Olkaa nyt suomalaiset tarkkana tämän EU:n ilmaisen rahanjaon suhteen.
Rahaa nyt tuntuu jaettavan joka paikkaan, mutta EU:n paketti on ansa.
Vanhanen valittiin nyt tähän "kusitolpaksi" joksi Sipiliä sitä kutsuu, kertomaan kansalle että kyllä me nyt maksetaan Italian ja Espanjan huono taloudenpito samalla Eu:n sitoen meidät loputtomaan suohon.
Ei Vanhanenkaan varmasti siihen rooliin olisi halunnut mutta pakotettiin,
Taistellaan sen puolesta että saamme ehdot. Me emme anna rahaa ilmaiseksi
kun pitää omastakin valtiosta huolta pitää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.