Koska en löytänyt paikkakunnista mitään alueelle soveltuvaa omaa osiota, laitan kyselyä tänne.
1900 luvun alussa syntyneet kertoivat aikoinaan eläessään tarinoita henkilöhahmosta, joka eli ja asui Padasjoella.
Kyseinen henkilöhahmo kutsui itseään "Vesijaon herraksi".
Myös paikallisille asukkaille kyseinen henkilö tuli kutsumanimeltään HERRAKSI.
Olisiko mitään tarinoita tai enempää tietoa kenelläkään tuon aikakauden tapahtumista tai tarinoista joita liittyy Vesijakoon ja kyseiseen Vesijaon "herraan".
Padasjoki-Vesijako
5
233
Vastaukset
- Anonyymi
Juu soli se kylähullu erakko joka vanhemmiten harjaantu varsinaiseks hulluks ja huus Herraa päivät pitkäs siel Vesijaon järven Messusaaressa, josta noi saaret sai nimensäkin.
Kuoli jo joskus 70-luvulla että siitä lähtien Vesijaon vesistö on ollu satunnaisia kuikanhuutoja vaille rauhallisempi.- Anonyymi
Herra kulki kuullun mukaan aina smokki tai frakki päällänsä, ja silinterihattu päässään alueella.
Joskus oli päätynyt jonkun koiran hyökkäystä torjumaan ja siinä yhteydessä olivat smokki tullut vähän repaleiseksi. Sehän ei herraa haitannut vaan kulki sitten koiran repimissä repaleisissa vaatteissa muina miehinä. - Anonyymi
"Messusaaret"=??
Tämäpä todella huvittava asia. Herra messuaa saaressa niin että kesäilta raikaa, ja saater nimetään MESSUSAARIKSI,
Onpahan ainakin tuo henkilö jäänyt kunnolla historian kirjoihin kun oikein ikiajoiksi on saaristo nimetty kyseisen tyypin mukaan.
Kunnon suomalaista kansanperinnettä ja identiteettiä parhaimmillaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Messusaaret"=??
Tämäpä todella huvittava asia. Herra messuaa saaressa niin että kesäilta raikaa, ja saater nimetään MESSUSAARIKSI,
Onpahan ainakin tuo henkilö jäänyt kunnolla historian kirjoihin kun oikein ikiajoiksi on saaristo nimetty kyseisen tyypin mukaan.
Kunnon suomalaista kansanperinnettä ja identiteettiä parhaimmillaan.siis saaret (saater=saaret)
- Anonyymi
Vähänpä tuli tarinoita Vesijaon herrasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401440Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981365Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2971280- 1091115
- 191061
- 651048
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161029- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841