Jos Palmen murhaaja oli Engström, teko oli suunniteltu

Engström voi olla syyllinen palmen murhaan. Aikajana kuitenkin osoittaa, että on erittäin epäuskottavaa hänen toimineen yksin.

Engströmin tiedetään poistuneen työpaikaltaan 50 m päästä rikospaikalta klo 23.19 (kellokorttileima 23.20, mutta kello oli edistänyt minuutin). Hän olisi siten lähtenyt 12 minuuttia elokuvan päätyttyä työpaikaltaan (elokuva päättyi 23.07). Jos Palmet olisivat suoraan poistuneet elokuvateatterista, he olisivat jo ehtineet sivuuttaa rikospaikan paljon aiemmin kuin Engström olisi saapunut sinne. Engström olisi joutunut etsimään uhriaan jostakin etelämpää Sveavägeniltä. Nyt tekijä osui todella hyvin oikeaan aikaan rikospaikalle, mikä viittaa suunnitelmallisuuteen.

Mutta Palemt juttelivat hetken poikansa ja tämän tyttöystävän kanssa ennen kuin lähtivät klo 23.15 elokuvateatterista. Engström, jos oli murhaaja, vaikuttaa saaneen tiedon etukäteen Palmen poistumisesta teatterista. Engströmillä oli siis joku avustaja.

Syyttäjän selostus yksin toimineesta Engströmistä ei ole uskottava. Joko murhaaja ei ole Engström tai sitten tutkimuksia olisi jatkettava, koska avustajaa/jia eikä siten myöskään salaliittoa ei ole paljastettu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Engström voi olla syyllinen palmen murhaan. Aikajana kuitenkin osoittaa, että on erittäin epäuskottavaa hänen toimineen yksin.

Engströmin tiedetään poistuneen työpaikaltaan 50 m päästä rikospaikalta klo 23.19 (kellokorttileima 23.20, mutta kello oli edistänyt minuutin). Hän olisi siten lähtenyt 12 minuuttia elokuvan päätyttyä työpaikaltaan (elokuva päättyi 23.07). Jos Palmet olisivat suoraan poistuneet elokuvateatterista, he olisivat jo ehtineet sivuuttaa rikospaikan paljon aiemmin kuin Engström olisi saapunut sinne. Engström olisi joutunut etsimään uhriaan jostakin etelämpää Sveavägeniltä. Nyt tekijä osui todella hyvin oikeaan aikaan rikospaikalle, mikä viittaa suunnitelmallisuuteen.

Mutta Palemt juttelivat hetken poikansa ja tämän tyttöystävän kanssa ennen kuin lähtivät klo 23.15 elokuvateatterista. Engström, jos oli murhaaja, vaikuttaa saaneen tiedon etukäteen Palmen poistumisesta teatterista. Engströmillä oli siis joku avustaja.

Syyttäjän selostus yksin toimineesta Engströmistä ei ole uskottava. Joko murhaaja ei ole Engström tai sitten tutkimuksia olisi jatkettava, koska avustajaa/jia eikä siten myöskään salaliittoa ei ole paljastettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu