Valesuvakeisto on saanut joukko-orgasmin Totuus kiihottaa -teoksesta

Eivät he todellisuudessa mitään suvaitsevaisia ole , vaan ääri-suvaitsemattomia !
Kukaan ei saa heidän mielestään olla toista mieltä kuin he, "oikeasti ajattelevat !"

Totuus todella kiihottaa heitä, ja he ovat kuin joukkopsykoosissa kun heillä on yksi yhteinen kestosylkykuppi ja laumapsykoosin tarjoama mielikuvaorgasmien lähde.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Se oli ihan satavarma, että feministit, vihervasemmisto yms. sarjaloukkaantujat ja -uhriutujat käyttää tilaisuutta hyväkseen pyhässä persuvastaisessa missiossaan, mutta että meni sitten noloksi riman alitukseksi.

Äänestä

Vielä enemmän kiihottaa se, että opetusministeri vääntää rahahanat kiinni ja persujen ajatuspajan saama ilmainen 120.000 EUR peritään takaisin.

Nauretaan nyt kerrankin sitä huutonaurua, kun kerrankin aihetta on.
Joo, nauretaan. ;)

Äänestä
  • Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia
    "Muslimijärjestö kertoo tehneensä Suomessa omia päätöksiä avioeroista. Järjestön lakilautakuntaa johtaneella on tuomio lastensa pahoinpitelyistä.
    Ilta-Sanomat kertoi aiemmin huhtikuussa suurmoskeijahankkeen yhteistyökumppanin Suomen islamilainen neuvosto ry:n (SINE) syvistä talousongelmista ja sen kymmenientuhansien eurojen ulosottovelasta.

    Opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 450 000 euron avustukset vuosina 2007–2014 kuitanneella SINE:llä on ollut sen ministeriöön toimittamien vuosikertomusten perusteella oma lainopillinen lautakunta. " Itketään nyt kerrankin sitä huutoitkua kun kerrankin aihetta on.
    Joo, Itketään... ;) Kumpi parempi ?

    Äänestä

  • Salakari, älähän vielä innostu.
    Olet muuten tosi ruma pallinaama. Näin sut livenä muutama päivä sitten.

    Äänestä

Näin se kupan unelma Islamilaisesta kalifaatista suomessa etenee... Johan teillä on 150000 kehitysmaamuslimi taustaista Islamin palvojan populaatio kasassa suomessa... Tosin ei siinnä hommassa 120000 auta mitään, siihen tarvitaan miljarditolkulla rahaa vuosittain...

Äänestä
  • Ovatko he kaikki tilanneet persusnatsin kirjan? Yhtäläistä käytöstä on persujen kanssa voi havaita.

    Äänestä

Nämä piparinsilpojien asiamiehet eivät tästä maasta lopu...

Äänestä

Olihan JH:n kuvaukset totta, mutta yllättävää oli eräät sanavalinnat.
Esim. se että "vapaiksi" jääneet naiset "ottavat" ulkomaalaisen miehen, on fakta.
Mutta se että onko heudän motiivinsa kosto, ei ehkä ole fakta.

Oliko se vain JH:n provokaatio, jolla kirja saa julkisuutta. Silläkin riskillä, että rahatuki menee.
Jos se kirja teilataan, niin sitten on ehkä tutkittava muidenkin vastaavien ajatuspajojen tai tutkimuksten rahoitus ja sisältö.

Äänestä
  • Mutta saattaahan tuo olla fakta. Jos asiaa alkaa miettimään niin fakta on oleellisen lähellä, jopa kosketeltavissa.
    Tuossa voi hyvinkin olla perää eli FAKTA.

    Äänestä

Toisaalta kirjan otsikoksi sopisi sekin, että totuus naurattaa. Ainakin minua nauratti pirusti.

On tohtoritutkintoa ja on oppiarvoja, mutta perimmäiseltä luonteeltaan pöljä poika on lopultakin vain pöljä poika. Ei pöljä poika ymmärrä syytä, kun hänen naisvihamielisestä öyhötyksestään nousikin haloo. Katseli vain silmät pyöreinä karipeitsamo-huivissaan.

Miten se nyt noin meni, että taas kirveellä omaan polveen?
Nyt sitä huutonaurua tovi. ;)

Äänestä
  • No eipäs pilkata, jos ei ole opusta kahlannut läpi. Persujen kantaa aiheeseen ken tietää mutta ei kai tuossa kirjassa puolusteltu mitään.

    Ei esim. pahoinpitely ole hyväksyttävää muttei pahoinpitelyn puolustelua ole sen sanominen, että on tyhmää mennä aukomaan päätään liivijengiläiselle ja sitten itkeä kun tulee pahoinpidellyksi. Sama juttu raiskausten suhteen. Joillekin naisille sopii todeta, että jos itse hakeutuu vaaraan, niin ei se oikeuta rikosta mutta onhan se sillon ihan omaa tyhmyyttä joutua rikoksen uhriksi.

    Pinnalliset, naiivit ammattiloukkaantujat on oikea nykyajan vitsaus ja löyhäpäisyyden ilmentymä. Naurattaa koko tuo ilmiö, joka ihmiskunnan rappeutumisesta kertoo.

    Nauretaan sille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No eipäs pilkata, jos ei ole opusta kahlannut läpi. Persujen kantaa aiheeseen ken tietää mutta ei kai tuossa kirjassa puolusteltu mitään.

    Ei esim. pahoinpitely ole hyväksyttävää muttei pahoinpitelyn puolustelua ole sen sanominen, että on tyhmää mennä aukomaan päätään liivijengiläiselle ja sitten itkeä kun tulee pahoinpidellyksi. Sama juttu raiskausten suhteen. Joillekin naisille sopii todeta, että jos itse hakeutuu vaaraan, niin ei se oikeuta rikosta mutta onhan se sillon ihan omaa tyhmyyttä joutua rikoksen uhriksi.

    Pinnalliset, naiivit ammattiloukkaantujat on oikea nykyajan vitsaus ja löyhäpäisyyden ilmentymä. Naurattaa koko tuo ilmiö, joka ihmiskunnan rappeutumisesta kertoo.

    Nauretaan sille!

    "No eipäs pilkata, jos ei ole opusta kahlannut läpi."
    Jos lehmänläjä on päältä sontaa ja haise pahalle, järkevä ihminen voi olettaa, että sama läjä on sontaa syvemmältäkin ja haisee myös sieltä yhtä pahalle.

    Minulla ei ole pienintäkään aikomusta tonkia tikulla sontakasaa tai lukea juurta jaksain Hankamäen kirjaa vain varmistuakseni, että se haisee ihan samalta läpi koko läjän.

    Nauretaan taas. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "No eipäs pilkata, jos ei ole opusta kahlannut läpi."
    Jos lehmänläjä on päältä sontaa ja haise pahalle, järkevä ihminen voi olettaa, että sama läjä on sontaa syvemmältäkin ja haisee myös sieltä yhtä pahalle.

    Minulla ei ole pienintäkään aikomusta tonkia tikulla sontakasaa tai lukea juurta jaksain Hankamäen kirjaa vain varmistuakseni, että se haisee ihan samalta läpi koko läjän.

    Nauretaan taas. ;)

    haise - haisee.

    Onkohan se Trölli jaksanut pestä sen viimeviikkoisen köntsän hajuja pois? Taas on viikonloppu edessä ja kohta on Tröllillä taas tuoreet köntsät raappahousuissa, arvaan minä.

    Voi sitä rassukkaa.
    Nauretaan yhdessä. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    haise - haisee.

    Onkohan se Trölli jaksanut pestä sen viimeviikkoisen köntsän hajuja pois? Taas on viikonloppu edessä ja kohta on Tröllillä taas tuoreet köntsät raappahousuissa, arvaan minä.

    Voi sitä rassukkaa.
    Nauretaan yhdessä. ;)

    Aika yksin saat nauraa tuon tason "vitseillesi".
    Hankamäen kirja muuten on paljon parempaa luettavaa kuin sinun töherryksesi kakkaleikeistäsi. Toivottavasti et sentään syö ulostettasi.

    Äänestä

  • "Ei onnistuisi sinulta..."
    Jos sinä nyt kutsut Hankamäen kirjaa onnistumiseksi, niin minä mieluummin epäonnistun.

    Nauretaan taas, ;)

    Äänestä

Se on ihan samanlaista humanismihömppää, mitä löytää feministien julkaisuissa harva se kuukausi. Kohde vaan ei ollut tällä kertaa yleisölle mieluinen. Militantti suvaitsevaisuus, lyhyesti milsu, saa taas tekosyyn heittää yli.

Äänestä

Niinpä!

Ja huomatkaa, kuinka femakkoministeri ei kieltänyt kirjan sisältämää totuuutta, vaan tuomitsi tekstin vain "julmaksi"!? ;-)

Totuushan tässä maailmassamme on USEIN raaka ja julma. Pitääkö muka sen tähden alkaa valehtelemaan ja kieltää totuus???

Kyse on tutusta uusmarxilaisesta arvomädätyksestä. Tuon aatteen kannattajien mielestä pitää puhua lempeitä valheita "julmien" totuuksien sijaan.

Totuudenpuhujista on tulossa Suomessakin lainsuojattomia ja vainottuja ihmisiä. Kuten muuallakin länsimaissa.

Äänestä
  • Pitäisi kysyä ministerin tarkempia kommentteja, esim. luvusta 6.

    Äänestä

  • Jotkut väittävät,että Raamatusta löytyy totuus.
    Sinä taas uskot, että huivipojan kirjasta löytyy totuus.

    Voipi olla ettei kummastakaan sitä totuutta löydy.

    Äänestä

Ikävä asia kokonaisuudessaan Suomen kannalta.

Ei ole hallituksessa filosofia eikä filosofian lukutaitoa. palstan mokkagepperin taidoista puhumattakaan.

Äänestä

Suomessa naisilla on huono ja alistettu asema. Lähi-Idästä, Afganistanista ja Somaliasta saapuu paljon miehiä pakolaisina Suomeen. Niissä maissa on huono ja alisteinen asema miehillä. Naisia niistä maista tulee vain vähän Suomeen, koska naisten ja lasten asema on niissä maissa hyvä ja arvostettu. Sieltä voitaisiin ottaa oppia naisten asemaan myös Suomessa.

Äänestä
  • Niinpä morsianta läsitettään jo häissä

    Äänestä

  • Erittäin hyvä idea, saataisiin sarian mukainen asema suomessa kärsiville feministeille... Vaatetuskin olisi sellainen ettei se esineellistä feministejä... Voisivat auttaa myös näitä alistettuja kehitysmaamuslimi miehiä...

    Äänestä

Omasta porukastasi varmaan puhut...

Äänestä
  • Ei puhuin vihervasemmistolaisista suvakki feministeistä ja ”turvaan” tulleista kehitysmaa muslimi miehihistä jotka niifen naiset ovat ajaneet maanpakoon rasistiseen suomeen...

    Äänestä

Outo tilanne tästä tuli.
Ylen uutistenlukijanainen huokui sympatiaa Halla-ahoa kohtaan, koska viikon aikana on tullut kaksi ikävää julkisuustapahtumaa, joita Jussi on joutunut selittelemään ja pahoittelemaan.

Ei ole olemassa huonoa julkisuutta.
Siksihän palstallakin on yksi jankkaaja; jokainen palstamillimetri vie asiaa eteenpäin. Myös Hankamäen kirja :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eivät he todellisuudessa mitään suvaitsevaisia ole , vaan ääri-suvaitsemattomia !
Kukaan ei saa heidän mielestään olla toista mieltä kuin he, "oikeasti ajattelevat !"

Totuus todella kiihottaa heitä, ja he ovat kuin joukkopsykoosissa kun heillä on yksi yhteinen kestosylkykuppi ja laumapsykoosin tarjoama mielikuvaorgasmien lähde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu