Tosta oikeat tekijät Palme-murhaan

Anonyymi

Yle uutiset kirjoitti:

Ulkomaat 27.2.2016 klo 14:00

Rikollisuuden tutkija Palmen murhasta: "Pettersson on aivan väärää tyyppiä"

Kriminologian professori ja dekkarikirjailija Leif G.W. Persson sanoo, että Ruotsin pääministerin Olof Palmen murhaajaa pitää selvittää turvallisuuspoliisiin ja tiedustelun joukosta.

Moni ruotsalainen uskoo, että syyllinen Olof Palmen murhaan on Christer Pettersson, taposta tuomittu päihteiden käyttäjä, joka pyöri murhapaikan lähettyvillä. Lisbet Palme tunnisti miehen ja hänet tuomittiin. Hovioikeus kuitenkin vapautti Pettersonin.

– Pettersson on aivan väärää tyyppiä, sanoo Leif G.W. Persson, kriminologian professori ja kirjailija, joka juontaa Veckans Brott -rikosohjelmaa televisiossa.

Perssonin mukaan tekijä on hyvin itsensä hallitseva henkilö. Teko oli hänen mielestään suunniteltu eikä sattuma.

"Päämiesten murhien takana usein salaliitto"

Palmen murhaan liittyviä vihjeitä tulee jatkuvasti, ja Persson kehuu saavansa niitä eniten. Lisäksi hänelle lähetetään oletettuja murha-aseita.

– Minusta tekijällä on yhteys turvallisuuspoliisiin tai tiedustelutoimintaan. Takana on useampi henkilö, jonkinlainen salaliitto, Persson sanoo.

Hänen mukaansa tekijä tiesi, että Palme oli menossa elokuviin ilman turvamiehiä. Pääministeri ei usein tehnyt niin, eikä asia ollut ison piirin tiedossa.

– Palmen asemassa olevia ihmisiä eivät yleensä murhaa yksittäiset hullut, vaan takana on usein salaliitto. Usein tekijöinä ovat heidän turvallisuudestaan vastaavat henkilöt, Persson sanoo.

"Poliittinen rikos poliisille vaikea"

Perssonin mielestä poliittisten motiivien tutkiminen on poliisille vaikeaa. Helpompaa on löytää syylliseksi tavanomainen rikollinen.

Ruotsin pääministerin murhan ratkaisu ei tunnu olevan yhtään lähempänä kuin 30 vuotta sitten. Palme-ryhmä esitteli torstaina samoja vanhoja epäiltyjä: maan äärioikeistolaiset poliisit, Etelä-Afrikan apartheid-halllinnon aikainen tiedustelu, niin sanottu 33-vuotias…

Leif G.W. Persson uskoo kuitenkin, että murhan tekijä ja syy selviävät.

36

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tekijä tiesi, että Palme oli menossa elokuviin ilman turvamiehiä, koska näki tämän menevän elokuviin ilman turvamiehiä.

      Tästä kerrottiin tänään uutisissa. Etkö seurannut?

      • Anonyymi

        Joskus totuus on ykeinkertaisempi kuin villeimmät salaliittoteroriat. Kiinnostavaa on, että tänään esitetty teoria oli hyvin järkeenkäypä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se teoria oli ihan helvetin lapsellinen. Tuo aloittajan juttu on paljon todennäköisempi.

        Ensinnäkin todennäköisyyteen vaikuttaa se, miten favainnot sopivat yksiin oletusten kanssa. Skandimiehen syyllisyyttä tukeee parisenkymmentä faktaa.

        Kerro heti ne parisenkymmentä, jotta koko palsta huomaa, kuinka unttu olet.

        Anna tulla! Odotamme listaa, mikä ei ikinä ilmesty...

        Ei löydy. Valehtelin, että olisi 20. Niitä onkin vain kolme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerro heti ne parisenkymmentä, jotta koko palsta huomaa, kuinka unttu olet.

        Anna tulla! Odotamme listaa, mikä ei ikinä ilmesty...

        Missä lista faktoista?

      • Anonyymi
        Onanyymi kirjoitti:

        Missä lista faktoista?

        Luulin, että osaat itsekin,

        Aloitetaan vaikka näillä:
        - Skandiamiehellä yhteyksiä, jotka aktiivisesti vihasi Palmea
        - hänen juoksutyylinsä sopii suomalaisen naistoditajan antamaan kuvaukseem
        - hänen lippiksensä sopii nuoren miehen vanhaan todistajalausuntoon
        (muuttumaton ja nimesi vain tämän tuntomerkin)
        - hänellä rannelaukku, joka mainittiin todistajalausunnossa
        - hän myöntää olleensa paikalla
        - hänen kertomuksensa ei täsmää muiden paikalla olleiden kanssa
        - hänellä aseharrastus
        - hänellä mahdollisuus aseeseen aseharrastajan kautta
        - hän tarkisti Skandia-talon turvayksiköstä alibinsa
        - hän todistetusti lähti rikospaikalta melkein heti juosten
        - hänen väitteensä kiireestä oli tekastu
        - hän väittää nähneensä toppatakkipukuisen, vaikka sen voi nähdä vain, jos on juossut paikkaan, mihin murhaaja juoksi.
        - hän väittää antaneensa ensiapua, mutta ei ole todistajien mukaan antamassa
        apua
        - hänen vaimonsa väitti häntä palmekriittiseksi
        - hän kykeni varmistamaan, ettei palmella ollut turvamiehiä
        (kävi todistetusti ulkona samaan aikaan, kun palme menossa elokuviin)
        - hän aktiivisesti harhautti poliisia tuntomerkkeihin, joitka eivät täsmäisi häneen
        - hän maaninsesti halusi ohjata tiedostusvälineiden uutisointia murhasta. Kontrollifriikkeys sopii murhaan.
        - hän teki itsemurhan

        Lisäksi sanoisin, että kuvissa hänellä on valehtelijan kasvot.

        - hän todistetusti vaihtoi takkinsa (ruutijäämiä?)
        - hänen kertomuksensa muuttui yhtenään
        - hän lähti 2 minuuttia ennen tappoa työpaikalta murhapaikalle, mikä osuu ajoituksen kansa hyvin, koska matkaa 50 metriä
        - hän väitti, ettei huomannut tappoa, vaan suorastaan kompastui Palmeniin.
        Väite, ettei kuule laukaisua niin lähellä ei ole uskottava. Matka oli kuitenkin vain metrejä

      • Anonyymi

        Tekijä tiesi, ?

        A kuka oli lähinnä Palmea joka tiesi menosta elokuviin ? Lisbeth Palme
        B Joka tiesi menosta elokuviin osalistui myöskin Palmen murhaan apurin avulla. Engström ?
        C Molemmat, kuka lähinnä,, murhan tehnyt apuri antoivat väärän silminäkijä lausunnon pakenevasta ampujasta.
        D Väärät silminnäkijä lausunnot ovat selitys miksi Palmen murha ei ratkennut.

        - Skandiamiehellä yhteyksiä, jotka aktiivisesti vihasi Palmea - ei todista ampujaksi

        - hänen juoksutyylinsä sopii suomalaisen naistoditajan antamaan kuvaukseen - ai sen juoksutyyli testattiin?

        (muuttumaton ja nimesi vain tämän tuntomerkin) - ja kukaan muu ei nähnyt...

        - hänellä rannelaukku, joka mainittiin todistajalausunnossa- ampujallako rannelaukku?

        - hän myöntää olleensa paikalla - so what?

        - hänen kertomuksensa ei täsmää muiden paikalla olleiden kanssa - missä asiassa ja so what?

        - hänellä aseharrastus- monella muullakin on

        - hänellä mahdollisuus aseeseen aseharrastajan kautta- niin?

        - hän tarkisti Skandia-talon turvayksiköstä alibinsa-mitä sitten? Ja alibi oli kunnossa!

        - hän todistetusti lähti rikospaikalta melkein heti juosten- jotkut muutkin lähtivät

        - hänen väitteensä kiireestä oli tekastu- ??? mitä vittua?

        - hän väittää nähneensä toppatakkipukuisen, vaikka sen voi nähdä vain, jos on juossut paikkaan, mihin murhaaja juoksi. - niin?

        apua- ei liity murhaan

        - hänen vaimonsa väitti häntä palmekriittiseksi - 1,5 miljoonaa muutakin miestä oli

        (kävi todistetusti ulkona samaan aikaan, kun palme menossa elokuviin)- ei muuten käynyt

        - hän aktiivisesti harhautti poliisia tuntomerkkeihin, joitka eivät täsmäisi häneen- ??? ja syyttömän pitäisi ilmiantaa itsensä?

        - hän maaninsesti halusi ohjata tiedostusvälineiden uutisointia murhasta. -oli ilmeisesti hieman kajahtanut tai julkisuudenkipeä, moni muukin oli
        Kontrollifriikkeys sopii murhaan. -Moni muukin seikka voi liittyä murhaan, so what?

        - hän teki itsemurhan - Oli 66-vuotias, ehkä vanhuus vitutti, moni muukin on tehnyt itsemurhan.

        Sulla oli heikot, kopioidut lätinät. Yritä kovemmin.

        tappo?
        Palmeniin?

        Oletko kiihtynyt?

        Hän todistetusti kävi Skandia-talon ulkopuolella "syömässä" kello 21.

        Alibi ei ollut kunnossa. Kiinnostavinta oli, että hän lähti talosta 2 minuttia ennen laukaisua paikalle, jonne kävelyyn menee 2 minuuttia.

        Kiinnostavinta onkin, miksi hän oli niin kontrollifriikki, että halusi tietää täsmällisen kelloajan.

      • Anonyymi
        Onanyymi kirjoitti:

        - Skandiamiehellä yhteyksiä, jotka aktiivisesti vihasi Palmea - ei todista ampujaksi

        - hänen juoksutyylinsä sopii suomalaisen naistoditajan antamaan kuvaukseen - ai sen juoksutyyli testattiin?

        - hänen lippiksensä sopii nuoren miehen vanhaan todistajalausuntoon
        (muuttumaton ja nimesi vain tämän tuntomerkin) - ja kukaan muu ei nähnyt...

        - hänellä rannelaukku, joka mainittiin todistajalausunnossa- ampujallako rannelaukku?

        - hän myöntää olleensa paikalla - so what?

        - hänen kertomuksensa ei täsmää muiden paikalla olleiden kanssa - missä asiassa ja so what?

        - hänellä aseharrastus- monella muullakin on

        - hänellä mahdollisuus aseeseen aseharrastajan kautta- niin?

        - hän tarkisti Skandia-talon turvayksiköstä alibinsa-mitä sitten? Ja alibi oli kunnossa!

        - hän todistetusti lähti rikospaikalta melkein heti juosten- jotkut muutkin lähtivät

        - hänen väitteensä kiireestä oli tekastu- ??? mitä vittua?

        - hän väittää nähneensä toppatakkipukuisen, vaikka sen voi nähdä vain, jos on juossut paikkaan, mihin murhaaja juoksi. - niin?

        - hän väittää antaneensa ensiapua, mutta ei ole todistajien mukaan antamassa
        apua- ei liity murhaan

        - hänen vaimonsa väitti häntä palmekriittiseksi - 1,5 miljoonaa muutakin miestä oli

        - hän kykeni varmistamaan, ettei palmella ollut turvamiehiä
        (kävi todistetusti ulkona samaan aikaan, kun palme menossa elokuviin)- ei muuten käynyt

        - hän aktiivisesti harhautti poliisia tuntomerkkeihin, joitka eivät täsmäisi häneen- ??? ja syyttömän pitäisi ilmiantaa itsensä?

        - hän maaninsesti halusi ohjata tiedostusvälineiden uutisointia murhasta. -oli ilmeisesti hieman kajahtanut tai julkisuudenkipeä, moni muukin oli
        Kontrollifriikkeys sopii murhaan. -Moni muukin seikka voi liittyä murhaan, so what?

        - hän teki itsemurhan - Oli 66-vuotias, ehkä vanhuus vitutti, moni muukin on tehnyt itsemurhan.

        Sulla oli heikot, kopioidut lätinät. Yritä kovemmin.

        Aseharrastus, viharyhmä ja yhteys aseharrastajaan ovat aihetodisteita, jotka yhdessä ovat enemmän kuin yksinään:

        - hänellä oli osaaminen, tunnemotiivi ja tilaisuus

        Tappajan pyskologinen profiili täsää hyvin miehen kanssa. Kontrollifriikki, joka maanisesti yrittää vaikuttaa poliisitutkinnan suuntaan, koska olettaa olevansa epäilty. Kiinnostavaksi asian tekee se, että hän oletti enemmän kuin poliisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekijä tiesi, ?

        A kuka oli lähinnä Palmea joka tiesi menosta elokuviin ? Lisbeth Palme
        B Joka tiesi menosta elokuviin osalistui myöskin Palmen murhaan apurin avulla. Engström ?
        C Molemmat, kuka lähinnä,, murhan tehnyt apuri antoivat väärän silminäkijä lausunnon pakenevasta ampujasta.
        D Väärät silminnäkijä lausunnot ovat selitys miksi Palmen murha ei ratkennut.

        A: Väiteesi on kiistattomasti totta, mutta yksikin riittää. Lähintä ei tarvitse etsiä
        B: Engström Oli tunnetusti elokuvateatterin läheisyydessä filmin alkaessa ja sen loppuessa.
        C: Teepä testi. Piirrä tai kuvaa nyt eilen ensimmäisen kadulla näkemäsi ihmisen piirteet. Mitä muistat hänestä?

        D: On mahdollista. että teon takana oli Palmen viharyhmä ja paikalla oli useita viharyhmän jäseniä. Se ei vähennä Engströmmin syyllisyyttä, mutta voi tuoda vielä tuomion.

      • Anonyymi
        Onanyymi kirjoitti:

        - Skandiamiehellä yhteyksiä, jotka aktiivisesti vihasi Palmea - ei todista ampujaksi

        - hänen juoksutyylinsä sopii suomalaisen naistoditajan antamaan kuvaukseen - ai sen juoksutyyli testattiin?

        - hänen lippiksensä sopii nuoren miehen vanhaan todistajalausuntoon
        (muuttumaton ja nimesi vain tämän tuntomerkin) - ja kukaan muu ei nähnyt...

        - hänellä rannelaukku, joka mainittiin todistajalausunnossa- ampujallako rannelaukku?

        - hän myöntää olleensa paikalla - so what?

        - hänen kertomuksensa ei täsmää muiden paikalla olleiden kanssa - missä asiassa ja so what?

        - hänellä aseharrastus- monella muullakin on

        - hänellä mahdollisuus aseeseen aseharrastajan kautta- niin?

        - hän tarkisti Skandia-talon turvayksiköstä alibinsa-mitä sitten? Ja alibi oli kunnossa!

        - hän todistetusti lähti rikospaikalta melkein heti juosten- jotkut muutkin lähtivät

        - hänen väitteensä kiireestä oli tekastu- ??? mitä vittua?

        - hän väittää nähneensä toppatakkipukuisen, vaikka sen voi nähdä vain, jos on juossut paikkaan, mihin murhaaja juoksi. - niin?

        - hän väittää antaneensa ensiapua, mutta ei ole todistajien mukaan antamassa
        apua- ei liity murhaan

        - hänen vaimonsa väitti häntä palmekriittiseksi - 1,5 miljoonaa muutakin miestä oli

        - hän kykeni varmistamaan, ettei palmella ollut turvamiehiä
        (kävi todistetusti ulkona samaan aikaan, kun palme menossa elokuviin)- ei muuten käynyt

        - hän aktiivisesti harhautti poliisia tuntomerkkeihin, joitka eivät täsmäisi häneen- ??? ja syyttömän pitäisi ilmiantaa itsensä?

        - hän maaninsesti halusi ohjata tiedostusvälineiden uutisointia murhasta. -oli ilmeisesti hieman kajahtanut tai julkisuudenkipeä, moni muukin oli
        Kontrollifriikkeys sopii murhaan. -Moni muukin seikka voi liittyä murhaan, so what?

        - hän teki itsemurhan - Oli 66-vuotias, ehkä vanhuus vitutti, moni muukin on tehnyt itsemurhan.

        Sulla oli heikot, kopioidut lätinät. Yritä kovemmin.

        Montako talvitakkia oli keski-ikäisellä ruotsalaismiehellä 80-luvulla? Veikkaan, että yhdet lämpimät. Siksi on kiinnostavaa, että Engström vaihtoi takkia heti murhayön jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulin, että osaat itsekin,

        Aloitetaan vaikka näillä:
        - Skandiamiehellä yhteyksiä, jotka aktiivisesti vihasi Palmea
        - hänen juoksutyylinsä sopii suomalaisen naistoditajan antamaan kuvaukseem
        - hänen lippiksensä sopii nuoren miehen vanhaan todistajalausuntoon
        (muuttumaton ja nimesi vain tämän tuntomerkin)
        - hänellä rannelaukku, joka mainittiin todistajalausunnossa
        - hän myöntää olleensa paikalla
        - hänen kertomuksensa ei täsmää muiden paikalla olleiden kanssa
        - hänellä aseharrastus
        - hänellä mahdollisuus aseeseen aseharrastajan kautta
        - hän tarkisti Skandia-talon turvayksiköstä alibinsa
        - hän todistetusti lähti rikospaikalta melkein heti juosten
        - hänen väitteensä kiireestä oli tekastu
        - hän väittää nähneensä toppatakkipukuisen, vaikka sen voi nähdä vain, jos on juossut paikkaan, mihin murhaaja juoksi.
        - hän väittää antaneensa ensiapua, mutta ei ole todistajien mukaan antamassa
        apua
        - hänen vaimonsa väitti häntä palmekriittiseksi
        - hän kykeni varmistamaan, ettei palmella ollut turvamiehiä
        (kävi todistetusti ulkona samaan aikaan, kun palme menossa elokuviin)
        - hän aktiivisesti harhautti poliisia tuntomerkkeihin, joitka eivät täsmäisi häneen
        - hän maaninsesti halusi ohjata tiedostusvälineiden uutisointia murhasta. Kontrollifriikkeys sopii murhaan.
        - hän teki itsemurhan

        Lisäksi sanoisin, että kuvissa hänellä on valehtelijan kasvot.

        Sinä sanot "valehtelijan kasvot", koska sinulla on ennakkoasenne asiasta.
        Ainahan jostakin rikollisesta sanotaan jälkiviisaasti, että kyllä se olikin kumma tyyppi ja näyttikin siltä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin todennäköisyyteen vaikuttaa se, miten favainnot sopivat yksiin oletusten kanssa. Skandimiehen syyllisyyttä tukeee parisenkymmentä faktaa.

        paikalla oli suomalaistaustanenn nainen ja hänen Ahmedinsa mitä ne tekivät

      • Anonyymi
        Onanyymi kirjoitti:

        tappo?
        Palmeniin?

        Oletko kiihtynyt?

        moni lähtisi juosten ppois ammmuskelupaikalta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paikalla oli suomalaistaustanenn nainen ja hänen Ahmedinsa mitä ne tekivät

        nuo olisivat olleet väärät syylliset

    • Anonyymi

      Onkos kellään tietoa miten tämä Skandia mies tappoi itsensä?

      • Anonyymi

        Alkoholia oli.. oliko lääkkeitä? Mutta, kuolema oli 14 vuotta Palmen murhan jälkeen, joten hirveän isoa draamaa siitä ei saa aikaan.

      • Anonyymi

        Olisi ironista jos olisi ampunut itsensä sillä Palmen murha-aseella, mutta poliisi ei olisi koskaan tukinut asetta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi ironista jos olisi ampunut itsensä sillä Palmen murha-aseella, mutta poliisi ei olisi koskaan tukinut asetta

        Uskotko, että polisii voisi nyt saada etsintäluvan Stig Engströmin jäämistöön?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskotko, että polisii voisi nyt saada etsintäluvan Stig Engströmin jäämistöön?

        Jos poliisi saisi täydet valtuudet ja keskittyisi nyt Skandia-tyyppiin, voisiko murha-ase löytyä?

    • Anonyymi

      Teoriat kun eivät oikeudessa ilman todisteita paina. Ruotsin poliisi tosin on niin uskomattoman tyhmä ja lapsellinen matujen nuolija joten muuta lopputulosta kuin käsien levittely ei voi olla.

      • Anonyymi

        Kerropa, millainen todistusketju olisi mahdollinen. Anna tulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa, millainen todistusketju olisi mahdollinen. Anna tulla.

        Mä luulen että Palmea ei tapettu lainkaan. Verilammikko oli paksua kuin marjapuuro ja luodit oli tuotu paikalle jälkeen päin. Mikään ei todista että Palme pariskunta olisi ollut edes paikalla. Siellä olivat kaksoisolennot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä luulen että Palmea ei tapettu lainkaan. Verilammikko oli paksua kuin marjapuuro ja luodit oli tuotu paikalle jälkeen päin. Mikään ei todista että Palme pariskunta olisi ollut edes paikalla. Siellä olivat kaksoisolennot.

        Mäkin alan kallistumaan sen puolelle. Eihän tommosessa oo mitään järkee et kaikki puhuu erillä lailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mäkin alan kallistumaan sen puolelle. Eihän tommosessa oo mitään järkee et kaikki puhuu erillä lailla.

        Putin murhaa aina.

        Sillä on semmoonen vika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mäkin alan kallistumaan sen puolelle. Eihän tommosessa oo mitään järkee et kaikki puhuu erillä lailla.

        Oletko varma, että Palme edes oli oikea elävä ihminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko varma, että Palme edes oli oikea elävä ihminen?

        Se että kukaan tänne kirjoittava ei osaa ajatella, että se on täysin mahdollista, että murha lavastettiin, Kaksoisolennot hääräsivät paikalla ja rouva leikki hysteeristä hämäten paikalla olijoita ja tulijoita, Kukaan ei oikein tunnistnut uhria Olofiksi ja verilammikkon ympärillä ei mitään verisiä kengän jälkiä ja se on paksua kuin marja-puuro. Oletteko nähneet tollasta tekoverta vaikka filmeissä. Katsokaa Bostonin maraton drillin verilammikoita. Bostonissa käytettiin kriisinäyttelijöitä. Mutta ennehän me pohjolassa voi sellaista tehdä,

        Ei edes Turun torilla kun puukkomies siellä riehui. Kuopion sapelimies Joel Marin juttu on vielä kesken. Onko tänne kirjoittajat trolleja nyt trollaamassa Skandiamies juttua totena läpi, että tollanen mies olisi ollut aidosti jutussa mukana. Eiköhän toi Stig Engström pelannut poliisin ja median kanssa samaan pussiin. Piti yleisöä hämillään ja keksi juttuja median kanssa yhdessä ja poliisi ja jotkut poliitikot olivat juonessa mukana ja sitten tietenkin itse uhri jos häntä ei tapettukaan, niin kyllä kai hän sen itse parhaiten tiesi. Mutta mikä oli jutun motiivi. Miksi lavastettiin.

        https://aoav.org.uk/2015/blood-streets-boston-reviewing-response-april-2013-marathon-bombings/

        https://www.metabunk.org/threads/debunked-movie-producer-nathan-folks-claims-bombing-false-flag-voice-of-russia-says-blood-too-red.3689/

        Miksi elokuvissa veri on aina niin tummanpunaista, kuin mustaviinimarjamehua??

    • Anonyymi

      Kyllä poliisi on vihdoin oikeassa skandia mies se oli .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe