoen jokaista mielestään väärää mielipidettä ja niin käynnistyi ennen näkemätön myrsky kirjailijaa vastaan. Agressiiviset vihaviestit seksuaalivähemmistöjen puolestapuhujilta antoivat selvästi ymmärtää ettei Rowlingilla ole oikeutta kokea olevansa nainen eikä varsinkaan oikeutta puhua julkisesti asiasta. Nettikanavat ovat täyttyneet seksuaalivähemmistö-mielipideterroristien tukkiessa ne vihaviestinnällään. Viatonta kirjailijaa on maalitettu oikein raskaimman päälle.
Ihmettelen syvästi että miksi tällaisen edess nöyrrytään? Miksi Rowlingkin taipui lähes nöyristelemään ja yrittämään valuuteltua päästyäänkin vakuutella ettei hän vihaa homoja? Silti mikään ei tälle väelle riitä! Rowling oli saatava kuvaannollisesti lynkattya ja hänelle olis aiheutettava mahdollisimman paljon vahinkoa julkisesti koska hän sanoi "väärän mielipiteen". Kertokaa miten tämä seksuaalivähemmistö joka on niin "suvaitsevainen" omien puheidensa mukaan, miksi se näyttäytyy enemmänkin Pohjois-Korean hirmuhallinnon mielipidekontrollin vainoajana kuin "suvaitsevana enkelinä" joka kannattaa moniarvoisuutta ja antaa tilaa muillekin kuin omille mielipiteilleen?
Ja miksi näiden edessä aina nöyrrytään? Miksei Rowlingkin vain laittanut somea kiinni ja kirjoittanut sinne räyhääjille: Haistakaa kuulkaa pitkä p*ska!
J.K. Rowling ja seksuaalivhemmistöjen agressiivisuus
5
59
Vastaukset
- Anonyymi
Kun tulot ovat ihmisten hyväksynnästä kiinni niin pyllistelevät, joka suuntaa.
Luulisi noilla tuloilla olleen jäänyt vähän säästöönkin niin voisi sanoa mitä lystää. - Anonyymi
Ei tuota esiinny vain somessa, vaan usein huomaa reaalimaaimassakin.
Sateenkaarivärit mukanaan saa näköjään käyttäytyä miten tahansa ja tehdä mitä päähän pälkähtää.- Anonyymi
Ai saa tehdä mitä tahansa?
http://ekirjasto.kirjastot.fi/ekirjat/mummo-on-murhattu-long-play-71
Sateenkaarivärit ovat tuoneet mukanaan murhia, syrjintää, väkivaltaa ja pelkoa. Sen takia Rowlingin kommentteihin ja vastaaviin tartuutaan, koska ne lietsovat ihmisiä. pitämään heitä, jotenkin "ei-ihmisinä", joille saa tehdä mitä vaan. Rowling saisi olla elämässä täysin rauhassa, jos ei laukoisi muita ihmisiä sortavia kommentteja. Sateenkaarikansa ei saa olla rauhassa koskaan.
- Anonyymi
Niin käy, kun tieteelliset faktat ei miellytä aatteellisia fundamentalisteja (sosialisteja, feministejä, jne.).
- Anonyymi
Ihan vaan tiedoksi, että tiede tukee vasemmistolaisia ajatuksia enemmän kuin oikeisto. Sosialismin ja feminismin tueksi on useita tuoreita tieteellisiä tutkimuksia valtiotieteellisestä tiedekunnasta ja ympäri maailmaa. Tieteelliset faktat eivät tue nimenomaan oikeistoa, joiden fundamentalistista ajattelua voidaan nähdä niin politiikan kuin uskonnonkin kentällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788