Brexit sorsii suomalaisia

Anonyymi

BRITANNIASSA pysyvästi asuvilta suomalaisilta uhkaa lähteä äänioikeus ja -kelpoisuus Englannin paikallisvaaleissa.

Syynä on Britannian EU-ero eli brexit, jonka siirtymäkausi päättyy tämän vuoden lopussa.

Äänioikeus ei kuitenkaan lähde kaikilta EU-kansalaisilta. Britanniansuomalaiset ovat joutumassa ainakin näillä näkymin selvästi heikompaan asemaan kuin yli miljoona muuta Britanniaan kotinsa perustanutta EU-kansalaista.

PUOLA ja Britannia sopivat toissa viikolla, että Britanniassa asuvat puolalaiset ja Puolassa asuvat britit saavat olla ehdolla ja äänestää jatkossakin asuinmaansa paikallisvaaleissa.

Vastaavan kahdenvälisen sopimuksen Britannia solmi jo viime vuonna Espanjan, Portugalin ja Luxemburgin kanssa.

”Kansalaisten oikeudet ovat olleet aina prioriteettimme. Kirjoitimme kaikille EU-maille vuonna 2018 ja ehdotimme kahdenvälisiä sopimuksia, jotta äänioikeus paikallisvaaleissa säilyisi”, Britannian ulkoministeriön tiedotuksesta kerrotaan HS:lle.

SUOMEN ulkoministeriöstä kerrotaan, että Suomellekin on tärkeää turvata suomalaisten oikeudet. Britanniansuomalaisten äänioikeusasiaa kuitenkin vasta ”selvitellään”.

”Kysymykseen ei tässä vaiheessa ole vielä selkeää vastausta. Siihen vaikuttaa esimerkiksi mahdolliset tulevat muutokset Iso-Britannian vaalilainsäädännössä”, yksikön päällikkö Nicola Lindertz kertoo sähköpostitse.

KUN Britannia erosi EU:sta, yhdeksi erosopimuksen kulmakiveksi nostettiin se, että Britanniassa asuvien EU-kansalaisten oikeudet eivät heikkene.

Käytännössä tämä ei kuitenkaan kaikilta osin toteudu. Äänioikeuden säilymistä ei kirjattu erosopimukseen.

Brexitin myötä EU-kansalaisilta voikin mennä oikeus äänestää paikallisvaaleissa. Tämä edellyttää vielä sitä, että brittiparlamentti muuttaa vaalilakia. Kahdenkeskiset sopimukset näyttävät ennakoivan, että muutos on tulossa.

”EU-kansalaisten oikeus äänestää ja olla ehdokkaana Yhdistyneen kuningaskunnan paikallisvaaleissa ei ole muuttunut. Jatkamme neuvotteluja mahdollisista kahdenvälisistä sopimuksista eri EU-maiden kanssa”, Britannian ulkoministeriöstä sanotaan.

Vaikka laki Englannissa muuttuisikin, äänioikeuden menetys ei kuitenkaan koskisi näillä näkymin Skotlannissa ja Walesissa asuvia EU-kansalaisia. Skotlanti ja Wales päättävät itse, ketkä saavat äänestää niiden paikallis- ja aluevaaleissa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No jo on aikakin. Eivät matut saa äänestää.

    • Anonyymi

      EPÄTASA-ARVO ei uhkaa suomalaisia vain Britannian vaalijärjestelmässä. Jos Englannissa asuvilta suomalaisilta menee oikeus äänestää, joutuvat he huonompaan asemaan myös Suomessa asuviin britteihin verrattuna.

      Suomen kuntalain mukaan kolmansien maiden – eli muiden kuin EU-maiden ja Pohjoismaiden – kansalaiset saavat äänestää kuntavaaleissa asuttuaan Suomessa yhtäjaksoisesti kaksi vuotta.

      ”Britit saavat äänestää jo seuraavissa kuntavaaleissa huhtikuussa 2021, jos asumisaikaa on vähintään kaksi vuotta”, vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä sanoo.

      Määräajan pitää täyttyä jo helmikuussa 2021.

      EU-maiden sekä Norjan ja Islannin kansalaisten kohdalla riittää, että heidän kotikuntansa on ollut Suomessa helmikuussa 2021.

      Britit saavat jatkaa äänestämistä tietyin ehdoin myös EU:hun kuuluvissa Ruotsissa ja Tanskassa.

      SUOMALAISIA asuu Britanniassa noin 20 000. Tarkkaa lukua ei tiedetä, koska rekisteröintiä ei ole ollut. Suomessa asuu noin 6 000 brittiä.

      Puolalaisia Britanniassa asuu noin miljoona, mikä tekee heistä suurimman maahanmuuttajaryhmän. Espanjalaisia Britanniassa asuu yli satatuhatta.

      Yhteensä EU-kansalaisia asuu Britanniassa noin kolme miljoonaa, joista vaalirekisterissä on noin 1,9 miljoonaa. Osuus kaikista äänestäjistä on alle viisi prosenttia, mutta esimerkiksi Lontoon alueella yli kymmenen prosenttia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      123
      5173
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1564
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1451
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    9. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      30
      1299
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      28
      1251
    Aihe